Hymyyn kääntyy suu

Tänään n-kurkiainen lähestyi alelaaria. Liekkö sitten saatu jo ennakolta tietää kohteessa, että n-kurkiainen olisi tulossa, mutta alelaari oli tyhjä. (tosin saattoi olla, että tyhjentäjä nainen oli juuri muutamaa sekuntia ennen käynyt hakemassa tuotteiston, koska se pyöri vielä laarin ympäristössä) (joten ajoitus saattoi olla tällä kertaa vain sekunteja myöhässä?).
Ainoastaan kasvistuotepuolella oli punalappuisia e-tarvikkeita laarissa. Ja varsin hyviä tuotteita. Sitten kuitenkin n-kurkiainen osti valmista ateriaa 2.95€ kokonaisedulliseen hintaan. Grammien ollessa lähes 200. Pyörykkäinen, patata ala uunipannu, sienten salaatti ja pepperkermakastike olivat ostoksen sisältö. Laatuluokituksella bueno 10 . Sitten onnenpotkut jatkuivat, koska n-kurkiainen sai uudet sukat, 3kpl hintaan 2.95€. Ja niistä voi riittää ilon riemua jopa talveen asti, jos ei kävele hinkkaavalla tavalla, joka kuluttaa sukkia ennenaikaisesti. Vaikka investoinnit olivat todella kalliit ja söivät todella ison loven arjen halintaan on kuitenkin ehjät sukat aina mukavammat kuin monet reikäiset päällekkäin. Samoin kermapepperkastike on aina ilon ja riemun asia.

11

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TYÖNNÄPERSEESEESINE

      Ruokahäirikkö terrorisoifoorumia!

    • uuno.utelias

      Minkälaista on hinkkaava kävely!?

    • ei_ummara

      Nälkäkurkiainen on taas alkanut kirjoitella tänne. Miksi? Mikä lisäarvo noilla ihmeellisillä väännetyillä sanoilla ja tyhjällä sisällöllä on?

    • Minä ymmärrän. itse pyrin hankkii nyt paljon joko alennuskermaa tai punasta maitoo jakkokoaa kasaan joko jätskii tai kermatoffeeta. Sain käsiini lakkritsiuutetta niin siitä kekkasin. Glukoosisiirappi löytyy sokuri voi ja alennulihaa vielä pakkasessa parissakin pakkauksessa sekä kevyet aamukeitot myöskin becelin purkeissa.

    • Niin ja liiterin litran mehupurnukka on mulle aina neljän litran mehupurnukka. kuka sokerivettä haluu juua?

    • ikuinennälkä

      Suut tukkoon arvostelijat, hyvä että kurkis on palannut takaisin talvitauoltaan. tähän aikaanhan kurjet jo muutenkin ovat kotiutuneet, vai pitääkö sanoa kotoutuneet, häh häh.
      Kurkis, alelaareja pitää käydä penkomassa usein, siellä on sattumanvaraisesti välillä paljon ja välillä ei mitään.
      Onnea vaan alemetsästykseen, sitä tässä itsekin harrastaa.
      Jaa edelleenkin koekeittiökokemuksiasi tänne, meillä muilla kun tuo kirjoitustaito näkyy olevan tuota-öö-tuota-joo tyyliä.
      Hyvää kevättä!

      • Olemme_yksilöitä

        Puhu vain omasta puolestasi äläkä "meistä muista".


    • okokooki

      kääntyy suu

      Nälkäkurkiainen

      2.5.2017 18:13
      Tänään n-kurkiainen lähestyi alelaaria. Liekkö sitten saatu jo ennakolta tietää kohteessa, että n-kurkiainen olisi tulossa, mutta alelaari oli tyhjä. (tosin saattoi olla, että tyhjentäjä nainen oli juuri muutamaa sekuntia ennen käynyt hakemassa tuotteiston, koska se pyöri vielä laarin ympäristössä) (joten ajoitus saattoi olla tällä kertaa vain sekunteja myöhässä?).
      Ainoastaan kasvistuotepuolella oli punalappuisia e-tarvikkeita laarissa. Ja varsin hyviä tuotteita. Sitten kuitenkin n-kurkiainen osti valmista ateriaa 2.95€ kokonaisedulliseen hintaan. Grammien ollessa lähes 200. Pyörykkäinen, patata ala uunipannu, sienten salaatti ja pepperkermakastike olivat ostoksen sisältö. Laatuluokituksella bueno 10 . Sitten onnenpotkut jatkuivat, koska n-kurkiainen sai uudet sukat, 3kpl hintaan 2.95€. Ja niistä voi riittää ilon riemua jopa talveen asti, jos ei kävele hinkkaavalla tavalla, joka kuluttaa sukkia ennenaikaisesti. Vaikka investoinnit olivat todella kalliit ja söivät todella ison loven arjen halintaan on kuitenkin ehjät sukat aina mukavammat kuin monet reikäiset päällekkäin. Samoin kermapepperkastike on aina ilon ja riemun asia.

    • fcfcdxe

      Noil Pikavipin ottajil on ainakin Buaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhh

    • drdedes

      Kun ei ole varaa televisioon niin illan saa kulumaan rattoisasti
      kun katsoo uuninluukun lasin läpi kun makaroni paistuu kypsäksi.

      Vähän puuduttavaahan se on aina katsoa samaa "ohjelmaa" mutta
      siihen saa vaihtelua kun laittaa välillä toisenvärisiä makaroneja paistumaan
      silloin on sama kuin katsoisi väritelevisiota.

      • Televisio on paskaa täynnä. Netissä oivat ohjelmat löytyy. Voisin vaikka myydä telkun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1109
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1072
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      818
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      705
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    9. 78
      551
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe