TOUKOKUUN 4 PÄIVÄNÄ
Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Matt. 26:28.
Näistä pyhistä sanoista näkyy, että sekä synnit että hyvät työt ovat upotetut, kuoletetut ja hävitetyt Kristuksen verenpunaiseen mereen. Suurimmat synnit ovat siellä kadottaneet voimansa meitä tuomitsemaan. Suurin hurskaus ja kauneimmat hyvät työt ovat kadottaneet voimansa meitä vanhurskauttamaan. Sillä koska Jumalan Pojan täytyi, pelastaakseen minut, kärsiä kuolema, niin tahdon minä vaieta ansioistani.
Tästä käy selväksi, ettei mikään synti voi estää, eikä mikään hyvä työ edistää armoittamistani ja vanhurskauttamistani Jumalan edessä. Ei Jumalan puolelta mikään estä suurinta syntistä milloin tahansa tulemasta vastaanottamaan armon ja vanhurskauden Kristuksessa, joka hänelle tuona suurena sovintopäivänä ansaittiin ja joka on hänelle siitä päivästä alkaen varattu.
Hänen ei siis hädässään ja ahdistuksessaan, synnissään ja kelvottomuudessaan tarvitse muuksi muuttua saadakseen tulla Jeesuksen luo. Kaikki on valmista, kaikki on täytetty. Ihminen on joka hetki tervetullut, hän saa tulla semmoisenaan, niin syntisenä, kelvottomana, niin taitavana tai taitamattomana, kylmänä tai palavana, kovana tai heltyneenä, niin puhtaana tai saastaisena, ahkerana tai huolimattomana, saadakseen Jeesukselta lahjaksi juuri sitä mitä häneltä puuttuu.
Sillä jos ei niin olisi, vaan hänellä itsellään täytyisi olla joitakin hyviä ominaisuuksia ja avuja, jotka taivuttaisivat Jumalan suosiolliseksi, niin silloinhan ei armo ja vanhurskaus olisikaan täydellinen Kristuksessa ilman töitä ja ilman lakia.
Mitä meidän katumukseemme, parannukseemme ja uskoomme tulee, ei Jumala niitä tarvitse voidaksensa paremmin antaa meille armon, vaan meidän oma sydämemme niitä tarvitsee, jotta tahtoisimme omistaa Jumalan armon. Ja kun syntinen halajaa tulla Kristuksen luo, kun hänen ainoa lohdutuksensa on saada olla Kristuksen luona, niin siinä on katumusta, parannusta ja uskoa tarpeeksi hänelle omistaakseen armon Kristuksessa. Mutta huomaa, hänellä on silloin suuri hätä päästä ja suuri tarve tulla Kristuksen luo ja Kristus on hänen ainoa lohdutuksensa - älköön siis pettäkö itseänsä!
Tästä selviää meille, että niin kauan kuin me Kristuksessa so. niin kauan kuin Kristus ja hänen sovituksensa, hänen ansionsa, armonsa ja ystävyytensä ovat sydämemme ainoa halu ja lohdutus, olemme joka hetki saman muuttumattoman armon ja vanhurskauden omistajat Jumalan edessä. Joka hetki, niin voiman kuin heikkouden hetkenä, silloin kun saamme armon tehdä jotain hyvää, sekä myös silloin kun lankeamme johonkin heikkouteen ja syntiin.
Sillä jollei asian laita niin olisi, vaan me saisimme suuremman vanhurskauden ja armon Jumalan edessä, silloin kun itse olemme hurskaammat ja siveämmät, mutta jäisimme vähemmälle armolle ja vanhurskaudelle, silloin kun itse olemme vähemmän hurskaat, niin silloinhan tulisi vanhurskaus töistä, tahi ainakin osaksi töistä ja vain osaksi Kristuksesta.
