Hiljasta ollu kylällä. Vieläkö kylän perunakeskiö pystyssä?
Peruna paari
muusimies
45013295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 450
Vanhimmat
Aika surkee paikka . käyty on mutta en toiste mene.
Eppä oo tainnu käydä kyseisessä paikassa ollenkaan. Tosi viihtysä paikka . ruoka hyvää ja palvelu pelaa. Kannattaa käydä katsomassa.
Mukava paikka. Menen toistenkin. Hyvää ruokaa hyvä palvelu.
Ei vesilahdessa ole peruna baaria😰
Onhan siellä, kylän ainoa baari. Siellä kannattaa käydä pottuostoksilla.
Ei tosiaankaan ole mikään peruna baari.Joku on luku taidoton sillä kyllä se on Peura Krouvi ja hieno paikka onkin.
Peruna baariks sitä kaikki sanoo, lopeta viisastelu.
Saako mistään kunnon ranskalaisiaperunoita?
Peuran krouvista. On hyviä muutkin annokset.
Mee sinne liiteriin vartiks niin muutut itse perunaksi.
Pahat ruuat,oksennuttaa aina aamulla kun on käynyt pernapaarissa (juotettavana).
perunabaari hahhah. johan on maailman typerin nimi baarilla. ei ihme että sijaitsee jossain perähikiällä.
Ei ole mikään perunabaari vaan Peura krouvi ja käsittääkseni on ravintola eikä baari.
Ei ole ravintolaa nähnytkään joka sita siksi väittää juntit.
On ainakin lähempänä ravintolaa kuin edellinen. Henkilökuntakin on palveluhenkisempää kuin kolon aikaan.
Voisi avata ovensa kesäviikonloppuisin hieman aikaisemmin , olis kiva mennä terassille ottamaan muutama huurteinen näin kesäkelillä. Ja onhan Vesilahdella ne kesäasukkaatkin jotka kannattaisi palvella hyvin.
Sais jo herätä talviunestaan klo 16.00 on kyllä joillekkin liian aikaista nousta töihin. Lempäälään mentiin oluelle kun kyläravintola nukkui univelkojaan.
Olette ymmärtäneet väärin. Kyseessäei ole kaljakippola vaan pottupaikka.
uuret potut on nyt parhaimmillaan. onko perunabaarilla näin sesonkina laajennetut aukioloajat? pottuhammasta kolottaa
Aukioloajat jostain siperiasta kelien mukaan.
Nythän krouvi aukeaa lauantaisin klo 12. Hieno homma toivomuksiin on vastattu.
Mitä siellä pernapaarilla oli tapahtunut perjantaina,kun lanssiakin tarvittiin?.
Pernaruttoepäillys.
Mitä se sulle kuuluu.
Toivottavasti ei perunamyrkytys!
on taidettu rempata viimeks paasikiven kaudella. tai ainakin näyttää siltä. vuosi on 2017 tehkää jotain.
tänään mennään isolla porukalla syömään hyvin ja jonka jälkeen pitkä ilta. saa nähdä pitääkö jutut paikasta kutinsa.
Kas kun ei saatu sellaista yrittäjää jatkamaan paikallista kippolaa joka osaisi homman ja olisi auki muulloinkin kuin vaan silloin kun huvittaa.
Onhan siel hyvät aukioloajat nyt. Vaikee paikka. Ihmisiä ei vaan riitä baariin arki iltoina ilmeisesti vesilahdessa. Hyvä meininki ainakin viikonloppuisin
Jos noi on hyvät aukioloajat niin mitä sitä pitää sitten edes auki enää? Kuitenki melkei aina kii kun tekis mieli mennä.
Vielä pystyssä?
Narvalaiselle 77. Hei kuule ei kaikilla ole varaa harrastaa "ravintolabisnestä". Varsinkaan persaukisella Narvalaisella.
eli lopetettu?
Pystyssä on ja voi hyvin. Mukava paikka.
Usein käyvälle. Vaikeahan siellä on usein käydä kun ei ole kovin usein edes auki .
Riittää minulle nykyiset aukioloajat. Käyn töissä viikot. Viikonloput juhlitaan.
juu eiköhän olisi auki jos se olisi kannattavaa.
ei niitä pitäjiä kiinnosta raha. täytys varmaa pitää ainaki puol vuotta arkena auki ennenku tietäs ettei muka kannata pitää auki arkena. ei jaksa ees kokeilla.
juupajuu, eiköhän ne pidä ihan rahantakia ja kiinnostaa raha, kyllähän sitä toki kannattaa tyhjää baaria pitää auki...
joo onko peräti yhden illan kokeillu pitää sitä liiteriä auki arkena?
Onhan se torstai iltana auki ja se on minusta arki kuten perjantai iltakin.Molempina päivinä on auki.Ei kukaan enää alkuviikosta käy ravintoloissa joten ei kannata tyhjille saleille pitää auki.
Markkinoilta saa helpommalla pimeetä rahaa kun taas baarissa moni maksaa kortilla jos on edes niitä maksukykyisiä ja ne on ilmoitettava kirjanpidossa.
Ei muuta kun kokeileen. Ei se pimeen rahan teko ole enää missään helppoa. Kateellinen siellä taas vinkuu asioista tietämätön
Ostakaa hyvät ihmiset vain kortilla niin ei tarvitse pelätä pimeätä kauppaa.se on ostajan valinta millä tavalla kauppansa tekee.
Kyllä ,myös toreilla ja markkinoilla.
Alkon tarkastaja kävi mittailemassa paikan eilen.saas nähdä lähteekö luvat
Ei ollu mitään vakavaa huomauttamista kuulemma.
Mikä on perunabaari ja missä se siaitsee ?
Ei ole mitään perunabaaria vaan Ravintola Peura krouvi.Se on Vesilahdella edellisen ravintolan tiloissa.
Hevon kuusessa. Ei vesilahdessa.
Koskahan Vesilahteen saadaan iltaruokaa myyvä oikea grilli tai pizzapaikka. Tänään postilaatikossa oli Lempäälän Pizza Kebap & Grillin mainos ja oitis hakemaan ruuat sieltä. Sipulipihvi ja Metsästäjänpihvi olivat hintansa väärtit. Vahinko ettei vastaavanlaista paikkaa vielä ole meidän kylässä.Riittäisi kyllä asiakkaita jos ruoka olisi hyvää ja sitä saisi jokaisena päivänä vähintään klo 22.00 asti. Miksiköhän Lempäälän keskustassa pärjää niin monta ruokapaikkaa vaikka ei siellä ole väkeä suhteessa paikkojen lukumäärään suhteutettuna sen enempää kuin esim kirkonkylässä.Yksi hyvä varmasti kannattaisi jos yrittäjä viitsisi liiketoimintaansa panostaa toisin kuin nykyiset laiskiaiset jotka sulkee puljunsa jo lounasajan jälkeen tai ei sitten pidä auki kuin silloin kun huvittaa. Onkohan liikaa asiakkaita vai mistälie johtuu.Kotiinkuljetuskin Lempäälästä tänne kirkonkylälle vain 4-5€ kun matka ylittää 8km sen maksan mielelläni hyvästä palvelusta.
Kaippa ne auki pitäisivä jos asiakkaita kävisi. Eihan kukaan oman kylän palveluja kannata. Lempäälädtä saa halvemmalla ja parempaa. Mo.tako kertaa olet hakenut sapuskaa paikallisista ruokapaikoista? Epäilen ettet kertaakaan.
Nimimerkille suosittelenmuillekkin "ei siellä ole väkeä suhteessa paikkojen lukumäärään suhteutettuna sen enempää kuin esim kirkonkylässä." Oletko tyhmä vai idiootti, Kyllä siellä on!
Toisekseen on Vesilahdessa ollut hyviä ruuan myyjiä kuten Tikka, Grilli, Pizzeria ja kurkitupa mutta ei ne teille simpansseile kelpaa!
Ettehän te apinat edes koeta paikallisia että ei vain naapuri rikastu?
Pitäisivät sitten auki niin voisi kannattaa omankylän puljuja,mutta ei edes kokeeksi pidetä auki vaikka rutista kyllä osataan ettei kukaan poikkea .Jos kerran pettaa niin asiakas jättää.
Eiköhän sitä ole yritettykin, kun ei kannata niin ei kannata!
"Pitäisivät sitten auki niin voisi kannattaa omankylän puljuja,mutta ei edes kokeeksi pidetä auki vaikka rutista kyllä osataan ettei kukaan poikkea .Jos kerran pettaa niin asiakas jättää"
Joka paikka pitänyt ihan aukioloaikojen mukaan auki. Tikkakin oli vuosia auki ihan jokainen päivä, kun kylään tuli varsinainen lounaspaikka lopetti lounaan. Eikä tainnut riittää kaljaveikkoja että kannattaisi pitää niille auki,
Klo 16.00 alkaen ei ole arkena yksikään kahvila ,grilli,baari,pizzeria kunnassa auki poikkeus koskenvoima taitaa olla illalla myöhempään. Eihän porukka voi muutakuin ajaa lempäälään jos mieli tekee esim grilliruokaa tai pitzaa se on haettava toisesta kunnasta. Onko se itse yrittäjien vaikeaa tehdä iltatöitä,vai tuleeko palkka sohvalla makaamisesta kotiin . Tulihan tässä taannoin joku ruokaannosmainos paikalliselta yritykseltä,mutta minkäs teet jos se ei ole auki,ei virtuaaliannoksilla nälkä lähde.
Et taida ihan viisas olla! Aikoinaan oli useampikin paikka ja kyllä ihan varmasti jokainen yrittäjä pitäisi jos se olisi kannattavaa. Eikä palkka tule sohvalla makaamalla mutta jos pitää paikkaa auki joka päivä, on joskus pakko ottaa palkallisia työntekijöitä toihin, silloin sinun yksi ostoksesi ei riitä maksamaan edes vartin palkkaa!
Idioottimainen kommentti "Klo 16.00 alkaen ei ole arkena yksikään kahvila ,grilli,baari,pizzeria kunnassa auki poikkeus koskenvoima taitaa olla illalla myöhempään. Eihän porukka voi muutakuin ajaa lempäälään ..." kertoo ihan kaiken!
Miksi siis pakko ajaa Lempäälään jos Koskenvoima kerran on auki!?!?!? melkoinen ääliö!
Eli Koskenvoimaa ei voi tukea vaan pakko mennä sinne Lempäälään että ei ole kohta enää edes Koskenvoimaa?
Potenttiaalisia asiakkaita kyllä olisi jos puljut vaan olisi auki vaikka 21.00 myyden sitä iltaruokaa idioottit jotka ette tiedä yrittämisestä mitään. Vai pitääkö asian ydin vääntää tinasta eteennne.
Tikassa oli keittiö aikoinaan 21 asti keittiö avoinna, ei sitä olisi varmasti lyhennetty jos sitä ruokaa olisi myyty
Tikanssa aikoinaan muuten oli 22:00 asti keittiö auki.
Kuinka voi olla kannattavaa liiketoimintaa kun ei kannata Hervannassakaan jossa sentään on asiakaskuntaa enemmän.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/wanha-tappi-lopetti-hervannassa-liiketoiminta-ei-ollut-kannattavaa-200653778/
Pottubaari onkin erikoistunu perunoihin. Kaikki muut paikat tarjoaa hienon miljöön maistella maukkaita olusia eikä erotu kilpailijoista. Perunabaari se tarjoaa pottumuussia keitettyjä pottuja paistinpottuja. Masu täyteen pottuja ja sitten lempäälään kaljalle.
Ookko ottanu lääkkesi.. ketro mitä syöt haluun samaa.
tekerkö perunabaari muussin tusinaperunoista vai aidoista lapin puikuloista?
Tokkopa sielä on edes ammattikokkia tekemässä niitä pöperöitä mitä känniset ostaa eikä makukaan tarvi olla häävi kun kauppa käy.
Haluaisin tehdä lehtijutun tästä perunabaarista. Mielenkiintoinen ratkaisu erikoistua perunoihin. Ehdottomasti artikkelin arvoinen. En löydä yhteystietoja. Voisiko joku auttaa mistä löytyy yhteystiedot?
Ei se ole peruna baari niin sinun on vaikea tehdä siitä juttua.Sillä se on peurakrouvi ja peurasta tehdään ruokia.
Löytyykö suurta herkkuani pariisin perunoita perunabaarista?
Pitsat huippuhyviä. Veslahden parhaita. Syö sika niitä.
Jos ei isäntä syö, niin sika syö. Kun ei sika söis, että piika sais.
Voi vide tääk on fiksuja kommenteita perunasta.
Kuka sielä on pääkokkina ruuhkaaikana?. Sillä kysyn jos pitää 20 annosta tehdä yhteen tilaukseen joutuisasti. ja eikä mistään pikapöperöistä makseta vaan laadusta. isompi seurue mahdollisesti tulee ruokailemaan lähiaikana ja ei olla paikallisia kaikki.
Meinaakko ettei niitä pottuja osaa keittää ilman kokin tutkintoa? Toivottavasti koko seurue tykkää muusista.
Ramsay on pääkokki.
Kyllä! Gordon "Potato" Ramsayhan se. Apuna Pernapaarit kuntoon Sukula.
Jyrki Sukula on taas ollut laittamassa kuppiloita kuntoon ja seurannut lähietäisyydeltä ravintolayrittäjien ongelmia. Hän kertoo Korporaation haastattelussa, miten huolestuttava suomalaisten ravintoloiden hygieniataso on. Sukulan mukaan parannettavan varaa olisi myös aktiivisuudesta työpaikalla. Monet ovat yrittäjät ovat laiskoja tekemään töitä, vaikka valittavat olevansa koko ajan töissä.
Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! -ohjelman uusi tuotantokausi alkaa tiistaina 6.2. Nelosella klo 20.
varokaa pernaruttoa ollu taas liikenteessä liiterin suunnalla. toivottavasti löytyy hyvät torjunta-aineet
Taas kyseltiin onko makasiini auki että saisi pizzaa mutta kun ei.Sitten suositeltiin pidättele nälkää klp 16.00 asti niin pernapaarista alkaa sitten saada pizzaa.Voi vittu mitä touhua kilpailua ei alalla ja pakko avata vasta illaksi näin viikonloppuna.Opettaisi pizzanystävät nyt ostamaan aukaisemalla paikan esim la-su kpl 12.00 niin päivällä varmasti kävisi perheitä lastensa kanssa ostoksilla. Nyt kannattaisi turkilaisten avata oikea kebap-pizzeria vanhaan makasiiniin jos sielläkään ei suomalaiselle yrittäjälle työ maita ja raha nimenomaan ei kelpaa. Kanssa käydään päiväpizzalla-muillaherkuilla naapurikunnissa milloin missäkin kun ei omassa kylässä raaskita pitää edes viikonloppuisin auki kuin yöllä,joka taas ei ole enään mikään lounasaika tavallisille perheille jotka ruokailevat päivällä pääsääntöisesti ja lapsetkin olisi asiakkaina.
Höpö höpö, useampikin paikka ollut ja lopettanut kannattamattomana. Turhaa itkemistä!
juu, yrittäjät vaan laiskoja, kaikki lopettavat tai lyhyntävät aukioloaikoja ihan vain laiskuuttaa.
nimimerkille "Järkihoiälyäläjätä " voisi sanoa että eipä sinulla paljon järki päätä pakota!
Älä nyt hyvä ihminen vedä heti hernettä nenääsi jos joku sanoo asiat siten kuinka niiden pitäisi olla että kauppa kävisi ja asiakkaita alkaisi kyseinen paikka kiinnostaa kunhan se olisi auki muulloinkin kuin iltaisin ja öisin.Ei kaikki sinne halua mennä ryyppäämään vaan toivoisi että saisi omalta kylältä päiväsaikaan viikonloppuisin pizzaa ym purtavaa . Mainonta on siihen hyvä lääke jos ei muuten tulla ovesta sisään ostoksille.
Kylässä oli hyvä pizza paikka vielä jokunen vuosi sitten, taso laski ja nyt baari kilpalee samoista asiakkaista, ei tervettä!
Faktaa kuitenkin on että auki olisivat jos olisi asiakkaita, paskapuhetta muu!
Totta!
Kuullut että makasiini olisi vuokrattu maahanmuuttajille ja siinä aloittaisi pian pizza-kebap joka auki joka päivä . ne on ahkeria tekeen vaikka ei palkka päätä huimaa.
Eei muuta kun kokeilemaan. Yriitäjän olon ihanuutta. Kun te ette tiedä tänpäivän yrittäjyydestä yhtäänmitään. Se ei vaan kannata muutaman pitsan ostajan takia pitää puljua auki. Se vaan on niin totuus.
Vain hullu pitää auki iltasin jollon ostetaan muutama pizza. Kun päivisin väkeä tulis ovista ja ikkunoista. Kaikkia vaan ei ole luotu menestyviksi yrittäjiksi. Toiset jopa sahaa oksaa jolla itse istuu.
täysin paskaa puhut
Tai sitten yrittäjä on joko laiska,väärälläalalla,tai sillä on liikaa asiakkaita ja rahaa. Lounasaikaan voisi pitää pizzapaikassa vaikka lounaspalaverin samalla.Ei työvoimasta ainakaan pitäisi olla kiinni,etteikä homma pyörisi.Mutta yrittäjiähän on laidasta laitaan ja moneen junaan,joten turha enään keskustella siitä epätoivoisesta yrityksestä joka pitää vain tietylle kohderyhmälle paikkaansa auki.
Väite ettei kannata kun ei ole edes kokeillu, kuulostaa ristiriitasuudessaan melkein seinähullujen puheelta. Kummasti nykytrendinä joka baari alkanu tarjoaan lounasta vaikka ei kannata. Pottubaari avaa vasta yön hämytunteina kun omistajilla sattuu oleen kaistapäinen fiilis ettei kannata aiemmin. Vai mistä ne tietää onko ne käyny mustalaisennustajalla?
Ei tarvi siivota kun ei pidä auki,kun nyt pian kurakelitkin alkaa. Sanon vaan ettei ole pikkurahanpuutetta jos on kylän ainoa anniskelupaikka eikä sitä pidetä auki kuin silloin ja joskus.
Onko huhu perunafestistä totta? Siikliä ja rosamundaa alkuillan lämppäriksi, loppuillan pääperunaksi puikulaa?
Tulee peurafestit 10-12.8 nykänen ,a.aalto. mustat enkelit,kaksoiveljet työsulku ym.
Kun on peurafestarit niin muistetaan myös kurkea vesilahden kansallislintua ja tarjotaan lintuperunaa jota tarjotaan yleensä kalleissa helsinkiläisravintoloissa.
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/menu-lintuperuna-kypsa-25kg-suomi-6410405052872
Elomaan Seppo soittaa ja loppuillasta Kaksoisveljet! Bonuksena vielä KARAOKE! näin tulee kunnon vestarit!
Puikula ja peurakäristys a vot.
Sadas viesti tähän ketjuun. Joten kirjotetaan täyttä asiaa!
Vatsassa kurnii näin kevään korvilla, joko perunabaarin kattiloissa porisee etelä-ruottalaiset uudet potut? Koska voi tulla noutamaan perunamasuhemmottelua?
Mitä lääkkeitä sää syöt haluun samoja. Oot aivan ....
Ai siekin oot viel hengisä ,perunaa
Mitäs tuumaat jos perunabaari järjestäisi perunoiden syöntikilpailun? Uskoisin olevani vahvoilla. voisin myös kysellä hyviä perunareseptejä pottubaarin kokeilta jotka lienee erikoistuneet perunoiden keittämiseen.
Ei perunoitten keitto ole helppoa jos ei tiedä kaikkia niksejä.On sitäkin sattunut että taitamaton on keittänyt teeveden pohjaan
Keitetäänkö perunabaarissa potut halpiskattiloissa jotka jättää usein kaliumin ja seleenin mauttomiksi? Vai onko kenties panostettu aitoon hackmanniin, joka korostaa perunoiden kivennäisaineiden aromeja?
Laitoin googleen anniskeluravintelin nimen ja tarjos kuvaa jossa hamburger ateria. Ynnäyslaskentahan oli oppikoulussa yhreksän notta aattelin ajankulukseni laskea kuvasta ranskalaiset. Herranjestas minkä ynnäysmaratonin niitä sai laskea. Mietin mitä sieltä tulee taivas varjele kokonaista 12kpl ranskalaisia! Tehkää nyt joku korjauslaskenta koska sekosin tossa paljoudessa nii monta kertaa etten oo enää itekkään varma tuloksesta.
Nythä mä hokasi minkä takia ei ehditä pitää normaalien ihmisten ruoka-aikoihin auki. Kun niska limassa paistaa kahtatoista ranskanperunaa niin isompikin mies alkaa huutaan kolmee vapaapäivää ja unta ilta kuuteen.
