Sisällissodan taustaa vähän Suomi 100 vuotta

Isänmaallinen keskusta, otetaan nyt Suomi 100 vuotta teemaa esille.

Suomen sisällissota vaati yli 37 000 ihmishenkeä, näistä suurimman osan varsinaisten rintamataisteluiden ulkopuolella. Vankileireillä esimerkiksi kuoli yli 12 000 punaista. Vuoden 1918 synkkää kevättä tarkasteltaessa on lähdettävä liikkeelle vuoden 1905 suurlakosta. Ensimmäiset punakaartit ja suojeluskaartit muodostuivat tuolloin. Väkivaltaisen käänteen tapahtSuomen sisällissodalla on monta nimeä. Tapahtumista on käytetty nimiä punakapina, veljessota, sisällissota tai sisällinen sota, vapaussota, kapina tai luokkasota, riippuen kulloinkin käyttäjästä.

Suomen sisällissodalla on monta nimeä. Tapahtumista on käytetty nimiä punakapina, veljessota, sisällissota tai sisällinen sota, vapaussota, kapina tai luokkasota, riippuen kulloinkin käyttäjästä.

Sisällissodan aikana punaiset puhuivat vallankumouksesta, valkoiset vapaussodasta. Pohjanmaalta lähdettiin ajamaan venäläisiä maasta pois, Helsingistä ja muista Etelä-Suomen teollisuuskaupungeista lähdettiin tekemään vallankumousta. Suurin osa valkoisesta sodan jälkeisestä kirjallisuudesta käyttää nimitystä vapaussota. Nimi on ainakin kahden suuren valkoisten sotahistoriikin kannessa. Valkoiset katsoivat lähteneensä puhdistamaan suomea "ryssistä" ja näihin liittyneistä punakaartilaisista eli ”punaryssistä”.

Punaisten lehdistön kuolinilmoituksissa käytetään joskus myös nimityksiä vapaussota tai työväestön vapaustaistelu. Punaiset puhuivat vallankumouksen epäonnistuttua luokkasodasta. Nimitystä painotettiin erityisesti Neuvostoliitossa painetussa kommunistien kirjallisuudessa. Neutraalimpi nimitys oli punakapina, jota sodan jälkeen käyttivät sekä entiset punakaartilaiset että suojeluskuntalaiset.

Nimitys sisällissota on otettu käyttöön II maailmansodan jälkeen, aikaisemmin vahvasti lapualaishenkisessä ilmapiirissä mikään muu kuin 'vapaussota' tuskin kelpasi viralliseksi nimitykseksi. Tapahtumat muualla ovat saaneet suurimman osan nykytutkijoista ja historian harrastajista valitsemaan sisällissodan, joka on neutraalein termi kuvaamaan k.o. sotaa. Sisällissotaa nimityksenä voidaan puoltaa myös siksi, että suomalaisten lisäksi sotaan otti osaa paljon ulkomaalaisia joukkoja, taistelihan punaisten puolella venäläisiä ja jopa joitain latvialaisia Mäntyharjun rintamalla ja valkoisilla oli ruotsalainen prikaatinsa ja koko von der Golzin saks

Nimitys sisällissota on otettu käyttöön II maailmansodan jälkeen, aikaisemmin vahvasti lapualaishenkisessä ilmapiirissä mikään muu kuin 'vapaussota' tuskin kelpasi viralliseksi nimitykseksi. Tapahtumat muualla ovat saaneet suurimman osan nykytutkijoista ja historian harrastajista valitsemaan sisällissodan, joka on neutraalein termi kuvaamaan k.o. sotaa. Sisällissotaa nimityksenä voidaan puoltaa myös siksi, että suomalaisten lisäksi sotaan otti osaa paljon ulkomaalaisia joukkoja, taistelihan punaisten puolella venäläisiä ja jopa joitain latvialaisia Mäntyharjun rintamalla ja valkoisilla oli ruotsalainen prikaatinsa ja koko von der Golzin saksalainen Itämeren-divisioona. Sisällissotaa voidaan käyttää myös kun verrataan tapahtumaketjua muihin vastaaviin tapahtumiin muualla Euroopassa.umat saivat seuraavana vuonna, ns. Hakaniemen mellakan yhteydessä, jossa useita ihmisiä sai surmansa. Tapaus oli ensimmäinen punakaartien ja suojeluskaartien välinen yhteenotto. Viaporin kapinassa taas Venäläiset kapinoivat upseereitaan vastaan, ja kahakkaan otti osaa suomalaisia punakaartilaisia Johan Kockin johdolla. Kapina kukistettiin ja useita siihen osallistuneita suomalaisia tuomittiin vankeuteen.

