Miksi se ei ole tullut, vaikka jehovan todistajat on sitä saarnanneet iät ja ajat? Aina vaan tämä maailma jatkaa menoaan, niin kuin on aina jatkanut. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi Helsingin keskustaan alkaisi tulla rikkiä taivaalta.
Harmagedonista
Hjkhh
23263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Niin, eikös se pitänyt tulla aikana kun vielä ihmiset, jotka ovat nähneet vuoden 1914, ovat elossa?
(siis osa heistä)
Ei heitä paljon ole enää elossa. Ja kuitenkaan se loppu ei ole tullut. Missä vika?
Ja se harmageddonin jälkeinen jehovien taivas johon se 144000 oikeaa uskovaista sopii ?
Kuinka ne edelleen jatkaa ylibuukatun lennon myyntiä ?
Eikö se ole jo ihmeísten härskiä huijaamista pelotella lopulla joka ei tule, ja vielä myydä siihen paikkoja joita ei oikeasti ole ?
Se 1914 on siirretty vartiotorneista vuoden 1874, jolloin kanssa piti tapahtua.
Tuohon 1914:ään on vartiotorni liittänyt Jeesuksen puheen sukupolvesta, sen kulumisajasta.
Kun ajatellaan vuosien vierimistä, ajan kulua, niin Vartiotorni saattoi siis muuttaa oman vuosilukunsa, taikka ei. Se muutti Jeesuksen puheen. Vartiotornissa Jeesus puhuu kahdesta sukupolvesta.
Tuo 144 000, lahkon presidentti Rutherford näki unta että taivaspaikat ovat täynnä, varatut, ja tämä uni otettiin sitten vartiotorniinkin.
Mutta oppia on muutettu. Johtuneeko siitä kun lahkojohto sääntöjensä mukaan täydentää itsensä taivaaseen menossa olevista henkilöistä. Siten unen sisältöä on muutettu siten, että jos kirjauttaa itsensä lahkojohdon kortistoon taivaaseen meneväksi, niin asia on järjestyksessä, ilmoitusasiana.
Vartiotorni sanoo tuota kirjauskäytäntöä uudeksi valoksi.
Juu.
Eikös se ollut tuossa viimme talvena amerikassa kun joku valon nähnyt osti taivaspaikan miljoonalla taalalla.-)
Mitenkäs nyt vielä sitten nämä 175000 vainottua venäläistä kun kerralla täyttävät koko ylibuukatun taivaan ?
Kyllä tässä matikkapää on kovilla meikälaisella ainakin.
Hei lue raamatusta mitä Harmagedon tarkoittaa ..niin tiedät mistä puhut... ei tämä maapallo tuhoudu vaan ihmiset? ei Jehovan todistajat ole ennustaneet maailmanloppua. Kannattaa tutustua lukea Raamattua niin kuin he tekevät niin tiedät mikä on totuus. En ole uskovainen itse mutta ei pidä vääristellä asioita jos ei tiedä. Raamattu on todella mielenkiintoinen aivan upeakirja opastukseksi ohjaukseksi toimii vielä tänäkin päivänä....
Kyl mä mä luen mieluummin korkkaria.
" lukea Raamattua niin kuin he tekevät"
🤣🤣🤣
Se onkin taito lukea satukirjaa "oikein". Mm. ainoakaan -AINOAKAAN- jt ennustus EI ole toteutunut.
Jääkö Helsinki kaupunkina olemaan Harmagedonin jälkeen? Siis Stockmannin rakennus ja Vanha Ylioppilastalo? Ja rautatieasema ja metro ja Kallion kaupunginosa. Siis maailma jatkuu niin kuin ennenkin suurkaupunkeineen päivineen, mutta pahat ihmiset häviää, ja hyvät jää jäljelle? Ei Helsinkikään mikään kaunis paikka ole monillakaan alueilla. Ei tule paratiisi mieleen.
Vartiotornissa on ollut aina kova hoppu kerätä rahat ennen maailmanloppua. Niitä onkin sitten firman lyhyen 138 vuoden historian aikana ollut aina muutaman vuoden välein. Firma on vaurastunut ja jehovapohatat rakentaa sadoiksi vuosiksi eteen päin maanpäällisiä paratiisikonttoreitaan. Rahaa on ja lisää tulee. Rivijehova on eri asemassa, hänet on pakotettu levittämään nopean lopun sanomaa, josta voi pealstua pientä maksua vastaan. Kun firmalla on 8.000.000 vapaaehtoista orjaa ja yksi pääkonttori, johon rahat kerätään, 138 vuodessa on herooille kertynyt ihan kunnon potti. Ohessa opettavaoinen video, jossa isot rahaherrat nauttivat maailmanlopulla rahastamisen hedelmiä - trumplandian pressan pääneuvonantaja kertoo miljardilla dollarilla ostamistaan Vartiotorniseuran Brooklynin kiinteistöistä. Iso raha on löytänyt oikeaan osoitteeseen.
https://www.youtube.com/watch?v=nsbjCfWrOwM
Köyhät suomalaiset jehovat, miksi rahoitatte amerikkalaista kiinteistöbusinesta? Rivijehiva ei saa penniäkään tuottoa a) sijoituksilleen eikä palkkaa b) ilmaistyölleen.
Miksi näitä ameriikanpohatoita pitää tukea? Säästyäkseen harmalta taas?
Kun aika (T) otetaan yhtälöstä pois, jehovan järki loppuu kesken. Ikuisuus on jotakin muuta kuin Vertiotornin piirustukset. Halpaa eksytystä vain tyhmille.
Eihän tästä ole kuin reilu pari vuotta, kun Herätkää lehdessä oli kansikuva, missä johonkin pilvenpiirtäjiä olevaan kaupunkiin tuli tulisia palloja ja liekoja, ja ihmiset juoksivat kauhuissaan pakoon. Kyllä se on ihan jehovan todistajien omassa lehdessä. Taisi olla tammikuu 2015.
Ei taida jehoville olla loppua näkyvissä, kun suhteet rahamaailman huipulle ovat suorat ja läheiset. Julkikuva Herätkää! -lehdissä avautuu kuitenkin hieman toisennäköisenä. Esim. 1968 tämä jumalan oma lehti (jehova palkattiin itse lehden päätomittajaksi) kertoi ensikäden tietoa lukijoilleen, miten lasten ja nuorten tulisi suhtautua koulunkäyntiin. Esim. Suomessa kun oli saatu juuri peruskoulu-uudistus, joka on taannut siitä lähtien jokaiselle lapselle ILMAISEN koulutuksen esim. lääkäriksi tai vaikkapa kirkon piispaksi. Siis ILMAISEKSI.
Ameriikoissa on eri komento eikä koulutusta rahapohatoiden perheitä lukuunottamatta suvaita. Jehovaherätyksessä rahvaan lapsia kiellettiin menemästä kouluun, koska esim. vuonna 1968 Herätkää!:ssä maailmanloppu oli niin lähellä, ettei kuitenkaan ehtisi toteuttaa mitään elämänuraa. Jehovat kehottivat keskittymään viimeiset päivät vain lehtien ja kirjojen myymiseen ovelta ovelle.
Viisikymmentä vuotta vierähti ja nämä jehovalapset ovat nyt eläkeiässä. Mitenkähän on, kannattiko jättää koulut käymättä ja antautua hyväksikäytettäväksi USAn rahaherrojen hyväksi?
Tilanne on jehovissa edelleen sama. Ameriikassa tyhmät pidetään tyhminä, heille riittää Herätkää!. Suomessakin jehovalapset ja - nuoret pidetään edelleen pakolla poissa koulutuksesta! Eikö lasten kannataisi antaa käydä lahjojensa mukaan koulua niin pitkälle kuin suinkin vain pystyy - Taivaan Isän antamia lahjoja vaalien ja kehittäen. Suomessa koulutus esim. professoriksi tai ylilääkäriksi asti on MAKSUTONTA! Herätkää!-lehti kuitenkin myös maksaa jehoville.
Muistuu mieleeni inhottava kultin mainosvideo, missä lahjakas kymmenvuotias viulistipoika pakotetaan jättämään opinnot alkutekijöihinsä akatemiassa. Lehtien kaupittelu kun olisi jehovaherroille mieleen.
Antakaa jokaisen lapsen edistyä opinnoissaan ja toteuttaa Taivaan Isältä saamiaan lahjoja. Meillä Suomessa koulutus on vieläpä ilmaista aivan huipulle asti. Maailmanloppuja ei kannata jäädä kaupittelemaan edes yhdeksi tunniksi.
Lasten aivopesu ameriikan malliin on suomalaisen yhteiskunnan arvoja vastaan. Lasten eristäminen luokkatovereistaan sekä naisten alistaminen jehovan, jehovajeesuksen ja miestensä komentoon on ihmisarvoa loukkaavaa. Lasten pakottaminen kasteelle ja pelottelut paholaisilla ja harmoilla on kultin julmaa arkea.
Menkää hyvät lapset kouluun ja opiskelkaa ilmaiseksi itsellenne mieluinen ammatti. Jehovien huijauksiin ei kannata uhrata sekuntiakaan. Suomalainen koulutus avaa elämäntehtäviä ympäri maailmaa - jehovuus on merkki sivistymättömyydestä ja kouluttamattomuudesta. Esim. Venäläisistä työnantajista vain harva palkkaa jehovia - koulutus ja pätevyys sekä oma tahto ratkaisee.
Siivotkaa padinne kaikesta jehovasaastasta. Oikeaa tietoa kultista antaa suomeksi esim. Pasi Turunen, teologi ja toiminnanjohtaja, ihminen, joka tuntee uskonnot ja harhaopit. Kannattaa tutustua jokaisen jehovan - ajatukset oikenevat ja Taivaan Isä antaa harha-askeleet anteeksi.
https://www.youtube.com/watch?v=irJSMqug64k
Pasi Turusen suosikkiteos - 280 sivuinen - Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa - on saavuttanut suuren mielenkiinnon ja suosion, tuore, uudistettu 3. painos on nyt kaupoissa ja kirjastoissa. Omaksi kirjan voi ostaa kuvan ja sanan verkkokaupasta edulliseen 22 euron hintaan.
http://www.kuvajasana.fi/tuotteet/1/kirjat/24/harhaopit/4541/vartiotorni_valtakunta_uudessa_valossa
Verkkokaupasta on erittäin helppo ja turvallinen ostaa - toimitukset kautta maan.
Miksi aloittaja pienistä valittaa?
Miksi kristittyjen Mestari Jeesus ei palannut _pikaisesti_ aikalaistensa elinaikana kuten heille kasvokkain ennusti / profetoi / lupasi jo noin 2000-vuotta sitten?
Sitten alkoi aikalistensa seuraajiensa jälkikäteiset meriselittelyt.
Vartiotorniseuran odottelut ja ennustelut ovat vain seuraamusta edellä olevasta ja VT-seurakin on vain yksi muiden joukossa lajissaan.
Rumaa "pikaisen" paluun vedätystä ... mutta tämä ei uskovia vaikuta puhuttelevan ... samalla tuota alkuperäistä todellista vastuullista ja väärää profeettaa Jeesusta ei uskalleta edes mainita, sillä muutoin oma uskomusmaailma sortuisi.
Kristinuskon (-kaan) alta ei löydy sitä kuulua kalliota ...
