Lapinlahti oli edelläkävijä tässä myös...

Turkkilaisen kreationistin kirjaa jaettu ihmisten postiluukkuihin Helsingin Arabiassa ja Toukolassa, kertoo Yle. Kirjat ovat aiheuttaneet hämmennystä ja pelästyttäneetkin alueen asukkaita.
Turkkilainen Adnan Oktar pohjaa maailmankatsomuksensa islamilaiseen luomiskertomukseen. Helsinkiläisille jaetun evoluutiokriittisen The Profound darkness of the hypocrite -kirjan kansi kuvaa niin sanottua profeetta Muhammadin sinettisormusta. Logoa käyttää Ylen mukaan myös terroristijärjestö Isis, mikä on aiheuttanut huolta ääri-islamistien roolista kirjan jakamisessa.
– Kirja oli todella tiukan linjan fundamentalistinen islamilainen opus. Kaikki muut kuin muslimit tuomitaan siinä harhaoppisiksi ja tekopyhiksi. Oli helpottavaa kuulla, ettei kirja ollut kohdistettu pelkästään minuun, vaan että muutkin alueella olivat saaneet sen, sanoo eräs kirjan pyytämättä saanut.
Ylen mukaan myös Espoossa on jaettu saman kirjailijan kirjaa. Takavuosina Adnan Oktarin teoksia on jaettu myös tieteentekijöille Yhdysvalloissa.

Lapinlahdella täällä Ylä-Savossa jaettiin postilaatikkoon kiusaamisen vastaista lappua yleisesti kaikkiin koteihin ja miten kävikään?
Säikähdettiin!!! --- ja erityisesti helluntailaiset nostivat varsinaisen väkivalta-, kostoliikkeen lapun jakajaa kohtaan. Olihan lapussa "vaarallisesti" koiran kuva! Hui kauheeta? Soittakaa poliisi!
.... homma on ahdasmielistä, niin se sitä on. Sairaalloista vainoa!?
Ei helluntailiikkeen lapsia kukaan uskaltaisi edes epäillä ruokottomuuksien heittelystä julkisilla paikoilla. Ei ! kun ei meidänkään lapset yleisesti - niin tee.
Muuttakaa Iisalmeen, täällä saa ajatella omiakin ajatuksia? Epäilen, että Iisalmessa jaettu materiaali olisi johtanut Lapinlahdella ... Murhaan tai murhiin?
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jokainen+kristitty+TIETÄÄ,+että+Jumala+loi+ihmisen+omaksi+kuvaksensa,+mieheksi+ja+naiseksi+hän+heidät+loi!+Kreationismi+tarkoitta+ilmeisetikin+juuri+luomioppia,+tässä+tapauksessa+turkkilaisittain/islamilaisittain+esitettynä.+Muslimit++uskovat,+että+ihminen+on+luotu,+ei+evotuution+tekele!+Siinä+he+ovat+oikessa!+Muslimit+eivät+usko,+että+Jeesus+on+Jumalan+poika+ja+kuoleman+voittaja!+Jeesus+tuli+sitä+varten+ihmiseksi,+että+ihminen+pelastuisi!+Ihmisenä+hän+pystyi+sovittamaan+ihmisen+perkeleellisyyden+mikä+oli+tullut+koko+ihmiskunnan+oskaksi+syntiinlankeemuksessa!+Raamattu+kertoo,+että+hänet(Jeesus)+havaittiin+olennoltaan+kaikin+puolin+niinkuin+ihminen+on!+Sen+tähden+hän+voi+pelastaa+ne+jotka+hänen+kauttansa+Isän+luokse+tulevat!+Hän+100%+Jumala+ja+100%+ihminen!+Raamattu+kertoo,+että+Hän(Jeesus)+jätti+taivaan+kirkkauden+ja+loiston+ja+syntyi+ihmiseksi!Jeesus+pani+sen+hetkeksi+"syrjään",+eikä+käyttänyt+arvovaltaansa+hyväkseen+vaikka+olisi+voinut!+Tämä+tapahtui+meidän+hyväksemme!Jeesus+ei+käyttänyt+jumaluuttaan+hyväkseen+sovitatessaan+maailman+synnit!+Jeesus+sai+Jordanilla+kasteessa+Pyhän+Hengen!+Tämän++jälkeen++Häntä+koeteltiin+erämaassa.+Hän+voitti+kaikki+kiusaajan+kuiskuttelut+Jumalan+sanalla,+sanoen+aina,+näin+on+kirjoiteettu+ja+siteerasi+Vanha+Liiton+kirjoituksia+jolloin+perkele+jätti+Jeesuksen!+Hän+on+tie,+totuus+ja+elämä.+Eikä+kukaan+tule+Isän+luokse+muutoin+kuin+minun+kauttani!+Näin+sanoo+Jeesus,+joka+nousi+kuolleista+kolmantena+päivänä!+Joten+hänellä+on+KANTTI+A+niin+sanoakin!+Muhamed+oli+ja+meni+hautaan.....ei+koskaan+noussut+kuolleista,+ei+sanonut+olevansa+Jumalan+poika,+oli+vaan+ihminen+.+Hän+yritti+600+jkr+ujuttaa+"näkyjään"+juutalaisille+oppineille+Mekassa.+Kun+Vanhan+Liiton+kirjoitukset+tuntevat+juutalaiset+eivät"huolineet"+hänen+kirjoituksiaan+liitettäväksi+Tooraan,+Muhamed+pahastui,+suuttui+ja+muutti+Medinaan.+Mekassa+oloaikanaan+hän+ei+10+vuoteen+saanut+kuin+muutaman+sata+kannattajaa!Medinassa+hän+terrorisoi++lähialuetta++ja+käskin+tapattaa+kaikki+ohikulkevat+ja+kauepanakin.+Medinassa+Muhamed+sai+"ilmoituksia",+jotka+olivat+suunnattu+hänen+vastustajilleen+erityisesti+mekkalaisia+vastaan,+"Surmatkaa+heidät,+missä+heitä+kohtaattekin,+ja+ajakaa+heidät+pois+sieltä,+mistä+he+ajoivat+teidät+pois,+sillä+epäjuamlanpalvelus+on+pahempi+kuin+synti+kuin+tappaminen!+Tämä+on+uskottomien+palkka!+Suura+2:191++Täältä+juuontaa+juurensa+se++väkivaltaisuus+mitä+Islam+pitää+sisällään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VeijoMaanteidenKuningas kirjoitti:

Turkkilaisen kreationistin kirjaa jaettu ihmisten postiluukkuihin Helsingin Arabiassa ja Toukolassa, kertoo Yle. Kirjat ovat aiheuttaneet hämmennystä ja pelästyttäneetkin alueen asukkaita.
Turkkilainen Adnan Oktar pohjaa maailmankatsomuksensa islamilaiseen luomiskertomukseen. Helsinkiläisille jaetun evoluutiokriittisen The Profound darkness of the hypocrite -kirjan kansi kuvaa niin sanottua profeetta Muhammadin sinettisormusta. Logoa käyttää Ylen mukaan myös terroristijärjestö Isis, mikä on aiheuttanut huolta ääri-islamistien roolista kirjan jakamisessa.
– Kirja oli todella tiukan linjan fundamentalistinen islamilainen opus. Kaikki muut kuin muslimit tuomitaan siinä harhaoppisiksi ja tekopyhiksi. Oli helpottavaa kuulla, ettei kirja ollut kohdistettu pelkästään minuun, vaan että muutkin alueella olivat saaneet sen, sanoo eräs kirjan pyytämättä saanut.
Ylen mukaan myös Espoossa on jaettu saman kirjailijan kirjaa. Takavuosina Adnan Oktarin teoksia on jaettu myös tieteentekijöille Yhdysvalloissa.

Lapinlahdella täällä Ylä-Savossa jaettiin postilaatikkoon kiusaamisen vastaista lappua yleisesti kaikkiin koteihin ja miten kävikään?
Säikähdettiin!!! --- ja erityisesti helluntailaiset nostivat varsinaisen väkivalta-, kostoliikkeen lapun jakajaa kohtaan. Olihan lapussa "vaarallisesti" koiran kuva! Hui kauheeta? Soittakaa poliisi!
.... homma on ahdasmielistä, niin se sitä on. Sairaalloista vainoa!?
Ei helluntailiikkeen lapsia kukaan uskaltaisi edes epäillä ruokottomuuksien heittelystä julkisilla paikoilla. Ei ! kun ei meidänkään lapset yleisesti - niin tee.
Muuttakaa Iisalmeen, täällä saa ajatella omiakin ajatuksia? Epäilen, että Iisalmessa jaettu materiaali olisi johtanut Lapinlahdella ... Murhaan tai murhiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu