Äidiksi yksin

Hei!

Ne jotka ovat kovia tuomitsemaan muita, pyydän ettet lue tätä ollenkaan.
Olen saanut jo kärsiä tarpeeksi ja myös oppinut virheistäni. :(
Eli olen 32v eroamassa oleva neljän ihanan lapsen äiti.
Nämä kaikki lapset asuvat pääosin isänsä luona, ovat luonani mahdollisimman paljon ja työvuorojeni mukaan. Exä ei ole työelämässä mukana tällä hetkellä. Mutta yhteishuoltajuus meillä on.

Kaikki tämä sotku alkoi kun tapasin itseäni lähes 6v nuoremman miehen, joka sekoitti pääni ja silloisen liittoni. Hän vannoi rakkauttaan ja voi elämä seksi oli taivaallista. Leijuin pilvilinnoissa annoin kaiken vaan valua läpi sormien, mikään ei enää kiinnostanut.
Koin lapset valtavana taakkana ja tunteet mieheeni alkoi karista vähitellen.

Tapailimme tämän miehen kanssa sen kesän tiiviisti ja rakastuimme toisiimme, hän oli eri paikkakunnalta ja kävi luonani aina kun halusin, hän tuli vaikka keskellä yötä. Loppu kesästä huomasin olevani raskaana, järkytys oli itselleni kova..ja päädyin aborttiin salaa.:(
Itkin monta viikkoa lapseni menetystä, samalla kerroin ex miehelleni suhteestani.
Tiesin että kaikki olisi väliltämme ohi ja hän otti se todella raskaasti. kamppailin tunteideni viidakossa.
Katkaisin suhteem nuorempaan mieheen joksikin aikaa.
Mieheni olisi halunut lasten takia jatkaa vielä kanssani, mutta en tuntenut enää mitään häntä kohtaan. Rakastin vain tätä nuorempaa miestä, ajattelin häntä lakkaamatta.:(

Syyskuussa muutin pois yhteisestä kodistamme, menimme exän kanssa asumuseroon.
Aloin taas kirjoittelemaan nuoremman miehen kanssa ja hän halusi muuttaa luokseni.. kun sumussa suostuin tähän, hän hankki työpaikan ja muutimme yhteen.
Tätä onnea kesti 3,5kk ja koko tämän ajan onneamme varjosti ex mieheni, hän ei antanut lasten tutustua uuteen mieheeni. Tilanne meni lopulta täysin mahdottomaksi ja mies muutti takaisin omalle paikkakunnalleen, mutta jatkoimme kirjoittelua ja soittelua. Mutta tapaamisiin tuli pitkä tauko. Yritin uskotella itselleni että nyt on aika päästää irti hänestä ja keskittyä saamaan avioliittoni vielä takaisin.

Tuli talvi ja joulu.. asuin kirjaimellisesti yksin mutta vietin paljon öitä exän ja lasteni luona. kirjoittelimme nuoren miehen kanssa ja lähennyimme taas toisiamme, päätimme yrittää vielä. molemmat ajattelimme toisiamme. Hän sanoi ettei voi elää ilman minua. Hän oli kun huumetta minulle, en pystynyt mihinkään jos en kuullut hänestä.
Tammikuussa hän tuli luokseni ja viipyi luonani monta ihanaa päivää.. olin korviani myöten rakastunut, oli ihana käpertyä toisen kainaloon ja tuntea toisen lämpö. Kun hän lähti tunsin itseni tyhjäksi. Olin todella rakastunut häneen.
Soittelimme ja hän vannoi rakkauttaan..

Muutaman viikon päästä tästä tein taas positiivisen raskaustestin, odotin hänen lastaan.
Kerroin hänelle lapsesta, hän oli järkyttynyt ja syytti minua ehkäisystä, hän ei ollut ilahtunut ollenkaan. Ei halunnut lapsia vielä, ei ollut valmis isäksi.
Tämä oli itselleni shokki, odotin toisenlaista vastaanottoa.
Hän katkaisi välit minuun.. itse kamppailin avioeron ja pahoinvoinnin kourissa, olin täysin yksin. Tiesin etten pysty toiseen aborttiin ja päätin pitää lapsen. Tiesin että olen tästä lähtien yksin ja tulen kasvattamaan lapsen yksin.

Parin kuukauden päästä hän otti minuun yllättäen yhteyttä ja tapasimme.
Kerroin että olen päättänyt pitää lapsen. Hän ei juurikaan mitään tähän sanonut.
Hän ei halunut puhua lapsesta mutta hyväksyi päätökseni.
Hän kertoi että rakastaa minua kaikesta huolimatta ja on rakastanut siitä päivästä kun tapasimme ensimmäisen kerran.

Niinpä jatkoimme suhdetta, mikä osoittautuikin pettymykseni lähes ainostaan seksisuhteeksi, hän kävi luonani 2x viikossa ja viipyi useamman päivän, harrastimme seksiä useita kertoja päivässä..vietimme päivät sängyssä ja rakastelimme. Itse kaipasin niin paljon muuta :(
Yritin puhua jos hän muuttaisi takaisin luokseni.. hän lupasi miettiä ja katseli töitäkin täältä päin. Mutta tätä kaikkea varjosti raskauteni, hän sanoi että ei halua lasta eikä voi sen takia muuttaa luokseni, hän jopa kiristi minua antamaan lapsen adoptoitavaksi.

Itkin monesti itseni uneen. :( hän loukkasi minua tietämättään sitä itsekään. Ystävät olivat hänelle kaikki kaikessa ja hän sanoi häpeävänsä jos kaverit tulisivat luoksemme ja tajuaisivat että odotan hänen lastaan.
Ensimmäisessä ultrassa kävin yksin, katselin onnellisia pariskuntia ja Itkin. Lapsella oli kaikki hyvin, kehittyi normaalisti.
Mies ei halunnut nähdä edes ultraääni kuvaa lapsesta.
Lähetin hänelle pienen ääni clipin vauvan sydänäänistä, yritin saada hänet herkistämään, ymmärtämään että se pieni sydämen jumputus on HÄNEN lapsensa. Hän kyllä kuunteli sen mutta eipä juuri mitään muuta.
En saanut häntä hyväksymään sisälläni kasvavaa ihmettä. Hän oli täysin kylmä kun lapsesta yritin puhua. JATKUU seuraavassa tekstissä..