Nyt on loputtava Kirkon huora-raha-hanat! HUIJAAVA, vuosista ja vuosisadoista toiseen, että muka ihmisillä turvallinen, hyvä ja Oikeus olla, elää turvallisesti niin elämässä Maan päällä kuin "Taivaassa". HUIJAUSTA ja rankimmanlaista. KUN KOSKA palvovat, palvelevat meidän HUORA-Valtiaita, Jumalia, PETTURI-Jeesuksia (Juudaita ja ihmisten (oikeus)murhaajia KAikki) lapsineen, on Heidän JOKAISEN varallisuus-hanat tyrehdytettävä, surkastumaan, loppumaan! EMME voi antaa Kaiken rahan, varallisuuden vietävän meiltä köyhiltä, kunnon kansalaisilta (jotka emme ole uskovaisia ELI emme myyneet, antaneet mitään Maailmaa/olentoja Herrojen tähden, Heidän hyväksi tai Käsiin).
Ajatelkaa NYT mitä Kaikkea tekisimme niillä n. 1000 miljoonalla eurolla vuosittain, jonka Antikristus-palvonta-Kirkko nyt saa Valtion avustuksina, sekä kirkollisveroina! KAikki kirkollisvero OIKKEASTI on ja KUULUU Valtiolle, ETTEI tarvitse AINA nyhtää yli miljoonan vähäosaisen, vanhuksen, köyhän, lapsiperheenkään VÄHISTÄ VAROISTA, Kaikkea VEROA! VAltio voisi luopua Isosta osasta arvonlisäveroa, KUN jos saisimme VAltiolle Noi n. 1000 miljoonaa vuodessa. Niillä parannettaisiin erittäin paljon lasten ja nuorten tulevaisuutta, turvallisuutta, mielenterveyttä ja elämää. Ajatelkaa nyt ne "dollarin"-kuvat silmissänne, MITÄ Kaikkea saisimme lastenkin elämään, turvallisuudeksi heille luomaan, vuosittain!!
KAADETTAVA Kirkko
IlmaiseksiJULISTAKOOT
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?801574En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061287- 1181280
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781186Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701064IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var86862Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9802- 42785
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän384782Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?132752