Al-Jazeera-tv-kanavaa painostetaan
Julkaistu 30.01.2005, klo 13.27
Suosittu qatarilainen tv-kanava myytäneen tämän vuoden aikana, kertoo The New York Times. Qatarin valtio, joka tukee kanavaa, on joutunut kovan painostuksen kohteeksi niin Yhdysvaltain kuin eräiden arabimaidenkin taholta.
USA ei pidä al-Jazeeran tavasta kertoa Irakin sodan siviiliuhreista, Palestiinan tilanteesta ja Osama bin Ladenin viestien julkistamisesta.
Monet yhdysvaltalaiset poliitikot, esim. varapresidentti Dick Cheney, puolustusministeri Donald Rumsfeld ja ulkoministeri Condoleezza Rice ovat arvostelleet kanavan uutisointia harhaanjohtavaksi ja virheelliseksi.
Lehden haastattelemien yhdysvaltalaisten virkamiesten mukaan Qatar on painostuksen kohteena, vaikka asia onkin kiusallinen. Painottaahan Yhdysvallat Lähi-idän politiikassaan juuri mm. vapaan tiedonvälityksen oikeutta.
Irakin väliaikainen hallitus kielsi viime elokuussa al-Jazeeran toiminnan maassa, eikä Yhdysvallat protestoinut asiaa. Yhdysvallat on myös perustanut kilpailevan kanavan, al-Hurran.
Lehden tietojen mukaan Qataria ei juuri al-Jazeeran aiheuttaman ongelman takia kutsuttu Yhdysvaltain järjestämään Lähi-idän kehitystä pohtivaan kokoukseen viime kesänä.
Arabimaat, kuten Saudi-Arabia ja Egypti taas eivät siedä sisäisten ongelmiensa julkituontia.
Lehden mukaan yritykset eivät uskalla USA:n ja arabimaiden vastatoimien pelossa mainostaa al-Jazeeralla, mikä on vähentänyt kanavan mainostuloja.
Qatarin viranomaiset kertovat, että kanavan toimitusneuvostoon on liitetty uusia jäseniä, joiden yhtenä tehtävänä on valmistella kanavan myyntiä.
Qatarin valtio tukee al-Jazeeraa vuosittain 40 - 50 miljoonalla dollarilla. Kanavan vuosibudjetti on noin 120 miljoonaa dollaria.
Vaikka kanava myytäisiin, The New York Timesin haastattelemat yhdysvaltalaiset virkamiehet eivät ole varmoja, muuttuisiko kanavan harrastama kriittinen journalismi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
No on aikakin saada terroristien äänitorvi kuriin.
vastaus on kyllä sull nami. pusipusi
áika monet jenkkilehdet yllyttää sotaan irakissa, afganistanissa...
>>Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaista uuskielestä lukiessa tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan.
Esimerkiksi kirjaan tutustuessa voi hämmästyneenä alkaa ymmärtää, että se järjestely, mitä Kosovossa alettiin muun muassa suomalaisten voimin kesällä 1999 toteuttaa, ei suinkaan ole Ahtisaaren neuvottelema Kosovon rauhansopimus. Se on todellisuudessa USA:n pakottamana syntynyt Nato-johtoinen manööveri, joka sivuutti niin rauhansopimuksen kuin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman. Tätä eivät niin suomalainen media kuin Ahtisaari itsekään ole meille kertoneet.
Kirjan lähes joka sivulla paljastuvat median ja intellektuellien petokset tuntuvat helposti niin räikeiltä, ettei niitä voi uskoa tosiksi. Suomalaisille, jotka ovat eläneet kahden imperialistisen järjestelmän rajamailla, tarjoutuu kuitenkin ehkä muita helpommin välineitä tiedon ja vallan suhteiden ymmärtämiselle. Ahaa-elämyksiä voivat tuottaa vaikkapa kohtaamiset entisen Neuvostoliiton kansalaisten kanssa. Minä esimerkiksi kysyin kerran eräältä Suomeen muuttaneelta virolaiselta, mitä hän eniten oudoksui yhteiskunnassamme. Epäröimättä tämä läntiseen järjestelmään varsin myönteisesti suhtautuva ihminen vastasi: "Sitä, että suomalaiset uskovat sanomalehtiin.">>
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/esipuhe.html
Kokeileppas mennä Saksaan perustamaan natsipropagandaa suoltava TV-kanava, niin taatusti törmäät sananvapauden rajoituksiin ihan virallisen Saksan taholta.
Olihan sattuva vertaus VITUN NUIJA!!!
Mielestäsi miljoonien viattomien järjestelmällisen tappamisen puolustelu ja kertominen kuolleista siviileistä on siis sama asia ?
USA ei halua ihmisten ajattelevan amerikkalaisten pommitusten takia kuolleita pikkulapsia ja siviilejä.
Bush haluaa ihmisten näkevän muslimit pahana ja USA:n hyvänä, vaikka näin asiat eivät ole.