Kepu-politiikkaa

Ahon hallituksen aikana kansalaisten veroprosentti nostettiin kipukynnyksen yli.
Kiitos kansalaisille kun nostitte Suomen lamasta!

Lamaa ei aiheuttanut hallitukset. Sen aiheutti pankkien ja rahalaitosten sekä nk sijoittajien järjetön voittojen maksimointipyrkimys.

Valitettavasti ei voitu palata säätely- ja holhoustalouteen, jota juuri kaikki olivat olleet kaatamassa. Suomesta piti saada länteen suuntautuva ja neuvostoista irrottautuva maa hetkessä. Välineet olisivat olleet, mutta paluutietä ei. Tilannetta käyttivät hyväksi ne piirit, joissa keskustalla ja kokomustilla on avainasemat.

Tapio.Talvi kirjoitti:

Lamaa ei aiheuttanut hallitukset. Sen aiheutti pankkien ja rahalaitosten sekä nk sijoittajien järjetön voittojen maksimointipyrkimys.

Valitettavasti ei voitu palata säätely- ja holhoustalouteen, jota juuri kaikki olivat olleet kaatamassa. Suomesta piti saada länteen suuntautuva ja neuvostoista irrottautuva maa hetkessä. Välineet olisivat olleet, mutta paluutietä ei. Tilannetta käyttivät hyväksi ne piirit, joissa keskustalla ja kokomustilla on avainasemat.

"Pentti Kouri kertoo kirjassaan "Suomen omistaja ja elämäni muut roolit" että "Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 80-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria joka syödään aina kylmänä".

Markku Puntilan rooli
Markku Puntila oli liberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että "Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken". Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta.
Kourin mukaan Suomen Pankille ei voi antaa anteeksi. Ratkaisut olivat tiedossa ja helposti toteutettavissa. Vasta vuonna 1992 Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt tehdä ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Talous lähti nousuun, pörssi lähti nousuun, markkinoiden luottamus alkoi palautua. Mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.
1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Hänen mukaansa Neuvostoliiton-kaupan romahduskin oli pitkään nähtävissä. Paavo Väyrynen puhui siitä varhain, mutta häntä ei kuunneltu.
Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, politiikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Rahanjakoa
Kouri kirjoittaa, että "kun Suomen Pankki avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Suomen Pankki kauhistelee, mutta ei voi tehdä mitään. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä, Wegelius ja Riikonen juovat 80 miljardin markan edestä samppanjaa, kunnes viimeinenkin pullo on tyhjä, kirjoittaa Kouri.
Ali-Melkkkilä kohtasi kohtalonsa. Edessä oli tyhjä samppanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa.
Suomessa jokainen lainapaperi jolla nostettiin rahaa oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat oli väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Miksi markka ei kellunut aikaisemmin?
Kouri kirjoittaa, että "jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan revalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana, voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Nimelliskorot olisivat pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssin ylikuumentumista ei olisi koskaan tapahtunut. Yritykset, kansantaloudet ja kunnat eivät olisi ylivelkaantuneet. Sitten kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, tai jo silloin kun Paavo Väyrynen sitä ennusti, markka olisi devalvoitunut näin vahvistaen länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Työttömyys olisi noussut mutta maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille joilla on kasvunmahdollisuuksia. Pörssi olisi sopeutunut mutta ei romahtanut. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Valtiontalous ei olisi juurikaan velkaantunut. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei tarvitsisi pahan edessä romuttaa".
Kourin mukaan Suomen Pankki ymmärsi tämän vasta vuonna 1992. Kouri kertoo kuinka hän istui Mauno Koiviston työhuoneessa Suomen Pankissa ja kuunteli Koiviston uskomattoman pitkäveteistä ja epäselvää jaarittelua taloudesta ja talouspolitiikasta. Sitten hän sanoo sen, paljastaa kaiken: "Jos minun on valittava yksi prosentti vähemmän inflaatioita ja yksi prosentti enemmän kasvua, valinta on täysin selvä". Tässä se on Koiviston laskuoppi, "vahvan markan" doktriini.

Vakaan markan miehet
Kourin mielestä hulluinta on se, että vakaan markan miehet eivät uskaltaneet eivätkä ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, inflaation ja työllisyystavoitteiden välillä ei olisi ollut ristiriitaa. Rahapolitiikka olisi pitänyt inflaation kurissa ja pääomamarkkinat vakaina.
Vakaan markan miehet aikaansaivat ensin holtittoman luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse luomaansa hirviötä vastaan. Ja kansa maksoi laskun.
Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet jo maan tuhon partaalle. Puntila ja Kullberg pitivät loppuun saakka kiinni järjettömästä "vahvan markan" doktriinista.
Suomen Pankin olisi pitänyt luopua kiinteän kurssin politiikasta ja antaa markan kellua. Tästä olisi ollut seurauksena, että kun pääoman siirtymä Suomeen olisi tapahtunut, markka olisi revalvoitunut. Tällä olisi ollut se vaikutus, että markkinat olisivat odottaneet markan tulevaisuudessa devalvoituvan, ja tämä olisi jarruttanut pääoman maahantuontia. Samalla kun markka olisi revalvoitunut, devalvaatio-odotukset olisivat syntyneet. Se olisi nostanut korkotasoa Suomessa, mikä olisi taas toiselta puolelta rajoittanut luottoekspansiota. Mutta ennen kaikkea keskeistä olisi ollut se, että Suomen Pankki olisi pitänyt säilyttää rahan tarjonnan kontrolli, luottoekspansion kontrolli. Inflatorinen kehitys ei silloin olisi päässyt lainkaan alkuun. Valuuttamarkkinat olisivat sopeuttaneet pääoman maahantuonnin Suomen kansantalouden häiriintymättä. Markan kelluttaminen olisi ollut ratkaisu asiaan. Vain sillä olisi voitu estää Suomen talouden ylikuumeneminen 1980-luvun toisella puoliskolla.
Kourin mukaan Suomen Pankki epäonnistui rahapolitiikassa totaalisesti. Suomen Pankki oli tarrautunut periaatteisiin ja hokemiin, joilla ei ollut mitään pohjaa taloudellisessa analyysissä ja rahapolitiikan oikeassa analyysissä. Keskuspankin tehtävänä ei ole pitää kiinni tyhmistä hokemista. Suomen Pankki on ollut Suomessa liian mahtavassa roolissa. Se on ollut korokkeella, jossa se on ollut kriittisen tarkastelun ja kriittisen keskustelun ulkopuolella.
Kouri kirjoittaa, että häneltä on jäänyt lukematta Martti Ahtisaaren muutamat lauseet, joilla hän artikuloi Suomen kansalle tien valoisampaan tulevaisuuteen, auttaa kansaa voittamaan viime vuosien nöyryytykset, häpäisyn, itsekunnioituksen menetyksen ja löytämään ulospääsyn työttömyyden, konkurssien, itsemurhien, väärintekojen ja rötösten raunioilta. Ahtisaari ei presidenttinä tällaisilla asioilla itseään kiusannut eikä siksi niistä mitään lausunut.

Vastuu Suomen Pankilla ja hallituksella
On käsittämätöntä, että valtionvarainministeri Liikasen finanssipolitiikka tuki luottoekspansion inflatorisia vaikutuksia. Holkerin hallituksen aikana johdettiin Suomi turmion tielle. Syyllisiä suureen lamaan ovat Mauno Koivisto, Suomen Pankki ja Holkerin hallitus. He ovat vastuullisia kansantalouden epäterveeseen kehitykseen. He ovat syyllisiä Suomen talouden terveenkehityksen tuhoamiseen. He ovat syyllisiä kurjuuteen ja kärsimyksiin. Mielestäni syylliset on tuotava esille, vaikka se tekeekin kipeää. Heidät on saatava vastuuseen ja toimittava niin ettei koskaan enää vastaavaa Suomessa koeta. On Suomessa ennenkin säädetty takautuvia lakeja perustuslain vastaisesti. Nyt on kysymys jatketusta rikoksesta, sillä rikoksia on pyritty yhteiskunnan toimesta salaamaan ja hävittämään todistusaineistoa. Mielestäni kysymyksessä on kansanmurha ja valtiopetos. Mauno Koivisto, Markku Puntila, Rolf Kullberg, Harri Holkeri ja Erkki Liikanen, he ovat todelliset ja vapaana olevat syylliset, jotka tuhosivat Suomen talouden. Muualla kuin Suomessa tällaiset miehet olisivat jo kohdanneet totuuden."

KMa kirjoitti:

"Pentti Kouri kertoo kirjassaan "Suomen omistaja ja elämäni muut roolit" että "Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 80-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria joka syödään aina kylmänä".

Markku Puntilan rooli
Markku Puntila oli liberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että "Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken". Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta.
Kourin mukaan Suomen Pankille ei voi antaa anteeksi. Ratkaisut olivat tiedossa ja helposti toteutettavissa. Vasta vuonna 1992 Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt tehdä ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Talous lähti nousuun, pörssi lähti nousuun, markkinoiden luottamus alkoi palautua. Mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.
1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Hänen mukaansa Neuvostoliiton-kaupan romahduskin oli pitkään nähtävissä. Paavo Väyrynen puhui siitä varhain, mutta häntä ei kuunneltu.
Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, politiikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Rahanjakoa
Kouri kirjoittaa, että "kun Suomen Pankki avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Suomen Pankki kauhistelee, mutta ei voi tehdä mitään. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä, Wegelius ja Riikonen juovat 80 miljardin markan edestä samppanjaa, kunnes viimeinenkin pullo on tyhjä, kirjoittaa Kouri.
Ali-Melkkkilä kohtasi kohtalonsa. Edessä oli tyhjä samppanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa.
Suomessa jokainen lainapaperi jolla nostettiin rahaa oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat oli väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Miksi markka ei kellunut aikaisemmin?
Kouri kirjoittaa, että "jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan revalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana, voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Nimelliskorot olisivat pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssin ylikuumentumista ei olisi koskaan tapahtunut. Yritykset, kansantaloudet ja kunnat eivät olisi ylivelkaantuneet. Sitten kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, tai jo silloin kun Paavo Väyrynen sitä ennusti, markka olisi devalvoitunut näin vahvistaen länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Työttömyys olisi noussut mutta maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille joilla on kasvunmahdollisuuksia. Pörssi olisi sopeutunut mutta ei romahtanut. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Valtiontalous ei olisi juurikaan velkaantunut. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei tarvitsisi pahan edessä romuttaa".
Kourin mukaan Suomen Pankki ymmärsi tämän vasta vuonna 1992. Kouri kertoo kuinka hän istui Mauno Koiviston työhuoneessa Suomen Pankissa ja kuunteli Koiviston uskomattoman pitkäveteistä ja epäselvää jaarittelua taloudesta ja talouspolitiikasta. Sitten hän sanoo sen, paljastaa kaiken: "Jos minun on valittava yksi prosentti vähemmän inflaatioita ja yksi prosentti enemmän kasvua, valinta on täysin selvä". Tässä se on Koiviston laskuoppi, "vahvan markan" doktriini.

Vakaan markan miehet
Kourin mielestä hulluinta on se, että vakaan markan miehet eivät uskaltaneet eivätkä ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, inflaation ja työllisyystavoitteiden välillä ei olisi ollut ristiriitaa. Rahapolitiikka olisi pitänyt inflaation kurissa ja pääomamarkkinat vakaina.
Vakaan markan miehet aikaansaivat ensin holtittoman luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse luomaansa hirviötä vastaan. Ja kansa maksoi laskun.
Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet jo maan tuhon partaalle. Puntila ja Kullberg pitivät loppuun saakka kiinni järjettömästä "vahvan markan" doktriinista.
Suomen Pankin olisi pitänyt luopua kiinteän kurssin politiikasta ja antaa markan kellua. Tästä olisi ollut seurauksena, että kun pääoman siirtymä Suomeen olisi tapahtunut, markka olisi revalvoitunut. Tällä olisi ollut se vaikutus, että markkinat olisivat odottaneet markan tulevaisuudessa devalvoituvan, ja tämä olisi jarruttanut pääoman maahantuontia. Samalla kun markka olisi revalvoitunut, devalvaatio-odotukset olisivat syntyneet. Se olisi nostanut korkotasoa Suomessa, mikä olisi taas toiselta puolelta rajoittanut luottoekspansiota. Mutta ennen kaikkea keskeistä olisi ollut se, että Suomen Pankki olisi pitänyt säilyttää rahan tarjonnan kontrolli, luottoekspansion kontrolli. Inflatorinen kehitys ei silloin olisi päässyt lainkaan alkuun. Valuuttamarkkinat olisivat sopeuttaneet pääoman maahantuonnin Suomen kansantalouden häiriintymättä. Markan kelluttaminen olisi ollut ratkaisu asiaan. Vain sillä olisi voitu estää Suomen talouden ylikuumeneminen 1980-luvun toisella puoliskolla.
Kourin mukaan Suomen Pankki epäonnistui rahapolitiikassa totaalisesti. Suomen Pankki oli tarrautunut periaatteisiin ja hokemiin, joilla ei ollut mitään pohjaa taloudellisessa analyysissä ja rahapolitiikan oikeassa analyysissä. Keskuspankin tehtävänä ei ole pitää kiinni tyhmistä hokemista. Suomen Pankki on ollut Suomessa liian mahtavassa roolissa. Se on ollut korokkeella, jossa se on ollut kriittisen tarkastelun ja kriittisen keskustelun ulkopuolella.
Kouri kirjoittaa, että häneltä on jäänyt lukematta Martti Ahtisaaren muutamat lauseet, joilla hän artikuloi Suomen kansalle tien valoisampaan tulevaisuuteen, auttaa kansaa voittamaan viime vuosien nöyryytykset, häpäisyn, itsekunnioituksen menetyksen ja löytämään ulospääsyn työttömyyden, konkurssien, itsemurhien, väärintekojen ja rötösten raunioilta. Ahtisaari ei presidenttinä tällaisilla asioilla itseään kiusannut eikä siksi niistä mitään lausunut.

Vastuu Suomen Pankilla ja hallituksella
On käsittämätöntä, että valtionvarainministeri Liikasen finanssipolitiikka tuki luottoekspansion inflatorisia vaikutuksia. Holkerin hallituksen aikana johdettiin Suomi turmion tielle. Syyllisiä suureen lamaan ovat Mauno Koivisto, Suomen Pankki ja Holkerin hallitus. He ovat vastuullisia kansantalouden epäterveeseen kehitykseen. He ovat syyllisiä Suomen talouden terveenkehityksen tuhoamiseen. He ovat syyllisiä kurjuuteen ja kärsimyksiin. Mielestäni syylliset on tuotava esille, vaikka se tekeekin kipeää. Heidät on saatava vastuuseen ja toimittava niin ettei koskaan enää vastaavaa Suomessa koeta. On Suomessa ennenkin säädetty takautuvia lakeja perustuslain vastaisesti. Nyt on kysymys jatketusta rikoksesta, sillä rikoksia on pyritty yhteiskunnan toimesta salaamaan ja hävittämään todistusaineistoa. Mielestäni kysymyksessä on kansanmurha ja valtiopetos. Mauno Koivisto, Markku Puntila, Rolf Kullberg, Harri Holkeri ja Erkki Liikanen, he ovat todelliset ja vapaana olevat syylliset, jotka tuhosivat Suomen talouden. Muualla kuin Suomessa tällaiset miehet olisivat jo kohdanneet totuuden."

Vaikka tämä voidaan leimata jälkiviisaudeksi, olin jo silloin tätä mieltä.

Moni yrittäjä maksaa vieläkin tätä laskua, ja koko elämänsä. Vielä heidän perillisensäkin.

Suomi ei tule toipumaan tästä ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Joillakin on raskas taakka, jos he edes tajuavat mitä ovat tehneet. Tumio saattaisi tähän johtaa.

Nyt on tuomittu syyttömiä pankinjohtajia ja johtokunnan jäseniä, mutta todelliset syylliset ovat arvostetuissa viroissa ja heitä palkitaan..

KMa kirjoitti:

"Pentti Kouri kertoo kirjassaan "Suomen omistaja ja elämäni muut roolit" että "Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 80-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria joka syödään aina kylmänä".

