Urho Kekkonen - Kiistanalainen hahmo

Urho Kekkosen vuosien 1945-1962 toimintaa on ilmeisen vaikea joidenkin tahojen objektiivisesti käsitellä. Urho Kekkonen nähdään jonkinlaisena sankarihahmona joka luovi onnistuneesti Moskovan kanssa Suomen parhaaksi. Urho Kekkosen toimien arvostelu nähdään jopa jollain tapaa sopimattomana eli toisinsanoen Urho Kekkonen on kanonisoitu kritiikin ulkopuolelle.
On kolme erittäin isoa kiistanalaista kysymystä Urho Kekkosen CV:ssä.
1) "Sotasyyllisyysoikeudenkäynti".
2) Yöpakkaset
3) Noottikriisi
Näihin tulen palaamaan. Tämä olkoon johdanto aiheeseen. Samalla selvitellään silloisen Maalaisliiton nykyisen Keskustan rooliia Urho Kekkosen ja Moskovan välisissä suhteissa.

18

198

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NytSaaNauraa

      Tätäkin "Kekkos-tutkielmaa" olet luvannut ainakin kahden vuoden ajan ryhtyä tekemään, eikä mitään ole vielä nähty. Puoluetta olet ollut niinikään perustamassa ties kuinka pitkään, kerro nyt milloin se nimien kerääminen alkaa, vai onko sekin samanlaista paskapuhetta kuin nuo Kekkos-tutkielma lupauksesi.

      • Olen ollut palstalla vasta syksystä 2015 asti.

      • kaikenlaisiasitäonkin
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olen ollut palstalla vasta syksystä 2015 asti.

        Pakkomielteesi "kekistäkö" sinut ajoi palstalle, vai ihanko sait jostakin palkankin tuohon pöljyytesi osoittamiseen?

      • NäinOnJombet
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olen ollut palstalla vasta syksystä 2015 asti.

        Syksystä 2015 olet pari kertaa kuukaudessa kertonut ryhtyväsi selvittämään Urho Kekkosen vuosien 1945-1962 toimintaa.

        Mitään selvityksiä emme ole nähneet, sen sijaan noita sotasyyllisyys/yöpakkas/noottikriisi twiittejä lähes päivittäin, olisko tämä avaus jo kahdessadas ilmoitus tuosta asiasta ja aina samalla tavalla, ei perustelun perustelua,

      • NäinOnJombet kirjoitti:

        Ja yhtään ainoaa perustelua en ole saanut Kekkos-kultin vaalijoilta. Ainoat lähteet jotka täällä olen nähnyt ovat olleet itseni laittamia. Muutakin kuin Rautkalliota ja Lehtistä. Älkää kepulaiset aina viitsikö valehdella.

      • ÄläValehtelee
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ja yhtään ainoaa perustelua en ole saanut Kekkos-kultin vaalijoilta. Ainoat lähteet jotka täällä olen nähnyt ovat olleet itseni laittamia. Muutakin kuin Rautkalliota ja Lehtistä. Älkää kepulaiset aina viitsikö valehdella.

        Koetahan nyt edes aloitta se tutkielmasi teko.

        Ja jätä ne viihdekirjat sinne minne ne kuuluvatkin.

      • ÄläValehtelee kirjoitti:

        Koetahan nyt edes aloitta se tutkielmasi teko.

        Ja jätä ne viihdekirjat sinne minne ne kuuluvatkin.

        Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? Ainoat lähteet jotka täällä olen nähnyt ovat olleet itseni laittamia. Laita lähde joka kumoaa "viihdekirjat".

      • ÄläValehtelee
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? Ainoat lähteet jotka täällä olen nähnyt ovat olleet itseni laittamia. Laita lähde joka kumoaa "viihdekirjat".

        Ei mitään vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

        Olen lukenut useaan kertaan täältä, kuinka sanot aloittavasi Urho Kekkosen vuosien 1945-1962 toimintaa käsittelevät tutkimuksesi.

        Mitään emme ole nähneet - paitsi niitä viihdekirjoista poimittuja "tietoja".

    • Tarja.Halonen

      Minusta vielä tulee Neuvostoliiton presidentti.

    • eiikinäanteeksi

      Sitä ei pidä unohtaa Kekkosen ceeveessä, että työläisten vaatiessa inhimillistä elämää itselleen Kekkonen oli teloituttamassa heitä.

      • eikiistanalainen

        Kiistatta Kekkonen toimi lahtariporukassa.
        Joka muuta väittää, se valehtelee.

      • Haminan_teloitusjoukoiss
        eikiistanalainen kirjoitti:

        Kiistatta Kekkonen toimi lahtariporukassa.
        Joka muuta väittää, se valehtelee.

        Ei se mikään valtakunnan salaisuus ole että urkki oli itsekin mukana Haminan teloitusjoukoissa

      • Juhlaraha
        Haminan_teloitusjoukoiss kirjoitti:

        Ei se mikään valtakunnan salaisuus ole että urkki oli itsekin mukana Haminan teloitusjoukoissa

        Hyvä mies oli jatkossakin.

      • HyväJuttuTuo
        Haminan_teloitusjoukoiss kirjoitti:

        Ei se mikään valtakunnan salaisuus ole että urkki oli itsekin mukana Haminan teloitusjoukoissa

        Oikein hyvää työtä Urkilta siis jo Haminan ajoilta alkaen.

    • kusetusko

      Kekkonen oli juoppo vaimon pettäjä plus Neuvostoliiton kätyri.

      • Anonyymi

        Suomi mies.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe