Vapun saatto

Hiljattain,kovalla suvakkien äänellä Suomeen saapuva matuparvi tuo mukanaan kovaa väkivaltaa ja mustelmia.Poliisi laitos on antanut useita varoituksia huonosta puhetaidosta ja kovasta halusta raiskata lauantaiksi ja vappuaatoksi erityisesti maan etelä- ja keskiosiin.

Matuparvi saapuu Suomeen Torniosta alkaen. Tällä hetkellä matuja on jo leiriintyneinä ympäri suomen toreilla ja suvakkien kotona.Petteri Orpo, Timo Soini ja Juha Sipilä ovat ennustaneet aiemmin, että koko maassa kannattaa varautua siihen, että matut voivat tulla lapsina tai tai aikuismieslapsina.

– On myös mahdollista, että esimerkiksi terroristeja,entisiä sotilaita ja homoksi tekeytyviä voisi tulla ihan reilusti tämän paineen myötä, Soini sanoi.
Kantasuomalaisia,etenkin nuoria tyttöjä varoitetaan rankasta matuparvesta.

Helsingissä alkoikin valtaisa suvakkien takapuolijuhla jo vuonna 2015
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lethir kirjoitti:

Hiljattain,kovalla suvakkien äänellä Suomeen saapuva matuparvi tuo mukanaan kovaa väkivaltaa ja mustelmia.Poliisi laitos on antanut useita varoituksia huonosta puhetaidosta ja kovasta halusta raiskata lauantaiksi ja vappuaatoksi erityisesti maan etelä- ja keskiosiin.

Matuparvi saapuu Suomeen Torniosta alkaen. Tällä hetkellä matuja on jo leiriintyneinä ympäri suomen toreilla ja suvakkien kotona.Petteri Orpo, Timo Soini ja Juha Sipilä ovat ennustaneet aiemmin, että koko maassa kannattaa varautua siihen, että matut voivat tulla lapsina tai tai aikuismieslapsina.

– On myös mahdollista, että esimerkiksi terroristeja,entisiä sotilaita ja homoksi tekeytyviä voisi tulla ihan reilusti tämän paineen myötä, Soini sanoi.
Kantasuomalaisia,etenkin nuoria tyttöjä varoitetaan rankasta matuparvesta.

Helsingissä alkoikin valtaisa suvakkien takapuolijuhla jo vuonna 2015

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu