Onko tietoa ruotsin voiteluöljymarkkinoista, onko tiukat normit kuten saksassa. Vois lapin kevätreissulla käydä haaparannassa vaihtamassa öljyt jos hyvää laatua olisi saatavilla.
Öljyä Ruotsista?
Kevätretki
282359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Öljy-yhtiöt myy samaa tavaraa moneen maahan. Ei Saksaan tehdä omaa tuotetta, eikä tehdä Ruotsiinkaan.
Ruotsissa myydään samaa paskaa kun Suomessakin. Britanniassa ja USA:ssakin myydään surutta krakattua minereraaliöljyä täyssynteettisenä, Öljyteollisuus lobbasi ja oikeus hyväksyi. Vaan ei Saksassa ja Japanissa. Samaa käytäntöä noudatetaan myös Etelä-Koreassa.
Shell purePlus moottoriöljytkään ei ole täyssynteettisiä, mutta niitä ei ole valmistettu mineraalöljyistä. Vastaavat lähes täyssynteettisiä.
Mietipä öljyproppu ja kaikki muutkin öljyhipsterit sitä että suomessa on noin 2 000 000 henkilöautoa joilla ajetaan keskimäärin 15 000 kilometriä vuodessa per yksilö eli äkkiä laskien yhteensä kolmekymmentä miljardia kilometriä niillä "paskoilla öljyillä", ja silti öljyistä johtuvia moottoririkkoja ei käytännössä edes esiinny.
Eli kannattaisi ehkäpä hankkia jotakin relevantimpaa ahdistuksen aihetta kuin moottoriöljyjen mitättömät laatuerot.
Kysymys on rahasta ja ahneudesta. Siksi autoilijollle myydään mineraaliöljyä täyssynteettisenä.
.
http://www.golf4.de/golf4/171748-castrol-vollsynthetisch-oder-hc-synthese.html
http://www.auto-motor-oel.de/auto-wissen/der-unterschied-zwischen-mineraloel-und-synthetikoel/11/
Kaikki muut hyötyy paitsi autoilija,
Yhdentekevää, öljy mikä öljy.
Ei isot yhtiöt tee Salsaan omaa tuotetta vaan samat purkit liikkuvat moneen maahan. Samassa etiketissä kieliä laajalla rintamalla.
http://msdspds.castrol.com/bpglis/FusionPDS.nsf/Files/87060D27348C7F4F80257D47004FB66D/$File/PDS CCSA Castrol EDGE w FST 0W-30 english.pdf
http://msdspds.castrol.com/bpglis/FusionPDS.nsf/Files/FA060E1B1380B6FF80257F38004E047E/$File/BPXE-A68LXA.pdf
http://msdspds.castrol.com/bpglis/FusionPDS.nsf/Files/87060D27348C7F4F80257D47004FB66D/$File/PDS CCSA Castrol EDGE w FST 0W-30 english.pdf
https://bobistheoilguy.com/forums/ubbthreads.php?ubb=showflat&Number=18449
Saksaan tehdään!
HC-synteesi tai täyssynteettinen.
Nykyään ruotsalaiset tilaavat paljon Saksasta. Ruotsissakin "täyssynteettinen"= HC-synthese = krakattu mineraaliöljy.
Saksassa HC-synthese öljyn myynti VOLLSYNTHESE öljynä on kielletty. Kaikkialla muualla Castrol 0w-30 on HC-synthese eli krakattua mineraaliöljyä.
https://www.moottorioljy24.fi/Moottorioeljy/c-Oil-1
Saksassa ei silti ole kiellettyä myydä samaa öljyä. Se pitää vain luokitella erilailla. Samasta tehtaasta ja samalta linjalta tuote tulee. Samaa purkkia myydään eri maihin. Muiden kielien osalta lukee täyssynteettinen ja saksankielisessä kohdassa jotain muuta.
Ruotsiin menee todella paljon moottoriöljyjä.
https://www.motorolja-online.se/Kontakta
Pyllystäni tulee kakkia
Moottorin henkivakuutus on kunnollinen öljy. Siksi käytä aitoa täyssynteettistä.
http://www.auto-motor-oel.de/auto-wissen/der-unterschied-zwischen-mineraloel-und-synthetikoel/11/
Baltit tekee erinomaisia ja edullisia vetykrakattuja moottoriöljyjä, Saksassa testattu.
Vastaa täysin Mobilin laatua. Niitä myydään nyt Saksassa todella paljon. Samoin Venäjällä, Puolassa, Tsekeissä.
https://www.oel-guenstig.de/Motoroel-PKW-Transporter/5W-40/MANNOL-5W-40-Extreme-Motoroel::1636.html
Luokitukset on hyvät. Enmpää ei HC-synteettisestä kannata maksaa.
Ei se mene ihan noin mene! esim Mannol 0w-40 Legend ester ei täytä luokituksia jota siinä purkissa lukee. Kannattaa lukea ihan todellisia speksejä oil-club.ru. Ei pitäisi olla 0W vaan pitäisi olla 5W ja ei sisällä tippaakaan Estreitä! Kannattaako ostaa Mannolia?
Minä uskoin alussa näitä suomi öljyjen kauhu juttuja ja tilasin saksasta öljyä, mutta en tilaa enää, koska loppupelissä suomesta ostetut on ihan yhtä hyviä. Pääasia, että luokitukset ja viskositeetti ovat autolle sopivia. Kovin pitkiä vaihtovälejä en kyllä suosittele.
Suomessa myytävät KAIKKI Castrol öljyt on HC-synteettisiä. Kovin pitkiä vaihtovälejä en niillä suosittele. HC-öljyt leikkautuu ja niiden ominaisuudet heikkenee käytössä.
Tässä http://www.ebay.de/itm/Castrol-Magnatec-STOP-START-0W-30-D-Motoroel-5-Liter-Ford-0W30-HC-Synthese-/371746689812
HC-synteesiöljyt aiheuttaa moottorin ennenaikaista kulumista. Keski-Euroopassa lasketaan moottorin kestoiäksi 200 000km. Jos autoa aikoo käyttää miljoona km, niin silloin on pakko käyttää täyssynteettisiä öljyjä.
BP Visco 7000 ja http://www.ebay.de/itm/Castrol-EDGE-TITANIUM-FST-0W-30-Motorol-0W30-Motorol-VW-502-00-505-00-2x5-Liter-/381648376270?hash=item58dc0411ce:g:5OIAAOSwc-tY5P5~
Näillä voi ajaa sen miljoona km. Edellyttää säännöllisiä öljynvaihtoja.
EX. Mersussa oli päälle 800tkm kun minulta lähti. Hyvin toimi välin 520-800 tkm. öljynä t-b gold. Ei tarvii BP 7000/Aral supertronic/castrol edgeä jotka muuten ovat samaa öljyä (riippuen maasta). Riittää kun luokitukset öljyssä ovat riittävät ko. moottoriin.
Aito öljy. -60 (Venäjä ja Ranska). Tanskassa huonompaa -54.
http://www.bp.com/en_gb/lubricants/united-kingdom/car-engine-oil/Visco-7000-0W-40.html
Totuus viscosta on että pourpoint -60C on oikeasti lähempänä -50C lue oil.club.ru. Toki se -50C ja kylmempi on erinomainen tulos ei siinä mitään.
Venäläisten mittaukset voidaan jättää omaan arvoonsa.
http://msdspds.bp.com/bpglis/FusionPDS.nsf/Files/3380B90AD205B0D98025779600305F79/$File/Visco 7000 0W-40.pdf
http://msdspds.bp.com/bpglis/FusionPDS.nsf/Files/CA1F6B43C1BB26B780257A100051695C/$File/BPXE-85KRBW_0.pdf
Ai uskot mielummin markkinakoneistoon? eipähän siinä mitään... markkinakoneisto on yhtä uskottava kuin tämän foorumin paopelle. Molemmat ovat täysin epäluotettavia.
Venäjällä..
https://translate.google.com/translate?hl=en&sl=ru&tl=fi&u=http://www.oil-club.ru/forum/topic/4050-bp-visco-7000-0w-40-cleanguard-svezhee/
Suomessa tätä öljyä EI myydä. On oikeasti täyssynteettistä (PAO).
Venäjällä saivat mittauksissa -56 C arvon. Vanha TÄYSSYNTEETTINEN PAO Mobil 1 5W-50 oli -54 C. Tällä taksit ajoi yleisesti miljoona kilometriä.
Ultrapitkillä öljyvaihtoväleillä moottorin kesto on kompromissi.
http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/nykyaikaisen-autonmoottorin-kestoika
höpönpöpöö taas kerran. Ketosen jutussa ei sanallakaan puhuta ölynvaihtoväleistä, puhutaan pelkästään että kuivalla koneella ei matka kauan jatku (sen kai aasikin tietää). VOISITKO NYT IHAN OIKEESTI LOPETTAA TÄÄLLÄ KIRJOITTAMISEN? JOS SINULLA EI OLE MIHINKÄÄN ASIAAN TODELLISIA FAKTOJA JA ÄLÄKÄ ENÄÄ MILLOINKAAN LAITA TÄNNE MITÄÄN TYPERIÄ LINKKEJÄ. K-I-I-T-O-S-! MENIKÖ PERILLE!
Ravenol 0W-40 käy hyvin vanhempiin autoihin. On aitoa öljyä. EI SISÄLLÄ MINERAALIÖLJYJÄ.
http://www.ravenol.de/en/products/usage/d/Product/show/p/ravenol-super-synthetik-oel-ssl-sae-0w-40.html
Ravenol myy suoraan verkkokaupastaan.
https://www.ravenol-shop.de/motoroel/0w-40/ravenol-ssl-0w40
https://translate.google.com/translate?sl=auto&tl=fi&js=y&prev=_t&hl=en&ie=UTF-8&u=http://www.oil-club.ru/forum/topic/28423-ravenol-ssl-0w-40-svezhee/&edit-text=