Uutisissa kerrottiin, että Suomi on hankkimassa merivoimille neljä "monitoimikorvettia". Eikö noita veneitä ja pikkupaatteja ole jo tarpeeksi?
Miksi ei vois hankkia edes YHTÄ kunnon sota-alusta? Vaikka merivoimien lippulaivaksi? Luulisi nyt edes hävittäjä-luokan aluseen olevan kiinnostusta. Mieluummin fregattiin.
Ennen sotaa paljon köyhemmällä Suomella oli varaa hankkia kaksi suurta panssarilaivaa ja muutamia sukellusveneitäkin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyaikaisessa merisodankäynnissä suuret alukset ovat vanhanaikaisia. Liian helppoja kohteita ohjuksille ja torpedoille.
Mutta kyllä yhden suren aluksen hankkiminen on perusteltua koulutus- ja edustussyistä.
Ennen sotaa rahaa tosiaan käytettiin panssarilaivoihin, jotka sodassa pääasiassa toimivat ilmatorjuntapattereina. Sama raha sijoitettuna vaikkapa konepistooleihin, pst-kivääreihin ja tykistön ammuksiin olisi ratkaisevasti parantanut talvisodan tulosta.