Maailmansodan syttyessä 1914 Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, ja saksalaisten uhan kasvaessa täällä aloitettiin vallitustyöt mahdollisen maihinnousun varalta. Toisaalla suomalaisten porvarien piirit olivat lähettäneet jääkärinoppiin Saksaan ylioppilaita ja koulun käyneitä nuorukaisia, vaikkakin joukossa oli myös harvoja työmiehiä. Näistä Saksaan lähteneistä muodostettiin Preussin kuninkaallinen jääkäripataljoona 27, joka myöhemmina otti osaa Suomen sisällissotaan valkoisten puolella.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Unohdit kopsata ne varsinaiset taustat, joista täällä kerrotaan:

https://urly.fi/LRL

Äänestä
  • En unohtanut. Kiitos tästä huomiosta kuitenkin, ja mielenkiinnosta.
    Ajattelin että muutkin saa jotain tästä, ja ottavat sen esille, jos kiinnostusta on.
    Tavaraa on siellä vaikka kuin paljon. Kun osan levittää, se herättää paremmin mielenkiintoa, kuin pelkkä osoite.

    Eli, kumpi on mieleenpainuvampi ja kiinnostavampi, kun noin levittää, vai tämä
    https://urly.fi/LRL

    Samoin otin Putinin ja Merkelin tapaamisesta, mutta se ulkomaan lehdistä, kun tapanani on näin iltamyöhään lukea ulkomailta niitten mediasta. Siksipä ei tarvetta juuri sitten huomiseen kotimaan uutisointiin, kun hekin ottaa ne samoista lähteistä, hekään ei mainitse lähdettä pääosin. Samoin meidän lehdistö ihan ottaa uutisensa noista lähteistä.

    Kun luoja suonut vähän kielipäätä, niin onnistuu ulkomaan asiointikin, vaikka noin suoraan heidän mediastaan. Kun vähän saa vihiä kotimaan lehdistöltä alkuun, mitä etsiä, ja mikä heitä kiinnostaa.

    esimerkiksi :
    https://www.catersnews.com/wp-content/uploads/2017/04/1_CATERS_BABY_ORANGUTAN_2-471x293.jpg
    Tämä Australian lehdestä catersnews.com.
    Miten luonto tehnyt meille kaikille, miten pienokaiset on kaikki kaikessa.
    Enkä edes sano, että muistuttaa Halosen Tarjaa.
    He ei tunne rahaa, mutta heilläkkin "tabunsa" joita
    geenit ohjaa, voi olla ahneuskin, että minä otan päältä,
    muut mitä jää. Sitten käyn vaikkapa ruokajonossa valittamassa
    myös köyhien kurjuutta. Ei edes mieleen, että minäkin antaisin
    roposeni veron muodossa. Se sitä itsekkyyttä, että minä ensin.
    Keisari Augustus jo sanoi: "kaikki kansa on verolle pantava".
    Sillälailla jaetaan kansalle rahaa, ja vain ainoastaan niin, jotkut onnistaa
    sen laistamisen.

    Äänestä

  • Etsivä.löytää kirjoitti:

    En unohtanut. Kiitos tästä huomiosta kuitenkin, ja mielenkiinnosta.

    Hauska tuo pankkomajurin halospakkomielle. Mahtaako hellittää edes kesäksi...

    Kerro meille, oi sinä kielipäätä saanut pankkis, että missä sinun Ruotsista hakemasi Suomi 100 vuotta -aineisto on nähtävillä.

    Äänestä

Halonen om osoittanut ahneutensa monet eri kerrat. Miksi hän verojakaan maksaisi kun ei ole pakko.
Linnunpönttövideollakin känisee. Aikooko tosiaankin pressaksi? Saattaa tyhmä kansa mennä retkuun kolmannenkin kerran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Edelleen.maa.jakautunut kirjoitti:

Isänmaallinen keskusta, otetaan nyt Suomi 100 vuotta teemaa esille.

Suomen sisällissota vaati yli 37 000 ihmishenkeä, näistä suurimman osan varsinaisten rintamataisteluiden ulkopuolella. Vankileireillä esimerkiksi kuoli yli 12 000 punaista. Vuoden 1918 synkkää kevättä tarkasteltaessa on lähdettävä liikkeelle vuoden 1905 suurlakosta. Ensimmäiset punakaartit ja suojeluskaartit muodostuivat tuolloin. Väkivaltaisen käänteen tapahtSuomen sisällissodalla on monta nimeä. Tapahtumista on käytetty nimiä punakapina, veljessota, sisällissota tai sisällinen sota, vapaussota, kapina tai luokkasota, riippuen kulloinkin käyttäjästä.

Suomen sisällissodalla on monta nimeä. Tapahtumista on käytetty nimiä punakapina, veljessota, sisällissota tai sisällinen sota, vapaussota, kapina tai luokkasota, riippuen kulloinkin käyttäjästä.

Sisällissodan aikana punaiset puhuivat vallankumouksesta, valkoiset vapaussodasta. Pohjanmaalta lähdettiin ajamaan venäläisiä maasta pois, Helsingistä ja muista Etelä-Suomen teollisuuskaupungeista lähdettiin tekemään vallankumousta. Suurin osa valkoisesta sodan jälkeisestä kirjallisuudesta käyttää nimitystä vapaussota. Nimi on ainakin kahden suuren valkoisten sotahistoriikin kannessa. Valkoiset katsoivat lähteneensä puhdistamaan suomea "ryssistä" ja näihin liittyneistä punakaartilaisista eli ”punaryssistä”.

Punaisten lehdistön kuolinilmoituksissa käytetään joskus myös nimityksiä vapaussota tai työväestön vapaustaistelu. Punaiset puhuivat vallankumouksen epäonnistuttua luokkasodasta. Nimitystä painotettiin erityisesti Neuvostoliitossa painetussa kommunistien kirjallisuudessa. Neutraalimpi nimitys oli punakapina, jota sodan jälkeen käyttivät sekä entiset punakaartilaiset että suojeluskuntalaiset.

Nimitys sisällissota on otettu käyttöön II maailmansodan jälkeen, aikaisemmin vahvasti lapualaishenkisessä ilmapiirissä mikään muu kuin 'vapaussota' tuskin kelpasi viralliseksi nimitykseksi. Tapahtumat muualla ovat saaneet suurimman osan nykytutkijoista ja historian harrastajista valitsemaan sisällissodan, joka on neutraalein termi kuvaamaan k.o. sotaa. Sisällissotaa nimityksenä voidaan puoltaa myös siksi, että suomalaisten lisäksi sotaan otti osaa paljon ulkomaalaisia joukkoja, taistelihan punaisten puolella venäläisiä ja jopa joitain latvialaisia Mäntyharjun rintamalla ja valkoisilla oli ruotsalainen prikaatinsa ja koko von der Golzin saks

Sisällissodan aikana punaiset puhuivat vallankumouksesta, valkoiset vapaussodasta. Pohjanmaalta lähdettiin ajamaan venäläisiä maasta pois, Helsingistä ja muista Etelä-Suomen teollisuuskaupungeista lähdettiin tekemään vallankumousta. Suurin osa valkoisesta sodan jälkeisestä kirjallisuudesta käyttää nimitystä vapaussota. Nimi on ainakin kahden suuren valkoisten sotahistoriikin kannessa. Valkoiset katsoivat lähteneensä puhdistamaan suomea "ryssistä" ja näihin liittyneistä punakaartilaisista eli ”punaryssistä”.

Punaisten lehdistön kuolinilmoituksissa käytetään joskus myös nimityksiä vapaussota tai työväestön vapaustaistelu. Punaiset puhuivat vallankumouksen epäonnistuttua luokkasodasta. Nimitystä painotettiin erityisesti Neuvostoliitossa painetussa kommunistien kirjallisuudessa. Neutraalimpi nimitys oli punakapina, jota sodan jälkeen käyttivät sekä entiset punakaartilaiset että suojeluskuntalaiset.

Nimitys sisällissota on otettu käyttöön II maailmansodan jälkeen, aikaisemmin vahvasti lapualaishenkisessä ilmapiirissä mikään muu kuin 'vapaussota' tuskin kelpasi viralliseksi nimitykseksi. Tapahtumat muualla ovat saaneet suurimman osan nykytutkijoista ja historian harrastajista valitsemaan sisällissodan, joka on neutraalein termi kuvaamaan k.o. sotaa. Sisällissotaa nimityksenä voidaan puoltaa myös siksi, että suomalaisten lisäksi sotaan otti osaa paljon ulkomaalaisia joukkoja, taistelihan punaisten puolella venäläisiä ja jopa joitain latvialaisia Mäntyharjun rintamalla ja valkoisilla oli ruotsalainen prikaatinsa ja koko von der Golzin saksalainen Itämeren-divisioona. Sisällissotaa voidaan käyttää myös kun verrataan tapahtumaketjua muihin vastaaviin tapahtumiin muualla Euroopassa.umat saivat seuraavana vuonna, ns. Hakaniemen mellakan yhteydessä, jossa useita ihmisiä sai surmansa. Tapaus oli ensimmäinen punakaartien ja suojeluskaartien välinen yhteenotto. Viaporin kapinassa taas Venäläiset kapinoivat upseereitaan vastaan, ja kahakkaan otti osaa suomalaisia punakaartilaisia Johan Kockin johdolla. Kapina kukistettiin ja useita siihen osallistuneita suomalaisia tuomittiin vankeuteen.

Maailmansodan syttyessä 1914 Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, ja saksalaisten uhan kasvaessa täällä aloitettiin vallitustyöt mahdollisen maihinnousun varalta. Toisaalla suomalaisten porvarien piirit olivat lähettäneet jääkärinoppiin Saksaan ylioppilaita ja koulun käyneitä nuorukaisia, vaikkakin joukossa oli myös harvoja työmiehiä. Näistä Saksaan lähteneistä muodostettiin Preussin kuninkaallinen jääkäripataljoona 27, joka myöhemmina otti osaa Suomen sisällissotaan valkoisten puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu