Onko autokoulu kallis.?

veio4

Eniten ihmetyttää se miten ministeriö tuo asian esiin. Ministeriön luulisi tuovan esiin asian kaikki puolet mutta ei.
Ministeriö on itse hoitanut asiat niin, että kansa on alkanut huutamaan ajokortin kalleutta. Ministeriöllä luulisi olevan varaa tuoda julki oikeita asioita hintojen suhteen.

Onko ajokortti kallis verrattuna muuhun työhön jota tehdään rehellisellä työllä. ? MIKSI ei tuoda julki selkeitä laskelmia siitä paljonko autokoulun kustannukset on, kun se hoitaa kaikki maksut lain mukaan.

Miksi ei valiteta vaikkapa sähkön kalleudesta.? Sähkö- bisneksestä monet nostavat miljoonia palkkaa.

Saisiko tästä aiheessa pysyvän keskustelun.

24

1707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veio4

      " Saisiko tästä aiheessa pysyvän keskustelun."
      Siis ei loputtoman vaan aiheessa pysyvän keskustelun.

    • virkamiestensuunnitelmat

      Virkamiehillä tavoitteena on saada entistä vähemmän uusia kuljettajia liikenteeseen hankaloittamalla ajokortin saamista. Jatkossa ajokoetta ei saa läpi nykyisellä helpolla ajokokeella. Samoin myös ajamista ja auton pysäköintiä pyritään jatkossa rajoittamaan esimerkiksi Helsingissä.

      • veio4

        Mikä on perimmäinen tarkoitus.?
        Tarkoitus on saada autoilu niin kalliiksi, että köyhät poistuvat liikenteestä ja ne joilla on varaa saastuttaa saavat ajella ruuhkattomilla teillä.

        Vastaiskuna täytetään tiet mopoautoilla.

      • suhaari
        veio4 kirjoitti:

        Ilmailussa tämä on jo tapahtunut.

        Helsinki on kunnostautunut tässä kärkipäässä. Käytännössä tämä on jo meneillään Malmin lentoaseman suhteen. Helsinki on sitten tulevaisuudessa ensimmäinen pääkaupunki, jossa ei ole lentokenttää Pohjoismaista :)

        No polkupyörällä pääsee ketterästi vaikkapa Kalliosta keskustaan. Ja miksi ei myös Vantaalle ? Ja meneehän sinne se atomisähköjuna?

        Hevosia voisi myös käyttää matkustamisessa. Vossikka olisi oiva menopeli vaikkapa Akkadian mäelle., tai sinne lähialueelle.

        No mutta, rahalla saa ja hevosella pääsee. Köyhiähän se koittelee, sano entinen lennonopettajakin..

    • opetusluvalla

      Ei tuo 550€ niin järin kallis ole. Uusavuttomien höpinöitä. Tietysti jos ei ole asian eteen mitään
      valmis tekemään niin voi tuntua kalliilta. Ja hyvin on pennut pärjänneet.
      Verrataans vaikka eläin-maailmaan, kuka ne jälkeläiset oprttaa saalistamaan. Laji kehittyy.

      • Darwin

        Eläinmaailma on hieman ontuva vertaus, koska eläinmaailmassa heikot karsitaan pois. Opetuslupa kotiopetusessa on yleisesti ottaen hyvä, koska kukaan äiti tai isä ei halua opettaa omaa lastaan huonosti. Jos taas opetuslupaopetuksen hoitaa joku vieras, ei voida enää olettaa opetuksen olevan tasokasta ellei opettaja ole ammattilainen.

        Mitä taas alkuperäiseen asiaan tulee, niin ei autokouluopetus ole kallista. Kalliin siitä tekee Suomen valtio. Esim. miksi autokoulut maksavat 24% arvonlisäveroa, kun taksit, linja-autot, kuorma-autot selviävät 10% verolla. Toisaalta miksi autokoulut ylipäätään maksavat arvonlisäveroa, kun muut oppilaitokset eivät näin tee. Ratsastuskoulut, balettikoulut yms. eivät maksa arvonlisäveroa lainkaan.

