Uusiutunut valtuusto, valstuustoryhmät ja viranhaltijat 75% seisovat rintamassa, kaatuvat keilana tai syövät pitkältä ajalta sanansa, pettävät luottamuksen toisilleen tai sitovat itsensä niin syvälle ettei sieltä ole paluuta kunniankentille.
Nämä enemmistöä yhdistävät, motivoi ja pitää liikkeellä Pyhäjärvellä
-Pro Pyhäjärvi, heidän nujertamisensa
-Rinnevaara, jälkiä jättämättä pyristelevät pinnalla
-Käräjöinti, joutuvat poistamaan vahvat valheensa, näkevät heikot lenkkinsä
-Tili-ja vastuuvapaus runnotaan läpi, mutta johtaa seuraamuksiin v.2016

Vastaukset 25
Vanhimmat
Onneksi on taiteilija Matti Korhosen synnyttämä Proo liike. Se tapahtui aatteen palossa, että Pyhäjärvi säilyisi itsenäisenä, kun keskustaliike vei hurmostilassa Pyhäjärveä kuntaliitokseen. jolloin Paavo L ihannoi, että kuntaliitoksesta tulee maamme suurin kaupunki.
Tässä olemme. Kahdeksan vuotta on kulunut. Tärkein tehtävä on ollut proo- liikkeen kaataminen, tavalla ja toisella.
Se on aiheuttanut nuo aloittajan mainitsemat tapahtumat. ja jatkoa seuraa. Siltä näyttää ja pahaltakin, mitä tuleman pitää.
pyöreänproonritarit
2.5.2017 20:41
Huomattu on. Ihmeellinen jengi ja vielä ihmeellisempi toimintaideologia missä kantavana ajatuksena on suunnaton itseihailu ja tunne korvaamattomuudesta viitaten kuitenkin perinteisesti narsismiin vastapallona ulkopuolisten demonisointi aiheen edelliselle puuttuessa se keksitään mitä tämäkin avaus edustaa eli tyypillistä proota. Ihan kuin tai ainakin lähes kuin jokin ääriuskonnollinen liike joka käy omaa pyhää sotaansa kaikkea vastaan koska ilman sitä toiminnalta katoaa pohja. Vaihtoehto kirpputorien kiertämiselle tai virkkauskerholle tms. kuntapolitiikka vaikka aihepiiri on asianomaisille täysin ylivoimainen ymmärtää saati hallita sitä.
Outo??? Perin juurin outo? Aloitus ei ole.
Älä yhdistä Matti Korhosta tähän. Hän on syytön nykyisen paskaporukan toimista.
Tyhmä avaus, voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen ihminen olet itseesi kyllästynyt?
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen keskusta- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella keskustaa, ei kait se ole keskustan edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen proolta.
Kasva pro aikuiseksi, kasvakaa aikuisemmaksi ja lopettakaa muutkin lapsellinen kiusanteko.
En usko, että sinulla on riittävästi riihikuivia päreitä pitää kaunaista kynsitultasi kytemässä joka päivä?
on sulla paska duuni. Käydä ketjusta ketjuun ruikkaamassa, . . auttaisko vaikka banaani.
Arveletko jotta proon käyrä nousee. kuran heittosi jälkeen.
Eipä+aloituksessa+mainittu+puolueita,+ei+myöskään+KESKUSTAA.+On+oma+asiasi,+kun+omatuntoa+vihlaisee,+aloituksessa+on++valtuuston+enemmistön+ja+henkilöstön+yhteistyön+koonti+tulevalle+vaalikaudelle+75%.+
Se+koira+älähti,+kehen+kalikka+kalahti.
"ei.paikkaa.ei.kunniaa 2.5.2017 20:02 -Pro Pyhäjärvi, heidän nujertamisensa"
"ei.paikkaa.ei.kunniaa 2.5.2017 20:02 Eipä aloituksessa mainittu puolueita"
= Se pro älähti, kehen kalikka kalahti.
proantipatia 3.5.2017 9:48 (kirjoitettu ketjuun Proon virheet)
" Tyhmä kysymys, voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen ihminen olet itseesi kyllästynyt?
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen pro- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella proota, ei kait se ole proon edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen.
Kasva aikuiseksi, kasvakaa aikuisemmaksi ja lopettakaa muutkin lapsellinen kiusanteko.
En usko, että sinulla on riittävästi riihikuivia päreitä pitää kaunaista kynsitultasi kytemässä joka päivä?"
-_______________________
keskustapatia
3.5.2017 10:04
"Tyhmä avaus, voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen ihminen olet itseesi kyllästynyt?
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen keskusta- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella keskustaa, ei kait se ole keskustan edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen proolta.
Kasva pro aikuiseksi, kasvakaa aikuisemmaksi ja lopettakaa muutkin lapsellinen kiusanteko.
En usko, että sinulla on riittävästi riihikuivia päreitä pitää kaunaista kynsitultasi kytemässä joka päivä? "
______________________________
HÄN, joka kopioi tekstin" proantipatia"- nimimerkiltä " keskustapatia" on surullista kyllä, itselleen vaarallinen ja hän on alentunut proovihansa takia syvään katkeruuteen.
keskustapatia (kirjoitettu ketjuun ns. Yhteistyön alustalla vakiovarmat asiat)
3.5.2017
"Tyhmä avaus, voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen ihminen olet itseesi kyllästynyt?
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen keskusta- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella keskustaa, ei kait se ole keskustan edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen proolta.
Kasva pro aikuiseksi, kasvakaa aikuisemmaksi ja lopettakaa muutkin lapsellinen kiusanteko.
En usko, että sinulla on riittävästi riihikuivia päreitä pitää kaunaista kynsitultasi kytemässä joka päivä? "
____________________________________________
proantipatia 3.5.2017
" Tyhmä kysymys, voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen ihminen olet itseesi kyllästynyt?
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen pro- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella proota, ei kait se ole proon edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen.
Kasva aikuiseksi, kasvakaa aikuisemmaksi ja lopettakaa muutkin lapsellinen kiusanteko.
En usko, että sinulla on riittävästi riihikuivia päreitä pitää kaunaista kynsitultasi kytemässä joka päivä?"
______________________________
HÄN, joka kopioi tekstin- " keskustapatia" nimimerkiltä" proantipatia"on surullista kyllä, itselleen vaarallinen ja hän on alentunut keskustavihansa takia syvään katkeruuteen.
Tunnen henkilön, joka tänne suoltaa tuota jankutus-jankutus proo sitä,proo tätä- tai tapahtuipa mitä tahansa se on proon vika. Tämän kaiken olen täältä lukien havainnut.
Keskustan jäsenyydestä sanoi itseni irti.. Kuuluu mieluummin vähemmistöön ja valittajiin Sanotaanhan Isossa Kirjassakin:..kaunan ylläpitäjä ja alituiseen jatkava jyrsijä. Jospa se on Korkeimman Tahto
Päivää sinulle, erittäin huonoa päivää. Autatko kotitöissä?
voi ei, miksi taas. Ilkeämielinen pro olet itseesi kyllästynyt? surullista kyllä, itselleen vaarallinen ja hän on alentunut keskustavihansa takia syvään katkeruuteen.
Tiedätkö sellaisen, sinä yksinäinen PRO- räksyttäjä, että niin YHTEISTYÖSSÄ, kuin riidassakin tarvitaan useampi osapuoli, ainakin kaksi ja kun sinä esim. et halua muuta kuin haukuskella keskustaa, ei kait se ole keskustan edustajien, ei valtuustossakaan, yksipuoleinen tehtävä pyrkiä saamaan uudestaan ja uudestaan solkkuämpärillistä laskivettä silmilleen proolta. Valittamiseen riittää 1 pro jolla on erittäin huono päivä kun kukaan ei auta kotitöissä jotka jää tekemättä kun kaikki aika menee suomi 24:lla kepujen perään itkemisen parissa.
Kasva ISO.LAPSI pro aikuiseksi, kasva aikuisemmaksi, aikuiseksi kasva ja lopetta muutkin proot lapsellinen kiusanteko.
Tämän ketjun kirjoittajajoukko joutuu entisaikaiseen "piirimielisairaalaan". On senluokan juttuja.
Lisäksesi tasan yksi itselleen säännöllisesti vastaileva proo itse kirjoittamissaan avauksissa plus yksi provo.
Piirimielisairaala on suljettu säästösyistä ja asiakkaat hoidetaan avohoidossa. Tunnetaan nimellä pro pyhäjärvi.
Ettei olisi Pyhäsalmen Keskustan p.o?
Ettei olisi Pyhäsalmen Pro:n p.r?
Kyllä tämä proottelu ja kepulisti sanat joita täällä vilisee juotaisiin heittää hevon kuuseen. Todennäköisesti muutamilla katkeroituneilla ei oo muuta tekemistä. Pitäiskö kääntää pahan suolaaminen hyviksi sanoiksi. Jos molempien joukoissa on muutamia jotka ärsyttävät, yleisesti ottaen muut ovat ihan Ok. Miksi siis yleistää? Ja ylläpitää paskanjauhamista. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Lopettakaa
Jatkakaa tuo on hyvä asia, kun kepulaiset toisiaan morkkaa, on nykyinen kepu ja heistä irtaantuneet proo keput taistelkaa vaan keskenään, tai pois potkitut keput he he naurattaa
Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Proo sitä, kepu tätä, Proo sitä, kepu tätä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Kepu tätä, Proo sitä. Proo tätä. Kepu sitä Kepu tätä. Proo sitä. Proo tätä. Kepu sitä Kepu tätä. Proo sitä. Proo tätä. Kepu sitä Kepu tätä. Proo sitä. Proo tätä. Kepu sitä Kepu tätä. Proo sitä. Proo tätä. Kepu sitä Kepu tätä.
Paljonko me proot saamme vaikutusvaltaisia paikkoja Pyhäjärven valtuustolta haluaisimme eroon selänteestä ja vähentää ainakin miljoona euron edestä työpaikkoja hoitohenkilöstöstä eiköhän ne vanhukset ja muutkin pärjää siellä ominaan, sitä en vaan vielä osaa sanoa ketä hoitoketjusta pitää poistaa, jospa ne meidän johtohenkilöt siihen vastaa
Höpöhöpö. Eriävät mielipiteet, toisten nimittelyt, valittsaminen. Tämä on ollut tosielämää Pyhäjärvellä. Äänestäjien aliarviointi. Tehkää niin, ei nuin, valittakaa ja ilmoittakaa MOT:lle. Siis täydellistä oman asuinkuntansa mustamaalausta. Jatkakaa.. Mistä tämä kertoo.
"Vuoden 2014 tilintarkastuksessa ei ole voitu puoltaa vastuuvapa-
utta johtuen useista keskeneräisistä oikeusjutuista. Edelleenkään
emme puolla vastuuvapautta näihin ennen vuotta 2015 tapahtuneisiin asioihin. Vuoden 2015 hallinnossa emme ole havainneet seikkoja, jotka estäisivät vakiomuotoisen kertomuksen antamisen."
Tilintarkastajien lausunnosta erään toisen kinkkisen kunnan tilinpäätökseen. Millä ohjeistettu ilmeisesti tilintarkastajaa tallin takana, että elä poika prkele mene lausumaan poikkipuoleista, tai talutamme sinut navetan taakse.
En kehtaa jatkaa, sillä olen varma virheestä..joko omasta tahi muiden.
Jos te, jotka tänne töherrätte kirjoituksia, olette proo, niin yhteisten asioiden hoitajiksi ei teistä ole. Lukekaa ja nähkää. Mikä, mitä, mistä ja kenelle. Päätöksiä on kyettävä tekemään järkevästi.
Vai niin se menee.Järkevästi?