Tulehan runkkari tasamaalle niin tapan sinut!
Käy syömässä niin yllätyt rankalaistenkin määrästä. Et oo kuitenkaan käyny kyseisessä paikassa ollenkaan. Tääl vaan rutiset.
kuvan perusteella määrä todellakin yllätti
Ranskalaiset on erittäin epäterveellisiä isoinakasoina syötynä,siksi pienet annokset on hyvä asia.
Perunapaarin kehutut tusinaperunat saa veden kielelle. Itse söisin mielelläni perunanamia. Saakohan tuon aterian hampurilaisen vaihdettua vaikkapa muusiin?
Mikä helvetin pernapaari? voisiko joku valaista missä sellainen paikka siaitsee.Kun lukee näitä juttuja tulee selväksi että Vesilahti on täynnä mielipuolia ja hulluja .
Ei ole mitään perunapaaria.Kyse on ravintola Peura krouvista.Täällä vaan jotkut kirjoittelee kaikkea hullua aikansa kuluksi.Se on entinen Tikankolo.
Kiitos tiedosta. Uskaltaakohan kyseiseen ravintolaan sitten tulla outona ihmisenä,ettei kylähullut suutu kun heidän reviirilleen astuu.
kyllä perunansyönti sijaa antaa. voin lähteä kaveriksi syömään pottumuussia jos yksin meno jännittää. ps. jos et jaksa kaikkea voin syödä loput perunanamistasi
Ei hyvä paikka allergikoille kun piha kasvaa horsmaa ja voikukkaa . Eikö löydy nurmikonleikkaajaa vaikka kaljapalkalla että vähän yleisilme siistiytyisi.
Koitappa ite paistaa 12 ranskanperunaa. Kaiken lisäks pitäis nurmikoitakin ehtiä leikata? Nyt kyllä vitsin murjasit!
Pujo on kaikista pahin jos se pölyttää tontilla ei voi juoda kaljaa kun limakalvot turpoo ja nenä menee tukkoon. Eli on pakko käydä asfalttiviidakossa kaljalla.
200-300m suuntaansa asfalttia niin ei allergikot ala hinkumaan. Jää vesvin ahkerimmalle puutarhurille nurmikon leikkuulta aikaa ranskalaisten paistamiseen!
Kyllähän hyvin hoidettu ympäristö on yrityksen kannalta merkittävä vetonaula,mutta niin makaa kuin petaa.Karsee se rehottava piha katsella kun sattuu vielä olemaan kuntaan johtavan pääväylän varrella. Voisiko julkisivulautakunta puuttua näihin maisemanpilaajiin uhkasakon uhalla,ollanhan me sentään vetovoimaisessa ja paikat on sen vetovoiman vetoapu.
kirjotusten perusteella kyseessä joku työnvieroksujien pitämä hippibaari? työkomennuksella kristianiassa sain niistä enemmän kuin tarpeekseni
Pizzauuni tänään kylmänä luki juhannusviikonlopun aukioloajoissa.Kysyn vaan mitä v....a jos tahtoisi käydä porukalla pizzalla.Kuka tätä puljua oikein isännöi olisi hyvä tietää.
Kohta onkin tapolanaukio kuin taistelutanner taas. Ihmiset on muuttanu rauhan perässä vesviin miksei tämmöstä älämölömöykkää laiteta metikköön tai pellonsyrjään? Tämmönen ei onnistuis tampereen keskustorilla tai lempäälän keskustassa. Vesilahden päättäjät arvostaa kunnan asukkaita paljon vähemmän kuin muiden kuntien päättäjät omiaan.
Hieno nukkua helteellä ikkuna auki kun kuuluu jotain tusinabändin epävireistä örvellystä yleisön oksennusta murinaa ja kusen lorinaa
Kuuluisi todellakin jonnekkin sepelimonttuun tällainen festari jossa artistit on todellakin tusinapändejä. Mitä tohon kuntaan tulee näiden lupaasioiden tiimoilta ei kunta korviaan lotkauta,kun siellä on kaikki kunnan silmäätekevät ryyppäämässä ja toisilleen järkkäreinä.
Eiköhän ratina on aika keskustassa. Siellä viikonloppuna kuitenkin soi aikaslailla kovempaa musiikki. Muuta viikonlopuksi pois. Aina tarvii jotain negatiivistä hakee. Yksi viikonloppu vuodesss ei luulis häiritsevän. Nuku kaikki muut viikonloput ikkuna auki niitä on useita.
Ajatellaas nyt että jos laitetaan tosta tapolan aukiolta saman verran sivuun mitä keskustorilta ratinaan niin montaakoha ihmistä se riehunta oksentaminen ja kusen lorina enää häirittis? Kenenkään asiakkaan tuloon se etäisyys ei vaikuttaisi. Mutta monien viattomien veronmaksajien pakolliselta viikonloppuhelvetiltä säästyttäis. Mutta eikun ei kaikki vituiks vaan!
Hienoo et joku jaksaa järjestää jotain kaateelisten vesilahdessa.
Sisäsiittosuus on laskenu vesilahtelaisten älykkyysosamäärän lähelle kengännumeroa kun näköjään vaihtoehtona on järjestää päin vittua tai ei järjestää ollenkaan.
Jossain muualla voisi olla jotain muitakin järjestämisvaihtoehtoja.
Onhan keskustorin teltassakin musiikkia, että kyllä sitä ihan Tampereen keskustassakin. Ratinen monta keikkaa kuunnellut Kaijakan terassilta kun ihan hyvin kuulee sinnekkin.
Köyhien festarit pitää järjestää paikallisen kapakan vieressä että kelakorvaukset ohjaantuu paikalliselle torikauppiaalle 100 varmasti.
Poliisille olis töitä pelkästään siinä ,että poistaisi ne känniläiset ja alaikäiset kakarat siitä autotieltä pyörimästä että ei joku jää alle. Vai eikö se kuulu järjestyksenvalvojille mitä siinä aitauksen ulkopuolella tapahtuu.
onko liiteri konkurssissa vai pystyssä?
Hyvin on pystyssä. Väkeä käy ja kaikkialla mukavaa. Paitsi kateelisilla ja niitähän vesilahdes riittää.
Taas joku kyrvänsyylä saanut porttikiellon niin pitää täällä itkeä.
haluisin tulla popsimaan perunaa. mitä talviperunalajikkeita tarjolla? onko kokilla kokemusta perunoiden keittämisestä vai onko pelkkä yleiskokki?
Viinan osaa humalaiselle myydä,siihen se sitten jääkin.
Huomannut kanssa että siellä myydään humaltuneille alkoholia. On se nyt perkkeleissön ihme touhua!
Ylihumaltuneille jotka ei tajua enään mitään maasta eikä taivaasta,mutta rahat niiltä kyllä kelpaa.
Hyvä meininki ja hyvää ruokaa. Käykääs poikkeemassa viikonloppuisin, yllätytte. Negatiiviset kommentit on paikallisilta kateelisilta ihmisiltä. Ne eivät osaa muutakuin valittaa.
Mitenkäs ne kokin taidot? Kokemusta perunan keittämisestä?
Tänäänkin vaikutti siltä että alkoholin myynti humaltuneille senkun vaan jatkuu. Ei tainnut monikaan asiakas olla selvinpäin. Silti kassakone kilisi pitkin iltaa. Kylän pappi ei tästä tykkäisi
No, tuskin papin mielipiteet ko. asiakaskuntaa kiinnostaa. Ei oikein kylän transulemmikin jutut jaksa itseänikään kiinnostaa.
Vaatii harjoittelua jotta voi juoda illan baarissa humaltumatta.
Tikkapupin aikoina seurakunta järjesti tarjoilut halukkaille,mutta se aika piti olla kahvi ja limsa linjalla.Hienoa olisi jos kirkollisverovaroin tuettaisi paikallista pupia jatkossakin .
Se oli sitä hyvää aikaa kun vakiasiakkaat siirsi työttömyys/sosiaalietunsa suoraan Tikkapubin tilille. Nyt sekin porukka on seurakunnan kirkkomaassa suurimmaksi osaksi ollut jo vuosikaudet.
Mitenkäs kyseinen seurusteluravintola on tätä nykyä auki?
Mauskista nam kauhea perunan näläkä. Jokos perunapaarin valikoimissa useampaa sorttia uusia perunoita? Siikli, Timo, Colombo?
On myytävänä, ei taida olla mikään kultakaivos näinä aikoina. Kuka hölmöläinen ostaa kannattamattoman liiketoiminnan varsinkaan Vesilahdesta jossa asiakkaita ei ole ja jos on ne boikotoi kaikkea uutta.
Hyvin sillä menee. Myynissä tosin.
Ihme kun karvakädet ei ole sitä vielä ostaneet. Vesilahdesta puuttuu kebap pizzeria vielä.
Jokainen jolla on kultamunia muniva hanhi tottakai myy sen, mikä neronlaimaus. Näinhän se menee hyvin menee ja laitettu myyntiin koska pankkitili on jo täynnä rahaa.
Tai sitten se on myynnissä koska menee päin per***itä ja mäkiä.
Missä myynnissä ? Kiinnostus heräsi kun kylän ainoa kapakka ja kesä tulossa.
Ennen muinoin oli kiva paikka jossa kävi paljon myös normaaleja ihmisiä. Nykyään aika surullinen paikka ja asiakkaina pelkkiä hampuuseja ja juntteja.
Kaikki kunnon juopottelijat on kuolleet tai raitistuneet jotka toi tunnelmaa silloin ennen junttilan ainoaan kapakkaan. Hampuuseista en tiedä , mutta maksavia asiakkaita sekin paikka tarvitsee pysyäkseen pystyssä.
No paljonko maksaa jos myynnissä? Täällä jo toinen kiinnostunut
Joku Nordic Homes sitä myy. Hieman kyllä ylihinnoiteltu kun kiinteistö on mitä on. Miksi kultamunia munivaa hanhea myydä oli tuolla ylempänä vertaus. Sen verran kannattava yritys tiemmä.
Pitäähän sen olla kannattava kun ei täyttä päivää eikä viikkoa tarvitse auki pitää. Viikonloppuna saisi aueta heti aamusta että pääsisi krapulaansa paranteleen kuin hyvään vanhaan tikkapubin aikaan.
Tikkapupissa oli vittumaiset omistajat. Tappeli asiakkaitten kanssa aina kun ottivat itte viinaa ja aika usein ottivatkin. Onkoos ne enään hengissäkään vai onko viina vienyt.
Vai tappelupukareita. Viinako vei vanhojen omistajien bisnekset?
Mitäs porukkaa nykyiset omistajat jokka ei pidä kunnolla paaria auki? Ainoo asia mitä kylällä niin baari. Ja sekin usein kiinni kun kantais rahaa yrittäjille. Ihmettelee tuore vesilahtelainen
Ei ole baari vaan PERUNA ruokala. Pottua moneen lähtöön. Siikliä timoa challengeria ja kaikenmaailman ns päivän erikoisuuksia. Kerran erikoisuutena oli papa peruanitasta tehtyä namnammuussia, sitä oli pakko kauhoa toinenkin annos.
Voi jumalauta että täällä on hassun hauskaa porukkaa
Samaa ihmetellyt kun kesälläkin kiinni vaikka muualla terassit vilisee oluen hörppijöistä .
No kun ei kannata pitää auki ei oo ihmisiä viikolla. Ja jos et usko niin vuokraa tai osta kyseinen baari.
Ihan kuin vastaus tulisi joltain viisaalta baariapulaiselta joka tietää miten bisnestä pyöritetään .Kyllä vakiporukka on oppinut että aukioloajat on mitä on ja satunnaisetkaan asiakkaat ei toista kertaa poikkea pihassa jos opetetaan ettei kannata pitää kun ei kukaan käy. Terv: myös uudehko Vesilahtelainen . On tämä vaan "hauska" kyläpahanen .
Onhan ko baari kokeillut aukioloaikoja vaikka miten. Fakta on että keskikaljakulttuuri on kuollut (niiden kaljaveikkojen mukana) eikä enää istuta aamusta iltaan tuopin ääressä. Ainakaan viikolla. Ainakaan vesilahdessa. Muutaman tuopin takia ei vaan kannata olla auki
Ennen kaljaveikoilla oli rahaa nykyään kaikki pa ja juovat kotona.
Kokeillu pitää auki mutta ei kuitenkaan piä vaikka on loma ja terassikausi? Kohta taas luukut kiinni kokonaan korona tulee! Pitäjillä on wall streetiltä perityt pisnisvaistot.
olutkulttuuri kulkee aallonharjalla. kandeis peurankin hypätä kyytiin eikä jääräpäisesti pitää paaria kiinni. miten vaikeaa voi olla ymmärtää ettei nykyjään se juttu olekaan halvin hanaolut?
No niin nyt puhuu järjen jöttiläinen. 🤦♂️🤦♂️🤦♂️🤦♀️🤦♀️
Onko kokeiltu silloin kun on paljon kesäasukkaita ja kantiksilla kesälomat?.
On. Eihän pitseeriakaan ole auki kun viikonloppusin. Ei riitä asiakkaat
Eihän Makasiini ole koskaan ollut sen historian aikana viikonloppua pidempään auki eikä talvella ollenkaan. Se ei olekkaan anniskelupaikka eikä näin ollen ole uhka sellaiselle kilpailijalle jossa tarjoillaan alkoholia.
Ei muutakun ostamaan koko pytinki ja vuolemaan kultaa myös arkisin. Ps on se makasiinikin joskus ollut arkisin auki.
joku ties kertoo kuopassa ollu jo pidemmän aikaa. pahaltahan se näytti. ei enää kuontalonkaan ulkonäöstä viitsitty huolehtia. tenutuksesta kyllä. kevyet mullat
Kaljasta vaan pöhöttyy ja lihoaa, kirkasta sen olla pitää jos meinaa terveenä pysyä.
E kauheesti pidempään. E ainakaan horsmaa vielä kasva. Keväällä nähty kurvailemassa äitensä autolla. Oma mersu oli varmaankin rikki
Onkoos Leksa vielä hengissä .
ostasin heti jollei nykyinen omistaja ja edellinen johtaja olisi polkeneet menestyneen paikan maineen mutaan. eihän sinne kukaan tule kun asiakkaat tottuneet että ovi melkein aina kiinni.
voi niitä kulta-aikoja kun hommaa pyöritti ammattilaiset jotka sai paikan jatkuvasti täyteen. homma hoidettiin ammattimaisesti eikä ruikutettu kuten nykyään että asiakkaiden vika kun ei itse osata edes markkinoinnin alkeita
Aijahas. Et oo varmaankaan käyny kyseisessä paikassa nykyään. Baari on viikonloppuisin väkee täynnä. Ihme rutinaa aukioloajoista. Ei muuta kuin ostaan paikka pois ja pitää auki ympäri vuorokauden. Kyllä yrittäjä varmaankin auki pitäs jos kannattas.
Ei kukaan sellaista yritystä osta joka ei ole kunnossa ja täältä saa vielä lisätietoa ettei prkle kannata vaikka kuinka yrittää.
Kato lukuja vaikka finderista. Ei kovin huonolta näytä kun melkein 50 plussalla
Kuka tekee vuoden töitä 50 eurolla? Siitä vielä verot
Tuskin kukaan. Eihän tuo luku kerro paljonko on palkkaa nostettu. Ainoastaan että 50 tuhatta jäi vielä.
43000+on+varakkaan+mielestä+melkein+50000.+Katsoisitko+tarkemmin+lukuja+mistä+infoat+täällä.+Omavaraisuusastekin+jopa+27%+niin+loput+sitten+velkaa.
Joo mun moka tuo 7 kilon heitto. Sotkin johonkin toiseen. Se nyt kyllä olis ollu ihan sama mitä se luku ois ollu kun tuolle aikaisemmalle koitti vastata
Säähän oot järjen jöttiläinen. 😳🤦♀️🤦♀️
Nyt on oikein tietäjät liikellä 🤦♀️🤷♀️🤷♀️
Siellähän ne "varmimmat" tietäjät istuu aamukahvilla ja iltapäiväkahvilla joilta kuulee kylän tuoreimmat uutiset ja kuolinilmoitukset ennen kuin ne ehtii paikallislehteen. Firmojen taloustiedotkin tietävät paremmin kuin Asiakastieto ja Finderi.
Omavaraisuusaste+27%?+Härreguud+nyt+alko+huolettaa+miten+pottupaarin+herkullisten+potturuokien+käy?+Viime+yönäkin+näin+siitä+ihanasta+muusista+johon+oli+sekotettu+rosamundaa+ja+hieman+timoa.+Raakaa+voita+ja+pari+tillinpalaa+päälle+ja+taivaassa+olin+koko+loppuyön!+
Pakko+käydäkin+huomenna+vetäsee+napa+naukumaan+naminamiperunaa,+taidan+ottaa+oman+pottukauhani+mukaan+joka+on+osottautunut+random+haarukkaa+moninvertaisesti+paremmaksi.
Harva kyläbaari kuitenkin koronan aikana voittoo tekee. Et mielestäni hatun noston paikka. Ihme ettei oo yrittäjää löytyny jatkaan Talousasiat kuitenkin kunnossa 👌
Katsotaan nyt kun saan lotosta ison potin ostan sen ja ajatan sepeliä täyteen.
senkin höpsö. kolmena vuonna tehnyt lusmiinus nollaa kun pidetty kiinni jatkuvasti. yhtenä vuotena muutama kymppi lussaa. varmasti myyty puolet kiinteistöstä tms jotta saatu lussalle. siinä vasta voittoa takova rahasampo HUI HUI!
Koronaajan parhaiten menestynyt kapakka . Vuokralaisetkin valmiina kiinteistösioittajalle .
Korona-ajan oviin koputtelevien asiakkaiden pahin pettäjä. Aina kiinni kun asiakkaat nykii ovea auki turhaan. Asiakkaat pakotetaan juomaan kotona. Ja sitten järjen Tonavat valittaa kun ihmiset juo kotona.
Tää on kyllä turhin keskusteluketju mitä olla voi. Jestas tätä keskustelun tasoa.
Kuitenkin pakko lukea viesti viestiltä vaikka keskustelu on niin kamalaa
Monia kiinnostaa Vesilahden kylähullut. Kukaan ei lue seiskaa mutta aina tietää mitä siellä kerrotaan
Mistä uusi ravintolamoguli joka ostaisi paarin? Nykyinen suurjohtaja ei jaksa pitää auki koska rahaa niin ettei pskalle taivu. Entinen johtaja orkanisoi epsanjassa ravintolaimperiumiaan. Soitetaanko Zedu de Luca paikalle?
Ei taida kuitenkaan ihan noin olevan.
Ei Vesilahti ole hyvä paikka yrittää siksi ei kukaan osta koska ei riitä maksavia asiakkaita . Ihmettelen kuinka se lounaspaikka jaksaa siinä sinnitellä muutaman tunnin päivässä ja koskaan ei tiedä milloin joku tulee ja ostaa viimeinkin sen kiinteistön ja sanoo että nyt ulos tarvitsemme tämän tilan omaan toimintaani.
Työntekijäpula on nyt syynä miksi on vaikeaa pitää auki. Oliskohan vellit ja puurot pahemman kerran sekaisin jos ei ammattilaista löydy pitämään paikkaa auki. Mutta kaikki taaplaa tyylillään .
Ulkomailta varmasti löytyy moniosaajia jotka osaisivat pyörittää yhtä pikkukippolaa tuppulassa. Eikä palkkakaan tarvitse olla mikään kantasuomalaisen 20€ tunti .
Työtekijöpulahan se saa monen kippolan voimaan pahoin. Mut onnex löyt tekijöt et onpahan ees yks kippola kylässä.
Kaljahanan vääntäjän varmasti saa helpolla korona ainaka,mutta pitää osata myös kokata ja olla edustuskelpoinen ettei asiakkaat oksenna jos tiskin takana on joku suttupytty.
Männävuosina oli vähän kuin spurgulta olisi tilannut ruokaa. Tiskin takana oli suttupytty josta näki kauas ettei suihkussa ole käyty moneen päivään. Hiuksia ja partaa oltu pesty luultavasti moneen viikkoon. Kehtasikin sellaisessa hiusrasvassa myydä elintarvikkeita joilta vaaditaan korkeatasoita hyggieniaa. Maksan mielelläni ruuastani enemmän että on varaa palkata työntekijä jolla on edes päivittäishygienia hallussa.
Jos on tatuoitu niin en sellaisesta puljusta osta mitään, sama jos lävistyksiä . Joku raja suttupytyillä palveluammatissa. Läskejä ämmiä ei myöskään kannattaisi palkata ne vie ruokahalun.
Vielä vuonna 2021 joku vinkuu tatuoinneista tai toisen läskeistä. Kyllä täytyy omat asiat olla hyvin jos nuo suurimpia murheita. Taas oikein elävä esimerkki, kuinka sukurut.... on edennyt jo vähintään 4 polveen.
Ostan ainoastaan juuri suihkussä käyneen näköiseltä ruokani. Vaik olis päästä varpaisiin lävistetty ja tatuoitu. Tai läski. Mut jos viime suihkusta on selkeesti aikaa viikko tahi pari en ostais mittään. Henkilökohtainen hygienia ja siisti ulkonäkö on kaiken a ja o elintarvikkeita myydessä, vaikka muuten olisi kuinka mukava täti tahi setä.
Puhtaus on puoli ruokaa sano . Tatuoinnit ja lävistykset yök.
Selkeästi näkyvät ongelmat päivittäishygieniassa on vaara asiakkaalle. Tatskat lävärit läskit ei. Vuosi 2021
Mikäs tää perjantaibuffa? Mitä perunoita löytyy? Kuulostaa muusimiehen ruokapäivältä!
Ei oo ruokapaikka vaan humalaisten kaljankittaus liiteri
Vieläkö ne antaa kylähullujen siellä örveltää ja häiritä selviä ihmisiä jotka tahtoisi ruokarauhan.
Arkipäivisin on ainoa kun olisi turvassa näiltä ruokarauha vandaaleilta. Mutta eihän paikkakunnan musta lammas ole silloin edes auki.
Tatskat omaavat ihmiset eivät ole puhtaita. Voi hyvä päivää millä vuosituhannella ollaan. Kyl ihmiset ovat sekaisin.
Vangeilla ja merirosvoilla on tatuointeja, mutta palveluammateissa ne pitäisi ainakin peittää .
Miksi? Pomppiiko tatuoinneista pöpöjä ja sairastuttaa sinut?
Ostatko ruokasi mielummin suihkunraikkaalta tatuoidulta vai tatuoiduttomalta joka unohtanut käydä suihkussa useampaan viikkoon?
En kummaltakaan päätän itse mihin rahani laitan.
Mikä on perunapaari? kertokaa tyhmälle joka ei tiedä kylän asioista vielä mitään.
Hullu se on joka kirjoittelee perunapaarista. Kyllä hullu Ensio..
Perunabaarissa tarjolla perunanamia. Rosamundaa annabelle siikliä melodyä ja ties mitä. Tarviiko ihminen muuta? Ei tarvitse, mars perunalle perunabaariin!
Mikä se tosiasiassa tänä päivänä on Kurkitupa vai Peuran Krouvi vai mikä?. Kuka isännöi ja määrää kaapin paikan kyseisessä puljussa kun ei ole enään edes aamulla auki että pääsisi aamukahville. Onko loppuluisu alkanut molemmilla.
Paljon olen kuullut ihmisten puhuvan liiteristä. Tästä kiitos sisustussuunnittelijan liiterivisiolle. Kuitenkin ehdottomasti eniten käytetään perunabaari-nimeä.
Tänään kuulemma ollut piru irti!
Narvalaisten pöydässä tullut taas useammat kuset housuun vai?
Narvalaiset kirvesmiehet ei kuse housuunsa, vaan tellinkeiltä toisten niskaan.
Isompi porukka starttaamassa lonkerolla uutta nousua. Kuorsaus vaan kuuluu ei pottubaarin omistajaa kiinnosta työt eikä raha. Onneks kohta bussi on pysäkillä ja päästään Villihanheen! Tulkaa muutkin Villihanheen, rymytään siellä koko päivä!
Mennään bussilla 55 siis. Eli kannattaa mennä bussilla sinne Villihanheen päiväkaljoille. Linjuriautossa on tunnelmaa siellä matka katkeaa. Linjuriauto on maantien ässä. Taksilla ajelu on vanhanaikaista ja kallista muutaman kaljan takia.
Eiköhän sillä oo parempaakin tekemistä kun juoppojen kans seurustella.
Ei kai Vesilahdessa mitään juoppoja ole. Nyt kyllä vitsin murjaisit. Esimerkiksi ei näy kylänraitilla edes yhtä puliukkoa tai akkaa, toisin kuin Lempäälässä niitä pyörii aina Alkon liepeillä aina. Jollei sitten vesilahtelaiset puliveivarit ole sinne pesiytyneet .
Kuinkas villihanhen kävi ei auttanut vaikka siellä kävit.
Täh? Saako tuolta muutakin ruokaa kuin perunaa?
Mitä lääkeitä sää syöt haluun samoja
Onko pernapaari sama kun kurkitupa ?. Luulevat ittestään liikoja. Osaa sitä muutkin valmistaa hyvää lounasta.
Ei ole sama asia. Ei ollenkaan.
Perunabaarissa maailman parhaat potut! Timo rosamunda siikli sabina jazzy. On monen sortin muussia on erilaista paistettua on ihan suolavedessä keitettyä medium plussaa, kypsää ja ylikypsää. Valitse mieleises ja mene naminamiherkkuttelemaan!
Kurkituvan puuhastelijat ei osaa edes perunaa keittää. Pilaa perunat kaikenmaailman kastikkeilla ja lihoilla. Voi mennä muualle vesvistä opetteleen ruuanlaittoa!
Saarioisten äitien tekemät ruoat on parhaita sano peräkammarinpoika kun maksalaatikon paketteineen mikroon nakkas. Ja mieluiten Saletin ilta alesta alle puoleen hintaan .
Pääseekö sisään ilman koronapassia?
Syytä olisi vaatia se koronapassi .
Ei täältä kauempaa jaksa lähteä kurkkimaan pääseekö ilman passia. Juon sitten kotona.
Juopolle ihan sama missä se juo , vaikka perunakellarissa siellä ei kysellä koronapasseja eikä henkilöpapereita.
Ja sieltähän saa myös pottumuussia ja muiden käytettyä "pesää". Sopii myös meille juopoille.
Hienoo että pernabaari on taas tapeetilla. Lisää tätä hupia!
Koskas se navetta baari avaa ovensa uskolliselle yleisölle.
Kaikkia ihmisiä se maa päällään kantaa. Kuten tätä ihmispoloista joka jankuttaa perunabaarista. Minä hakisin sinuna apua ennenkuin on liian myöhäistä.
Onko pernapaari vielä myynnissä?
Sulla kuitenkaan rahaa oo ostaa mitään ravintolaa. Avustuksilla eletään ja täällä arvostellaan muiden tekemisiä. Kun ei muuhun pysty.
Kuka viisas ostaa kannattamatonta räkälää.
Eikö sen joku viisas ostanut ja remontoinut uudeksi. Nimikin vaihdettiin. Mutta kuka se oli?
Räkälä ja kannattamaton. Kyl noi tiedot luvuista todistaa ihan muuta. Mut jos ei asiasta tajua mitään ja täällä huutelee niin ei voi mitään. Hullu olet.
Vesilahdellako maksavia asiakkaita joihon kannattaa yrittäjän investoida.
Tuntuu että jossain muualla menisi paremmin kuin kylällä josta ostovoima kadonnut.
Bisnekseen vaikuttaa kolme asiaa: Paikka, Paikka ja Paikka, kannattaa miettiä hieman
ennen kuin alkaa elinkeinotoimintaa harjoittamaan sillä tyhjän saa pyytämättäkin.
Vesilahti on köyhiä ylivelkaantuneita ja maksukyvyttömiä täynnä. Ei ole varaa juoda pernabaarissa kun ei asuntolainan ja työmatkakulujen jälkeen jää kun kerran kuukaudessa hankittavan perjantaipullon hinta . Säälittävää yritystoimintaa .
Laittakaa jo potut kiehuun tuun perjantaina äyskäröimään namnamia aijai oijoi
Purunoita kun syö niin tulee vain vatsa täyteen hetkeksi ja iso p.ska. Köyhien ruokaa siperiassa.
Huhut kertoo että perunavalikoima pienentynyt kovien aikojen myötä. Ei edes CHA.-CHA-CHA-Challengeria tarjolla! Ei edes vaikka Suomi voittaisi euroviisut.
Käykös tuolla perunassa tätä nykyä kukaan viikonloppu iltaisin? Pohdin illanvietto suunnitelmia ens viikonlopulle ja mietin pnko meininkiä vai onko parempi lähteä lempäälään?
Jos haluaa itsensä kanssa keskustella tuoppi kourassa niin suosittelen.
Eikai noin huonoksi ole mennyt ettei ole edes ketään kenen kanssa purkaa viikon höyryt pienellä kännipainilla?
Tikkapubin aikoina kylän spurgut toi sen rahan yrittäjälle arkisin ja viikonloppuna työssäkäyvät joilla oli rahaa. Spurgut ei enään saa kelasta ylimääräistä kuten ennen. Siksi ei ole enää asiakkaita arkisin jotka joisi oli arki tai juhla.
Nyt olikin kyse nyky VIIKONLOPPU-ILLASTA johon et vastannut lainkaan? Kiva että vastasit kuitenkin arkipuoleen, en ole menossa koska on silloin kiinni ja itselläni seuraavana päivänä töitä.
Kyllä väkee käy viikonloppuisin sitähän sää kysyit.
jos alkuillasta viikonloppuna menee on tosi hiljaista ja saa yksikseen istuskella kauan että alkaa tuntumaan siltä että on porukkaa tai sitä ennen on siirtynyt vilkkaampaan kapakkaan naapurikuntaan. Moni ottaa pohjia kotona ja ilmestyy vasta ennen puoltayötä viikonloppuisin kun ei ole varaa juoda koko iltaa ja yötä .
Onko koskaan esiintyjiä tai edes karaokee?
Ei päässyt pyhäolusille kun ovi säpissä. Kaikki saa taaplata tyylillään. Harmi vaan kun ei ole kilpailua samalla paikkakunnalla , mutta toivottavasti tulee joskus.
Mitäs luulet et auttas vaikka olis kolme baaria.
Kaikki on nykyään raittiita tai perseaukisia ja siksi kapakka ei tuppukylässä kannata.
Näihän se juuri on
Mikä Vesilahdessa todella kannattaisi että voisi yrittäjä saada itselleen kunnon palkan siitä hyvästä että jaksaa puurtaa tuppukylässä. Ehdotuksia tai faktaa kiitos, niin taas jatkuu tämäkin keskusteluketju viisaiden asiantuntijoiden kommenteilla.
Pitäisiköhän ostaa pois ja laittaa paikka kunnolla tuottamaan. Konstit siihen on olemassa, eikä ole ihmeellinen temppu toteuttaa se.
https://www.nordichomeslkv.com/properties/nurmitie-1
Jo toinen sunnuntai peräkkäin kun kiinni. Ei se viina kaikille sovi
Ostappa voi lähtee halvallakin .
Menestyvän jutun siitä saa kunhan jaksaa yrittää ja ideoida.
Sivutoiminen lounaspaikka veks ja aloittaa itse pitämään aamusta iltaan auki. Kunnon aamupuuroaamiainen , lounas ,sen jälkeen listalta annoksia ym ym . Pitää vain olla perheyritys jossa työaikoja voi vaihdella pitkien päivien aikana ja kova palo olla se yrittäjä joka sen paikan nostaa jaloilleen uudella konseptilla. Kolhoosimeiningillä näkyy nyt pyörivän silloin kun jotain huvittaa raahata perseensä työmaalle.
Laitetaan nyt tännekin tiedote koska kaikki ei facebookissa ole .
‼️‼️‼️Tiedote‼️‼️‼️
Olemme viikonlopun auki vain pe-la. Eli to ja su suljettu. Kokkia ei ole, joka tarkoittaa sitä että emme pysty palvelemaan keittiön osalta täydellä voimalla. Puutteita on varmasti ja palvelu voi olla hidasta. Onneksi kylästä löytyy Pinjan grilli jos on pikaruuan nälkä 😉
Perjantaina pidetään auki 24 ja lauantaina 02 Karaoken kera tietty jos laitteet toimii..
Pubivisa jää pois.
Risteilyä ei tällä kertaa valitettavasti pystytty varaamaan vähäisen ilmoittautuja määrä vuoksi.
Ei muuta kuin odottamaan että saa pikaruokaa torigrilliltä kun se aukeaa. Viisaita nämä ravintolamogulit neuvomaan . Just kun olisin halunnut karvasianlihaburgerin .
Mistä nyt sunnuntaisin paistinperunoita muusilla? Vaikka perunalajikkeiden määrä onkin huolestuttavasti vähentynyt pottupaarin tarjonnassa on jatkuva sunnuntairokuli kuin lopullinen isku vasten kasvoja!
Mitä tolla tarkoitat? onko taas pyhävapaa paikan johtajilla.
Sä oot hullu
Sittenhän meitä on kaks! Mennäänkö naimisiin?
Kaikille vesilahtelaisille kokin terveiset
https://www.youtube.com/watch?v=SSEl4-7yyTA
Osui ja upposi LOL :-------)))
Monella ajatus kun aloittaa yrittämisen että tulee joka päivä rahaa ovista ja ikkunoista. Se valitettavasti ei ole näin. Pitää tottua tekemään palkatta siihen asti kunnes firma alkaa tuottamaan kovalla ja määrätietoisella ahertamisella. Pikavoitot voi unohtaa varsinkin tuolla toimialalla . Kesää kohti pitää nyt painaa kaasua eikä jarrua jos sen ymmärtäisivät.
Voin kertoa ettei ymmärrä kun kaiken keskiössä pahin pelko, ettei vain osu yhtäkään kannattamatonta päivää. Kannattais näiden kysellä menestyneiltä kuuluuko kannattamattomat päivät menestystarinoiden alkutaipaleeseen.
2 kannattavaa iltaa/yötä ja 5 kannattamatonta niin mikä on keskiarvo +-0 tulos.
Jos keskittyy alkoholin kaatamiseen niin varmasti hyvin pitkälti kuten kirjoitit. Tosin yrittäjähän ei tee juurikaan tappiota mikäli on itse töissä, joten muut hiljaiset päivät ei syö viikonlopun tulosta.
Jos yhtään panostaa ruokapuolen tulovirtoihin niin ovien on yksinkertaisesti pakko olla auki lähes joka päivä jos haluaa menestystä tulevaisuudelle. Ruokapuolen asiakaskunnan laajentaminen ei ole mikään taivaasta automaattisesti putoava juttu. Hiljaisia päiviä tulee väkisinkin ja ne on hyväksyttävä.
Perunaveljien mukaan perunanaminamin kultakausi alkaa perunabaarissa olemaan ohi. Ei enää siikliä rosamundaa van goghia annabellee eikä puikulaa mistä valita. Ei enää keitettyä perunaa eri kypsyyksillä, eri keittoveden suolapitoisuuksilla, ei paistareita ei uuniperunaa ei muussia ei röstiä ei gratiinia ei ranskiksia ei ristikkoperunoita ei lohkoja. Korkeintaan yhtä kahta noista. Perunanaminami kulta-ajat alkaa oleen ohi.
Kysyisinkin päivän polttavan kysymyksen. Villihanheen alkaa pääsemään suorilla bussiyhteyksillä. Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Eli mikä on Villihanhen perunanaminami-tilanne? Onko villihanhen kokki myös teillä tietämättömillä?
perunan kokki TAAS liesussa koko viikonlopun. pelkästää pirkanmaalla toistatuhatta kokkia kortistossa mutta nykynen yrittäjä ei edes yritä houkutella ketään paikkaamaan. mitä tommosella kokilla tekee joka ei pääse koskaan töihin?
kai se on itekin täräytettävä hanheen.
Kokki on ottanu loppatilin ja kylälläpuhuvat että olis vuokrasopimus irtisanottu
Kenen vuokrasopimus hyyryläisen vai ravintolamogulin. Saatais nyt tähän selvyys koska kesä tulossa ja terassille mieli halajaa jos sellainen toteutuisi . Onko tulossa kuppilat kuntoon osio pian.
Näitten siskojen jotka kai 2 kk ny pyörittäny baaria
Hyyryläiset on huijareita kierrän niiden puljut kaukaa kunne oikeus voittaa.
ilmeisesti jotain isompaa kauniit ja rohkeat draamaa, heti kun toinen lähtee niin kokki valmis palaamaan köökin puolelle. jotain kädenvääntöä ilmeisesti taustalla. mutta nyt näyttää hyvältä ollaan taas auki myös sunnuntaisin ja saa evästäkin!
Taas on ovet auki jos ei kokilla hirtä ryyppy kii
Mikä kummelikokki siellä sitten on jos Chokekin voi hirttää kiinni. Onko hygienia kunnossa ettei nortti tipu kastikkeeseen
Kaikki on hyvin nyt sankoin joukoin kannattamaan paikallista yrittäjää. Hopi hipi
Jos ei miellytä se paikka niin miksi kannattaisin . Sankoin joukoin vaan sinne ne jota ei paremmasta tiedä. Siellä pieni piiri kohtaa jurrissa toisensa.
juurikin näin. asiakkaat muodostuu täysin toisista tekijöistä kuin kannatuspohjasta. mutta mikäli paikallinen on samantasoinen tai hiuksen hienosti huonompi kuin kilpailija niin tottakai vaakakuppi tällöin kallistuu paikallisen kannattamiseksi. eli kannattaa panostaa menestyksessä muuhunkin kuin paikallisen kannatuspohjaan
Vähän jännittää miten on viikonloppuna auki. Vai onko
Kuin myös. Löytyykö juonesta lisää yllätyskäänteitä vai tuleeko peräti ennenaikainen loppuhuipennus? Jos tulee onko onnellinen vai surullinen loppu? Varsinainen perunateatteri tämä kaikkine juonenkäänteineen
Höpö Hannu tiesi että lounaspaikkakin lopettaa pernapaarin tiloissa ennen kesää.
Siinä onkin pernabaarilla vuokrassa maksettavaa jos lounashännnystelijä jää pois. Joutuu varmaan pitään vähä enemmän auki kun mitä rapula antas myöten
Ihme kolhoositoimintaa jos samoissa tiloissa toimii eri yrittäjien lounas ja viihderavintola . Eikö yhden yrittäjän kannattaisi alkaa hoitamaan se lounas ja viihdepuoli niin luulisi kannattavan paremmin kun saisi kaikki asiakkaat rahastaa arkipäivisin, illoin ja viikonloppuisin. Mutta mitäpä tässä ideoimaan kukin taaplaa tyylillään .
Täähän se kuulostais järkevältä mutta ei niin ei
Tyhmiä ei kannata opettaa, ei ne koskaan opi edes omista virheistään.
Paikallisten ja mökkiläisten lomat alkaa kohta. Sitten on tylsää jossei ole tekemistä. Mites aukioloajat onko ovet säpissä kuten ennenkin?
Juu ja sitten tulee paljon turisteja katsomaan paikallisia nähtävyyksiä ja samalla ne tietenkin haluavat junttilan ainoaan kapakkaan , asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista ja kassakone käy kuumana.
Menkääs ny valittajat kannattaa baaria kun näyttää tänäänkin torstaina olevan auki. 🙃🙃
Ei Vesilahtelaiset kannata paljoa muunkaan alan paikallisia yrityksiä .
Niimpä naapurikuntaan vaan kun siellähän on kaikki auki ja aina 🤫🤔🤣🤣
Ei Tamperetta lähemmäs kannata mennä jos jotain tarvitsee. Siellä on liikkeet auki että illemmallakin onistuu hankinnat. Ravintolat auki ja valinnanvaraa on ja vastinetta rahoillensa saa.
Kannata baaria joka kiinni puolet viikosta. Ja siihen päälle vielä ne henkilökunnan rokulit jotka pitää ovet kii. Taitaa itellensäkin maistua aika hyvin kun tuntuu että melkein joka viikko perunassa vietetään rokulipäivää.
Jaloviina on hyvää isompaan janoon. Yrittäminen ja pämppääminen ei sovi kovinkaan hyvin yhteen. Moni firma on juotu lopulta nurin.
Yllättävän usein puliukot, ei täydet ojajuopot, ajautuu pitämään baaria. Tai vähintäänkin työskentelemään sellaisessa. Taitaa alkoholin läträys vetää puoleensa kaikin tavoin, niinäkin hetkinä kun itse ei saisi. Ei saisi mutta keh keh keh
Pitäähän baarinpitäjänkin saada rentoutua raskaitten ja pitkien työhukien välissä. Ei yrittämisestä muuten mitään tule jos ei voi nollata laskureita känniääliöiden palvelusta tulleesta stressistä. Näin teki aikoinaan Leksa ja Maritakin.
Ei ole mitään perunapaaria, vaan nykyinen yritys aivan eri niminen, joten turpa kiinni jos ei tiedä mistään mitään.
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/asm+works+oy/33281371
Hieno on nimi yhtiöllä, kuin isompikin konserni esim metalliteollisuudessa . Pernabaari Ltd jää toiseksi.
8155 kertaa klikattu auki otsikko, hyvin kiinnostava "aihe" pölhölän palstalla. Mikään muu aihe ole niin kiinnostava kun yhden juottolan olemassaolo ja olemattaolo.
On siellä ainakin viihdepuoli kunnossa kun omistaja kekkuloi kännissä tiskin takana
Koville se joillakin yrittäminen ottaa sitten. Pukki kaalimaan vartijana jos on maitti päällä.
Hyvä paikka ja hyvät ruoat . Omistaja tosin vois siivota suutaan aika pahasti sanoo joillekkin asiakkaileen.
Onko kokki selvinpäin jos hyvät ruuat . Kännisen kokin tekemiä en söisi, ties mitä niihin tippuu kokatessa,
Kannattais pyörittäjän olla varovainen viinan kanssa läträämisestä tiskin takana.
Paska juttu jos paikka menee moisesta nurin.
Kaikilta yrittäjiltä ei kännääminen työssään kertakaikkiaan onnistu, kun on vähän tiukemmat nuo laatusertifikaatit monessa hommassa.
Jotain ilotulitusta meinaavat. Onkohan sytyttäjä selvinpäin?
Ostin 300€ raketteja omaan käyttöön, niin miksi pitäisi ne mennä lähettämään paikallisen kapakan iloksi jossa pyörii kännisiä ympärillä. Ja mikä siivo näkyy taas aamun valjettua eikä niitä kukaan krapuloissaan tule siistimään. Ihan hullu idea. Onko vakuutukset kunnossa jne ja lähettäjät edes siinä kunnossa että homma onnistuu .
Ammu köyhä rakettis kotona. Mää meen ainakin ampuun 500e edestä raketteja muiden iloksi.
Varo sitten ettei tule silmävammoja känniääliöille jos 500€ ohjus räjähtää naamalle.
Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua ja aiheuttavat meluhaittaa: Haittoja voi vähentää noudattamalla ilotulitteiden käyttöaikaa ja -paikkaa koskevia rajoituksia sekä välttämällä savuisia paikkoja
Varmaan isot sähkölaskut pernabaarin yrittäjällä näin talvelle kun patterit laulaa hoosiannaa seinillä ja silti asiakkaitten on vilu. Mutta siihen auttaa iloliemi 40% yskänlääke . Tyhmä se on joka kaljaa juo tällaisilla pakkasilla .
Omistajalla on aina itsellä se 40% veressä niin ei huomaa on sitten kylmä tai kuuma. Taas bongattu kännissä töissä
Oman yrityksen kuormasta saa syödä ja juoda.
Juu. Espanjan moguli hyvä esimerkki
Onko jo kokin maksa poksunu, kun niin hiljasta?
Olitko itse ainoa asiakas.
Hyvää ruokaa kuitenkin tarjolla oli kokki sit pikkusen tai vähän enemmän.
Välillä on saattanut olla jopa kaksi muutakin
Tarkastus oli käynyt. Ehkä kokki oli jo sammunut tai tajusi pysyä toisaalla...
Kunossa kaikki siitäs saitte käräyttäjät
Vissiin pitäs katsoa peiliin jos toiminta tuntuu siltä että siitä voi käräyttää
Kunnon toimari voi vetää lärvit, mutta ei työpaikallaan. Siinä on suuri ero missä se on fiksua tehdä...
Tai ainakin siirtyä asiakkaiden puolelle jos täytyy läträtä
Kohta pitää tehdä veroilmoitus ja tilinpäätös viime vuoden bisneksistä.
Kateellisia ne käräyttäjät ei mitään muuta.
Niitä vesilahdessa piisaa .
Tarkastajat kiertänyt tiiviisti kuppiloita. Tuskin kukaan käräyttänyt.
Toivoisin viihdeohjelmaa "kuppilat kunnossa" jossa seurataan kuppilan elämää.
Kuppilaa tietysti pyörittäisi jokainen Perunan elinkaaren omistaja, yhtäaikaa ja yhdessä. Taitaisi työaikana tiskin takana tapahtua enemmän kuin asiakastiloissa!
Vaikea koko elinkaaren yrittäjien kanssa mitään pyörittää, kun kaikki ei ole enään edes hengissä.
Kyllä kai peuran elinkaaren yrittäjät on vielä elossa. Kapo, Niko ja Marika .
Vai onko joku just kuollu ?
Kiinteistö ollut kauan välittäjällä myynnissä ja hintaakin on laskettu. Kannattaisiko näin kiinteistösijoittajan näkökulmasta ostaa pois ja tehdä hieman remonttia ja vuokrata sitten hyvällä hinnalla. Vai sanooko heti joku ettei Vesilahdessa mikään kannata.
Ostas pois
Mitä uutuuksia paikallisessa?.
Taitaa sama show jatkua viikosta toiseen
Eikö ole uusia esiintyjiä .
Ei taida. Kokilla kyllä ohjelmisto vaihtuu kännin tason mukaan
Pääasia että selvinpäin muistaa
Ei se niin nöpönuukaa jos kokki ei kännissä muista pestä käsiään kun on käynyt kakalla, pääasia että muistaa selvinpäin
Juopottelu ja yrittäminen on tuhon tie yritystoiminnalle lopulta. Jää monta tärkeämpää tehtävää hoitamatta ja se on loppu lopulta koko hommalle. Kokemuksesta tiedän .
Saanko kysyä mikä ja missä tämä "perunabaari" on ?. Kysyn siksi koska ollaan hiljattain muutettu Vesilahteen ja ollaan kylän asioista vähän ulkona kuin lumiukot.
Ei missään . Tää perunabaari on yhden kylähullun keksimä nimi peurankrouville. Kylähululla aina välillä lääkitys heittelee.
Perunapaarista saa perunaa monessa muodossa. On siikliä, timoa, rosamundaa, challengeria jazzyä ja puikulaa. Niistä sitten tehdään keittyä perunaa, aldente ja weldone. Muussia nam nam kun tekee muusia niin koko kylä hymyilee. Välillä hemmotellaan paistinperunoilla. Joskus on gratiinina. Mikä peruna sopii parhaiten, no sen tietää perunan peruna-asiantuntijat. Uuniperunaa älkää unohtako oijoi se kyllä soi ja jaksaa taasen pellolla lapioida paskaa kun herkuttelee peuran uuniperunoilla.
Mutta tosimies on se joka tilaa joka perunaa joka muodossa yhtäaikaa. Siinä muut lisukkeet itkee mutta mitäs eivät ole perunoita. Oi perunabaari, mailman paras perunalaari sulle laulan taas lauluja koska annat elämyksiä!
Vesilahtelainen sisäsiittoisuus taas edustettuna
Sä oot hoidon tarpeessa ja heeti
Veikkaan että samainen hoidon tarpeessa oleva henkilö käy siellä baarissa ryyppäämässä aina kun saa rahaa jostain sen verran.
Sä se oot heppu perunahenkilö.
Et kai ihan vapaana kulje
Kävisin siellä jos joskus olisi vaikka rippari esiintymässä. Muuten aika kuivaa touhua .
Jumankekka että tarvis olla esiintyjiäkin ronkeleille kyläläisille että suvaitsisivat viihtyä? Se on niin etä josei kelpaa niin sitten menee konkkaan eikä uutta kukaan avaa kun näkee ettei kannata. Minusta on kivempi että kylällä pysyy edes jotain palveluita pystyssä.
Showtahan siellä liiterissä on ollut pitäjien toimesta jo pidempään, omistajuuden vaihdokset eivät ole onneksi sitä poistaneet. Millon on kokki kännissä, millon moguli antaa kännissä potkut henkilökunnalle, millon pidetään ovet kii ja maataan kotona perse homeessa kun ei kiinnosta. Jatkuva sirkus ja sitten valitetaan ettei muka viihdettä?
Edellisten pitäjien aikana kyllä oli se rippari silloin tällöin ja kaikki peräkamarin pojat ryömivät torpistaan paksu lompakko perstaskussaan kylän ripparibaariin törsäämään . Tällaista lisää niin alkaa rahaa tulla ovista ja ikkunoista entiseen tapaan. Kyllä uskovaisten tapahtumat on jo nähty moneen kertaan ,eli muutos ja loppuu puutos.
Pe tupa täys ja la täys. Mutä sitä muuttaan kun kauppa käy noinkin. Hienoa et joku jaksaa yrittää
Hyvä että on vielä rikkaita joilla on varaa käydä ulkona syömässä ja juomassa. Toisin kun niillä joilla asuntovelka painaa saldon usein niin alas ettei ole edes varaa kotona juoda edes halvinta keppanaa. Tosin juominen on vanhanaikaista ja terveydelle haitallista paskaa.
Peruna maittaa vesvissä!
Jättäkää pernabaari jo rauhaan on meinaan niin loppuun kulunut aihe.
Asiakastiedosta ei löydy sellaista yritystä?. Olisin katsonut taloustiedot, se aina kiinnostaa onko tehnyt paljon 2023 vuonna tulosta , onko liikevaihto , omavaraisuus kunnossa ja montako työntekijää milläkin yrityksellä virallisten tietojen mukaan on .
Sirkus pyörii, samat pellet esiintyvät. Mitenkä siellä ulkopuolisia työntekijöitä on, kun tirehtööri ryyppää ja vahtaa työpaikalla? Allekirjoittaneella ei kuuppa kestäisi moista ryöpytystä. Toki asiakkaatkin saavat osansa, ettei työntekijöiden harteille kaadu kaikki.
Koska siltsu esiintyy peurassa?.... nyt saisi halvalla
https://www.tanssiin.fi/jari-sillanpaan-keikkahinta-romahti-nain-paljon-pikkukylan-baari-joutuu-silti-maksamaan/
Vieläkö pyörii sama ohjelma
Oi niitä aikoja kun oli vielä aito ja alkuperäinen PubTikka oli hyvä meininki ja paljon porukkaa. Nyt kaikki on mennyt hipsutteluksi .
Onhan pernapaarin asiakkaille ihan omat pilkkikisatkin loppukuusta. Kyllä on mahtavaa.
Hienoa että joku järjestää . Eikä vaan oo tekevinään.
Mitä on päävoittona?
Ei mikään pernapaari , vaan ASM Works OY .
Hieno nimi , ihan kun joku mahtava metalliteollisuuden konserni.
Miksköhän ei kyseinen konserni ole työnantajarekisterissä vaikka työvoimaa näkyy olevan toimitusjohtajan lisäksi.?
Mitäs se kyylä sulle kuuluu...
Juo olutta ny vaan ja nauti tunnelmasta
Montako työläistä siellä on?
Päivityksistä päätellen kaksi ja kolmas tulossa. Kuka voitti pilkkikisat?
Missä sellainen päivitys on ? Hakeeko huippukokkia vai baarimikkoa.
Ei taida hakee mitään vaikka huippukokki vois olla hyvä
toivottavati löytää jonkun perunoihin erikoistuneen erikoiskokin
Dollarihinnat takaisin! Olisi vielä iso kasa jäljellä viime Miamin reissulta. Saiskohan niillä maksettua vaikka tiskin alta?
Mikä v.tun perunapaari? Valaiskaa nyt mikä mesta ?
Perunapaari aka perunalaari aka perunaliiteri. Sinne vetään muusia niin että napa raikaa! Mutta käy ennen kahdeksaa ettei ne kusihoususet juopot pilaa ruokahalua.
Eikä känninen kokki vie ruokahalua se vielä puuttui edellisestä kommentista.
Minua ei haittaa yhtään vaikka kokki ei kakalla käynnin jälkeen muistaisi pestä käsiä koska on kännissä, sivumaut kunniaan
Onko pernabaarin päädyssä tänä kesänä Kurkifestivaalit ja onko huippu esiintyjiä tiedossa.?
Pernabar fillharmony ainakin
Kurkifestivaalit on kuopattu
Tähdenlento koko paikka taitaa olla.
Juu niin on sanoo tietämätön. Hyvin menee
Tarkoitin että festarit oli 1 tähdenlento. Ei tällaisessa tuppukylässä mikä Vesilahti on ole järkevää edes sellaisia järjestää omalle juoppoporukalle jossain pubin päädyssä, kun kulut isommat kuin tulot . Se oli tähdenlento .
Eiköhän se useamman vuoden pyörinyt ja Peura Destiny oli siitä hyvä jatkaa. Toivottavasti Peura fest vielä järjestetään.
Pian juopot herää krapuloissaan ja antaa lyhyet ja ytimekkäät vastaukset näihinkin kommentteihin viisaudessaan. Ihan vaikka oravien ja varisten pesimisestäkin tietävät kaiken ja koska metsä pitää kaataa ja koska ei.
se olin minä joka paskansi kurkifestivaaleilla tiedätte kyllä mihin
Tarvittaisiin kansainvälinen Ravintolamoguli takaisin puikkoihin! Johan pompsahtaisi festareille parikymmentä esiintyjää alkaen Pandorasta. Miljoonat liikkuu ja liikuttaa!
Ravintolamoguli vaihtanut alaa. Nuutajärvellä johtaa kesällä suurta kirpputoritapahtumaa. Ei viinan ja ruuan myymisellä rikastunut niin vaihtoi alaa.
Tarvitaan pesunkestävä pisnismies haistamaan nämä tilaisuudet. Harvasta kyläläisestä olis visioimaan miten Nuutajärvellä laitetaan räteil ja lumpuil pennit miljooniksi.
mistäs tuonne pääsee ilmoon myyjäksi? jos omalla myyntipöydällä sais tienattua muutaman kymppitonnin ja pääsisi osalliseksi miljoonamenestyksestä
Ei muuten pidä paikkaansa, on kyllä auttelemassa järjestäjää mutta ihan toinen on järjestäjä.
Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kun huutelee..
Yleensä vararikon tehneet yrittäjä päätyvät hämäräbisneksiin tai niistä tulee suuria peräkonttikirppisyrittäjiä kun on ulosotossa. entiset lounaskahvila yrittäjät samanlaisia nykyisin. Millä lie tuloilla nekin pötkii kun ei mitään kiinteää enää omista.
Missä tämä perunabaari vai mikä se on vaikuttaa ?. Kertokaa tyhmälle uudisasukkaalle joka haluaa tietoa paikallisista palveluista.
Mökkiläiset tulee pian mites siihen varauduttu aukioloajoilla?
Ilmeisesti viina virtaa ja laulu soi vanhaan malliin ja kesämökkiläiset käy kokeilemassa ovea onko se auki vai kii jos vanhat merkit paikkansa pitävät, on kii.
Mä edelleen odotan vastausta kysymykseen, mikä ja missä on tämä perunabaari? Kiinnostaisi tutustua paikkaan lähemmin...
Minäpäs tiedänkin missä on kunnan paras salakapakka.
Aikoinaan kylän ravintolamoguli häipyi Espanjaan isompiin bisneksiin ja uudet omistajat remppasivat kioskin liiterimäiseksi. Liiterin ulkoasuun sopi heidän antamansa uusi nimi - PERUNABAARI kuin peruna perseeseen.
Kunnollinen asuntohan siihen olisi kannattanut jättää päätyyn,niin voisi olla että jo olisi mennyt kaupaksikin. Näkyy olevan jo ollut pitkään myynnissä koko pernaliiteri.
https://www.nordichomeslkv.com/properties/nurmitie-1
Voisi välittäjä hieman päivitellä kuvausta mitä myy,ei vaan kaikki tiedot pidä paikkaansa. Tai sitten ei ole väliä meneekö kaupaksi.
Onhan siinä asunto päässä .
Onko perheasunto,ei taida olla yrittäjäperheelle sopiva nykyinen.
suosittelen välttää sen kämpän kirousta. kaikki siihen muuttaneet alkaneet pämppään kutakuinkin päivittäisellä otteella
Taitaa pankki omistaa kyseisen liikemiehen kaikki sijoitukset ja koitetaan myydä epätoivoisesti jos joku yhtä tyhmä ostaisi purkukuntoisen läävän .
Eikös pankit ole sitä varten .
Peruna on ihanaa!
Miksi juottolan mainos taas on revitty p.skakaivosta esille. Eikös ole jo loppuun kaluttu huono vitsi.
Kansa huutaa, LUUKKU AUKI! Paremmat aukiolot ettei tarvi törmätä suljettuun oveen
Alkoholi ja hiilihydraattipitoiset mössöt on epäterveellisiä vatsantäytteitä.
Peruna on ollu jo pitkään auki, poikkee sinäkin muussilla. On nii gutaa käydä vetään päivän parhaat perunat namiskelus numskelis namusia!
t. ammattimuussikko
Hullu
Oot amattihullu
Löytykö juottolaan uuet pitäjät vai joutuko kapo palaan tiskin taakke?
Uudet tuulet puhaltelee ja hyvä meininki tuntuu olevan.
Vesilahden Visaan on tulossa perunoiden syömis joukkue. Tulisko kukaan mukaan tän illan treeneihin, tietysti Perunabaariin? Vetästään van goghit siiklillä ja rosamundat puikuloilla!
Lapin puikulat olisi vetonaula , ei tarvita silloin ripparia kuppasen peränsä esittelyyn.
Onko uudistuneessa peurassa paljon kännisiä?. Sillä vaan kysyn että voiko perheen kanssa tulla ruokailemaan kun mukana on alaikäisiä lapsia ,eikä heidän vielä tarvitse nähdä humalaisia orveltäjiä . Vai onko siellä edustettuna Vesilahden junteimmat juopot viemässä ruokahalun .
Hyvää ruokaa on et syömään vaan
Koska se on auki vai onko vain viikonloppuna kun alkoholin suurkuluttajat tulee paikalle.
Join perunassa rahat, talon, vaimon ja lapsetkin...viimeset hilut taskusta nurkan pelikoneeseen. Kotiin menin taskut tyhjillään, kesken kotimatkan muistinkin...vaan eipä ole enää kotiakaan, näin ojan pohjalle jäin palelemaan.
Hyvää joulua kaikille toivotteleepi Perunan henkilökunta. Tulkaahan välipäivinä perunalle. Tarjolla monen sortin perunaa ja glögiä.
Syö jouluna maltilla – ylensyönti on sairaanhoitaja Mira Huurneen mukaan yllättävän yleistä.
Perunalla ei kannata mässäillä jouluna ,voi sairastua pahaan ummetukseen .
Perunasta saa kohta puikulaperunaa aijaijajaaaa miten namia!
minä juon vain raakaa kossua!
Köyhä.
tää liiterihän on ihan tyhjä tulkaa ny joku ettei tarvi yksin pämpätä
Se on nähty ja koettu kiitos ei juopottele sinä ja nauti.
Jahas taas XXX ja YYY homosteli vessassa. Seurauksena YYY lähti sitten ripulit jamesoneissa kun ei supistajalihas enää toimi homostelun seurauksena
Sen takiako sua ei näkynytkään sen jälkeen baarilla kun häivyit pöydästä sanoen että pitää käydä vessassa . Osta perunajauhoja kaupasta ja lusikoi sitä sisään niin tulee tulppa ettei tarvi peukku pe.seessä kulkea.
tää baarihan on hitti! t.tuore kyläläinen *hik*
Juopoille aivan sama millainen kunhan viinaa saa jos silmät liikkuu.
Kokkikin on kai selvistäpäin ..
Onko siellä semmonenkin .. ruuan tasosta päätellen ei
On hyvää ruokaa ja iloisia myyjiä .
https://helppox.com/viina/uusi/info.php?nimi=+Ravintola++Peuran++Krouvi+&katuosoite=+Nurmitie++1+
Uudet luvat tullu taas. Mikähän juttu?
Pääasia et luvat on.
Jotakuta vaivaa jatkuvasti baarin asiat oli niin tai näin , mutta suosittelisin olemaan enemmän huolissaan siitä minkälainen kunnanvaltuusto taas äänestetään tähän persaukiseen tuppulaan 2025. Pahalta näyttää tulevaisuus yleisesti ottaen maailmantilanteenkin vuoksi.
Ehkä tämä ryhmä oli baarin asioita koskeva.
Osa totta ja osa täyttä pas aa..
Sitä enemmän p.ska löyhkää mitä enemmän sitä pöyhitään,sitä vaan ei ne tajua jotka baarin asioita jatkuvasti vatvoo k.usisilla pääntäytteillään.
Tänään kaaleet mestoilla - menköön kuka uskaltaa
Tarkoitatko savulihoja taas liikkeellä Ruotsista asti kun kesätulee.