      • veio4

        Joskus opetusluvalla voi saada ihan siedettävän opetuksen mutta ikävä kyllä ei läheskään aina. Samaan hengenvetoon pitää sanoa ettei kaikki liikenneopetkaan ole ammattiinsa sopivia. Joka ammatissa löytyy niitä jotka ovat väärässä ammatissa.

        Todennäköisyys saada laadukasta opetusta ammattilaiselta on kuitenkin selkeästi suurempi.

      • veio4
        Darwin kirjoitti:

        Eläinmaailma on hieman ontuva vertaus, koska eläinmaailmassa heikot karsitaan pois. Opetuslupa kotiopetusessa on yleisesti ottaen hyvä, koska kukaan äiti tai isä ei halua opettaa omaa lastaan huonosti. Jos taas opetuslupaopetuksen hoitaa joku vieras, ei voida enää olettaa opetuksen olevan tasokasta ellei opettaja ole ammattilainen.

        Mitä taas alkuperäiseen asiaan tulee, niin ei autokouluopetus ole kallista. Kalliin siitä tekee Suomen valtio. Esim. miksi autokoulut maksavat 24% arvonlisäveroa, kun taksit, linja-autot, kuorma-autot selviävät 10% verolla. Toisaalta miksi autokoulut ylipäätään maksavat arvonlisäveroa, kun muut oppilaitokset eivät näin tee. Ratsastuskoulut, balettikoulut yms. eivät maksa arvonlisäveroa lainkaan.

        Hyviä pointteja.

        "Opetuslupa kotiopetusessa on yleisesti ottaen hyvä, koska kukaan äiti tai isä ei halua opettaa omaa lastaan huonosti."

        Kuitenkin, halu opettaa hyvin ei vaan riitä, jos ei ole taitoja. Sitä ei opetuksen saaja eikä myöskään antaja osaa arvioida.

        "Jos taas opetuslupaopetuksen hoitaa joku vieras, ei voida enää olettaa opetuksen olevan tasokasta ellei opettaja ole ammattilainen. "

        Siinä sanoit asian ytimen. Nyt pää on jo avattu ja yrittävät tehdä saman kuin Ajoneuvoverossa, joka oli ensin 2vuotinen tiestön korjaamiseksi ja hups siitä tulikin pysyvä, muiden yhteiskunnassa tehtyjen virheiden maksaja ja hups nyt siitä onkin tullut oikea RyöstöRahastusAutomaatti.

        MAAMME LIIKENNEASIAT ON VÄÄRISSÄ KÄSISSÄ

        On täysin epäloogista, että tekemällä teoriakokeen saa opettaa ajamaan vaikka ei itse osaisi edes ajaa. Eikö vaikeutetun teoriakokeen tekemällä saisi opettaa ainoastaan teoriaa.?

      • veio4

        Ja vielä.
        "Ja hyvin on pennut pärjänneet."
        Mikähän on mittapuu tuohon toteamukseen.?

      • koekaikille
        veio4 kirjoitti:

        Hyviä pointteja.

        "Opetuslupa kotiopetusessa on yleisesti ottaen hyvä, koska kukaan äiti tai isä ei halua opettaa omaa lastaan huonosti."

        Kuitenkin, halu opettaa hyvin ei vaan riitä, jos ei ole taitoja. Sitä ei opetuksen saaja eikä myöskään antaja osaa arvioida.

        "Jos taas opetuslupaopetuksen hoitaa joku vieras, ei voida enää olettaa opetuksen olevan tasokasta ellei opettaja ole ammattilainen. "

        Siinä sanoit asian ytimen. Nyt pää on jo avattu ja yrittävät tehdä saman kuin Ajoneuvoverossa, joka oli ensin 2vuotinen tiestön korjaamiseksi ja hups siitä tulikin pysyvä, muiden yhteiskunnassa tehtyjen virheiden maksaja ja hups nyt siitä onkin tullut oikea RyöstöRahastusAutomaatti.

        MAAMME LIIKENNEASIAT ON VÄÄRISSÄ KÄSISSÄ

        On täysin epäloogista, että tekemällä teoriakokeen saa opettaa ajamaan vaikka ei itse osaisi edes ajaa. Eikö vaikeutetun teoriakokeen tekemällä saisi opettaa ainoastaan teoriaa.?

        Voisi olla hyvä jos opetuslupaopettaja kävisi tekemässä ajokokeen ennen opetusluvan myöntämistä. Joskushan voi olla useita vuosikymmeniä kulunut oman ajokokeen suorittamisesta.

      • veio4
        koekaikille kirjoitti:

        Voisi olla hyvä jos opetuslupaopettaja kävisi tekemässä ajokokeen ennen opetusluvan myöntämistä. Joskushan voi olla useita vuosikymmeniä kulunut oman ajokokeen suorittamisesta.

        Niinpä, ja on mahdollista ettei henkilö ole ajanut yhtään sen jälkeen kun joskus on saanut kortin.

    • veio4

      Kaikessa hiljaisuudessa näyttäisi olevan ohitettu Sipilän yhteys omaan heimoonsa, jota silmälläpitäen koko uudistus näyttäisi olleen tekeillä.

      Sama tilanne on Sipilän toiminta kuljetusalalla. Yhtäkkiä ei ole merkitystä saasteilla tai liikenneturvallisuudella, kunhan oma bisnes pyörii ja suuret tulot niille joilla on jo paljon liikaa.

      Silloin kun tavalliselta autoilijalta verotetaan nousee saastekysymys yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan. On uskomattoman valikoiva arvomaailma pääministerillä.

    • Monelta tosiaan unohtuu asioita kuten:

      24% ALV

      Työehtosopimuksen mukainen palkka

      Lomakorvaukset

      Työntekijön eläke ja vakuutusmaksut

      Auton kulut mukaanlukien pesut, pysäköinti, huollot yms yms

      Toimiston/toimitilan vuokra

      Verkkosivut

      Tämän vuoksi korttia ei vaan voi suomessa myydä millään parilla sadalla vaan kortin hinnaksi tulee väkisinkin noin 600€

      • veio4

        Nyt Bussissa on oikealla asialla, "ahkeruus on ilomme" vai miten se sanonta....

        Kortin hinnaksi tulee autokoulussa väkisinkin noin 6oo neuroa. Nopealla päässälaskulla liikenneopen ei tarvisi tehdä kuukaudessa kuin noin 400 tuntia velotettavaa opetusta ja tietysti ilman ylityökorvauksia, kuten nytkin, niin kortin hinta olisi jo aivan kohtuullinen eli päästäisiin tuohon 6oo neuroon.

      • Opettajan palkka on riippuvainen tehdyistän tunneista...

        Kohtuu palkkaan pääsee noin 80 tunnilla kahteen viikkoon

        Eläkemaksut, jne jne jne. takaa sen että korttia ei voi myydä millään parilla sadalla

      • veio4

        Tarkoitin autokoulun kannattavuutta.
        Jos ope tekee 80 tuntia kahteen viikkoon ei siitä jää katetta autokoulun kustannuksiin.
        Open tehdessä noin 400 tuntia/kk, alkaa olla mahdollista saada autokoulu kannattamaan, jos siis halutaan kortin hinnan olevan mainitsemasi 600 neuroa.

      • veio4 kirjoitti:

        Niin tuo noin 600€ hinta toteutuu TES palkalla ja 40 vikkotyötunnilla. Ylityöt ei kannata, ne laskee voittoa...

        Lisäksi tuo 600€ edellyttää että teoriatunteja ei pidetä yksityisesti vaan että tunnilla esim 20-30 oppilasta samaan aikaan

      • ylityö

        Miksi ylityö laskisi tulosta?

      • ylityö kirjoitti:

        Miksi ylityö laskisi tulosta?

        ylityö on 50 tai 100 prossaa kalliimpaa jakerryttää myös lomakorvausta :)

      • veio4
        Bussissa kirjoitti:

        ylityö on 50 tai 100 prossaa kalliimpaa jakerryttää myös lomakorvausta :)

        Näytä nyt ensin yksi autokoulu mikä maksaa ylitöistä korotettua palkkaa.
        Et näyttänyt ymmärtävän mitä tarkoitin 400h kuukaudessa.

      • veio4 kirjoitti:

        Näytä nyt ensin yksi autokoulu mikä maksaa ylitöistä korotettua palkkaa.
        Et näyttänyt ymmärtävän mitä tarkoitin 400h kuukaudessa.

        Jokainen, ylityöt kuuluu lain mukaan maksaa. Jos ei makseta saa ne viimeistään oikeuden kautta :)

        Noh työttömiä opettajia riittää jotka valmiita tekemään töitä TES-palkalla ilman ylitöitä joten 600€ kortti ei ole mikään mahdottomuus

      • ÄÄÄÄÄshooole

        Lopeta jauhanta ja laita se 600 € autokoulu pystyyn Bussijuntti. Vai eikö kyvyt tai uskallus riitä??

      • ÄÄÄÄÄshooole kirjoitti:

        Lopeta jauhanta ja laita se 600 € autokoulu pystyyn Bussijuntti. Vai eikö kyvyt tai uskallus riitä??

        Ei kun juuri sanoin että korttia ei voi vain myydä alle 600 eurolla kun maksetaan TES-palkka, eläkkeet, uudehkot autot jne jne jne jne...

        Joten ihan turha syyttää autokouluja, kun he hoitaa hommat oikein, ei he voi korttia myydä millään parilla sadalla

    • TervetuloaKoittamaan

      Kohta on kallista mikäli Bernerin kaavailemat uudistukset hallituksen esityksen 146/2017 mukaisesti tulevat voimaan ensi kesänä. Vähennetään ajotunteja ja opetusta, mutta vaikeutetaan koetta? 30minuuttia lisää nykyiseen 45minuutin ajokokeeseen liikenteessä, yhteensä tunti ja vartti täydellistä ajamista liikenteessä ihmiseltä, joka on ajanut 10h autoa? Eli käytännössä kortin hinta halpenee, ehkä noin 10% kortin ajajista, niiltä jotka onnistuvat pääsemään ensimmäisellä kerralla läpi. Kaikilla muilla kortti joko pysyy samanhintaisena tai tulee maksamaan huomattavasti enemmän kuin nyt, kun jokaisen kokeen jälkeen mennään opettelemaan autokouluun lisää tutkinnonvastaanottajan määräyksestä.

      Erityisesti kallistuu nykyinen mopokortti, jos nyt jotain hirvittää 300-500€ maksaa mopokortista niin odottakaa ensi kesää. Hallituksen esityksessä kaavaillaan kaksipyöräisiin mopoihin käsittelykokeen sijaan ajokoetta liikenteessä, samaan tapaan kuin mopoautossa. Tällä hetkellä ensimmäisellä pääsee mopon käsittelykokeesta läpi 90% tai enemmän ja mopoautolla korkeintaan yksi kolmesta. Hylätyn kokeen jälkeen toki taas määrätään lisää ajotunteja, eli mopokortti tulee ensikesänä maksamaan joko saman kuin nykyään tai huomattavasti enemmän osalla, voidaan ruveta puhumaan helposti tuhannesta eurosta kun muutaman kerran otat hylyn kokeesta. Keskimäärin 200€ lisää maksettavaa per hylätty koe. (Ajokoe 65€ Lisäajotunnit 55€ per kappale mopon käyttö ajokokeessa 55€)

      Paperillahan saadaan autokoulujen hinnat laskemaan, mutta todellisuudessa näin käy vain hyvin harvalla, useimmilla kortin hinta joko pysyy saman tai tulee nousemaan. Sellainen systeemi missä autokoulu valvoisi ja ehdoittaisi oppilaille lisätunteja tarpeen mukaan ei tule koskaan toimimaan. Kaikki haluavat mennä lain minimillä ja päästä mahdollisimman halvalla. Pahimmillaan koko homma on vain yksi iso tulonsiirto autokouluilta Ajovarman ja valtion kassaan, enemmän kokeita vähemmän ajoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe