JEESUS ON JUMALA
Raamattu kertoo aivan selvästi, että Jeesus on Jumala. Jehovan Todistajat eivät usko, että Jeesus on Jumala. Ovat vielä Tehneet oman ”Raamatun” u.m, että kävisi heidän oppinsa toteen.
Tässä muutamia esimerkkejä.
KR = Kirkkoraamattu 33/38 u,m = Jehovan todistajien uuden maailman käännös.
KR JOH.1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
u.m Alussa oli Sana,* ja Sana oli Jumalan luona,* ja Sana oli jumala
KR JOH.20:28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalan
u.m 28 Tuomas sanoi hänelle vastaukseksi: ”Herrani ja Jumalani!
KR ROOM.9: 5. heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
u.m 5 joille esi-isät kuuluvat ja joista Kristus polveutui lihan mukaan: Jumala, joka on yli kaiken*, olkoon siunattu ikuisesti. Aamen.
KR 2TESS.1: 12. että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.
u.m 12 jotta Herramme Jeesuksen nimi kirkastuisi teissä ja te hänen yhteydessään Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen* ansaitsemattoman hyvyyden mukaisesti.
KR. TIT. 2: 13. odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä
u.m 13 odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme, Kristuksen Jeesuksen, kirkkauden ilmeiseksi tuloa
KR. HEBR. 1: 8. mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka
u.m 8 Mutta Pojasta: ”Jumala on sinun valtaistuimesi aina ja ikuisesti, ja sinun* valtakuntasi valtikka on oikeamielisyyden valtikka
KR. 2PIET. 1: 1 Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.
u.m Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen orja ja apostoli, niille, jotka Jumalamme* ja Pelastajan, Jeesuksen Kristuksen,* vanhurskaudesta ovat saaneet uskon yhtäläisenä etuna kuin mekin
KR. 1JOH.5: 20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
u.m 20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut, ja hän on antanut meille älyllisen kyvyn*, jotta tuntisimme sen totuudellisen. Ja me olemme sen totuudellisen yhteydessä hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. Hän on tosi Jumala ja ikuinen elämä
KR. 1KOR.1: 24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
u. m 24 kuitenkin niille, jotka ovat kutsutut, sekä juutalaisille että kreikkalaisille, Kristusta, Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta
KR. FIL. 2: 6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
u.m 6 joka, vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, ei harkinnut lainkaan anastusta*, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen. 7 Ei, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi
KR KOL.2: 9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
u.m 9 sillä hänessä asuu jumalallisen ominaisuuden* koko täyteys ruumiillisesti
KR. KOL. 1: 15. ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa
u.m 5 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen, 16 sillä hänen välityksellään luotiin kaikki muu*, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olkootpa ne valtaistuimia tai herrauksia tai hallituksia tai valtoja. Kaikki muu on luotu hänen välityksellään ja häntä varten.
Näette kuinka Jehovan todistajat ovat törkeästi väärentäneet u.m käännöksen, jotta oppi sopisi heidän ”Raamattuun”.
Väärennetty Raamattu
122
1178
Vastaukset
- valehtelijatvastuuseen
Kiitos, totuus voittaa aina! Vartiotornin UM-väännös ei ole kristikunnan käytössä eikä siitä juuri ole aevioita, se on jätetty omaan amerikkalaiseen arvoonsa. Kuten yhteenvedostasi voidaan ymmärtää, Vartiotorni on todellinen kadotuksen kauppias, koska noin moni keskeinen kristinuskon kulmakivijae on VÄÄRENNETTY törkeillä Vartiotornimaisuuksilla. Oikein saastaa. Tällaiset huijariporukat saa kieltääkin, niin kuin Venäjällä on tehty.
Pyhä Raamattu päättyy seuraaviin varoituksen sanoihin:
19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
20 Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Tämä on tosi, minä tulen pian." Aamen. Tule, Herra Jeesus!
21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Vartiotorni on eksyttäjä, jolla on rahaa. Varokaa huijarikultteja ja suojelkaa lapsenne jehovien harhaopeilta. Väärälle profeetalle on määrätty rangaistus - vastuussa on ihan jokainen jehova henkilökohtaisesti. Kääntäkää selkänne näille ameriikanhuijareille! Taivaan Isä antaa kyllä pahimmatkin harha-askeleet anteeksi, kun vain tekee itse perheineen vakaan päätöksen katkaista kaikki yhteydet näihin ameriikkalaisiin huijarikultteihin!- harhastatotuuteen
Muistakaa kuunnella Pasi Turusen siunattua opetusta - parasta iltakuunneltavaa on tämä jehovien viheliäisestä harhaopetuksiesta kertova luento:
https://www.youtube.com/watch?v=VIKO3msaUww
Ja toinen yhtä valaiseva, hieman vanhempi puhe - Turunen saa kuulijat mukaansa kerta toisebsa jälkeen. Tämä puhe on aina yhtä mielenkiintoinen!
https://www.youtube.com/watch?v=irJSMqug64k
Itse kuuntelen näitä aina uudelleen lähes joka ilta ja luen Turusen esiin nostamia Raamatunkohtia aina uudelleen ja uudelleen.
Tämä on oikeaa Jeesuksen esimerkin mukaista opetusta!
Eli jeesus ei siis ole jumalan poika vaikka raamatussa niin väitetään? Raamattu on siis väärässä ja koko kristinusko perustuu valheeseen.
- jumalanpoikaonJUMALA
Oletko Kimmo ehkä ihmisen poika? Ihmisen poika on ihminen - niin kuin sinä ja minä. Mutta myös Jeesus on Ihmisen poika! Kerron kohta enemmän.
Ihmisen poika on siis ihminen - mikä on Jumalan poika?
Jumalan Poika on Jumala.
Jeesukseen viitataan "Ihmisen Poikana" 88 kertaa Uudessa testamentissa. Ensimmäinen "Ihmisen Pojan" merkitys löytyy Dan. 7:13-14 profetiasta, "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä" (v. 1932 käännös). Termi "Ihmisen Poika" on Messiaaninen titteli. Jeesus on hän, jolle annettiin valta, kunnia ja valtakunta. Kun Jeesus käytti tätä termiä, osoitti hän olevansa profetiassa nimetty Ihmisen Poika. Tuon ajan juutalaiset olivat hyvin tietoisia tästä ilmaisusta ja keneen se viittasi. Jeesus piti itseään Messiaana.
Toinen ilmaisun "Ihmisen Poika" merkitys on, että Jeesus oli täysin ihminen. Jumala kutsui profeetta Hesekieliä "ihmisen pojaksi" 93 kertaa. Jumala yksinkertaisesti tarkoitti Hesekielin olevan ihminen. Ihmisen poika on ihminen. Jeesus oli täysi Jumala (Joh. 1:1), mutta hän oli myös ihminen (Joh. 1:14). 1. Joh. 4:2 kertoo meille, "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta." Jeesus oli todellakin Jumalan Poika - hän oli olemukseltaan Jumala. Jeesus oli myös Ihmisen Poika - hän oli olemukseltaan ihminen. Toteamme siis, että ilmaisu "Ihmisen Poika" viittaa siihen, että Jeesus oli Messias ja ihminen. - LueRaamattua
jumalanpoikaonJUMALA kirjoitti:
Oletko Kimmo ehkä ihmisen poika? Ihmisen poika on ihminen - niin kuin sinä ja minä. Mutta myös Jeesus on Ihmisen poika! Kerron kohta enemmän.
Ihmisen poika on siis ihminen - mikä on Jumalan poika?
Jumalan Poika on Jumala.
Jeesukseen viitataan "Ihmisen Poikana" 88 kertaa Uudessa testamentissa. Ensimmäinen "Ihmisen Pojan" merkitys löytyy Dan. 7:13-14 profetiasta, "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä" (v. 1932 käännös). Termi "Ihmisen Poika" on Messiaaninen titteli. Jeesus on hän, jolle annettiin valta, kunnia ja valtakunta. Kun Jeesus käytti tätä termiä, osoitti hän olevansa profetiassa nimetty Ihmisen Poika. Tuon ajan juutalaiset olivat hyvin tietoisia tästä ilmaisusta ja keneen se viittasi. Jeesus piti itseään Messiaana.
Toinen ilmaisun "Ihmisen Poika" merkitys on, että Jeesus oli täysin ihminen. Jumala kutsui profeetta Hesekieliä "ihmisen pojaksi" 93 kertaa. Jumala yksinkertaisesti tarkoitti Hesekielin olevan ihminen. Ihmisen poika on ihminen. Jeesus oli täysi Jumala (Joh. 1:1), mutta hän oli myös ihminen (Joh. 1:14). 1. Joh. 4:2 kertoo meille, "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta." Jeesus oli todellakin Jumalan Poika - hän oli olemukseltaan Jumala. Jeesus oli myös Ihmisen Poika - hän oli olemukseltaan ihminen. Toteamme siis, että ilmaisu "Ihmisen Poika" viittaa siihen, että Jeesus oli Messias ja ihminen."Jumalan Poika on Jumala."
Erittäin hätiköity johtopäätös.
- Jumalan poikia on koko joukko
Job. 1:6 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan.
- Myös ihmisiä voidaan sanoa Jumalan pojiksi ja tyttäriksi
2. Kor. 6:18 ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias - Jesseuksenpoikiajalapsia
Poika tarkoittaa Jeesusta, Jumalaa. Jobin kirjan Jumalan lapset (Biblia 1776) olivat enkelsitä, joiden joukossa oli myös saatana. Jumalan Poika Raamatussa on Jeesus ja Hän on Jumala. Jokainen ihminen on Jumalan lapsi - Jeesuksen omia luomakunnassa.
Isä Jeesus ja Pyhä Henki ovat ikuinen kolmiyhteinen Jumala. Poika on synonyymi Jeesukselle. - LueRaamattua
Jesseuksenpoikiajalapsia kirjoitti:
Poika tarkoittaa Jeesusta, Jumalaa. Jobin kirjan Jumalan lapset (Biblia 1776) olivat enkelsitä, joiden joukossa oli myös saatana. Jumalan Poika Raamatussa on Jeesus ja Hän on Jumala. Jokainen ihminen on Jumalan lapsi - Jeesuksen omia luomakunnassa.
Isä Jeesus ja Pyhä Henki ovat ikuinen kolmiyhteinen Jumala. Poika on synonyymi Jeesukselle.Jumalan Poika näin kirjoitettuna tavallisesti viittaa Jeesukseen, se on totta. Halusin vain osoittaa heikkouden argumentissa "Jumalan Poika on Jumala".
Bibliasta:
Dan. 3:25 Hän vastasi ja sanoi: Katso, ja minä näen neljä miestä vallallansa käyvän tulen keskellä, ja ovat kulumatta; ja se neljäs on niinkuin Jumalan poika.
- LueRaamattua
"Raamattu kertoo aivan selvästi, että Jeesus on Jumala. Jehovan Todistajat eivät usko, että Jeesus on Jumala. Ovat vielä Tehneet oman ”Raamatun” u.m, että kävisi heidän oppinsa toteen. "
Raamattu kertoo, että Isä on Jumala, Jeesus on hänen Poikansa ja Isä on Poikaa suurempi. Todistajat tekevät Raamatun valossa aivan oikein, kun eivät hyväksy kolminaisuutta, vaikka olisivatkin monissa muissa asioissa väärässä. Vartiotorniseura on itse vastuussa raamatunkäännöksestään, mutta kirkkoraamatustakin käy kyllä ilmi, ettei Jeesus ole Jumala ainakaan samassa merkityksessä kuin Isä.
- Jeesus itse sanoo Isän olevan ainoa todellinen Jumala
Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
- Paavalin mukaan on vain yksi Jumala, Isä
1. Kor. 8:6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.
- Jeesuksella on sama Jumala kuin ihmisillä
Joh. 20:17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.
- Poika on Jumalan olemuksen kuva, hän ei siis voi olla Jumala
Hepr. 1:3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
- Kristus istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee. Jumalan ei tarvitse rukoilla, Jumalaa rukoillaan.
Room. 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!
- Jeesukselle on annettu kaikki valta, hänellä ei siis ole sitä aina ollut
Matt. 28:18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
- Kaikkivaltias-arvonimi liitetään vain Jumalaan, ei Karitsaan
Ilm. 21:22 Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa.
- Poika hallitsee, mutta väliaikaisesti ja Jumalan ansiosta, ja lopulta Jumala tulee hallitsemaan kaikkea
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.- kolmiyhteinenjumala
Jeesus on kolmiyhteisen Jumalan ihmiseksi syntynyt persoona, jonka maanpäälliseen elämään ylläkerrotut havainnot kutakuinkin pätevät. Jeesus eli ajassa, ihmisten parissa ihmisenä, luomiskertomuksessa luodulle ihmiselle EI ollut annettu kaikkea valtaa, Jeesukselle kyllä. Jeesus hallitsi myös ihmisenä luotuja ihmisiä, päib vastoin kuin luodut ihmiset hallitsevat pieniä eläimiä ja kaloja ym.
Jeesuksen elämä ajassa meidän keskuudessamme on ikuisuuden ulkopuolella. Jeesus on ikuinen Jumala, samoin kuin Isä ja Pyhä Henki. - LueRaamattua
kolmiyhteinenjumala kirjoitti:
Jeesus on kolmiyhteisen Jumalan ihmiseksi syntynyt persoona, jonka maanpäälliseen elämään ylläkerrotut havainnot kutakuinkin pätevät. Jeesus eli ajassa, ihmisten parissa ihmisenä, luomiskertomuksessa luodulle ihmiselle EI ollut annettu kaikkea valtaa, Jeesukselle kyllä. Jeesus hallitsi myös ihmisenä luotuja ihmisiä, päib vastoin kuin luodut ihmiset hallitsevat pieniä eläimiä ja kaloja ym.
Jeesuksen elämä ajassa meidän keskuudessamme on ikuisuuden ulkopuolella. Jeesus on ikuinen Jumala, samoin kuin Isä ja Pyhä Henki.Lainaamani raamatunkohdat eivät koskeneet pelkästään Jeesuksen maanpäällistä elämää. Jeesus on Jumalaa alempi myös taivaallisessa asemassaan.
- tunneissamitattuikuisuus
Miten kaikkivaltiudessa ja ikuisuudessa osoitetaan ylempi/alempi tai aiempi/myöhempi - taitaa olla lähinnä jehovien keksimiä tyhmien höpötyksiä.
Jehovat alentavat Jeesuksen joksikin puolijumalaksi ja sijoittavat Hänet pitkin ikuisuutta ikiomille kellonlyömilleen. Vain ameriikkalainen pystyy tällaiseen typeryyteen. Kun ei ole alkeellisintakaan käsitystä ajan luonteesta. Jehova ei käsitä, että Jumala saattaisi olla rivijehovaa kyvykkäämpi näissä ikuisuus- ja luomisasioissa. - LueRaamattua
tunneissamitattuikuisuus kirjoitti:
Miten kaikkivaltiudessa ja ikuisuudessa osoitetaan ylempi/alempi tai aiempi/myöhempi - taitaa olla lähinnä jehovien keksimiä tyhmien höpötyksiä.
Jehovat alentavat Jeesuksen joksikin puolijumalaksi ja sijoittavat Hänet pitkin ikuisuutta ikiomille kellonlyömilleen. Vain ameriikkalainen pystyy tällaiseen typeryyteen. Kun ei ole alkeellisintakaan käsitystä ajan luonteesta. Jehova ei käsitä, että Jumala saattaisi olla rivijehovaa kyvykkäämpi näissä ikuisuus- ja luomisasioissa."Miten kaikkivaltiudessa ja ikuisuudessa osoitetaan ylempi/alempi "
Miten olisi vaikkapa "Isä on minua suurempi" (Joh. 14:28)?
"tai aiempi/myöhempi"
Isä lienee itsestäänselvästi Poikaa vanhempi? Hepr. 1:5 puhuu myös Pojan syntymästä, joskaan synnyttämistä ei ehkä pidä ottaa ihan kirjaimellisesti.
"taitaa olla lähinnä jehovien keksimiä tyhmien höpötyksiä"
Et taida tuntea historiaa kovin hyvin? Laita hakukoneeseen areiolaisuus.
"Jehovat alentavat Jeesuksen joksikin puolijumalaksi"
Eivät "jehovat" alenna Jeesusta, vaan "nikeat" ylentävät Jeesuksen asemaan, johon hän ei Raamatun perusteella kuulu. - mittamiehettarkkana
Jos kertoisit, että isäsi on sinua suurempi, mieleen tulisi heti metrimitta ja armeija. Suurempi? Millä tavalla - painavampi, suurempi viisaudessa, ikuisuutta pidempään viettänyt, rikkaampi?
Enpä alkaisi laittamaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä suuruusjärjestykseen ainakaan metrimitalla tai kalenteria katsomalla. Eiköhän "suurempi" tarkoita kunnoitusta - poika ilmaisee isänsä suuruuden sanomalla mun iskä on paras tai vahvempi kuin sun iskä.
Kolmiyhteisen Jumalan eri persoonat ovat meidän mittalaitteittemme sekä kellojemme ulottumattomissa. Meillä ei ole mitään syytä eikä keinoja arvioida Jumalan kolmen eri persoonan keskinäisiä suuruuksia tai "arvoa" toisiinsa verrattuna. Me voimme vain uskoa Jumalaan ja kunnnioittaa kaikkivaltiutta sorkkimatta itse Jumaluutta omine inhimillisine mittareinemme ja oman suvun piiristä omaksuttuihin silmämääräisiin sormituntumiin asioista, joista emme pysty sanomaan yhtään mitään. - LueRaamattua
mittamiehettarkkana kirjoitti:
Jos kertoisit, että isäsi on sinua suurempi, mieleen tulisi heti metrimitta ja armeija. Suurempi? Millä tavalla - painavampi, suurempi viisaudessa, ikuisuutta pidempään viettänyt, rikkaampi?
Enpä alkaisi laittamaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä suuruusjärjestykseen ainakaan metrimitalla tai kalenteria katsomalla. Eiköhän "suurempi" tarkoita kunnoitusta - poika ilmaisee isänsä suuruuden sanomalla mun iskä on paras tai vahvempi kuin sun iskä.
Kolmiyhteisen Jumalan eri persoonat ovat meidän mittalaitteittemme sekä kellojemme ulottumattomissa. Meillä ei ole mitään syytä eikä keinoja arvioida Jumalan kolmen eri persoonan keskinäisiä suuruuksia tai "arvoa" toisiinsa verrattuna. Me voimme vain uskoa Jumalaan ja kunnnioittaa kaikkivaltiutta sorkkimatta itse Jumaluutta omine inhimillisine mittareinemme ja oman suvun piiristä omaksuttuihin silmämääräisiin sormituntumiin asioista, joista emme pysty sanomaan yhtään mitään.Olet mielestäni oikeilla jäljillä siinä, että jotkin asiat ovat ymmärryksemme ulottumattomissa. Samalla tulet puhuneeksi itsesi pussiin väittämällä, että meillä ei ole mitään syytä tai keinoa arvioida persoonien keskinäisiä suuruuksia - juuri sitähän itse teet, kun kritisoit minun näkemystäni ja annat ymmärtää, että "kolmiyhteisen Jumalan eri persoonat" olisivat keskenään samanarvoisia.
"Suurempi" ei tarkoita pelkkää kunnioitusta. Raamatun mukaan Isä on Poikaa suurempi myös voimassa, hyvyydessä ja tiedossa, kuten seuraavista Jeesuksen sanoista havaitaan:
Joh. 5:19 Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.
Mark. 10:18 Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
Mark. 13:32 Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä.
Myöskään Kaikkivaltias-arvonimeä ei liitetä Jeesukseen, vaan ainoastaan Isään, kuten jo aiemmin lainaamani Ilm. 21:22 tuo esille: "Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa." - äläneuvoisääspaneen
Jehovien vimma laittaa omat jumalansa paremmuusjärjestykseen huvittaa. Ei kolmiyhteisen, ikuisen kaikkivaltiaan Jumalan persoonat; Isä, Poika ja Pyhä Henki ole meidän arvostelukykymme tai luokittelumme ulottuvissa.
Ethän sinäkään arvioi esimiehiäsi tai työnantajasi hallintoneuvoston jäseniä tasapäistämällä heidät samanlaisiksi herroiksi - tyydyt alamaisena ottamaan heidät sellaisena kuin he ovat. Tehtäväsi on noudattaa esivallan antamia käskyjä eikä arvottaa esimiestesi asemaa toisiinsa verrattuna.
Vielä vähemmän meillä on sanottavaa kaikkivaltiaan, ikuisen kolmiyhteisen Jumalan olemukseen. Antaisimmeko luojan toimia vapaasti - emmekä jehovien tapaan neuvoisi, miten milloinkin on Jumalan sopivaa toimia. tunneissamitattuikuisuus kirjoitti:
Miten kaikkivaltiudessa ja ikuisuudessa osoitetaan ylempi/alempi tai aiempi/myöhempi - taitaa olla lähinnä jehovien keksimiä tyhmien höpötyksiä.
Jehovat alentavat Jeesuksen joksikin puolijumalaksi ja sijoittavat Hänet pitkin ikuisuutta ikiomille kellonlyömilleen. Vain ameriikkalainen pystyy tällaiseen typeryyteen. Kun ei ole alkeellisintakaan käsitystä ajan luonteesta. Jehova ei käsitä, että Jumala saattaisi olla rivijehovaa kyvykkäämpi näissä ikuisuus- ja luomisasioissa.Jo Sananlaskuissa puhuu Jeesus Sananlaskut 8: 22. Jumalan Poika luomisessa
Minä olin Herran omana. hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua. (Jumalan kansan Raamattu)
KR33 23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
32. Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
33. Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
34. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
35. Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
On selvää puhetta vahinko vain, että KR33 on käännetty väärin 22 jae.- LueRaamattua
äläneuvoisääspaneen kirjoitti:
Jehovien vimma laittaa omat jumalansa paremmuusjärjestykseen huvittaa. Ei kolmiyhteisen, ikuisen kaikkivaltiaan Jumalan persoonat; Isä, Poika ja Pyhä Henki ole meidän arvostelukykymme tai luokittelumme ulottuvissa.
Ethän sinäkään arvioi esimiehiäsi tai työnantajasi hallintoneuvoston jäseniä tasapäistämällä heidät samanlaisiksi herroiksi - tyydyt alamaisena ottamaan heidät sellaisena kuin he ovat. Tehtäväsi on noudattaa esivallan antamia käskyjä eikä arvottaa esimiestesi asemaa toisiinsa verrattuna.
Vielä vähemmän meillä on sanottavaa kaikkivaltiaan, ikuisen kolmiyhteisen Jumalan olemukseen. Antaisimmeko luojan toimia vapaasti - emmekä jehovien tapaan neuvoisi, miten milloinkin on Jumalan sopivaa toimia.Kiukkuista tekstiä sinulta kyllä tulee, mutta ei perusteluja kolminaisuuden puolesta. Oletko edes miettinyt koko asiaa yhtään syvällisemmin, kun puhut kolmiyhteisestä Jumalasta ikään kuin itsestäänselvyytenä ilman mitään perusteluja? Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten?
Jumalaa ei ole Raamatussa ilmoitettu kolmena veljeksenä tai kolmena hallintoelimen jäsenenä, eikä kolmena muutenkaan, vaan Isänä, jonka Poika Jeesus on. "Joh. 20:17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
Jeesus sanoo minun Jumalani ja teidän Jumalan luo. Ei sano meidän Jumalan luo.- yhteinenjumala
totuusvoittaaaina kirjoitti:
"Joh. 20:17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
Jeesus sanoo minun Jumalani ja teidän Jumalan luo. Ei sano meidän Jumalan luo.Sama Jumala se kuitenkin on, ellei sitten Jumalia ole tällä kertaa kahta.
Kun nikealaiset puolustavat Jeesuksen Jumaluutta, he vetoavat siihen, että Jumala on yksi. Kun sitten Jeesus itse sanoo "minun Jumalani ja teidän Jumalanne", tämä ei kelpaakaan osoituksena, että Jeesuksen ja ihmisten Jumala on yksi ja sama.
Ilm. 3:12 "Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni."
Varmaan tuossakin mainittu Jumala on eri kuin ihmisten Jumala, vai?
- tarkkaa_työtä
Tämä asia on niin monta kertaa käsitelty tälläkin sivustolla, miksi samoja asioita käsitellään uudelleen ja uudelleen? Raamatun selvä sanoma ja Jeesuksen oma todistus siitä, että hän ei ole Jumalan vertainen, pitäisi vakuuttaa. Tällä opetuksella kolminaisuudesta on sokaistu suuri osa kristikunnasta. Koska kysymyksessä on niin tärkeä asia, olisi Jumala sanassaan varmasti ilmaistu selvästi, että on olemassa kolmiyhteinen Jumala. Tähän viittaavaakaan ei ole olemassa. Sitävastoin pakanakansoilla oli kolmiyhteisiä jumalia mm. Babylonissa, josta pakanakeisari Konstatinus kristityksi muuttuessaan toi tuon opetuksen tullessaan.
Ennen Uudenmaailman käännöstä Jehovan todistajat käyttivät Suomessa kirkkoraamattua eivätkä silloinkaan uskoneet kolmiyhteiseen jumalaan, joten ei voi väittää, että uusi käännös olisi mitenkään muuttanut asiaa. Käännös pyrkii sanatarkasti noudattamaan vanhimpia Raamatun tekstejä. Sen tekemiseen varattiin pitkiä aikoja ja apuna oli paljon aineistoa ja hebrean, asamean ja kreikan kielen tutkimista, joilla Raamattu kirjoitettiin. Oletteko tutustuneet tuohon käännökseen, vai vaikuttaako ennakkoluulot näkemykseenne?- valehteluapäinnaamaa
Älä yritä. UM on businessmielessä Vartiotornin "oppeja" kannattava karkea väärennös, johon kristikunta ei koske pitkällä tikullakaan. Tiedät iteskin, miten UM pilkkaa Jeesusta tarkoituksellisesti ja häikäilemättömästi. Vartiotornin herrat ovat lukeneet hepreaa ja kreikkaa lähinnä matkaoppaista. Lukuja vaille valmiita raamatunkääntäjiä koko hallintoelin - kuten jehovalääkärit. Oikeudessa jehovien hallintoelimen jäsen ei ymmärtänyt kreikankielisestä Raamatun jakeesta sanaakaan, vaikka hän oli vartiotorniraamatunkäännöstyössään "pyrkinyt sanatarkasti noudattamaan vanhimpia Raamatun tekstejä. Sen tekemiseen oli kuulemma varattu pitkiä aikoja ja apuna oli paljon aineistoa ja hebrean, asamean ja kreikan kielen tutkimista."
Höpön löpön. Ketä yrität huijata? Jehovien ainoa oikea totuus on valehtelua päin naamaa.
- tarkkaa_työtä
Pilkkaa Jeesusta häikäilemättömästi? Miten? Kolminaisuusoppi sensijaan pilkkaa Kaikkivaltiasta Jumalaa ja tekee Jeesuksesta valehtelijan. Hänen sanaansa ei uskota. Arviosi Uudenmaailman käännöksen tekemisestä jätän omaan arvoonsa, koska huomaan, ettet tiedä siitä mitään.
- Elsanvävy
Vartiotorniseuran johto sanoo antavansa kaikki lahkon kirjoitukset.
Johto esittelee itsensä vartiotornissa jopa värivalokuvin, siten tiedetään että heillä kellään ei ole mitään koulutusta.
Siten he ovat Raamatun käännöksessä ryhtyneet työhön, johon heillä ei ole edellytyksiä.
Taikka valehtelevat.
Muistatko vartiotornin teokraattisen sodankäynnin, on valehdeltava lahkon edun vuoksi.
------
LueRaamattua 27.4.2017 0:02
" Isä on Poikaa suurempi myös voimassa, hyvyydessä ja tiedossa, kuten seuraavista Jeesuksen sanoista havaitaan:
Joh. 5:19 Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika."
-Katsos, jos vartiotorni ei kieltäisi sinulta jaetta "otti orjan osan" niin ymmärtäisit, että Jeesus puhuu ihmisenä (orjan osassa) Jumalasta.
- verensiirtäjäkääntäjiä
Vartiotorni on rahakultti. Raamattu on maailman myydyin kirja. Jehovien UM on seuran hallinnon kotikutoinen tekele, jossa Jeesus on alennettu joksikin jehovien apujumalaksi tai enkeilpoika Mikaeliksi. Rahat UM-raamatusta menevät sen "tekijöille" ameriikkaan.
Jehovat eivät kouluja käy. Verensiirtokomiteat päättävät 18.000. suomalaisenkin sairaalahoidoista täysin ilman koulutusta. Ohjeet tulevat suoraan jehovien jumalalta eli hallinoelimeltä ameriikasta. Sama mestarointi koskee UM-raamatunkäännöstä.
UM:n vääntäneet hallintoelimen jäsenet eivät olleet juuri kouluja käyneet. Sillä sekä Raymond Franz (seuran 4. presidentin, Frederik Franzin, läheinen sukulainen) että William Cetnar, jotka molemmat työskentelivät Brooklynin päämajassa New Yorkissa, tietävät kertoa, ettei yhdelläkään kääntäjistä ollut korkeampaa koulutusta Raamatun alkukielistä eli hebrea, aramea, kreikka. (Cetnar: Questions for Jehovah's witnesses who love the truth, s.57). Hallintoherrat eivät antaneet UM-kääntäjinä nimiään julkisuuteen!
Hallintoelimestöä pois potkittu Raymond Franz on kirjassaan Omantunnon käännekohta maininnut UM-"kääntäjät"
Käännöskomiteaan kuuluivat Nathan Homer Knorr (Seuran 4. presidentti), Frederick William Franz (seuran 5. presidentti), Martin Schroeder ja George Gangas. Cetnar mainitsee lisäksi jäsenenä Milton G. Henschelin, Seuran 6. presidentin. Henkilöistä Nathan Homer Knorr johti käännöstyötä. Vieläkään järjestö ei ole julkaissut tietoja kääntäjien tutkinnoista heprean tai kreikan alkukielistä.
Joukosta Fred W. Franzin tiedetään osallistuneen Cincinnatin yliopistossa jonkin verran kreikan perusteiden kursseille.
Raymond Franz ja William Cetnar jättivät 1980-luvulla järjestön.
"He olivat niin vaatimattomia jumaluudessaan"
Oikeusistuimessa asiasta kysyttäessä hallintoelimen pääjohtaja Frederik Franz EI osannut oikeudessa kääntää edes yksinkertaista jaetta (1 Moos 2:4) englannista hebreaksi! Taitaa olla näillä hengen herroilla nämä maalliset asiat paremmin hallussa!
Mitään hengellistä keskustelua Jehovan todistajien ja kristittyjen välillä ei pidä käydä yksinomaan jehovien UM-käännöksen pohjalta; sellainen keskustelu rakentuisi puolueelliselle ja manipuloidulle perustukselle ja vie ameriikkalaisen vaihtoehtoisen totuuden maailmaan - Uuteen maailmaan.
Kiertäkää kaukaa nämä huijarit! - häntä_rassaa
Onpa mnaatilla taas hurja herjausvimma meneillään. Luokatonta meuhkaamista.
- Naippo
LueRaamattua 26.4.2017 21:08
"Raamattu kertoo, että Isä on Jumala, Jeesus on hänen Poikansa ja Isä on Poikaa suurempi. "
-Jeesus on Jumalaksi Raamatussa ilmoitettu, Joh. 1:1 "Sana oli Jumala". Tuo on vartiotornille niin tärkeä, että on väärentänyt Jumalan pienelle alkukirjaimelle, jumalaksi, tehden itselleen siten epäjumalan. Mutta, Raamattu sanoo, että epäjumalia ei oikeasti ole !
Jeesus poikana on "orjan osan ottanut", kuten Raamattu sanoo. Tuossa roolissa Jeesus sanoo Isää suuremmaksi.
"Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät" (1. Kor. 8:6)"
-Kun Jeesuksen välityksellä on kaikki luotu, on Jeesus ollut luomisessa läsnä, kaiken, siis Jeesus on ollut aina.
----------------------
"Jeesus itse sanoo Isän olevan ainoa todellinen Jumala
Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
-Joh. 17:3 jakeessa Jeesus puhuu orjan osassa, tiedäthän, "otti orjan osan" -vaikka jae on lahkossa tabu.
----------------------
" Paavalin mukaan on vain yksi Jumala, Isä
1. Kor. 8:6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. "
-1 Kor. kirjeen kirjoitti Paavali.
Kuten Roomalaiskirjeen.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Vartiotornisi on pyrkinyt pimittämään sinulta tuon Room. 9:5: Jeesus on Jumala.
--------------
"Jeesuksella on sama Jumala kuin ihmisillä
Joh. 20:17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
-Jeesus puhuu orjan osassa, tiedäthän, "otti orjan osan" -vaikka se on lahkossa tabu.
5 Moos 6:4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi
Kristitty ei kiellä Jumalan sanaa. Joh. 1:1 Sana oli Jumala ja 5 Moos 6:4 ovat Jumalan Sana.
Vartiotorni on väärentänyt Joh. 1:1 "Sana oli Jumala", Jumalan pienelle alkukirjaimelle. Tehden siis epäjumalan. Raamattu sanoo että epäjumalia ei ole. 1 Korintt. 8:4 Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa
-----------
"Poika on Jumalan olemuksen kuva, hän ei siis voi olla Jumala"
Raamattu ilmoittaa Joh. 1:1 -jakeessa, esim. että Jeesus on Jumala.
--------
"Hepr. 1:3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
Kristus istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee. Jumalan ei tarvitse rukoilla, Jumalaa rukoillaan."
-Tarkoitat siis että Kristus unohti pyytää vartiotorniseuralta lupaa tarpeettomaan rukoukseen ?
Raamattu on kristitylle ilmoitus
--------------
"Room. 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, "
-Kyllä, kuten vain Jumalalle sopii. Ei Jumalan määräyksestä ! Vaan itse Jumalana
" Jeesukselle on annettu kaikki valta , hänellä ei siis ole sitä aina ollut
Matt. 28:18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
-Hän oli orjan osassa Raamatun ilmoituksen mukaan. Kaikki loppuu aikanaan. Orjan osakin.
-------------
"Poika hallitsee, mutta väliaikaisesti ja Jumalan ansiosta, ja lopulta Jumala tulee hallitsemaan kaikkea
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken".
-Jeesushan on Jumala, orjan osa loppuu
-----------
"Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan."
-Näin vartiotorniuskonnossa
-----------------
Jehovantodistajuus on juuri tuota. Valtakunnasalilla opetellaan hyökkäämään Jumaluuden ilmoitusta vastaan, että Jeesus on Jumala, ja hyökätään sitten kanssa. Siitä täytetään kenttätyöraportti, ilmoitetaan kuinka monta tuntia käytetty Raamatun sanomaa vastaan hyökkäämiseen.
Vartiotorni määrää todistajat pitämään Jeesusta enkelinä, Mikaelina, mikä ärsyttää todistajia sikäli, että se on täysin vailla Raamatun tukea. Mutta minkäs tiet, lahkopolulta ei ole paluuta. Ohjeiden mukaan on ihmissuhteetkin katkottu lahkon ulkopuolisiin, eroamisesta annetaan lahkotovereille mököttämismääräys.- LueRaamattua
"-Joh. 17:3 jakeessa Jeesus puhuu orjan osassa, tiedäthän, "otti orjan osan" -vaikka jae on lahkossa tabu. "
Mikään tuon jakeen yhteydessä ei viittaa siihen, että Jeesus olisi tarkoittanut kyseessä olevan väliaikainen tilanne. Käännät selvän tekstin päälaelleen oman tulkintasi perusteella. Raamatun Jeesus sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi, ja sen kanssa sinun on vain elettävä.
Sitä paitsi Jeesus oli nikealaisen tulkinnan mukaan Jumala myös ihmisenä ollessaan, joten tulkintasi ontuu siltäkin osin. Jeesus, jos oli tosi Jumala, olisi antanut totuudenvastaista tietoa sanoessaan Isää ainoaksi tosi Jumalaksi. Joko siis Jeesus vääristeli, tai hän ei ollut tosi Jumala, vaikka nikealainen tulkinta niin väittää. Valitse itse.
""Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan."
-Näin vartiotorniuskonnossa"
Näin Raamatussa. Voitko oikeasti lukea seuraavan kohdan niin, että Jeesus olisi Jumala?
1. Kor. 15:
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
- Tukijaakko
LueRaamattua 27.4.2017 18:17
""" "-Joh. 17:3 jakeessa Jeesus puhuu orjan osassa, tiedäthän, "otti orjan osan" -vaikka jae on lahkossa tabu. "
Mikään tuon jakeen yhteydessä ei viittaa siihen, että Jeesus olisi tarkoittanut kyseessä olevan väliaikainen tilanne. Käännät selvän tekstin päälaelleen oman tulkintasi perusteella. Raamatun Jeesus sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi, ja sen kanssa sinun on vain elettävä. """
Jeesuksen luonnon ilmoittaa mm. Joh. 1:1.
Johannes 17:3 ilmoittaa "ikuisen elämän" kuten se sanoo:
Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Mikä tässä ilmoituksessa voisi olla "väliaikainen tilanne" ?
Ulkopuolinen kiinnittää huomiota siihen, että vartiotorni on laittanut todistajat vaatimaan "Pyhän kolminaisuuden määritelmää" tai "Jeesuksen Jumaluuden ilmoitusta" joka jakeeseen, jossa sen puuttumisella vain voidaan saada riita"
Jeesuksen Sana oli Jumalan Sana. Nimim. Lue Raamattua ei ole ole kristityn tasolla myöskään siksi, ettei tuota ymmärrä.
Korinttolaiskirjee on kirjoittanut Paavali. Hän on erikseenkin ilmoittanut Jeesuksen Jumaluden:
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."- LueRaamattua
"Jeesuksen luonnon ilmoittaa mm. Joh. 1:1. "
Joh. 1:1 ilmoittaa myös "Sana oli Jumalan luona". Kukaan ei voi olla itsensä luona, siis Sana ei ole Jumala.
"Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Mikä tässä ilmoituksessa voisi olla "väliaikainen tilanne" ?"
Nimenomaan, ei mikään. Sitähän minä olen yrittänyt sanoa. Jeesus sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi, eikä siinä ole mitään väliaikaista, vaan asia on pysyvästi näin. Ja koska Jeesus ei ole Isä, ja Isä on ainoa tosi Jumala, Jeesus ei ole tosi Jumala. Peruslogiikkaa.
"Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." "
Huomaa myös, kenen kunniaksi asia tunnustetaan ja kuka on Jumala.
1. Kor. 15:
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
Paavalin selitys olisi mieletön, jos Jeesus olisi Jumala - eihän Pojan tällöin tarvitsisi alistua Isän valtaan, jotta Jumala voisi hallita täydellisesti kaikkea. Jos Isä ja Poika ovat yhtä lailla Jumala, olisi aivan sama kumpi hallitsee, Jumala hallitsisi kaikkea joka tapauksessa. - Olmertus
LueRaamattua 28.4.2017 16:30
"Joh. 1:1 ilmoittaa myös "Sana oli Jumalan luona". Kukaan ei voi olla itsensä luona, siis Sana ei ole Jumala."
-Sinä tarkoitat kieltää Jumalan Sanan. Miksi et kerro syytä, värväät vartiotorniuskontoon.
Tuo jae on kokonaisuus: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
"Jeesus sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi, eikä siinä ole mitään väliaikaista, vaan asia on pysyvästi näin "
-Eikä ole pysyvästi, vaan Jeesus syntyi Pyhän Hengen siittämänä ja tuolloin "otti orjan osan", ja ristinkuoleman yhteydessä ja jälkeen tapaat edelleen orjan osan päättymisen ilmoitusta.
Mutta jakeessa ei ole väiaikainen tilanne mikään, se ilmoittaa "ikuisen elämän", Jeesuksen Jumaluus ilmoitetaan muualla.
"Peruslogiikkaa."
Vartiotorniuskonto käyttää ontuvia ja vääriä "peruslogiikoita", mutta Jeesuksen Jumaluus on ilmoitettu, Raamatussa, Jumalan Sanassa.
""" "Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." "
Huomaa myös, kenen kunniaksi asia tunnustetaan ja kuka on Jumala. """
-Mutta Herra on Jumalan nimi. Kuten Jehova. Ut ei vain käytä Jehovaa, ja Jeesuskin vetosi käyttämään taivaan Isän nimeä.
"Paavalin selitys olisi mieletön, jos Jeesus olisi Jumala"
- Siinä on jae 25 "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle." jolloin siis Jeesus on vielä kristuksena. josta asiasta 27 jae.
Paavali on osaltaan ilmoittanut Jeesuksen Jumaluden:
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
-lahkossa Jeesus on vannottava enkeliksi, Mikaeliksi, taikka tulee mökötystä. Kiusallista todistajalle on että tukea väitteelle löytyy vain vartiotornista, ei Raamatusta. - uskossavapahtajaan
Jos kerrot jehovalle, etta Jeesus on Jumala, hän väittää vastaan. Ei ole. Millä ihmeen arvovallalla joku ameriikkalainen kirjakauppa muka tietää kuka on Jumala? Ei mistään. Vartiotornia lukemalla tietää täsmällen sen, minkä ameriikan pääkonttori on suvainnut aviisiin präntätä. Jos joku tähän soopan uskoo, on hyväuskoinen hölmö - helposti nenästä vedettävä - todennäköisesti kouluja käymätön ihminen.
Jehovien kannattaisi tiedustella viisammilta, miten muut (kuin ameriikkalaiset kulttijohtajat) ymmärtävät Jumalan. Esim. oman paikkakunnan seurakunnan diakonilta tai vaikka maallikkosaarnaajalta. Pääasia, että kysyy Jumalasta viisaammaltaan - jehovahuuhaan ulkopuolelta vaikuttavalta uskovalta.
Tärkeää on unohtaa ainoat oikeat ameriikantotuudet. Niitä ei Raamatussa tunneta eikä niitä tarvita uskossa Jeesukseen.
Vapahtajaa voi lähestyä nykyisin myös lukuisien YouTube-opetusten kautta. Myös suomeksi on paljon kristillistä, teologiseen ymmärrykseen ja akateemiseen sivistykseen perustuvaa opetusta.
Jehovien pakkopullan seuraaminen on varmasti hyvin tympäisevaa suomalaiselle. Nämä tekohymyilevät tv-tähdet, jotka Pohjois-Korean tavoin pakkosyöttävät omaa erinomaisuuttaan myös meille suomalaisille, on amerikkalaisen pinnallista sekä vie pois päin henkilökahtaisesta uskosta Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen.
Kääntykäämme kaikkivaltiaan puoleen ja hylätkäämme harhaopit elämästämme. - hedelmistäänpuuko
uskossavapahtajaan kirjoitti:

Kääntykäämme kaikkivaltiaan puoleen ja hylätkäämme harhaopit elämästämme."teologiseen ymmärrykseen ja akateemiseen sivistykseen perustuvaa opetusta"
Jota sinun kiukuttelevasta, toisia vähättelevästä tekstistäsi on turha etsiä. LueRaamattua kirjoitti:
"Jeesuksen luonnon ilmoittaa mm. Joh. 1:1. "
Joh. 1:1 ilmoittaa myös "Sana oli Jumalan luona". Kukaan ei voi olla itsensä luona, siis Sana ei ole Jumala.
"Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Mikä tässä ilmoituksessa voisi olla "väliaikainen tilanne" ?"
Nimenomaan, ei mikään. Sitähän minä olen yrittänyt sanoa. Jeesus sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi, eikä siinä ole mitään väliaikaista, vaan asia on pysyvästi näin. Ja koska Jeesus ei ole Isä, ja Isä on ainoa tosi Jumala, Jeesus ei ole tosi Jumala. Peruslogiikkaa.
"Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." "
Huomaa myös, kenen kunniaksi asia tunnustetaan ja kuka on Jumala.
1. Kor. 15:
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
Paavalin selitys olisi mieletön, jos Jeesus olisi Jumala - eihän Pojan tällöin tarvitsisi alistua Isän valtaan, jotta Jumala voisi hallita täydellisesti kaikkea. Jos Isä ja Poika ovat yhtä lailla Jumala, olisi aivan sama kumpi hallitsee, Jumala hallitsisi kaikkea joka tapauksessa.Biblia JOH.1: 1 Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana
Kukaan alkukielen tuntijoista ei käännä JOH.1:1 kuin sen kääntää Jehovan todistajat- JumalaEiOleErisnimi
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Biblia JOH.1: 1 Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana
Kukaan alkukielen tuntijoista ei käännä JOH.1:1 kuin sen kääntää Jehovan todistajatJehovan todistajien käyttämä käännöstapa on vähemmistössä, mutta on turhankin rohkea väite, että KUKAAN alkukielen tuntijoista ei kääntäisi sitä noin.
https://en.wikipedia.org/wiki/John_1:1
- LueRaamattua
"-Sinä tarkoitat kieltää Jumalan Sanan. Miksi et kerro syytä, värväät vartiotorniuskontoon.
Tuo jae on kokonaisuus: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Hyvä, nyt se tuli kokonaisuudessaan: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala". Usein lainataan vain "Sana oli Jumala". Eikä haittaa, vaikka Johanneksen evankeliumin prologia lukee vähän pidemmällekin. Jae 14 sanoo, että Pojan kirkkaus on Isän antamaa ja jae 18, että Jumalaa ei ole kukaan nähnyt (vaikka Jeesuksen on). Aihe on tosiaankin laaja eikä pidä kiirehtiä johtopäätöksiin muutaman sanan perusteella.
"Mutta jakeessa ei ole väiaikainen tilanne mikään, se ilmoittaa "ikuisen elämän", Jeesuksen Jumaluus ilmoitetaan muualla. "
Eli kiellät Jumalan sanan ja otat oikeudeksesi linjata, mikä jae ilmoittaa mitäkin? Jeesus itse sanoo Isää ainoaksi tosi Jumalaksi. Melko vahva täytyy olla Jeesuksen Jumaluuden ilmoituksen jossain muualla, jos se menee Jeesuksen suorien sanojen edelle.
"Vartiotorniuskonto käyttää ontuvia ja vääriä "peruslogiikoita", mutta Jeesuksen Jumaluus on ilmoitettu, Raamatussa, Jumalan Sanassa."
Raamattu tekee selväksi, että Poika ei ole Jumala ainakaan samassa mielessä kuin Isä. Jumala hän voi ollakin, mutta vain Isä on kaikkivaltias ja ainoa tosi Jumala. Jeesukseen ei liitetä arvonimeä kaikkivaltias: "Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa" (Ilm. 21:22).
""Paavalin selitys olisi mieletön, jos Jeesus olisi Jumala"
- Siinä on jae 25 "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle." jolloin siis Jeesus on vielä kristuksena. josta asiasta 27 jae."
Jos Jeesus olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi alistua kenenkään valtaan, jotta Jumala voisi hallita täydellisesti kaikkea. - Morskis
LueRaamattua 28.4.2017 17:51
"Eli kiellät Jumalan sanan ja otat oikeudeksesi linjata, mikä jae ilmoittaa mitäkin"
-Mutta hyvä tavaton jaehan alkaa nimenomaan ilmoituksella: Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä.."
"Raamattu tekee selväksi, että Poika ei ole Jumala ainakaan samassa mielessä kuin Isä"
5 Moos 6: 4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
1 Kor. 8 :4 Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala
" Jeesukseen ei liitetä arvonimeä kaikkivaltias"
-Eikä myöskään nimeä Jahve, Herra Sebaot, El Shaddai ...
"Jos Jeesus olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi alistua kenenkään valtaan, jotta Jumala voisi hallita täydellisesti kaikkea."
Kristitty minussa on myös nöyrä eikä spekuloi Jeesuksen tarvitsimisilla, Jumalan voimisilla.
Raamattu ilmoittaa. Varrtiotorni spekuloi- LueRaamattua
""Eli kiellät Jumalan sanan ja otat oikeudeksesi linjata, mikä jae ilmoittaa mitäkin"
-Mutta hyvä tavaton jaehan alkaa nimenomaan ilmoituksella: Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä..""
Niin alkaa, mutta tämä ei mitätöi muita jakeessa ilmoitettuja asioita.
""Raamattu tekee selväksi, että Poika ei ole Jumala ainakaan samassa mielessä kuin Isä"
5 Moos 6: 4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
1 Kor. 8 :4 Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala"
Se, montako jumalaa on olemassa, riippuu luonnollisesti asiayhteydestä ja siitä, mitä jumalalla tarkoitetaan. Kukaan ei ole jumala samassa merkityksessä kuin Isä, kuten Jeesuskin häntä ainoaksi tosi Jumalaksi sanoi, mutta Raamattu ilmoittaa myös, että on "moniakin jumalia ja herroja" (1. Kor. 8:5). Samoin 2. Moos. 18:11 "Nyt minä tiedän, että Herra on kaikkia muita jumalia suurempi" viittaa siihen, että muita jumalia kyllä on.
"" Jeesukseen ei liitetä arvonimeä kaikkivaltias"
-Eikä myöskään nimeä Jahve, Herra Sebaot, El Shaddai ..."
Ei niin, koska nämä ovat Isän nimiä. Tämä käy ilmi Jeesuksen sanoista "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne." (Joh. 8:54).
"Kristitty minussa on myös nöyrä eikä spekuloi Jeesuksen tarvitsimisilla, Jumalan voimisilla.
Raamattu ilmoittaa. Varrtiotorni spekuloi "
Ei tarvitsekaan spekuloida asialla, jonka Raamattu ilmoittaa. Poika alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
Uudet kaivaukset Epytgin pyramiidin vieressä ovat tuoneet esiin järisyttävää Uutta valoa© . Sillä kaivauksissa löytyi savitaulu, jonka teksti on saatu jt-proffessoorien ja kreikkalaisten torikauppiaitten toimesta henkistyneesti tulkittua. Siitä selviää vastaan panemattomasti, että jumala ja mooses ovatkin jeesuksen poikia. Ja kaifas ja pietari sukupuolensa muuttaneita Marian siskoja, Ja aaprabam yhtyi paremman puutteessa ensin oikeaan käteensä, mutta sitten huomasi sianporsaan. Ja jälkeläisistä, 12 porsaasta, tuli ensimmäinen jt seurakunta Emmauksen tien varrelle Peetlehemiin. Hämmästyttävää, mutta tosi kuin vesi.
- Kallionrinne
LueRaamattua 28.4.2017 20:29
""Eli kiellät Jumalan sanan ja otat oikeudeksesi linjata, mikä jae ilmoittaa mitäkin"
-Mutta hyvä tavaton jaehan alkaa nimenomaan ilmoituksella: Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä..""
Niin alkaa, mutta tämä ei mitätöi muita jakeessa ilmoitettuja asioita.
-----
Joh. 17:3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
-Joh. 17:3 jakeessa Jeesus puhuu orjan osassa, tiedäthän, "otti orjan osan" -vaikka jae on lahkossa tabu.
Ja jeesuksen Jumaluuden nimenomaan ilmoittaa seuraavat jakeet, eikä Joh. 17:3 tietenkään tarkoita näitä seuraavia jakeita kumota. Eihän
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
--------
""Raamattu tekee selväksi, että Poika ei ole Jumala ainakaan samassa mielessä kuin Isä"
5 Moos 6: 4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
1 Kor. 8 :4 Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala"
"Se, montako jumalaa on olemassa, riippuu luonnollisesti asiayhteydestä ja siitä, mitä jumalalla tarkoitetaan. Kukaan ei ole jumala samassa merkityksessä kuin Isä, kuten Jeesuskin häntä ainoaksi tosi Jumalaksi sanoi, mutta Raamattu ilmoittaa myös, että on "moniakin jumalia ja herroja" (1. Kor. 8:5). Samoin 2. Moos. 18:11 "Nyt minä tiedän, että Herra on kaikkia muita jumalia suurempi" viittaa siihen, että muita jumalia kyllä on."
-Mutta muut jumalat ovat epäjumalia, joita ei oikeasti ole, 1 Kor 8:4
"" Jeesukseen ei liitetä arvonimeä kaikkivaltias"
-Eikä myöskään nimeä Jahve, Herra Sebaot, El Shaddai ..."
"Ei niin, koska nämä ovat Isän nimiä. Tämä käy ilmi Jeesuksen sanoista "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne." (Joh. 8:54)."
-Ei tuo arvonimeksesi sanoma "kaikkivaltias" merkitse Jeesuksen Jumaluuden mitätöintiä, Jeesus on Jumalaksi ilmoitettu, Jeesus on Jumala. Selvitykseksi on jae "otti orjan osan". Tiitus 2:13, Room. 9:5, Fil 2:11 (yllä), muiden jakeiden ohessa, kertovat sinulle tuon Jumaluuden.
Vartiotorniuskonto on eri uskonto.
Ristin kuolemassa vartiotorniuskonnon jumala tappaa viattoman enkeli Mikaelin, se on murha. Sitten vartiotorni sanoo, että sillä on ihminen vapahdettu. Tämän voi tajuta vain järjettömäksi. Siksi vartiotorni sanoo: Karta itsenäistä ajattelua.
"Kristitty minussa on myös nöyrä eikä spekuloi Jeesuksen tarvitsimisilla, Jumalan voimisilla.
Raamattu ilmoittaa. Varrtiotorni spekuloi "
"Ei tarvitsekaan spekuloida asialla, jonka Raamattu ilmoittaa. Poika alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea."
-Sinulta on jäänyt lukematta tuohon liittyvä vastaus ketjusta: Siinä on jae 25 "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle." jolloin siis Jeesus on vielä kristuksena, kun ylläoleva "alistuminen" on. Mutta tämähän on sama "otti orjan osan"- LueRaamattua
"Ja jeesuksen Jumaluuden nimenomaan ilmoittaa seuraavat jakeet, eikä Joh. 17:3 tietenkään tarkoita näitä seuraavia jakeita kumota. Eihän
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra.""
Voidaan kysyä myös toisin päin, eli miksi lainaamasi jakeet kumoaisivat Jeesuksen sanat Joh. 17:3:ssa? Paavali kirjoitti myös "meillä on vain yksi Jumala, Isä". Miksi lainaamasi jakeet olisivat todistusarvoltaan vahvempia kuin nämä Paavalin sanat? Kysymys Jeesuksen olemuksesta on laaja, eikä sitä voi ratkaista muutaman jakeen perusteella suuntaan tai toiseen. Jos voisi, luuletko, etten minä löydä muutamia jakeita kantani puolustamiseksi? Olen tainnut aika monta jo tässäkin ketjussa esittää.
Kokonaisuutena Raamatun valossa asia on kuitenkin selvä. Isä on kaikkivaltias Jumala ja Jeesus on hänen Poikansa, joka hallitsee hänen vierellään, mutta ei ole voimassa ja kunniassa Isän vertainen.
"-Mutta muut jumalat ovat epäjumalia, joita ei oikeasti ole, 1 Kor 8:4"
Ja heti seuraavissa jakeissa Paavali sanoo, että on moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Ehkä Paavali tarkoitti sanoillaan, etteivät epäjumalat ole paljon mitään tosi Jumalaan verrattuna. Hän ei varmasti tarkoittanut sitä, ettei muita jumalolentoja tai henkivaltoja olisi.
"-Ei tuo arvonimeksesi sanoma "kaikkivaltias" merkitse Jeesuksen Jumaluuden mitätöintiä, Jeesus on Jumalaksi ilmoitettu, Jeesus on Jumala. Selvitykseksi on jae "otti orjan osan". "
Voit sanoa sitä arvonimeksi tai miksi vain, mutta Jeesukseen sitä ei kuitenkaan liitetä. Kun Ilm. 21:22 kirjoittaa "Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa", Jeesus ei enää ole orjan osassaan ihmisenä.
"Ristin kuolemassa vartiotorniuskonnon jumala tappaa viattoman enkeli Mikaelin, se on murha. Sitten vartiotorni sanoo, että sillä on ihminen vapahdettu. Tämän voi tajuta vain järjettömäksi. Siksi vartiotorni sanoo: Karta itsenäistä ajattelua. "
Nikean uskonnossa Poika-Jumala tulee ihmiseksi ja kuolee inhimillisen luontonsa puolesta (jumalallinen luonto ei kuole), Vartiotornin uskonnossa ylienkeli Mikael tulee ihmiseksi ja kuolee ihmisenä. Mikä tuossa edes on niin suuri ero? Molemmissa tapauksessa kuolee ihminen, ei Jumala. Sitä paitsi Vartiotornin uskonnossakaan Mikaelia ei pakoteta osaansa, vaan hän suostuu siihen tietäen mitä seuraa.
"-Sinulta on jäänyt lukematta tuohon liittyvä vastaus ketjusta: Siinä on jae 25 "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle." jolloin siis Jeesus on vielä kristuksena, kun ylläoleva "alistuminen" on. Mutta tämähän on sama "otti orjan osan" "
Ei tämä mitenkään monimutkaista ole. Kristus hallitsee, kunnes on saattanut vihollisensa jalkojensa alle, ja sen jälkeen hän alistuu Jumalan valtaan, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. Ylösnoussut Kristus ei ole enää orjan osassaan ihmisenä, vaan taivaallinen hallitsija Isän vierellä:
Hepr. 1:3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
4 Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.
- k1923
Kun luemme Raamatusta hengen hedelmistä, siis Jumalan hengen tuotteista, siinä on ensimmäisenä rakkaus. Tämän hengen hedelmän tarkastelussa voimme nähdä Jumalan ja Jeesuksen eri persoonina. 1. Joh 4:8 sanoo: "Jumala on rakkaus." Hänen suurin rakkaudentekonsa ihmiskuntaa kohtaan on se, että hän lähetti Jeesuksen kärsimään ja kuolemaan puolestamme. " Siinä Jumalan rakkaus tehtiin ilmeiseksi meidän tapauksessamme, että Jumala LÄHETTI AINOSYNTYISEN POIKANSA maailmaan, jotta saisimme elämän hänen välityksellään." Ainosyntyinen=ainut, jonka Jumala loi itse, yksin. 1. JOH.4:9 10
Jeesus todisti rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan TEKEMÄLLÄ HALUKKAASTI JUMALAN TAHDON. Hän sanoo: "Katso olen tullut tekemään sinun tahtosi" (Heb. 10: 9,10)
Kaksi kaikkeuden suurinta persoonaa: Kaikkivaltias Jumala ja ja hänen ainosyntyinen Poikansa rakkauden osoittajina meitä ihmisiä kohtaan. Jumala Kristuksen päänä .- Jeesusonkaikenluoja
Ameriikasta on julkistettu jehovien jumalan lukujärjestykset niiltä ikuisuuden kiireisilltä päiviltä, jolloin jehovien jumala LOI ameriikkalaisen mallin mukaisen apupoikajeesuksen, tämän miikkaelin. Ameriikassa tiedetään kellonajatkin.
Raamattu tosin sanoo, että Jeesus loi taivaan ja maan ja valon sekä aamun ja illan. Jeesus loi kaiken - myös ajan. Jehovat eivät tätä käsitä, vaan sijoittavat ikuisuuden kellonaikaan ja taivaan maan päälle, varmaan ameriikkaan! Jeesusta he eivät tunnusta Jumalaksi!
Raamatun mukaan Jeesus on ikuinen, kolmiyhteinen, kaikkivaltias Jumala. Raamattu ei mainitse ameriikkalaisista rahahuijarikulteista muuten kuin väärinä profeettoina. Älkää uskoko sanaakaan näiden valehtelijoiden "näkemyksistä" vaan rukoilkaa pelastusta Vapahtajaltamme, Jeesukselta Kristukselta. Jehovakin saa syntinsä anteeksi, kun tekee parannuksen ja lähtee pois ameriikkalaisista valehtelijoista.
Ameriikkalaiset kultit olllaan lopettamassa vahingollisina, mm. Venäjällä. Suomessa näistä huijariporukoista pitää ymmärtää pysyä kaukana vapaaehtoisesti.
Jehoova
Juudas on Yehooda. Kansa on Yehudim.- Rotvanviulu
k1923 29.4.2017 12:22
" Raamatusta hengen hedelmistä, siis Jumalan hengen tuotteista, siinä on ensimmäisenä rakkaus. "
-Vartiotorniuskonnossa tuo rakkaus on omahyväisessa itsekehuisessa iskulauseessa: "Meillä on rakkaus keskuudessamme". Tällä pimitetään, että pomon käskystä ruvetaan iskulauseen toistajatoverille mököttämään syytä asiaan kysymättä.
Kaiken muun oheisen seurauksena vartiotorniuskonto tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.
Todistajaa en ole koskaan tavannut sanomasta, että tärkeimmäksi säännöksi Raamattu sanoo lähimmäisen rakastamisen. Onko jae lahkon tabu sekin ?
" lähetti Jeesuksen kärsimään ja kuolemaan puolestamme. "
-Jouluevankeliumi ilmoittaa myös tarkoittamassasi mielessä, että sikisi Pyhästä Hengestä, Pyhä Henki, Jumala siitti Jeesuksen.
"Jeesus todisti rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan TEKEMÄLLÄ HALUKKAASTI JUMALAN TAHDON. Hän sanoo: "Katso olen tullut tekemään sinun tahtosi" (Heb. 10: 9,10)"
-Siellä on se jae "otti orjan osan", ja tässä mielessä Jeesus puhuu, ihmisenä.
Mutta Jeesuksen luonnon Raamattu ilmoittaa myös:
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Joh. 1:1 "Sana oli Jumala", siis Jeesus oli Jumala. Vartiotorniuskonto näkee tämän jakeen niin tärkeänä, että on väärentänyt Jumalan pienelle alkukirjaimelle, tehden itselleen epäjumalan.
Raamattu sanoo, että epäjumalia ei oikeasti ole. Turusen kirjassa on lahkon väärennyksistä kymmenisen asiantuntijan lausunnot.
"Ainosyntyinen=ainut, jonka Jumala loi itse, yksin. 1. JOH.4:9 10"
-Ainoa. Eikä enkeli. Miksi muuten vartiotornisi sanoo Jeesusta enkeliksi, Mikaeliksi ? Eikö se tunnu sinusta kuin olisit teokraattista sodankäyntiä, valehtelmista lahkon eduksi, käydessäsi jäänyt kiinni valheistasi ? - varma_tieto
Pilkkaamalla ei voita mitään, Raamatun opetus on ratkaiseva. Valheen isä Saatana on aina halunnut pimittää totuuden Jumalasta ja onnistunut hyvin, mutta tosi palvojat palvovat hengessä ja totuudessa. Pakanuudesta otettu oppi ei ole palvomista hengessä ja totuudessa.
- oletaivanoikeassa
No sehän on aivan selvää Raamatun perusteella. Jehovan todistajat ovat Väärä Profeetta, josta Raamattu varoittaa.
- varma_tieto
Uskonnolliset kolminaisuudet ovat lähtöisin Babylonista , joka oli väärän uskonnon tyyssija. Jumalien kolminaisuudet oli huomattava piirre babylonilaisessa uskonnossa. Yhden näistä muodostivat kaksi jumalaa ja yksi jumalatar: Sin (kuunjumala), Samas (auringonjumala) Istar, joiden sanottiin vallitsevan eläinrataa. Yhden kolminaisuuden muodostivat paholaiset Labartu, Labasu ja Akhazu. Epäjumalanpalvelus oli kaikkialla ilmeistä. Badylon oli todella "saastaisten epäjumalien" ja " veistettyjen kuvien maa" ( Jer. 50: 1,2, 38)
Babylonilaiset uskoivat myös ihmissielun kuolemattomuuteen ( M. Jastrow jr. , The Religion of Babylon and Assyria) Kielten sekoituksen seurauksena ihmiset muuttivat pois sieltä eri puolille asuttua maata ja veivät mukanaan nuo pakanalliset opit. Pakanakeisari Konstantinus toi tuon opetuksen katolisen kirkon oppeihin ja sen seurauksena myöhemmin kristikuntaan. Luopumus tosi palvonnasta sai alkunsa. Ristiretkien seurauksena tuota opetusta vietiin julmalla tavalla eri maihin. Niitä, jotka eivät hyväksyneet noita opetuksia vainottiin ja surmattiin. Tässä vähän kristikunnan oppien historiaa.- vainalcyononvarmaa
Harhaopettajat etsivät valheen säikeitä muutoin täysin heille vieraasta historiasta - jos vartiotorni eksyttää, että pyhä, ikuinen kolmiyhteinen Jumala on kultissa kielletty, jehovahan sen nielee purematta.
Isä, Poika ja Pyhä Henki on Raamatun Jumala. Jeesus loi kaiken. (Jehovat "opettavat" aivan muuta) Kol. 1:16 Sillä hänen kauttansa ovat kaikki luodut, jotka taivaassa ja maan päällä ovat, näkyväiset ja näkymättömät, valtaistuimet ja herraudet, vallat ja hallitukset: ne ovat kaikki hänen kauttansa ja häneen luodut. 1:17 Ja hän (Jeesus) on ennen kaikkia ja kaikki ovat hänessä.
Jehovien höpötykset jostakin jehovien jumalan apupoika miikkaelista (jehovien jeesus) on valhetta ja suurta pimeyttä. Ameriikkalaiselle kultille Raamatun totuus Vapahtajasta on kauhistus, vain seuran hallintoelin on oikea Jumala jehoville.
Jehovien kumoamat Raamatun totuudet Jeesuksesta Vapahtajanamme, jonka puoleen meistä luoduista jokaisen pitää rukouksessa kääntyä, ovat yhtä sen jehovaopin kanssa, ettei ihmisellä ole kuolematonta sielua. Jehovat eivät ymmärrä mitä Raamatussa Sielu ja Henki tarkoittavat. Siksi jokainen, joka täällä meuhkaa ameriikanopetuksia on vastuussa ihmisten eksytyksestä.
Jehovien jumala ei löydy Raamatusta. Se asuu ameriikkalaisen kultin osoittamassa plejadien tähdistön Alcyon-tähdellä ja on nykyään laajakaistanettiyhteydessä pääkonttorin hallintoherroihin. Nämä herrat ovat väittämänsä mukaan ainoa Alcyonin maanpäällinen tietokanava.
Sieltä se ainoa oikea tieto kulkeutuu varma_tiedonkin omaksuttavaksi - ja hyvinhän Alcyon on lastaan evästänyt. Kaikki muut kuin Alcyonilta peräisin oleva tieto on kielletty jehovilta.
- varma_tieto
Sekä Babylonissa, että Egybtissä palvottiin kolmiyhteisiä jumaluuksia. Nykyään kristikunnalla on oma kolminaisuutensa. Papit edistävät uskoa kolmiyhteiseen jumalaan. Kolminaisuusoppi merkitsee kuitenkin hyökkäystä Tosi Jumalan suvereeniutta vastaan, sillä sen mukaan hän on vain yksi osa oletettua kolmiyhteistä Jumalaa. Jehovan palvojat ovat pysyneet suojassa tältä väärälta opilta , koska he luottavat seuraaviin henkeytettyihin sanoihin: "Kuuntele oi Israel: Jehova , meidän Jumalamme on yksi Jehova." ( 5.Moos.6:4) Jeesus lainasi tätä raamatunkohtaa, eikä yksikään tosi kristitty asettaisi hänen sanojaan kyseenalaisiksi ( Mark.12:29)
- Römpsänkutti
En tiennytkään että syynä siihen ettei Jeesuksen kastekäskyä noudateta valtakunnansalilaitoksella (sitä on kielletty sanomasta kirkoksi) on haettava Bayloniasta ja Egyptistä.
Matt. 28:19 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Todistajia ärsyttää, kun heidän on väitettävä Jeesusta Mikaeliksi, ja sitten sanotaan, että Raamattuun ette saa vedota väitöksestä. Puhukaa vaikka papylooniasta.
- vwv
Jumala sanoi nimestään: "Tämä on minun nimeni ajan hämärään asti." (2. Moos 3:15) muinaisten hebreankielisten, kuten Kuolleenmeren kirjakääröjen, tutkijat ovat hämmästyneitä siitä, kuinka usein Tetrakrammi , Jumalan nimen neljä kirjainta JHWH esiintyy noissa käsikirjoituksissa.
Myös joissain kreikankielisissä Sebtuagintan jäljennöksissä, jotka olivat varhaisia , toiselta vuosisadalta eaa, oli tuo Tetragrammi, josta nimi Jehova Jahve on otettu. Kun tehtiin uusia versioita vuoden 1901 Amerikan Standar laitoksesta vuonna 1952 julkisuuteen tulleesta laitoksesta, tuo pyhä nimi oli jätetty pois, vastoin käännöksen toimittajain noudattamaa käytäntöä.
Mikä oli syynä tähän? Käännöksen esipuheessa sanotaan: "Nimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmailmalliselle uskolle. Tästä tuli malli muillekin käännöksille.
Lainaus päiväntekstistä. Tämä on todiste siitä, miten kristikunta on halunnut vaikuttaa Korkeimman Jumalan nimen poistamiseen Raamatuista. Um käännös on palauttanut tuon nimen paikalleen Pyhään Raamattuun.- vainjehovienraamatussa
Höpöhöpö. Kreikkalaisissa kirjoituksissa ei ole ollut tetragrammia. (Josta jehovat ovat siis keksineen oman firmansa jumalan nimen)
Vanhan testamentin puolella JHWH esiintyy, joten sen vääntäminen jehovaksi ei ole aivan vastoin raamattua.
Uusi testamentti on nuorempaa perinnettä eikä jehovain valheellisista väitteistä huolimatta sisällytä tekstiin tetragrammia. Kultin "opettajien" olisi hyvä käyttää opiskeluun 10 minuuttia ja lukea netistä raamatun historian alkeet esim- wikipediasta.
Sitten ollaan jo askelen lähempänä miljardien kristittyjen tuntemaa Pyhää Raamattua. Ainoastaan amerikkalainen jehovaUM lisää oman tuotemerkkinsä omiin raamattuihinsa.
- vwv
Todistetut asiat, osoita taas tietämättömyytesi, tutkippa vähän tarkemmin asioita, ennekuin lähdet väittämään toisia valehtelijaksi. On kuitenkin tapaistasi kiirehtiä vastaamaan ja nimittelemään, kun et muuta osaa. Sananl. 18:12,13.
- pelkäätkölukearaamattua
Rakas ystävä - Raamatun historia on tutlittu, väitelty, dokumentoitu ja paljon edelleen keskusteltu aihe kristikunnan parissa. Jehovan todistajat EIVÄT SAA omaksua perinteen mukaista miljardien kristittyjen kunniassa pitämää vuosituhantista raamatun opetusta. UM poikkeaa radikaalisti esim. jo sinänsä raamatunhistoriassa nuoresta suomenkielisestä 1776 Bibliasta. Se taas muistuttaa paljon esim. Lutherin uudehkoa raamatunkäännöstä 500 vuoden takaa. Ainoastaan UM on "erilainen nuori" Huomaa, että monimiljardinen kristikunta ei ole ottanut UMraamattua mihinkään käyttöön. Se on sopimaton ja täysin vieras kristitylle.
Vartiotorni on perinteetön, satavuotias amerikkalainen julkaisujärjestö, joka on omiin tarkoitusperiinsä toimittanut myös oman UMraamatun - ameriikan jehovaraamatun. Se valitettavasti ei ole kaikkivaltiaan, kolmiyhteisen Jumalamme antama Pyhä Raamattu, vaan rumasti sanottuna "väännös"kyhäelmä, joka mm. alentaa Jeesuksen Kristuksen joksikin puolijumalaksi tai aina tarvittaessa jopa apupoika miikkaeliksi Milleristien tapaan (amerikkalainen lahko 1800-luvulla, josta Russell. vartiotornin isä ammensi harhaoppejaan) surullisin seurauksin. Jehovat ovat pimeydessä myös raamattunsa osalta.
Koko useampimiljardinen kristikunta lukee jo 1500 vuottaan Pyhää Raamattua, jonka käännökset eivät juuri ole enää satoihin vuosiin poikenneet toisistaan.
Kristikunnan pahimmat harhaopit on siivottu pois jo paljon ennen ameriikan löytämistä saati sitten Vartiotornia. Uususkontojen sekoilut opissa käytiin lrisikunnan osalta läpi jo 1500-2000 vuotta sitten.
Sinänsä mielenkiintoista on se, että jehovat ovat omaksuneet areiolaisen opin, (n. 300 jKr.), joka kristikunnassa jyrättiin heti alkuunsa harhaoppina. Ameriikassa on nähty viisaaksi tämä harhaoppi ja alkaa myydä areiolaisuutta ja opettaa sitä kieltämättä maallistuneelle 1900-luvun rahvaalle, joka ei tunne Raamatunhistoriaa, kirkkohistoriaa eikä muutakaan sivistystä.
Antamasi raamatunpaikan suomenkieliset käännökset kr. 33/38 kr. 92 ja Biblia 1776
18:12 Kukistumisen edellä miehen sydän ylpistyy, mutta kunnian edellä käy nöyryys.
18:12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
18:12 Kuin joku lankee, niin hänen sydämensä ensisti tulee ylpiäksi, ja ennenkuin joku kunniaan tulee, pitää hänen nöyrän oleman.
18:13 Jos kuka vastaa, ennenkuin on kuullut, on se hulluutta ja koituu hänelle häpeäksi.
18:13 Joka vastaa, ennen kuin on kuunnellut loppuun, saa osakseen häpeän ja tyhmyrin maineen.
18:13 Joka vastaa ennekuin hän kuulee, se on hänelle hulluudeksi ja häpiäksi.
Oletko koskaan jutellut Raamatusta muiden kuin jehovantodistajein kanssa?
- cvvvvr45
Jumala on yksi.sehän lukee Raamatussakin.
- xccc34e5
Miksi sitten Jeesus sanoo että Jumala on suurin?
- Jätävartiotorni
Hyvä kun kysyit, kerrotaan.
Katsos, Jeesus opetti. Myös pakanoille eikä opetuslapsille. Jeesus oli Jumala (Joh. 1:1), mutta orjan osan ottaneena (tämä on yksi lahkon tabujakeista).
Samaten jakeessa jossa sanotaan että Jumala on Kristuksen pää, korostetaan että Jeesus puhui Junmalan Sanaa. - Valehtelijoita
Jeesus ei ole Jumala! Luet vääristettyä raamattua. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Herätkää ennenkuin on liian myöhäistä.
- GodIsLove_
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Tetragrammaton
Voisitteko jehovat mennä tuputtamaan sitä väärääuskoanne vaikka pohjoisnavalle koska ketään ei kiinnosta!!!!- mitäaiottehdä
Tämäkin palsta on siunattu esimerkki siitä, miten nämä elämän tärkeimmät valinnat tänään puhuttavat. On olemassa vain yksi Tosi Uskonto, Tosi Jumala ja Tosi Jumalan ainoa maanpäällinen Järjestö, joka antaa ajallaan Todellista hengellistä ravintoa.
Näillä palstoilla Totuutta yritetään vesittää vääristelevän demagogian halpamaisin keinoin, mutta Totuuden liekki ei sammu!
On tärkeää tehdä valintansa - haluatko elää ikuisesti paratiisissa maan päällä vai tulla tuhotuksi Harmageddonin taistelussa, jossa väärän valinnan tehneet poistetaan. Raamattu velvoittaa meitä: - Poistakaa paha keskuudestanne.
Haluaisitko Sinäkin oppia tekemään kaikkivaltiaan Jumalan tahdon? Tee siis jo tänään oikea päätös ja ala ottaa asioista selvää - pyydä ilmaista Raamatuntutkistelua lähimmältä Jehovan todistajalta. Aikaa on jäljellä hyvin vähän! - Jehovatvalehtelevat
Olet antikristuksen palvoja
- Lukekaapa
Jeesus kertoi juutalaisille olevansa Jahve (Minä Olen), josta syystä nämä olivat valmiita kivittämään Jeesuksen jumalanpilkasta.
Ellemme usko Jeesusta lihaan tulleeksi Jumalaksi, kuolemme synteihimme! Toinen ihminen ei syntejämme kykene sovittamaan. Sitä paitsi synnitöntä ihmistä ei ole ollut, eikä tule!- LueItse
"Jeesus kertoi juutalaisille olevansa Jahve (Minä Olen), josta syystä nämä olivat valmiita kivittämään Jeesuksen jumalanpilkasta."
Tuo on eräs tulkintamahdollisuus. Et kuitenkaan voi varmuudella tietää, miten kyseinen keskustelu on kokonaisuudessaan mennyt. Ja keskustelua lähes varmasti ei ole edes käyty kreikaksi, vaan arameaksi tai mahdollisesti hepreaksi.
"Ellemme usko Jeesusta lihaan tulleeksi Jumalaksi, kuolemme synteihimme!"
Jeesus itse sanoi Isää ainoaksi tosi Jumalaksi (Joh. 17:3).
"Toinen ihminen ei syntejämme kykene sovittamaan."
Room. 5:19 "Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita."
1. Tim. 2:5 "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus."
"Sitä paitsi synnitöntä ihmistä ei ole ollut, eikä tule!"
1. Joh. 3:5 "Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit."
- llly
Missä paikassa Raamatussa Jeesus sanoi olevansa Jahve?
- Lukekaapa
Ihmisestä:
Room. 3:12
"kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
Mitä hyötyä edes nähdä ylettömästi vaivaa uskontonsa harjoittamiseen ja sitten kaiken vaivannäön jälkeen jäädä pelastuksen ulkopuolelle?
Suosittelen jehovantodistajille joko Jeesuksen tai Pyhän Hengen hyväksymistä! Kumpi tahansa veisi teidät uskossa ja ymmärryksessä kohti valoa!
Joh. 14:
"16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut." - vaihto.ja.palautusoikeus
Lukekaapa kirjoitti:
Ihmisestä:
Room. 3:12
"kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
Mitä hyötyä edes nähdä ylettömästi vaivaa uskontonsa harjoittamiseen ja sitten kaiken vaivannäön jälkeen jäädä pelastuksen ulkopuolelle?
Suosittelen jehovantodistajille joko Jeesuksen tai Pyhän Hengen hyväksymistä! Kumpi tahansa veisi teidät uskossa ja ymmärryksessä kohti valoa!
Joh. 14:
"16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.""Suosittelen jehovantodistajille joko Jeesuksen tai Pyhän Hengen hyväksymistä! Kumpi tahansa veisi teidät uskossa ja ymmärryksessä kohti valoa! "
Itse keksimäsi vaatimus. Saako rahat takaisin, jos pelastusta ei tuolla tavalla tulekaan?
Matt. 7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
- Lukkarsson
Raamattu ilmoittaa Jeesuksen Jumalaksi.
Jouluevankeliumissa Jeesuksen siitti Pyhä Henki, siis Jumala.
Joh. 1:1, Sana oli Jumala.
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Jeesuksesta puhutaan Raamatussa myös ihmisenä, tähän puhumiseen viittaa jae "otti orjan osan"
Lahkofoorumilla ollen lienee esiintuotava, että lahkolla on adventisteilta kopsattu käsitys että Jeesus on enkeli Mikael. Adventistit itse ovat käsityksen vääränä jo hylänneetkin.
Älyttömyyksiin Mikaeloppi menee, koska sen mukaanhan Jumala tappaa viattoman enkelin ristillä, eikös se ole murha ?
Sitten sanottaisiin että kolmas osapuoli, ihminen, olisi tullut tuon murhan kautta pelastetuksi
Tulee mieleen että tuo "mikael-vartiotorni-uskonto" myös murhaa verensiirtokiellollaan.
"Kol 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte."
Ennusti lehdessään, ylitsepursuavat todisteensa esitellen, maailmanlopun vuodeksi 1975.
Entä sitten ?
21 Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: 22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
Ja entä muuta ?
Ilm. 20:10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti- parempi.evankeliumi
Juhannusevankeliumissa Jeesuksen siitti naapurin Rami.
- llly
Kummassakaan kirjoituksessa ei tullut esiin vastausta kysymykseeni, missä paikassa Jeesus sanoo olevansa Jahve. Metreittäin samoja raamatunpaikkoja, jotka olet tuonut esiin kymmeniä kertoja ja sitten tuomintaa ja nimittelyä. Nuo kirjoittelut toistetaan sopivin välein ilman vastausta. Miten Jeesus vastaisi, että hän on Jahve tietäessään sen olevan Isänsä ja Jumalansa nimi. Hän todisti varmaan tapahtumaa, jossa Jumala esitteli nimensä Moosekselle. Tuon vuoden 1975 jälkeen on asia ymmärretty ja uutta tietoa tullut paljon lopun suhteen, ja tarkkailemalla maailman tapahtumia tiedämme, että merkkien valossa elämme lopun aikaa. Siksi merkit annettiin ja vaikka vika-arvioita on tehty, tarkennettu tieto on otettu nöyrästi vastaan ja tiedämme, että loppu tulee juuri oikeaan aikaan, kun tietyt asiat ovat toteutuneet ja sen ajan tietää Jumala.
- Raapsuttaa
Joh. 8:24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.
-Tuo jae on ymmärretty osaltaan "minä olen se joka olen" Jeesuksen viittaukseksi omasta jumaluudestaan.
"elämme lopun aikaa"
-Sehän se on lahkolaisella virkana, kun kerran lahkokasteelle menee.
"1975 jälkeen on asia ymmärretty"
-Näin vartiotorinuskonnossa. Raamattu sanoo vääräksi profeetaksi.
"uutta tietoa tullut paljon lopun suhteen"
-Näinhän vartiotorni itse perustelee ostatuksensa. Raamattu sanoo yksiselitteisesti vääräksi profeetaksi. Sellaisena tulee vartiotorniuskontoon siis kristityn suhtautua.
"loppu tulee juuri oikeaan aikaan, kun tietyt asiat ovat toteutuneet ja sen ajan tietää Jumala. "
-Tarkoitat siis verrata vartiotornia Jumalaan, siinä että kun vartiotorni ei tiedä, mutta Jumala tietää. Yllätytkö, että kristityt ovat tajunneet sanomasi jo ennen tietoiskuasi ? - tässä.näet
Raapsuttaa kirjoitti:
Joh. 8:24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.
-Tuo jae on ymmärretty osaltaan "minä olen se joka olen" Jeesuksen viittaukseksi omasta jumaluudestaan.
"elämme lopun aikaa"
-Sehän se on lahkolaisella virkana, kun kerran lahkokasteelle menee.
"1975 jälkeen on asia ymmärretty"
-Näin vartiotorinuskonnossa. Raamattu sanoo vääräksi profeetaksi.
"uutta tietoa tullut paljon lopun suhteen"
-Näinhän vartiotorni itse perustelee ostatuksensa. Raamattu sanoo yksiselitteisesti vääräksi profeetaksi. Sellaisena tulee vartiotorniuskontoon siis kristityn suhtautua.
"loppu tulee juuri oikeaan aikaan, kun tietyt asiat ovat toteutuneet ja sen ajan tietää Jumala. "
-Tarkoitat siis verrata vartiotornia Jumalaan, siinä että kun vartiotorni ei tiedä, mutta Jumala tietää. Yllätytkö, että kristityt ovat tajunneet sanomasi jo ennen tietoiskuasi ?Joh. 8:54 "Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne."
Jeesus itse sanoo, että Isä on juutalaisten tuntema Jumala, siis Jahve.
- lly
Raapsuttaja, kyllä vetoomus Joh. 8:24 on kyllä kaukaa haettu juttu, kehoitankin lukemaan koko luvun, jossa Jeesus useaan kertaan osoittaa Isänsä ylemmyyden ja keneltä hän sai opetuksensa. Ja samassa Johanneksen kirjassa 17:6 kertoo juuri sen, että Jeesus teki Jumalan nimen tunnetuksi. Nimi Jahve, Jehova on käännetty hebrealaisesta tetragrammista JHWH, joka merkitsee "hän saattaa tulemaan ( joksikin)
Etkö usko, että eletään lopun aikaa, vaikka odotat ylöstempaamista koska tahansa lahkosi mukaan?
Olemme tosiaan saaneet hyvin yksityiskohtaista opetusta tulevista tapahtumista Raamatun ymmärryksen myötä. Ei tarvitse hapuilla epätietoisuudessa .- jeesusonjahve
Johtuuko se jehovien väärennetystä raamatusta, että he eivät todista uskostaan Jeesukseen ja uudestisyntymisestään ylhäältä? En käsitä, miten joku voi uskoa johonkin amerikkalaiseen hallintoelimeen ja tuputtaa sen keksimiä harhaoppeja vuodesta toiseen! Siunattu varmuus Jeesuksen omana lapsena pelastumisesta puuttuu jehovien touhuista kokonaan! Ja sen mukana kaikki.
Kokouksessa nuori veli todisti niin voimallisesti uskoontulonsa siunauksista ja koko elämän muuttumisesta täydellisesti. Samalla mieleen tuli, miten hän mainitsi kuunnelleensa Pasi Turusen opetusta YouTubesta. Hänta johdatti erityisesti puhe, missä opetettiin pelastamaan läheisiä ja ystäviä pois jehovien kynsistä.
Pasi Turunen saarnaa uudella (kevät 2017) äänitteellä: Miksi Vartiotorni-seuraan ei voi luottaa "Kuulet harvemmin tiedossa olevia asioita muun muassa siitä kuinka Jehovan todistajat aikanaan viettivät joulua, suhtautuivat myönteisesti verensiirtoihin, miten Jehovan todistajille kasteessa esitettävät kysymykset ovat muuttuneet niin, että Jehovan todistajat tänään KASTETAAN, ei Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vaan Isän ja Pojan nimeen ja kuuliaisuuteen Jumalan JÄRJESTÖLLE."
http://www.kuvajasana.fi/tuotteet/9/mp3/77/vieraat_uskonnot_harhaopit/4549/jehovan_todistajien_muuttuvat_opit_-_miksi_vartiotorni-seuraan_ei_voi_luottaa
Jumallalla ei ole mitään järjestöjä. Rukoilemalla Jeesusta aamuin illoin ja kiittämällä Häntä, Isää ja Pyhää Henkeä, saa rukousvastauksena lohdutusta, rohkeutta, iloa ja voimaa elämään. Vastauksia suuriin kysymyksiin antaa Raamattu. On tärkeää, että suomenkieliset käyttää esim. Pasi Turusen suosittelemaa vanhaa, oikeaa kirkkoraamattua 33/38. Eikä missään tapauksessa mitään amerikkalaisia täysin epäluotettavia kaupallisia 1900-luvun väännöksiä. Esim. jehovien UM on muokattu amerikkalaisesta American Standard-1900-luvun "alkutekstistä" oman firman myyntipuheisiin sopivaksi. Tästä tekeleestä on jehovien suomenkielinen UM-"käännös" - siis ameriikkalaisesta alkutekstistä! - suomennettu 1980-luvulla.
Nykyisin suomenkielisisä Kirkkoraamattuja on mukavaa ja opettavaista lukea netistä. Esim.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Siihen saa kolme eri käännöstä rinnakkain, esim 33/38, 92 ja 1776 Biblia. Sanahaku on vapaa.
Usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Jumalan Sanan kautta. Siunauksellista uskonelämää Jeesuksessa Kristuksessa - Jumalan Sanan tuntemuksen kasvaessa. - jeesuseiolejahve
jeesusonjahve kirjoitti:

Usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Jumalan Sanan kautta. Siunauksellista uskonelämää Jeesuksessa Kristuksessa - Jumalan Sanan tuntemuksen kasvaessa."Siunattu varmuus Jeesuksen omana lapsena pelastumisesta puuttuu jehovien touhuista kokonaan!"
Millaista varmuutta sinulla on tarjota tilalle? Mihin se perustuu ja miksi se olisi parempaa kuin Jehovan todistajien tarjoama?
Ainakin minun nähdäkseni Raamattu on ristiriitainen kokoelma eri aikoina syntyneitä, erilaisia uskomuksia heijastelevia kirjoituksia ja fundamentalistiuskovaisuus vaatii lähes täydellistä tietämättömyyttä luonnontieteestä ja historiasta, tai aktiivista itsensä ja toisten huijaamista näiden asioiden suhteen.
Ja väitteesi siitä, että Jeesus olisi Jahve, voi kyseenalaistaa esimerkiksi seuraavilla raamatunkohdilla.
Joh. 20:17 "Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Joh. 8:54 "Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne." - Suntsutsen
Raamattu itse antaa ymmärryksen noille jakeille.
Siellä Filippiläiskirjeessä on "otti orjan osan" jolla juuri tarkoitetaan ilmaista tämä puoli, että Jeesus oli ihmisenä.
Tuo kirje ei sano, että Jeesus olisi enkeli. Enkeli kopsattiin adventisteilta, joiden kanssa lahkon emolahkon raamatuntutkijain perustaja Russell kaveerasi opetellessaan lahkon pitoa. - ylösnousseenjumala
Suntsutsen kirjoitti:
Raamattu itse antaa ymmärryksen noille jakeille.
Siellä Filippiläiskirjeessä on "otti orjan osan" jolla juuri tarkoitetaan ilmaista tämä puoli, että Jeesus oli ihmisenä.
Tuo kirje ei sano, että Jeesus olisi enkeli. Enkeli kopsattiin adventisteilta, joiden kanssa lahkon emolahkon raamatuntutkijain perustaja Russell kaveerasi opetellessaan lahkon pitoa.Jeesus ei ollut enää orjan osassaan ihmisenä, vaan korotetussa taivaallisessa asemassaan, kun Paavali kirjoitti "Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet" (Ef. 1:17).
Kristuksen Jumala - kukahan se mahtaisi olla?
- illy
Kyllä Turusen Raamatussa on ihan samat tiedot Jumalasta ja Jeesuksesta. Luepa nuo sanat uudestaan Joh. 8. ja 17. luvuista, äläkä syyllisty jälleen nimittelyyn, vaan todista asia Raamatulla, eikä Turusella.
Onko tarkoituksesi vain olla mainosmiehenä Turuselle.- jeesusonjumala
Oppi jehovien Jeesuksesta UM-väännöksessä on paholaisen käsikirjoittama. Tekstissa pian tulevan nettilinkin takana on joitakin merkittäviä Vartiotorniseuran käyttöön "sovitettuja" raamatunkohtia: HUOM! - älä lue seuraavaa jaeluetteloa perusteluineen sekä vertailuesimerkkeineen, jos kuvittelet UM:n olevan pelastukseksesi toimitettu! Se on kaupallista soopaa, johon vain Vartiotorniseura hallintojumalineen pystyy.
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/um/virheet/
Itsekin olen kauhistellut, miten järkyttävällä tavalla kultti vedättää kouluttamattomia ihmisiä. Kirkkain silmin. Päin naamaa. Vuodesta toiseen. Jos jehovien touhut ei ole pahimman luokan syntiä, niin mikä sitten?
Pasi Turunen puhuu hyvin kauniisti jehovista ihmisinä. Oma suhtautumistapani alkaa luisua kriittisemmäksi myös itse jehovia kohtaan. He eivät voi olla pelkästään täysin tietämättömiä kaikesta siitä kristinopille vieraasta "tuubasta" mitä ameriikkalainen kultti heille syöttää! - jeesuseiolejumala
jeesusonjumala kirjoitti:
Oppi jehovien Jeesuksesta UM-väännöksessä on paholaisen käsikirjoittama. Tekstissa pian tulevan nettilinkin takana on joitakin merkittäviä Vartiotorniseuran käyttöön "sovitettuja" raamatunkohtia: HUOM! - älä lue seuraavaa jaeluetteloa perusteluineen sekä vertailuesimerkkeineen, jos kuvittelet UM:n olevan pelastukseksesi toimitettu! Se on kaupallista soopaa, johon vain Vartiotorniseura hallintojumalineen pystyy.
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/um/virheet/
Itsekin olen kauhistellut, miten järkyttävällä tavalla kultti vedättää kouluttamattomia ihmisiä. Kirkkain silmin. Päin naamaa. Vuodesta toiseen. Jos jehovien touhut ei ole pahimman luokan syntiä, niin mikä sitten?
Pasi Turunen puhuu hyvin kauniisti jehovista ihmisinä. Oma suhtautumistapani alkaa luisua kriittisemmäksi myös itse jehovia kohtaan. He eivät voi olla pelkästään täysin tietämättömiä kaikesta siitä kristinopille vieraasta "tuubasta" mitä ameriikkalainen kultti heille syöttää!Raamatun Jeesus ei esiintynyt Jumalana eikä Paavali häntä sellaisena pitänyt. Nämä asiat käyvät ihan riittävän hyvin ilmi niin Kirkkoraamatusta kuin UM-käännöksestäkin. Eroja on, ja Vartiotorniseura on vetänyt joissain kohti kotiinpäin, mutta mitenkään ratkaisevia nämä erot eivät ole Raamatun ilmoituksen ymmärtämisen kannalta. Ja Raamatun ilmoituksen keskeisimpiä osiahan on Jeesuksen pikainen paluu, jota nyt parintuhannen vuoden päästä vieläkin saadaan odotella, uskovaiset tukkanuottasilla keskenään opillisista yksityiskohdista.
- KITpaljastaavedätyksen
Jeesus on kaikkivaltias Jumala. Jehova on amerikkalaisen kultin tuotemerkki.
Kristikunnan kulmakivi on Raamattu, jonka kaikkivaltias on meille antanut käyttöön. Ameriikkalaiset kultit, kuten jehovat ja mormonit sekä newaget ovat sepittäneeet poikkeavua "tulkintoja" eli vääntäneet ramaamatun ikiaikaisista opetuksista täyttä huijarikamaa näissä 1900-luvun "raamatuissaan"
KIT on vuodelta 1969 jehovien uuden testamentin interlineaari, jossa on kreikankielinen teksti sekä sen alla jehovien väännös - JA MIKÄ PARASTA - rinnalla kulkee tämä UM-väännös. Aluksi voi helposti selvittää, kuinka monta kertaa sana "jehova" esiintyy alkutekstissä. Aivan oikein - EI KERTAAKAAN. Myös kultin oma KIT todistaa tämän! Alkutekstissä ei ole kertaakaan jehova-sanaa. Rinnalla juoksevassa UM-käännöstekstissä tämä firman tuotemerkki "JEHOVAH" vilistää sen sijaan jatkuvasti. Tästä tuotemerkin lisäyksestä Uuteen Testamenttiin on hyvä keskustella todistajan kanssa, ennen kuin edes lähtee kinaamaan Jeesuksesta tai Jehovan nimestä yhtään mitään.
KIT 1969 on ladattavissa itselle kokonaisuudessaan ilmaiseksi täältä:
https://ia902707.us.archive.org/3/items/KingdomInterlinearGreekScriptures/Kingdom_Interlinear-Greek_Scriptures_1969.pdf
Alkutekstin ja jehovaväännösten tarkastelu samalla silmäyksellä on helppoa, jehovien "sanasta sanaan" interlineaari ja vierellä UM. Täysin erilaiset tekstit! Ja siis samasta puulaakista peräisin! Jos tämä ei avaa silmiä... - enolekoskaankuullutkaan
Mikä on KIT?
- lainausveljesseurasta
KIT on Vartiotorniseuran oma "Kingdom Interlinear Translation" ns. rivienväli- tai sanasta sanaan raamatunkäännös, joita on tehty kaksi 1965 ja toinen 1980-luvulla.
Hyvin mielenkiintoiseksi KIT'in tekee se, ettei kreikkalaisen tekstin alla kulkeva englanninnos noudata lainkaan kaikilta osin sitä, mitä mainitun opuksen oikeassa reunassa kulkeva englanninkielinen teksti esittää muka oikeana käännöksenä.
Ottakaamme esimerkki, tosin aivan muusta kuin aloituksen aiheesta. Kiinnittäkäämme huomiomme nyt Matteuksen evankeliumiin ja siinä seuraavaan tekstiin:
πορευθεντες ουν μαθητευσατε παντα τα εθνη βαπτιζοντες αυτους [b]εις το ονομα του πατρος και του υιου και του αγιου πνευματος[/b]
Tämän KIT kääntää rivin alla:
"having gone your way therefore make disciples of all the nations, babtizing them [persons] into the name of the Father and the Son and of the holy spirit".
Mutta kas, oikealla palstalla teksti kuuluukin:
"Go therefore and make disciples of all the nations, babtizing them in the name of the Father and the Son and of the holy spirit".
Nykyinen UMK kääntää tämän näin suomeksi:
"Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia* kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä*", mutta mitä löytyykään viimeisen asteriksen alta! Sieltä löytyy huomautus: "Tai 'nimeen'.".
No mutta, mitä eroa tässä on? Antakaamme proessori Esko Haapan selittää.
Hän sanoo näin:
"Nimessä" (εν tai επι τω ονοματι) ωιιτταα vain asianomaisen nimen mainitsemiseen toimituksen yhteydessä. "Nimeen" (εἰς τὸ ὄνομα) on merkitykseltään syvempi. Toisin sanoen, edellisessä mainitaan ainoastaan kastettavan nimi, mutta jälkimmäisessä tämä nimi saatetaan (henkilö) kolmiyhteisen Jumalan omaisuudeksi.
Nyt on tehtävä kaksi johtopäätöstä: ensinnäkin Jehovan todistajat alun alkaen ovat vääristelleet Raamatun tekstiä, kuten arvostamani "Kletos" on toisaalla esiintuonut ja vääristävät sitä röyhkeästi KIT-laitoksessaan, mutta nyt uudessa UM-viitelaitoksessaa vähätellen sanovat tai, tullen näin ikään kuin puolitiehen vastaan.
Totuus on aivan toinen: εἰς τὸ ὄνομα (eis too onoma) on käännettävä (jnkn) nimeen, kuten se on jo ammoisista ajoista asti aivan oikein tavattukin kääntää. Mutta näitä väärinkäännöksiä on UMK:ssä valtaisat määrät ja tyystin tahallisesti tehtyinä.
Hyvät ihmiset! Lukekaa tarkkaan, tutkikaa tarkkaan, miten asiat ovat. Muuta en voi sanoa tässä ja nyt.
Joo viitteet: Haapa Esko "Suomalainen Uuden testamentin selitys", nide 1 s. 296 ynnä int-E, Brasil 1985 sekä Nestle-Aland Novum, 27th reviced edition, 2006 ja JW.org Raamattu, viitelaitos. - jeesuseiolekaikkivaltias
KITpaljastaavedätyksen kirjoitti:
Jeesus on kaikkivaltias Jumala. Jehova on amerikkalaisen kultin tuotemerkki.
Kristikunnan kulmakivi on Raamattu, jonka kaikkivaltias on meille antanut käyttöön. Ameriikkalaiset kultit, kuten jehovat ja mormonit sekä newaget ovat sepittäneeet poikkeavua "tulkintoja" eli vääntäneet ramaamatun ikiaikaisista opetuksista täyttä huijarikamaa näissä 1900-luvun "raamatuissaan"
KIT on vuodelta 1969 jehovien uuden testamentin interlineaari, jossa on kreikankielinen teksti sekä sen alla jehovien väännös - JA MIKÄ PARASTA - rinnalla kulkee tämä UM-väännös. Aluksi voi helposti selvittää, kuinka monta kertaa sana "jehova" esiintyy alkutekstissä. Aivan oikein - EI KERTAAKAAN. Myös kultin oma KIT todistaa tämän! Alkutekstissä ei ole kertaakaan jehova-sanaa. Rinnalla juoksevassa UM-käännöstekstissä tämä firman tuotemerkki "JEHOVAH" vilistää sen sijaan jatkuvasti. Tästä tuotemerkin lisäyksestä Uuteen Testamenttiin on hyvä keskustella todistajan kanssa, ennen kuin edes lähtee kinaamaan Jeesuksesta tai Jehovan nimestä yhtään mitään.
KIT 1969 on ladattavissa itselle kokonaisuudessaan ilmaiseksi täältä:
https://ia902707.us.archive.org/3/items/KingdomInterlinearGreekScriptures/Kingdom_Interlinear-Greek_Scriptures_1969.pdf
Alkutekstin ja jehovaväännösten tarkastelu samalla silmäyksellä on helppoa, jehovien "sanasta sanaan" interlineaari ja vierellä UM. Täysin erilaiset tekstit! Ja siis samasta puulaakista peräisin! Jos tämä ei avaa silmiä...Jeesus ei ole kaikkivaltias Jumala.
Ilm. 21:22 "Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa."
- Karitsa eli Jeesus esitetään Kaikkivaltiaasta erillisenä olentona.
Matt. 28:18 "Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
- On aivan eri asia saada kaikki valta kuin omistaa se ikuisuudesta asti.
Jehova-nimikään ei ole Vartiotorniseuran omaisuutta, vaan sitä käyttävät myös esimerkiksi Young's literal ja Green's literal raamatunkäännökset.
- k1923
Kitpaljastaan kirjoitus perustuu mustamaalaamiseen, ei todelliseen tietoon. Pitkät kirjoittelut, joissa ei ole mitään todellista asiaa. Sanoja toisensa jälkeen.
Mikään Raamatun kirjoitusten jäljennös ei todista, että Jeesus on Jahve. Sellaisen opetuksen saa vain tietoisesti kieltämällä Raamatun opetukset ja kikkailemalla sen tekstiä oman maun mukaan.- jeesustarukoillen
Moneenko "jäljennökseen" olet itse perehtynyt? Kerro nyt sitten, miksi ainoastaan jehovilla on erilainen ameriikanraamattu, joka kieltää Jeesuksen Jumaluuden, Pyhän Hengen meistä huolta kantavan kolmiyhteisyydestä todistavan persoonan, jokaiselle uskovalle Jeesuksessa luvatun pelastuksen taivaassa, ikuisen helvetin rangaistuksen väärille profeetoille tai esimerkiksi Jeesuksen nimeen polvistumisen, koska muuta NImeä ei ole pelastukseksi ja rukoiltavaksi annettu kuin Jeesus?
Ameriikkalainen "jehova" -tuotemerkki on ängetty väkivalloin moniin Uuden Testamentin jakeisiin, joissa puhutaan ainoastaan Jeesuksesta ja ylistetään ainoastaan Häntä. Vielä on armon aikaa jehovilla jättää jehovatyperyydet ja kääntyä Jeesuksen puoleen. Samalla alkaa tulla perinteinen, vuosituhantinen Pyhän Raamatun kristillinen opetus tutuksi ja ameriikanväännökset saa jättää vaihtoehtoisia totuuksia arvostaville amerikkalaislle.
- Neidonpotku
k1923 9.5.2017 11:39
"Kitpaljastaan kirjoitus perustuu mustamaalaamiseen, ei todelliseen tietoon"
-Tarkoitatko, että se on kuin lahkon suhde jouluun ?
-Miksi sinulla ei ole yhtään esim. Raamatun jaetta, miksi et kerro mikä koulutuspohjan puuttuminen vartiotorniseurassa on ?
"Mikään Raamatun kirjoitusten jäljennös ei todista, että Jeesus on Jahve"
Jahve on vanhatestamentillinen. Jeesus käytti nimeä "taivaan Isä". Myös rukouksessa jossa sanotaan taivaan Isän nimi pyhitettäväksi.
Raamattu ilmoittaa Jeesuksen Jumalaksi, esim.
Joh. 1:1 "Sana oli Jumala", siis Jeesus oli Jumala
Tiitus 2:13: kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Room. 9:5 " heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! "
Fil 2:11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Lahkofoorumilla ollen lienee esiintuotava, että lahkolla on adventisteilta kopsattu käsitys että Jeesus on enkeli Mikael. Adventistit itse ovat käsityksen vääränä jo hylänneetkin.
Älyttömyyksiin Mikaeloppi menee, koska sen mukaanhan Jumala tappaa viattoman enkelin ristillä, eikös se ole murha ?
Sitten sanottaisiin että kolmas osapuoli, ihminen, olisi tullut tuon murhan kautta pelastetuksi- ihminenjeesuskuoli
"Älyttömyyksiin Mikaeloppi menee, koska sen mukaanhan Jumala tappaa viattoman enkelin ristillä, eikös se ole murha ?"
Miksi Jumalan 1/3-itsemurha olisi parempi?
Sitä paitsi nikealaisen tulkinnan mukaan Jeesus kuoli vain inhimillisen luontonsa puolesta, eli Poika Jumala ei koskaan kuollut. Millä tavalla tämä oleellisesti eroaa Jehovan todistajien tulkinnasta? Molemmissa ihminen kuoli, ei Jumala.
- eikönäin
Veljesseura ja kirjoittaja ovatkin valinneet vastakkaisen puolen, joiden tarkoitus on vain mustamaalata entisiä palvojatovereitaan.
- jeesustaeioleluotu
On oikein siunauksellista, että osa jehovista on jo tehnyt johtopäätökset - emme kannata amerikkalaisia huijarikultteja. Viime vuonna yli 300 suomalaista jehovaa jätti ameriikkalaisen kultin. Taivaan Isä on luonut meistä jokaisen, myös harhautuneet lapsensa. On selvää, että jehovien kynsistä irti päässyt ei juuri vankilaan takaisin kaipaa. Veljesssuralla on paljon annettavaa jokaiselle vielä kultissa kiemurtelevalle.
Jeesuksen puoleen on jokasien jehovan käännyttävä pelastuakseen.
Katsotaanpa ensin Jeesuksen omia sanoja (Joh. 10:30): ”Minä ja Isä olemme yhtä.” Meidän tarvitsee ainoastaan tarkastella juutalaisten reaktiota hänen väitteeseensä tietääksemme, että hän väitti olevansa Jumala. He halusivat kivittää hänet juuri tästä syystä. "Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen" (Joh. 10:33). Juutalaiset tulkitsivat Jeesuksen sanat niin, että hän väitti olevansa Jumala. Huomaa, että Jeesus ei kiellä väitettä olevansa Jumala. Tämä osoittaa, että Jeesus todellakin sanoi olevansa Jumala ilmoittaessaan, että ”minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30). Joh. 8:58 on toinen esimerkki. Jeesus julisti: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille; ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut.” - "Minä olen" tarkoittaa Jumalaa. Tetragrammi JHWH on suomeksi: Minä olen. Tätä Jumalan nimeä ei juutalaisessa maailmassa saanut lausua ääneen. Nimi oli pyhitetty - jehovat eivät tiedä tästäkään asiasta mitään.
Juutalaiset reagoivat aikomalla kivittää Jeesuksen (Joh. 8:59) jumalanpilkan vuoksi ja Mooseksen lain vaatimusten mukaisesti (3. Moos. 24:15).
Johannes toistaa Jeesuksen jumalisuuden kirjoittamalla: ”Sana oli Jumala” ja ”Sana tuli lihaksi” (Joh. 1:1, 14). Tämä osoittaa selvästi, että Jeesus on Jumala ihmisen muodossa. Ap. t. 20:28 kertoo meille: ”huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra [suomalaisessa käännöksessä; monessa muussa käännöksessä ”Herran” sijasta ”Jumala”] omalla verellään on itselleen lunastanut.” Kuka lunasti seurakunnan - Jumalan seurakunnan - omalla verellään? Jeesus Kristus. Ap. t. 20:28 julistaa, että Jumala lunasti seurakunnan omalla verellään. Jeesus on siis Jumala! Ameriikkalainen huijarikultti korvaa törkeällä tavalla Jeesuksen nimen omalla tuotemerkillään jehova ja julistaa omaa firmaansa Pyhää Raamattua tuntemattomille ihmisille!
Opetuslapsi Tuomas huudahti Jeesukselle: ”Minun Herrani ja Jumalani!” (Joh. 20:28). Jeesus ei oikaise hänen sanojaan. Tiit. 2:13 rohkaisee meitä odottamaan Jumalamme ja Pelastajamme – Jeesuksen Kristuksen – tulemista (ks. myös 2. Piet. 1:1). Heprealaiskirjeessä (Hepr. 1:8) Isä Jumala todistaa Jeesuksen todellisesta henkilöllisyydestä: ”Mutta Pojastaan hän sanoo: - Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.” Isä puhuu Jeesuksesta käyttämällä sanaa Jumala.
Ilmestyskirjassa enkeli käskee apostoli Johannesta palvomaan vain Jumalaa (Ilm. 19:10). Raamatussa Jeesusta palvotaan monessa yhteydessä (Matt. 2:11; 14:33; 28:9,17; Luuk. 24:52; Joh. 9:38). Hän ei koskaan nuhtele ihmisiä, jotka palvovat häntä. Jos Jeesus ei olisi Jumala, hän olisi kieltänyt ihmisiä palvomasta häntä, aivan kuten Ilmestyskirjan enkeli teki. Raamatusta löytyy paljon muitakin jakeita ja kohtia, jotka puhuvat Jeesuksen ehdottoman jumaluuden puolesta.
Jeesuksen on oltava Jumala ennen muuta siksi, että jos hän ei ole Jumala, hänen kuolemansa ei olisi riittänyt sovittamaan koko maailman syntejä (1. Joh. 2:2). Kukaan luotu ei pystyisi maksamaan äärettömälle Jumalalle syntien ääretöntä rangaistusta. Vain Jumala voi kärsiä sellaisen äärettömän rangaistuksen. Vain Jumala voi ottaa maailman synnit kantaakseen (2. Kor. 5:21), kuolla ja nousta kuolleista ja osoittaa siten voittaneensa synnin ja kuoleman tavalla, johon meillä luoduilla ei ole valtaa.
Joskus olen ihmetellyt, mistä tämä jehovien into levittää valheita on peräisin. Yhä usemmin näyttää siltä, että kultin toiminta saa voiman isästä perkeleestä. - jeesusitsesanoi
jeesustaeioleluotu kirjoitti:

Joskus olen ihmetellyt, mistä tämä jehovien into levittää valheita on peräisin. Yhä usemmin näyttää siltä, että kultin toiminta saa voiman isästä perkeleestä.Jeesus itse sanoi: "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Joh. 17:3)
- Vaikka Jeesus olisi jumala, Jumala tai JUMALA kirjoitustavasta riippuen, Jeesus ei selvästikään ole Jumala samassa merkityksessä kuin Isä.
Paavali kirjoitti: "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät" (1. Kor. 8:6)
- Paavalin mukaan on vain yksi Jumala, Isä.
"Jeesuksen on oltava Jumala ennen muuta siksi, että jos hän ei ole Jumala, hänen kuolemansa ei olisi riittänyt sovittamaan koko maailman syntejä (1. Joh. 2:2). Kukaan luotu ei pystyisi maksamaan äärettömälle Jumalalle syntien ääretöntä rangaistusta. Vain Jumala voi kärsiä sellaisen äärettömän rangaistuksen. Vain Jumala voi ottaa maailman synnit kantaakseen (2. Kor. 5:21), kuolla ja nousta kuolleista ja osoittaa siten voittaneensa synnin ja kuoleman tavalla, johon meillä luoduilla ei ole valtaa."
Sinäkö sen päätät, mikä Jumalan oikeustajua tyydyttää? Päin vastoin kuin esität, Raamatun perusteella uhriksi tarvittiin nimenomaan ihminen. "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1. Tim. 2:5) ja "Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita." (Room. 5:19).
"Joskus olen ihmetellyt, mistä tämä jehovien into levittää valheita on peräisin. Yhä usemmin näyttää siltä, että kultin toiminta saa voiman isästä perkeleestä."
Jokainen voi ammentaa voimansa mistä parhaaksi katsoo, mutta kerrataan vielä hengen hedelmät: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä." (Gal. 5:22-23).
- k1923
Esimerkiksi käyttämäsi Raamattu ei opeta, että Jeesus on Jumala. Luepa esim.mitä Jeesus sanoi rukoillessan :" Isä---tämä on iankaikkinen elämä, ,ettähetuntevat sinut, joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.." (Joh. 17:1-13 KR-38) Kr-92 sanoo: "ainoa tosi Jumala," jota myös UM käyttää. Onko siis kaksi samanarvoista Jumalaa, jos Jeesus kutsui Isäänsä ainoaksi tosi Jumalaksi?
1. Kor 8: 5,6:n voit myös lukea. Isän sanotaan siinä olevan kristittyjen "yksi Jumala", joka on selvästi eri asemassa kuin Jeesus Kristus.
1. Piet 1:3 KR-38: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä." Raamattu puhuu toistuvasti vielä Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeenkin Isästä Jeesuksen Jumalana. Näin siis käyttämäsikin Raamattu puhuu heidän asemastaan, joten et voi syyttää tässäkään asiassa UM:ää.- Kornaatti
"Onko siis kaksi samanarvoista Jumalaa"
5 Moos 6:4: " Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. "
Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. "
-Etkö saakin käsityksen, että tuo rukous on tarkoitettu kuultavaksi läsnäolijoille ?
Kirjoittaja Johannes aloittaa,
Joh. 1:1 "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Sana, eli Jeesus oli Jumala !
Filipp. 2:7 kertoo selityksen jos näyttää ristiriitaiselta: " otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi"
ja 2:11. "ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Tuo Joh. 1:1 on vartiotornillekin niin tärkeä, että ovat väärentäneet siitä Jumalan pienelle alkukirjaimelle, tehden itselleen epäjumalan, mutta Raamattu sanoo, että epäjumalia ei oikeasti ole ollenkaan.
Tiestitkö muuten, että vartiotorni laittaisi Jeesuksesta Mikaelin ? Adventisteilta kopsattu käsitys että Jeesus on enkeli Mikael. Adventistit itse ovat käsityksen vääränä jo hylänneetkin.
Älyttömyyksiin Mikaeloppi menee, koska sen mukaanhan Jumala tappaa viattoman enkelin ristillä, eikös se ole murha ?
Sitten sanottaisiin että kolmas osapuoli, ihminen, olisi tullut tuon murhan kautta pelastetuksi - PyhaRaamattuontotta
Näin sanoo Pyhä Raamattu ja siihen meidän on uskominen! Ameriikan ym. UUDEN MAAILMAN jutut voivat upota tyhmimmille ameriikkalaisiin, eivät koskaan Raamatun Jumalaan, Jeesukseen uskoviin!
- parasopetusilmaiseksi
Vartiotorni on laskenut bisnksensä sen varaan, ettei kukaan värvättävistä tiedä kuitenkaan, mitä Raamattu todella opettaa. jehovaa on julistettu väärennetystä UM-raamatusta ja toden totta - juuri kukaan ei tajua mitään! Mustakantinen paksu kirja ja paljon pientä pränttiä. On se raamattu! Sieltä kun sitten jehova alkaa paasaamaan, niin avot!
Onneksi (kiitos Taivaan Isä!) nykyään on netti. Kristillistä tietoa on saatavilla miljoona kertaa se määrä, minkä varassa riuduttiin vielä 90-luvulla, jehovien kulta-aikana, kun lehtikauppa kävi ja ainoa oikea totuus pysyi kunniassa. Toisin on nyt. Artikkelit, joita ei jehovien korviin annettu kantautua ennen nettiä, ovat nyt luettavissa heti jokaisen taskussa ja asiantuntevaa opetusta suomeksikin on tarjolla ilmaiseksi. Siksi alkavat jehovatkin herätä pettyneinä - mihin oikein olemme itsemme sotkeneet!
Siunattu tie ulos jehovista on kuitenkin suora ja nopea. Jeesus Kristus odottaa jokaista luotuaan avosylin vastassa, ainoa mitä jehovan tulee tehdä, on parannus ja kääntyminen pois kauppatouhuista. Samalla vapautuu aikaa perheelle ja rahaa vaikka lasten harrastuksiin. Vain Jeesus pelastaa.
Jokaiselle jehovalle suositeltavia sivuja kristinopin alkeista on esim. Leif Nummelan - teologi, toimittaja, Cafe Raamattu. Näitä erittäin mielenkiintoisia ja asiantuntevia ohjelmia on paljon kristillisen elämän eri alueilta.
http://www.tv7.fi/vod/series/17/
Jaksoja on linkin takaa katsottavissa ILMAISEKSI 478 kpl ja ne ovat supisuomalaisla niin asiantuntijoiltaan, tekijöiltään kuin kieleltäänkin. Katsomalla Cafe Raamatun jaksoja, esim. Pasi Turusen ollessa vieraana, kristiillisyyden perusteet alkavat hahmottua jehovallekin ja ameriikkalainen vartiotornihuuhaa jää pian pois elämästä. Pasi Turunen on suomalainen Vartiotornin asiantuntija täysin kultin ulkopuolisena, teologina ja timittaja-kirjailijana.
Unohdetaan ameriikan pintaliitäjät. Jeesuksen siunausta suomalaisen kristillisen opetuksen parissa! - vaihto.ja.palautusoikeus
parasopetusilmaiseksi kirjoitti:

Unohdetaan ameriikan pintaliitäjät. Jeesuksen siunausta suomalaisen kristillisen opetuksen parissa!Saako rahat, tai edes käyttämänsä ajan takaisin, jos pelastusta ei mainostamaasi kautta tulekaan?
- miksijatkaajehovissa
Jehovilta on turha odottaa korvausta, kun salin ovi sulkeutuu viimeisen kerran. Ei saa kultaista kädenpuristusta, vaikka salia olisi ollut rakentamassa ameriikkalaisen kultin omistukseen. Tai edes kahvia konventeissa kiitokseksi menetetyistä työtunneista kentällä ja loputtomissa kokouksissa.
Kun kultin jättää, jo ensimmäisenä päivänä säästyy paljon aikaa omalle perheelle ja itselle. Voi aloittaa ilman huomauttelua vaikka yliopisto-opinnot.
Rahaa säästyy, kun lahjoituspakko loppuu. Eurot alkavat myös riittää, kun aikaa niiden tienaamiseksi on moninkertaisesti. Kultin tuoman syyllisyyden ja kiireen poisrivaaminen elämästään on parasta jehovan elämässä. Olla entinen jehova! - eipahakohtalosekään
miksijatkaajehovissa kirjoitti:
Jehovilta on turha odottaa korvausta, kun salin ovi sulkeutuu viimeisen kerran. Ei saa kultaista kädenpuristusta, vaikka salia olisi ollut rakentamassa ameriikkalaisen kultin omistukseen. Tai edes kahvia konventeissa kiitokseksi menetetyistä työtunneista kentällä ja loputtomissa kokouksissa.
Kun kultin jättää, jo ensimmäisenä päivänä säästyy paljon aikaa omalle perheelle ja itselle. Voi aloittaa ilman huomauttelua vaikka yliopisto-opinnot.
Rahaa säästyy, kun lahjoituspakko loppuu. Eurot alkavat myös riittää, kun aikaa niiden tienaamiseksi on moninkertaisesti. Kultin tuoman syyllisyyden ja kiireen poisrivaaminen elämästään on parasta jehovan elämässä. Olla entinen jehova!Olla entinen jeesus!
- rruuh
Saako ihmisen omaiset takaisin kuolleen maksamat kirkollisverot, tai erotessaan kirkosta, saako takaisin maksamansa veron? Miksi katkera kirjoittelu niin kauan lähtönne jälkeen?
- pianpoisvankilasta
Osittain opiksi ja ojennukseksi, ettei eroprosessia tarvitsisi käydä kantapään kautta tuskallisen pitkän kaavan mukaan - osittain siksi, että kirkko tarjoaa vuosituhantisen perinteen mukaisen Raamatun opetuksen sekä lapsille mm. rippukoulun. Tärkeintä on päästää lapser toisten nuorten seuraan.
- rahakelpaa
pianpoisvankilasta kirjoitti:
Osittain opiksi ja ojennukseksi, ettei eroprosessia tarvitsisi käydä kantapään kautta tuskallisen pitkän kaavan mukaan - osittain siksi, että kirkko tarjoaa vuosituhantisen perinteen mukaisen Raamatun opetuksen sekä lapsille mm. rippukoulun. Tärkeintä on päästää lapser toisten nuorten seuraan.
Mitä palveluja kirkko tarjoaa yrityksille, jotka joutuvat maksamaan kirkollisveroa?
- yritysverotusonmuuttunut
Vuoden 1993 jälkeen erillinen yhteisöjen ja yritysten kirkollisvero lopetettiin. Tilalle otettiin käyttöön yhteisövero, joka peritään mm. osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tuloksesta. Yhteisöveron tuotosta tilitetään osa evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle, tai oikeammin paikallisseurakunnille, valtiontukena. Osuuden suuruuteen ei vaikuta se, moniko yhteisön työntekijöistä, jäsenistä tai omistajista kuuluu seurakuntaan.
Osuus on katsottu korvaukseksi kirkon suorittamista yhteiskunnallisista palveluksista kuten hautaustoimesta, kirkonkirjojen pidosta (väestökirjanpito) ja historiallisten rakennusten ylläpidosta (kulttuuriperinnön ylläpito).
Vuonna 2013 seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli 2,35 prosenttia. Rahasta 99,92 prosenttia saa Suomen evankelis-luterilainen seurakunta ja 0,08 prosenttia ortodoksinen seurakunta. Vuosina 2007-2012 tuotto-osuus on vaihdellut 95 ja 133 miljoonan euron välillä. Yhteisöveron tuotto ei riittänyt kattamaan yhteiskunnallisten palvelusten hoitamisesta koituneita kustannuksia vuonna 2012.
Kirkko instituutiona on myös huomattava vuokranantaja, diakonia-avun jakaja, työllistäjä, eläkkeiden maksaja sekä osallistuu mm. suomenkielisten raamatunkäännösten rahoitukseen.
Piplia-seuran (suomalaisten kirkkoraamattujen kustantaja) juhlavuosikertomus on tilinpäätöksineen luettavissa täällä:
http://piplia-fi.s3.frantic.com/vuosikertomus2012.pdf
Jehovien tilinpäätöstietoja ei ole valitettavasti edelleenkään saatavissa. Jehovat tuottavat materiaalia ilman palkka- ja eläkekuluja sekä veronmaksua. - taivaaseenmeneväfirma
yritysverotusonmuuttunut kirjoitti:
Vuoden 1993 jälkeen erillinen yhteisöjen ja yritysten kirkollisvero lopetettiin. Tilalle otettiin käyttöön yhteisövero, joka peritään mm. osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tuloksesta. Yhteisöveron tuotosta tilitetään osa evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle, tai oikeammin paikallisseurakunnille, valtiontukena. Osuuden suuruuteen ei vaikuta se, moniko yhteisön työntekijöistä, jäsenistä tai omistajista kuuluu seurakuntaan.
Osuus on katsottu korvaukseksi kirkon suorittamista yhteiskunnallisista palveluksista kuten hautaustoimesta, kirkonkirjojen pidosta (väestökirjanpito) ja historiallisten rakennusten ylläpidosta (kulttuuriperinnön ylläpito).
Vuonna 2013 seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli 2,35 prosenttia. Rahasta 99,92 prosenttia saa Suomen evankelis-luterilainen seurakunta ja 0,08 prosenttia ortodoksinen seurakunta. Vuosina 2007-2012 tuotto-osuus on vaihdellut 95 ja 133 miljoonan euron välillä. Yhteisöveron tuotto ei riittänyt kattamaan yhteiskunnallisten palvelusten hoitamisesta koituneita kustannuksia vuonna 2012.
Kirkko instituutiona on myös huomattava vuokranantaja, diakonia-avun jakaja, työllistäjä, eläkkeiden maksaja sekä osallistuu mm. suomenkielisten raamatunkäännösten rahoitukseen.
Piplia-seuran (suomalaisten kirkkoraamattujen kustantaja) juhlavuosikertomus on tilinpäätöksineen luettavissa täällä:
http://piplia-fi.s3.frantic.com/vuosikertomus2012.pdf
Jehovien tilinpäätöstietoja ei ole valitettavasti edelleenkään saatavissa. Jehovat tuottavat materiaalia ilman palkka- ja eläkekuluja sekä veronmaksua."Osuus on katsottu korvaukseksi kirkon suorittamista yhteiskunnallisista palveluksista kuten hautaustoimesta, kirkonkirjojen pidosta (väestökirjanpito) ja historiallisten rakennusten ylläpidosta (kulttuuriperinnön ylläpito)."
Vähän ontuvia perusteluja ja rahaa tuskin on korvamerkitty näihinkään, vaan se menee kirkon yleiseen budjettiin, josta tehdään myös kirkon julistustyö.
"Kirkko instituutiona on myös huomattava vuokranantaja, diakonia-avun jakaja, työllistäjä, eläkkeiden maksaja sekä osallistuu mm. suomenkielisten raamatunkäännösten rahoitukseen. "
Mikäpä siinä, kunhan uskovaiset maksaisivat lystinsä itse. Vähintäänkin voisi odottaa, että yhteiskunnallisesti merkittävät toiminnot erotettaisiin julistustyöstä, ja yhteisöverolla tuettaisiin vain ensin mainittuja. Papin saarna ei kuulu yrityksen maksettavaksi.
"Jehovien tilinpäätöstietoja ei ole valitettavasti edelleenkään saatavissa. Jehovat tuottavat materiaalia ilman palkka- ja eläkekuluja sekä veronmaksua. "
Ei kai ilmaistyö kiellettyäkään ole, tosin Jehovan todistajien tapauksessa (ja monessa muussakin) se teetetään höynäyttämällä. Avoimuudesta irtopisteet kirkolle, samaa voisi toivoa muiltakin liikkeiltä. - kirkkokertootuotoistaan
Ei ole korvamerkittyä - toisaalta ei kirkossa kysellä elämänkatsomustakaan, jos vaikka tarvitsee kriisirahastolta apua vuokrarästeihin tai asuu vuokralla seurakuntayhtymän asunnossa - vaikka koko elämänsä ajan. Haudattavienkaan suhteen ei kirkko mene kiinni, vaikkei kirkollisveroa olisi maksanut koskaan. Eli puolin ja toisin, kristillisen lähimmäisenrakkauden hengessä elää kirkko.
Kirkko on myös sosiaalisen vastuun kantaja työntekijöistään. Kirkon eläkerahaston varat, n. 1 miljardia euroa ovat sijoitettuna tuottaviin kohteisiin. Eläkerahaston hoidosta ja tuotoista on tiedotettu säännöllisesti mm. Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja Kaupunki -lehdessä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kohti-vastuullisempaa-sijoittamis-1
tai toisaalta:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kirkon-elakevaroja-hoidetaan-kasi-sydamella
Jos pienen Suomen Ev-lut kirkossa puhutaan miljardiluokan eläkesijoitustoiminnasta - MITÄ luokkaa luvut mahtavatkaan olla itse Watchtower Inc:in tilinpäätöksissä!
Päin vastoin kuin esim. kirkko Suomessa, Vartiotorni salaa MAAILMANLAAJUISESTI kaikki tilinpäätöstietonsa. Kirkko ei kerää irtopisteitä, se kertoo kaikiile tasapuolisesti toiminnastaan niin hengellisen kuin maallisenkin toiminnan osalta. - taivaaseenmeneväfirma
kirkkokertootuotoistaan kirjoitti:
Ei ole korvamerkittyä - toisaalta ei kirkossa kysellä elämänkatsomustakaan, jos vaikka tarvitsee kriisirahastolta apua vuokrarästeihin tai asuu vuokralla seurakuntayhtymän asunnossa - vaikka koko elämänsä ajan. Haudattavienkaan suhteen ei kirkko mene kiinni, vaikkei kirkollisveroa olisi maksanut koskaan. Eli puolin ja toisin, kristillisen lähimmäisenrakkauden hengessä elää kirkko.
Kirkko on myös sosiaalisen vastuun kantaja työntekijöistään. Kirkon eläkerahaston varat, n. 1 miljardia euroa ovat sijoitettuna tuottaviin kohteisiin. Eläkerahaston hoidosta ja tuotoista on tiedotettu säännöllisesti mm. Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja Kaupunki -lehdessä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kohti-vastuullisempaa-sijoittamis-1
tai toisaalta:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kirkon-elakevaroja-hoidetaan-kasi-sydamella
Jos pienen Suomen Ev-lut kirkossa puhutaan miljardiluokan eläkesijoitustoiminnasta - MITÄ luokkaa luvut mahtavatkaan olla itse Watchtower Inc:in tilinpäätöksissä!
Päin vastoin kuin esim. kirkko Suomessa, Vartiotorni salaa MAAILMANLAAJUISESTI kaikki tilinpäätöstietonsa. Kirkko ei kerää irtopisteitä, se kertoo kaikiile tasapuolisesti toiminnastaan niin hengellisen kuin maallisenkin toiminnan osalta.Edelleenkään en hyväksy sitä, että yritykset joutuvat kustantamaan papin puhumaa puutaheinää ja katteettomia lupauksia - pelottelujakin, vaikka helvetti taustalla enimmäkseen pidetäänkin. Yleishyödylliset toimet voi ymmärtää, vaikka siinäkin maksajaa voidaan miettiä (henkilöt vaiko yritykset). Nämä tulisi kuitenkin erottaa julistustyöstä.
Ehkä asetelman ongelmallisuus hahmottuu paremmin jos kuvitellaan, että valtio tukisi yhteisöverosta jehovakirkkoa, mormoneja, pastafareja jne, jotka sitten järjestäisivät myös yleishyödyllisempiä toimia sen ohella, että julistavat oppiaan valtion tuella.
- jhjh12
Kirkko onkin aina pitänyt perinteitä tärkeämpänä kuin opetuksen puhtautta. Jeesuksen asenne perinteisiin tulee esiin seuraavissa raamatunpaikoissa: Matt.15: 1-9; Mark.7: 7-9. Myös Paavali kirjoitti perinteiden arvosta : Gal.2:8. Raamattu osoittaa, että lasten hengellinen kasvatus on ennenkaikkea vanhempien vastuu. Rippikoulu on tosiaan perinteiden noudattamista, ja niiden maine ei aina ole täysin puhtoinen . Riittääkö pieni jakso nuoren elämässä Raamatun opettamiseen, onko se tae siihen, että sen periaatteita noudatetaan jatkossakin?
- jumalaonmeissä
Opetus ei ole mitenkään "puhtaampaa" toistamalla Vartiotorniseuran muuttuilevia käsityksiä, jotka perustuvat kultin tarkoitushakuisiin ja markkinaehtoisiin "ainoisiin oikeisiin" totuuksiin.
Pakottamalla kultin kannattajat noudattamaan hallintoelimen käskyjä kulttuurieroista huolimatta - samat jutut värikuvineen on saadaan myytyä halvalla kaikkialle maailmaan.
Lapset oppivat eniten toisltaan. Ei suljetuissa kulteissa. Vanhempien vastuulla on taata lapselleen vapaus vuorovaikutukseen kaikkien Taivaan Isän lapsein kanssa. Lapsi kasvaa pikku hiljaa tekenääb omat päätöksensä myös elämänkatsomuksen suhteen. Jehovat on vanhentunut ja pahasti hakoteillä oleva kerhokunta, kuvitellen, että HEIDÄN lapsensa ovat pakotettavissa ja aivopestävissä yksisilmäisiin kulttioppeihin. No Way.
Rippikoulu ei ole mikään mainetekojen alttari. Sieltä ei haeta jehovien irtopisteitä eikä tunteja kenttäpalvelusraporttiin. Se on nuorten itsenäistymiseen liittyvä kristillisyyttä kunniassa pitävä kirkon toimintamuoto, jossa lapsi itse toimii ja ajattelee yhdessä, ei TOTEUTA mitään halintoelimen valmiita määräyksiä vaan vaalii omaa kasvuaan yhdessä Taivaan Isän hänelle antamilla ihanilla aivoillaan ihanassa Pyhän Hengen temppelissään.
Mitään takeita uskollisuudesta ei nuorilta pidä vaatia. Kasteelle pakottamiset ennen täsyikäisyyttä on henkistä väkivaltaa. On elämänvastaista kuvitella, että lukemalla Vartiotornia lapsi tulisi takuulla lopuksi elämäkseen jehovaksi. Päin vastoin. Tuputus alkaa oksettaa ja tulee ulos nuoren korvista. Kun vanhempien pakkovallan aika on Taivaan Isän armosta jätetty elämässä taakse, nuori rikkoo enemmän kuin rakentaa kostoksi rasittavasta lapsuudesta.
Pakko ja ainoat oikeat totuudet ovat Luojalle kauhistus. Taivaan Isä loi meidän suvullisesti lisääntyviksi. Suvullinen lisääntymiminen tuottaa mahdolllisimman monimuotoisia jälkeläisiä. Mahdollisimman erilaisia kulttuureita ja elämänkatsomuksia. Olemme lisääntyneet, ja jopa jehovat ovat putkahtaneet rahakulttien kirjoon. Mikään "kaikkivoipa" totuus ei asu sen paremmin ameriikassa kuin Venäjälläkään. Meissä jokaisessa luodussa on Taivaan Isän alkuperäinen suunnitelma, jota toteutamme parhaiten vapaasti omien aivojemme sekä muiden voimavarojemmme suomissa puitteissa.
- Tamburiinivirsi
Kornaatti 9.5.2017 15:29
"Onko siis kaksi samanarvoista Jumalaa"
5 Moos 6:4: " Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. "
Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. "
-Etkö saakin käsityksen, että tuo rukous on tarkoitettu kuultavaksi läsnäolijoille ?
Kirjoittaja Johannes aloittaa,
Joh. 1:1 "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
Sana, eli Jeesus oli Jumala !
Filipp. 2:7 kertoo selityksen jos näyttää ristiriitaiselta: " otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi"
ja 2:11. "ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Tuo Joh. 1:1 on vartiotornillekin niin tärkeä, että ovat väärentäneet siitä Jumalan pienelle alkukirjaimelle, tehden itselleen epäjumalan, mutta Raamattu sanoo, että epäjumalia ei oikeasti ole ollenkaan.
Tiestitkö muuten, että vartiotorni laittaisi Jeesuksesta Mikaelin ? Adventisteilta kopsattu käsitys että Jeesus on enkeli Mikael. Adventistit itse ovat käsityksen vääränä jo hylänneetkin.
Älyttömyyksiin Mikaeloppi menee, koska sen mukaanhan Jumala tappaa viattoman enkelin ristillä, eikös se ole murha ?
Sitten sanottaisiin että kolmas osapuoli, ihminen, olisi tullut tuon murhan kautta pelastetuksi
------------------------
Kuinka todistaja kokee tuon, että tulee puhumaan kristittyjen Raamatun vastaista, Jeesuksen Jumaluuden kieltävää harhaa, samalla salaten, että hänen itsensä tulee vannoa Mikaelienkelin nimiin, taikka ruvetaan hänelle mököttämään.
Jeesus lupaa sielun rauhan:
Johannes 14:27 "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa
Tämä mahtaa olla yllätys todistajalle, teokraattisen sodankäynnin konkarille, maailmanlopun pelosta teokraattisen sodankäynnin voimansa ammentavalle- jumalansanaonjeesus
Totta. Jehovien takaraivossa hakkaa alituisesti kenttäpalvelus - lisää tunteja - miksei ketään kiinnosta - kokouksessa on taas pakko käydä - siellä saa tukea, vai saako sieltäkään?
Tuntuu, ettei pääse eteen päin. Samat jutut, joihin ei juuri uskota. Tusinavideoita on nähty jo VHS-aikona niin paljon, että kultin mainostaminen vanhentunein ameriikkalaisin mainospätkin on säälittävää, täyttä tuskaa ja iPadien kanssa pakotetusti sähläämistä.
Miksi tällainen vaiva ja v**tutus? Mistä jehova saa kiksinsä?
Pelkkä sanan ääreen hiljentyminen ILMAN VIDEOITA ja mielen rauhoittaminen on nykypäivän netti-ihmiselle suurta vaihtelua. Samalla voi miettiä, miten omat isovanhemmat ovat kuulleet saman Sanan opetusta jo satoja vuosia meitä ennen.
Hieno nosto Raamatusta ja tähän aiheeseen sopiva oli edellisellä kirjoittajalla,
- Jeesus lupaa sielun rauhan:
Johannes 14:27 "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa
Meissä on valmiina Jumalan vastaanottimet. Ne eivät tarvitse nettiyhteyksiä tai iPadeja. Kuuleminen riittää.
- yyyhy
Tamburiinivirsi, missä on sinun rauhasi. Sitä ei näytä olevan ollenkaan. Eikössinun pitänyt siirtyä joihinkin tärkeisiin tehtäviin ja lopettaa täällä kirjoittelu. Sama epätoivoinen hihhulointi näyttää vain jatkuvan.
- Jupsiskuk
Kiitän Tamburiinivirren puolesta kiinnostuksesta, mutta muilta pyydän anteeksi yyhyn puolesta foorumille kuulumatonta kirjoittelua, aiheena kun lahkolaisuus.
Kun vetää sanattomaksi, ei kun loikka ulos lahkon synkistä syövereistä ulos valoon, vapauteen ja iloon. - äläuskovalheisiin
Taivaan Isän yhteyteen pääsee parhaiten Raamatun tuntemukseen KOULUTETTUJEN teologien opastuksella. Siksi esim. kirkko on aina valinnut paimenikseen vain teologeja. Myös kirkon ulkopuolelta löytyy eteviä ja akateemisen koulutuksen suuren työn läpikäyneitä teologeja, kuten tietenkin mm. eri lähetyssäätiöiden opettajat/julistajat.
Jehovien opetusta ovat kritisoineet jo eksytyksen alkuvuosina mm. Antti J. Pietilä, hän oli Helsingin yliopiston esikäsitteiden apulainen 1911–1919, dogmatiikan ja siveysopin professori 1919–1932. Näinä vuosina jehovat tekivät tuloaan Ruotsiin ja suomeen ja prof. Pietilän kirja "Russellilaisuus" vuodelta 1921 kuvaa liikettä profeetallisesti. Hän tyrmää jehovien mielivaltaiset kristinuskon ylitysyritykset täysin oppimattomat kirjoitukset sivistymättömiksi harhaopeiksi.
Jo kultin väitteet siitä, että lukemalla kaksi vuotta pelkästään Raamattua, on täydelllisessä pimeydessä, kun taas hedön Vartiotornejaan ja Kultaista Aikaa lukemalla pääsee kahdessa vuodessa täydelliseen ymmärrykseen! Pietilä antaa tulla kirjassaan täydeltä laidalta. Jokaisen kannattaa lainata kirjastosta tämä Antti J. Pietilän bibliograafinen arvoteos Russellilaisuus.
Uuras Saarnivaara, suomalainen filosofian ja teologian tohtori, kristillinen kirjailija ja merkittävä hengellinen vaikuttaja kirjoitti jehovista myös pikkuisen kirjan, joka on täysin riittävä katsaus siihen harhaoppiin, mitä jehovat olivat saaneet viekkaasti levitettyä vuosia jo Suomeenkin. Hänen teoksensa "Jehovan todistajat Raamatun valossa" on esitelty laajasti mm. jehovien asiantuntijoiden keskustelufoorumilla.
https://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=7584
Valitettavasti Vartiotornin harhaa levitetään edelleenkin. Taivaan kiitos, suomalaisten mielenkiinto on lähes olematonta tuota kulttia kohtaan, jopa kulttiin sisään saadut höynäytyetyt ovat viime vuonna jo yli 300 jehovan voimalla kääntäneet selkänsä tälle ameriikkalaiselle huijarikultille. Värvääminen kultin kannattajaksi on ollut netin tulon jälkeen siunatun tuskallista. Ei juuri kukaan lähde jehovien kelkkaan. Kultin loppu on lähellä!
Kiitos Jeesus.
Kun jehova yrittää valheellisien ja kieroin sanoin puhua jeesuksesta, kultti tarkoittaa enkeliolento Mikaelia, johon jehovien on pakolla Jumalan, Jeesuksen sijasta uskottava ja kiellettävä Raamatun tärkein opetus: Jeesus! Samoin he puhuvat taivaasta, joka jehovilla on amerikkalaisista 1800-luvulla syntyneistä miehistä ajat sitten täyteen tullut yksityinen hallintoelin, jossa heidän mikael-JEESUS muka hallitsee yhdessä jehovien kanssa alkaen vuodesta 1914! Tämä virkaanastumisvuosi oli sijoitettu aiemmin jp 1800-luvullekin, jolloin kultti aloitteli liiketoimintaansa.
Mitään tolkkua ei näihin höpöttäjiin saa oikaisemalla heitä Raamatulla. He ovat kultin orjia ja uhreja. Jokin paholaisen voima sokaisee heidät totuudelta. Kiertäkää kaukaa nämä värvääjät!
Taivaan Isä on anteeksiantavainen, armollinen Jumala. Myös jokainen jehova on Jeesuksen Kristuksen luoma ja oma. Jehovan on ymmärrettävä jättää nämä ihmisten keksimät ameriikkalaisopit ja käännyttävä ikiaikaisen, kolmyhteisen Jumalamme puoleen! Muuta nimeä, kuin Jeesus ei ole meille annettu. Jeesuksessa on luotu kaikki, ja hänen valtaistuimensa pysyy ikuisesti. Jeesusta rukoilemalla ja kiittämällä myös jehova pääsee osalliseksi Jumalan, kaikkivaltiaan hyvyydestä ja hän on tervetullut Jumalan perheväkeen! - jeesuseiolejumala
"Taivaan Isän yhteyteen pääsee parhaiten Raamatun tuntemukseen KOULUTETTUJEN teologien opastuksella. Siksi esim. kirkko on aina valinnut paimenikseen vain teologeja. "
Ei ihme. Vaatii vuosien harjoittelun, että pystyy lukemaan Raamatun tekstin ohi ja näkemään siellä esimerkiksi kolminaisuuden, jota siellä ei ole.
"Jeesusta rukoilemalla ja kiittämällä myös jehova pääsee osalliseksi Jumalan, kaikkivaltiaan hyvyydestä ja hän on tervetullut Jumalan perheväkeen! "
Jehovan pitää siis rukoilla Jeesusta, mutta ketä Jeesus tässä rukoilee?
Room. 8:34 "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!" - uusienglUMonladattavissa
Vartiotornin Raamattu ja Traktaattiseura on tehnyt uutteraa ja tuloksellista työtä Raamatun kääntämiseksi eri kielille suoraan alkuperäisistä teksteistä. Mitään välivaiheita ei siis ole käytetty. Jokainen Raamattu on myös seuran itsensä painama, joten Jumala on itse mukana julkaisutyössä.
Siksi Uuden Maailman käännös on saanut parhaiden asiantuntijoiden suuren kunnioituksen ja suosion sekä huippuarvostelut kaikkialla maailmassa. UM-käännös millä kielellä tahansa on Raamattujen aatelia - sanatarkka ja ilman oman kunnian vaatimusksia tehtyjä.
Suomeksi uusi UM-käännös on tekeillä eikä sen valmistumisajankohdasta ole vielä tietoa. Englanninkielinen 2013 NWT on ladattavissa seuran osoitteesta:
https://www.jw.org/en/publications/bible/nwt/
Sivun alalaidassa on latauslinkki .pdf-muotoisen näköisraamatun (NWT 2013) lataamiseksi maksutta omalle koneelle tai mobiililaitteeseen.
Sivulla on myös linkkejä mm. karttoihin ja Raamatun tutkimisen apuvälineisiin. - onkoparempiväärennös
Jehovien uusin väännösversio poikkeaa edellisestä. Tässä muutamia havaintoja:
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_k0631.html
- JoskusToisinkinPäin
"KR. KOL. 1: 15. ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. "
"u.m 5 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen"
Tässä Kirkkoraamattu kääntää väärin ja UM on oikeampi. Esimerkiksi Young's literal kääntää tuon "first-born of all creation".
Kirkkoraamattu yrittää häivyttää sitä ajatusta, että Jeesus on osa luomakuntaa. Väliin tungettu "ennen" sana ei saa tukea alkuteksistä.
http://biblehub.com/interlinear/colossians/1-15.htm - erikoinenerilainen
Monet ovat sitä mieltä,että todistajat ovat muuttaneet raamattua. monet ajattelevat,että todistajien raamattuun on lisätty ihmisten omia ajatuksia. Minä olen eri mieltä.
Monet raamatunoppineet ja muut asiantuntijat pitävät todistajien raamattua eli uuden maailman käännöstä parhaana raamattuna. Ja vaikka siellä raamatussa olisi eroja, se johtuu vain siitä,että kohdat ja sanat on käännetty enemmän alkuperäiseen muotoonsa.
En ole Jehovan todistaja,mutta pidän heidän uskostaan ja tutkin raamattua heidän kanssaan. Tuttavaperheeni on myös Jehovan todistajia.
Ja kyllä raamattu osoittaa sen,että jeesus on luotu. Ja raamattu opettaa,että Jehova jumala ja Jeesus ovat eri olemusta. En siis usko kolminaisuuteen. Mutta se on yleinen harhakäsitys,että todistajat ovat lisänneet raamattuun omia ajatuksiaan. Heidän raamattunsa ON TAVALLAAN erilainen,mutta ei muutettu. Heidän raamattu on uskollinen alkuperäiselle tekstille. Ei kannata tavata väärennettyä raamattua, ja vaivata pikku pollaa sillä. Esimerkiksi Mustanaamion vuosikerrat ovat väärentämättömiä. Lue niitä
- Laineenvire
uusienglUMonladattavissa 12.5.2017 16:21
"Vartiotornin Raamattu ja Traktaattiseura on tehnyt uutteraa ja tuloksellista työtä Raamatun kääntämiseksi"
-Tuo seura koostuu karrieerin tehneistä entisistä lahkotovereistamme, ja kuten tiedämme lahkon painostavan jättämään opiskeluajatukset, ei tuon seuran johtoelimessä (elin sanoo antavansa kaiken lahkon kirjoituksen) ole yhtään opiskellutta henkilöä.
Kääntämistyön suhteen se siis joko valehtelee, taikka on ryhtynyt työhön, johon siltä puuttuu edellytyksiä (miksi muuten todistajia kielletään tulemasta tälle foorumille ?)
Mutta se kyllä väittää nähneensä vuoden 1914 tapahtumat, olen jostain vartiotornista lukenut.
UM -pamfletti on väärennös. Turunen on kirjaansa koonnut kymmenkunnan asiantuntijan lausunnot asiasta.
Eikä siinä kaikki, vaan oppinut Barclayn lausunnon väärentämisestä on vartiotorni vielä väärentänyt muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennöstä. - dasse
Laineenvire syyllistyy haukkumiseen kun hänen kirjoitelmansa kumotaan, miksi näin? Kirjoittelee asioista, joista ei tiedä mitään, ei kääntäjistä tipan tippaa.
Raamattu varoittaa seuraamasta jonkun yksilön opetuksia, Raamatun sijaan. Room. 10: 2,3 sanoo: "Sillä minä todistan heistä, että heillä on palavaa intoa Jumalan puolesta, mutta ei täsmällisen tiedon mukaan, sillä koska he eivät tunteneet Jumalan vanhurskautta, vaan yrittivät vahvistaa omaansa, he eivät alistuneet Jumalan vanhuskauteen."
Jos aika menee vain toisten parjaamiseen, ei ehdi vahvistaa omaa Raamatun tuntemustaan. Jo se , mitä tapahtuu oman uskontokuntansa parissa, pitäisi panna hälytyskellot soimaan. Siellä juuri seurataan jotain ihmisiä, jotka usein tuottavat pettymyksen.
I- Virlotti
ketä sitten pitäisi haukkua ?
Vartiotorniseura syyllistyy väärentämisiin, valheisiin ja neuvoo jäseniään valehtelemaan myös, vaikka katsoo viisaammaksi käyttää kieltoilmausta "teokraattinen sodankäynti".
Tuohan on varoitus, mitä Laineenvire on esiintuonut, kiitos hänelle, ihan kuin Jeesuskin varoitti,
Matt. 24:24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee"
Väärä profeetta, 5 Moos 18:20 - Herätkää n:o 23 v. 1968 "esittelemme yltisepursuavat todisteemme että maailmanloppu on vuonna 1975"
Näitä varoitteluja lahko puolestaan tapaa sanoa itsensä vihaamiseksi, ja edelleen ilkeää väittää siten olevansa oikealla asialla.
Matt. 12:33 "Hedelmästään puu tunnetaan" (Jeesus) - Lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakaasryhmän
- Rouskuttajatar
dasse 18.5.2017 12:46
" ei ehdi vahvistaa omaa Raamatun tuntemustaan. Jo se , mitä tapahtuu oman uskontokuntansa parissa "
-Miksi ylipäätään todistajat puhuvat Raamatusta ?
Kävin kerran valtakunnansalilla, siellä luokkahuoneen edessä ollut mies huusi vartiotornilehden alareunaan viittaavan kysymysnumeron, joku viittaaja saatuaan luvan luki kyseisen kysymyksen, sitten vastaavalla tavalla luvan saanut luki samalla numerilla merkityn lauseen vastaukseksi.
Jäi askarruttamaan, että miksei tuolle vuorovaikutukselle taputettu, vai onko taputusta vaille jääminen lahkotapa sekin ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 906352
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283170Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859