Markku Puntilan rooli
Markku Puntila oli liberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että "Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken". Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta.
Kourin mukaan Suomen Pankille ei voi antaa anteeksi. Ratkaisut olivat tiedossa ja helposti toteutettavissa. Vasta vuonna 1992 Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt tehdä ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Talous lähti nousuun, pörssi lähti nousuun, markkinoiden luottamus alkoi palautua. Mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.
1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Hänen mukaansa Neuvostoliiton-kaupan romahduskin oli pitkään nähtävissä. Paavo Väyrynen puhui siitä varhain, mutta häntä ei kuunneltu.
Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, politiikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Rahanjakoa
Kouri kirjoittaa, että "kun Suomen Pankki avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Suomen Pankki kauhistelee, mutta ei voi tehdä mitään. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä, Wegelius ja Riikonen juovat 80 miljardin markan edestä samppanjaa, kunnes viimeinenkin pullo on tyhjä, kirjoittaa Kouri.
Ali-Melkkkilä kohtasi kohtalonsa. Edessä oli tyhjä samppanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa.
Suomessa jokainen lainapaperi jolla nostettiin rahaa oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat oli väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Miksi markka ei kellunut aikaisemmin?
Kouri kirjoittaa, että "jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan revalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana, voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Nimelliskorot olisivat pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssin ylikuumentumista ei olisi koskaan tapahtunut. Yritykset, kansantaloudet ja kunnat eivät olisi ylivelkaantuneet. Sitten kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, tai jo silloin kun Paavo Väyrynen sitä ennusti, markka olisi devalvoitunut näin vahvistaen länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Työttömyys olisi noussut mutta maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille joilla on kasvunmahdollisuuksia. Pörssi olisi sopeutunut mutta ei romahtanut. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Valtiontalous ei olisi juurikaan velkaantunut. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei tarvitsisi pahan edessä romuttaa".
Kourin mukaan Suomen Pankki ymmärsi tämän vasta vuonna 1992. Kouri kertoo kuinka hän istui Mauno Koiviston työhuoneessa Suomen Pankissa ja kuunteli Koiviston uskomattoman pitkäveteistä ja epäselvää jaarittelua taloudesta ja talouspolitiikasta. Sitten hän sanoo sen, paljastaa kaiken: "Jos minun on valittava yksi prosentti vähemmän inflaatioita ja yksi prosentti enemmän kasvua, valinta on täysin selvä". Tässä se on Koiviston laskuoppi, "vahvan markan" doktriini.

Vakaan markan miehet
Kourin mielestä hulluinta on se, että vakaan markan miehet eivät uskaltaneet eivätkä ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, inflaation ja työllisyystavoitteiden välillä ei olisi ollut ristiriitaa. Rahapolitiikka olisi pitänyt inflaation kurissa ja pääomamarkkinat vakaina.
Vakaan markan miehet aikaansaivat ensin holtittoman luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse luomaansa hirviötä vastaan. Ja kansa maksoi laskun.
Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet jo maan tuhon partaalle. Puntila ja Kullberg pitivät loppuun saakka kiinni järjettömästä "vahvan markan" doktriinista.
Suomen Pankin olisi pitänyt luopua kiinteän kurssin politiikasta ja antaa markan kellua. Tästä olisi ollut seurauksena, että kun pääoman siirtymä Suomeen olisi tapahtunut, markka olisi revalvoitunut. Tällä olisi ollut se vaikutus, että markkinat olisivat odottaneet markan tulevaisuudessa devalvoituvan, ja tämä olisi jarruttanut pääoman maahantuontia. Samalla kun markka olisi revalvoitunut, devalvaatio-odotukset olisivat syntyneet. Se olisi nostanut korkotasoa Suomessa, mikä olisi taas toiselta puolelta rajoittanut luottoekspansiota. Mutta ennen kaikkea keskeistä olisi ollut se, että Suomen Pankki olisi pitänyt säilyttää rahan tarjonnan kontrolli, luottoekspansion kontrolli. Inflatorinen kehitys ei silloin olisi päässyt lainkaan alkuun. Valuuttamarkkinat olisivat sopeuttaneet pääoman maahantuonnin Suomen kansantalouden häiriintymättä. Markan kelluttaminen olisi ollut ratkaisu asiaan. Vain sillä olisi voitu estää Suomen talouden ylikuumeneminen 1980-luvun toisella puoliskolla.
Kourin mukaan Suomen Pankki epäonnistui rahapolitiikassa totaalisesti. Suomen Pankki oli tarrautunut periaatteisiin ja hokemiin, joilla ei ollut mitään pohjaa taloudellisessa analyysissä ja rahapolitiikan oikeassa analyysissä. Keskuspankin tehtävänä ei ole pitää kiinni tyhmistä hokemista. Suomen Pankki on ollut Suomessa liian mahtavassa roolissa. Se on ollut korokkeella, jossa se on ollut kriittisen tarkastelun ja kriittisen keskustelun ulkopuolella.
Kouri kirjoittaa, että häneltä on jäänyt lukematta Martti Ahtisaaren muutamat lauseet, joilla hän artikuloi Suomen kansalle tien valoisampaan tulevaisuuteen, auttaa kansaa voittamaan viime vuosien nöyryytykset, häpäisyn, itsekunnioituksen menetyksen ja löytämään ulospääsyn työttömyyden, konkurssien, itsemurhien, väärintekojen ja rötösten raunioilta. Ahtisaari ei presidenttinä tällaisilla asioilla itseään kiusannut eikä siksi niistä mitään lausunut.