Ikuisuuudessa ei ole jehovien kovaa kiirettä. Kun aika jää pois yhtälöstä, hätäily loppuu. Emme taistele enää aikaa vastaan niin kuin rahakultit täällä ajassa. Jeesus on ikuinen, kaikkivaltias Jumala, joka on itse ihmiseksi tulemalla kokenut myös ajan kahleissa elämisen.
Kaikkivaltias Jumala - taivaan ja maan luoja - antoi meille ajan - laittoi kellot käyntiin luodessaan meidät - tuli ensimmäinen aamu ja ehtoo - niin kuin tänäänkin - Jumalan armosta.
Taivaassa ei ole jehovien luuloista huolimatta kelloja - ikuisuudessa ei mitata aikaa eikä neliömetrejä. Kaikkivaltias, ikuinen kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ajan ja etäisyyksien ulkopuolella. Me ihmiset elämme ajassa ja paikassa emmekä ymmärrä muusta. Jehovat laittavat firmansa oppien mukaan arvojärjetykseen myös omat jumalansa: Jumala #1. hallintoelin - 2. jehovajumala (myös lehden päätoimittaja) 3. jehovien jeesus (enkelipoika Mikael - ei kovin merkittävä jehovien jumalten joukossa) ja 4. ameriikkalaisella sähkövoimalla toimiva jehovien pyhä henki.
Jehovat aiheuttavat omilleen kyttäyspelkoa, lapsilleen kuolemanpelkoa, rahan ja ajan menetyksen, pakottavat lapset nielemään ameriikantotuudet (sitä vaihtoehtoista faktaa) ja uskottelevat muille elävänsä hengellisessä paratiisissa, että muut kadehtisivat heitä!
Ympäristölleen jehovat eivät aiheuta haittaa. Heidän oppejaan ei pidä päästää leviämään kansan keskuuteen. Lapset pitää suojella - Venäjällä suojeltiin myös aikuisväestö näiltä verensiirtofakiireilta.
Niin, ja miten kommenttisi mitenkään liittyy siihen, että _Jeesus loi kiireen_ jullikaksi osoittauneella ennustuiksellaan _pikaisesta paluustaan_ lupauksensa kohteiden elinaikana?
Tuo lupaus oli kohdistettu ihmisille, aikalaisilleen ja heidän ajantajulleen, ei jumalille tai "ikuisuuksille."
Lisäksi hän _käski_ pysymään _alati hereillä_ kopska hän voisi palata millä hetkellä hyvänsä.
Nyt noi "pikaiset" 2000-vuotta seuraajans aovat olleet alati varuillaan ja tähyilleet taivaan merkkkejä.
Osa on tähyillessään ja pikaisen paluunsa, sekä oman äkkinäisen ylöstempaamisensa odottelussa elänyt aivan turhaan ohi oman elämänsä, kunnes hauta on korjannut jokaisen.
Edelleenkin "pikaiset" 2000-vuotta myöhemmin seuraajansa hokevat tuota vääräksi profetiaksi osoittautunutta toteutumatonta lupaustaan ja koettavat sitoa toistenkin elämän kadotuksen helvetinpelkoineen siihen.
Mutta tuo kongitiivinen dissonanssi sivuraiteineen ja itselleen valehteluineen on toki vahvaa valuutta auskoville ;-)
Ps. Mutta voithan toki olla palstan roolinvaiuhto-trollikin ... pitkään eläköön trollien kehto s24 ...
Hienoa että saatte purkaa pahaa oloanne ..... jehovantodistajathan ovat varmaan kirjoituksistanne päätellen kaikkeen syyllisiä mitä maalimassa tapahtuu .......tälläisia me ihmiset olemme .... rakastetaan lähimmäistämme niinkuin itseämme...vai miten se meni ?
Varma marssi kohti Harmagedonia on käynnissä kaiken aikaa. Viimeaikaiset kehitysvaiheet kokonaisuutena ovat hyviä tuntomerkkejä tästä. Harmagedon tulee varmasti ja sen jälkeinen uusi maailmanjärjestys. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus ja tilaisuus tulla Tosi Jumalan Jehovan palvelijaksi ja saada häneltä ne siunaukset jotka on Hänen sanassaan Raamatussa luvattu. Harmagedon on tilanne jossa Jumala jakaa ihmiset lampaisiin ja vuohiin. Vain lampaat eli lampaankaltaiset ihmiset saavat elää ja heitä odottaa ikuinen elämä maanpäällisessä paratiisissa.
Tämä hyvä uutinen sisältyy Raamattuun joka on kaikissa raamatunkäännöksissä.
Ottakaa selvää omasta Raamatustanne mitä siellä sanotaan.
Vietetään nyt äitienpäivää kaikessa rauhassa ensin. Lapsillenne on terveellisempää valmistautua esim. Jouluun ja synttäreihin kuin harmaan. Te opetatte lapsillenne: "Varma marssi kohti Harmagedonia on käynnissä kaiken aikaa!" - Lapsenne joutuvat näkemään hirveitä kauhukuvia lehtienne kansikuvista, joissa esim. kaikki rakkaat sukulaiset (ei-jehovat) TELOITETAAN jehovien hallinnon toimesta JEESUKSEN kanssa! Lapsenne ovat mielenterveyspotilaita jäädessään täysin yksin tällaisen ameriikansaastan ympäroimänä.
"Harmagedon tulee varmasti ja sen jälkeinen uusi maailmanjärjestys!! - Jehovien maailmanloppu on tullut vuodesta 1874 noin parin vuoden välein - aina yhtä varmasti semoin kuin jehovien uusi maailmanjärjestys. Eipä ole kuulunut harmoja eikä maailmanloppuja. On parempi opiskella esim. teologiksi - että tietäisi asioista ja voisi osallistua keskusteluun. Ameriikanoppien kopioiminen on järjetöntä ja lapsille tylsää sekä puuduttavaa. Haluatteko todella, että lapsistanne tulee ameriikanpohattojen sokeita sätkynukkeja? Kääntykää pois, Jeesus ottaa jokaisen lapsensa avosylin vastaan. Jehovasynnit on annettu ristillä anteeksi jokaiselle jehovalle, joka sulkee kaikki yhteydet tähän ammattivalehtelijakerhoon.
Jehovilla on kaksi väriä mailmankaikkeudessaan: musta ja valkoinen. Lampaat ja vuohet. Me muut nautimme värien spektristä ja esim. linnut vielä valtavammasta jatkumosta värejä. Jehovan extremistisessä maailmassa on jehovat ja harmassa teloitettavat. Inhottavaa.
Pankaa lappu luukulle, sali suljettu, olemme antaneet elämämme Jeesukselle. Värit alkavat sen jälkeen hahmottua ihan omilla aivoilla vapaasti, Jumalan tarkoittamalla tavalla. Ihminen luotiin vapaaksi ei aneriikaalaisten rahakulttien orjaksi. Tiedoksi jehovile, että mustan ja valkoisen välillä on harmaa.
Kyllä se marssi kohti Harmagedonia on kestänyt kauan.
Onkos harmageddonin ennustukset nyt sitten viimmeinkin toteutuneet ainakin Venäjällä ?
Jehovan todistajuus todettiin turhaksi ja lopulta päätettiin loppuneeksi. Ilman mitään suurta taistelua, verenvuodatusta ja ylösvetoja.
Siellä ne edelleen jehovat elelee maanpäällä elikkä heidän ylibuukattu taivaskaan ei ole täyttynyt.
Kyllä meidän muidenkin maailman kansojen tulisi ottaa mallia venäläisten verettömästä (tällä kertaa) vallankumouksesta.-)
Heh, no niin, sinäpä sen sanoit huuliveikko vai mikä lie Sandra