Vastuu Suomen Pankilla ja hallituksella
On käsittämätöntä, että valtionvarainministeri Liikasen finanssipolitiikka tuki luottoekspansion inflatorisia vaikutuksia. Holkerin hallituksen aikana johdettiin Suomi turmion tielle. Syyllisiä suureen lamaan ovat Mauno Koivisto, Suomen Pankki ja Holkerin hallitus. He ovat vastuullisia kansantalouden epäterveeseen kehitykseen. He ovat syyllisiä Suomen talouden terveenkehityksen tuhoamiseen. He ovat syyllisiä kurjuuteen ja kärsimyksiin. Mielestäni syylliset on tuotava esille, vaikka se tekeekin kipeää. Heidät on saatava vastuuseen ja toimittava niin ettei koskaan enää vastaavaa Suomessa koeta. On Suomessa ennenkin säädetty takautuvia lakeja perustuslain vastaisesti. Nyt on kysymys jatketusta rikoksesta, sillä rikoksia on pyritty yhteiskunnan toimesta salaamaan ja hävittämään todistusaineistoa. Mielestäni kysymyksessä on kansanmurha ja valtiopetos. Mauno Koivisto, Markku Puntila, Rolf Kullberg, Harri Holkeri ja Erkki Liikanen, he ovat todelliset ja vapaana olevat syylliset, jotka tuhosivat Suomen talouden. Muualla kuin Suomessa tällaiset miehet olisivat jo kohdanneet totuuden."

Loistavan todistajan löysit... Pentti Kourin - oman taloutensa tuhonneen katkeran kepulaisen, jonka mukaan kaikki syy oli muissa... ei itsessä.

Heikki K kirjoitti:

Vaikka tämä voidaan leimata jälkiviisaudeksi, olin jo silloin tätä mieltä.

Moni yrittäjä maksaa vieläkin tätä laskua, ja koko elämänsä. Vielä heidän perillisensäkin.

Suomi ei tule toipumaan tästä ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Joillakin on raskas taakka, jos he edes tajuavat mitä ovat tehneet. Tumio saattaisi tähän johtaa.

Nyt on tuomittu syyttömiä pankinjohtajia ja johtokunnan jäseniä, mutta todelliset syylliset ovat arvostetuissa viroissa ja heitä palkitaan..

Vielä Pentti Kouriakin säälittävämpiä ovat nämä "yrittäjät", jotka juoksivat mistään mitään ymmärtämättä eri asiantuntijoiden perässä... tekivät konkurssin... maksattavat velkansa meillä kunnon himisillä - veronmaksajilla ja päälle päätteekis syyttelevät muita omista tekemisistään.
=
Todellista roskajoukkiota... ja enin osa kepulaisia.

rautalehti kirjoitti:

Loistavan todistajan löysit... Pentti Kourin - oman taloutensa tuhonneen katkeran kepulaisen, jonka mukaan kaikki syy oli muissa... ei itsessä.

...että missä kohtaa Kouri oli väärässä?

Keskustaporvari kirjoitti:

...että missä kohtaa Kouri oli väärässä?

Hän oli "väärässä" epäonnistuessaan pääomavarkaudessaan... ja nyt katkerana syyttelee siitä muita...

...ja se on ihan normaalia kepuluuserin toimintaa - Juhantalon Kakekin kertoilee Kankaanpäässä olevansa ihan syytön ja viaton mies... eikä Heikkikään ajanut kännissä kenekään päälle...

Keskustaporvari kirjoitti:

...että missä kohtaa Kouri oli väärässä?

Hän oli "väärässä" epäonnistuessaan pääomavarkaudessaan... ja nyt katkerana syyttelee siitä muita...

...ja se on ihan normaalia kepuluuserin toimintaa - Juhantalon Kakekin kertoilee Kankaanpäässä olevansa ihan syytön ja viaton mies... eikä Heikkikään ajanut kännissä kenekään päälle...