Mutta olisihan tämä hänen pilkkaamistaan, hänen, joka on lunastanut meidät Jumalalle omalla verellään, ja olisihan se hänen sanansa pilkkaamista. Teroittaahan Raamattu lakkaamatta sanoja: armosta, Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen verensä kautta, uskon kautta, ei itse teistänne, ei töistä, ilman lakia jne. Jos siis tulemme vanhurskautetuiksi ainoastaan Kristuksen kautta, ilman lakia, ilman töiden ansiota, niin seuraa siitä luonnollisesti, että olemme samalla vanhurskautetut joka hetki, niin kauan kuin olemme uskon kautta Kristuksessa.
Sillä me itse ja meidän sekä sisäiset että ulkonaiset työmme muuttuvat, milloin paremmiksi, milloin huonommiksi. Kristuksen vanhurskaus ei muutu. Jos Kristuksen vanhurskaus on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä, niin eihän silloin meidän vanhurskautemme Jumalan edessä voi muuttua.
Mutta meidän töihimme ei luonnollisestikaan kuulu ainoastaan käden ja kielen teot, vaan koko ihminen sieluineen, ruumiineen. Ja etupäässä kaikki se teko, joka johtuu suhtautumisestamme Jumalan lain ensimmäiseen käskyyn, nim. sielun, sydämen, ajatusten, taipumusten teot, joka ilmenee rakkautena, penseytenä, katumuksena, kovuutena, rukouksena, hyvinä ajatuksina, pahoina ajatuksina jne. - kaikki tämä on meidän töitämme.
Mutta jos meidän vanhurskautemme saisi alkunsa näistä, niin silloin vanhurskautemme ei olisikaan Kristuksen vanhurskaudessa. Ja jos se on Kristuksen vanhurskaudessa, niin silloinhan ei se ole näissä. Apostoli Paavali huomauttaakin: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei enää se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Mutta tämän keskeyttää hän jyrkästi näin: »En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain. kautta, silloinhan Kristus on suotta kuollut.»
C.O.ROSENIUS
Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Matt. 26:28.
Näistä pyhistä sanoista näkyy, että sekä synnit että hyvät työt ovat upotetut, kuoletetut ja hävitetyt Kristuksen verenpunaiseen mereen. Suurimmat synnit ovat siellä kadottaneet voimansa meitä tuomitsemaan. Suurin hurskaus ja kauneimmat hyvät työt ovat kadottaneet voimansa meitä vanhurskauttamaan. Sillä koska Jumalan Pojan täytyi, pelastaakseen minut, kärsiä kuolema, niin tahdon minä vaieta ansioistani.
Tästä käy selväksi, ettei mikään synti voi estää, eikä mikään hyvä työ edistää armoittamistani ja vanhurskauttamistani Jumalan edessä. Ei Jumalan puolelta mikään estä suurinta syntistä milloin tahansa tulemasta vastaanottamaan armon ja vanhurskauden Kristuksessa, joka hänelle tuona suurena sovintopäivänä ansaittiin ja joka on hänelle siitä päivästä alkaen varattu.
Hänen ei siis hädässään ja ahdistuksessaan, synnissään ja kelvottomuudessaan tarvitse muuksi muuttua saadakseen tulla Jeesuksen luo. Kaikki on valmista, kaikki on täytetty. Ihminen on joka hetki tervetullut, hän saa tulla semmoisenaan, niin syntisenä, kelvottomana, niin taitavana tai taitamattomana, kylmänä tai palavana, kovana tai heltyneenä, niin puhtaana tai saastaisena, ahkerana tai huolimattomana, saadakseen Jeesukselta lahjaksi juuri sitä mitä häneltä puuttuu.
Sillä jos ei niin olisi, vaan hänellä itsellään täytyisi olla joitakin hyviä ominaisuuksia ja avuja, jotka taivuttaisivat Jumalan suosiolliseksi, niin silloinhan ei armo ja vanhurskaus olisikaan täydellinen Kristuksessa ilman töitä ja ilman lakia.
Mitä meidän katumukseemme, parannukseemme ja uskoomme tulee, ei Jumala niitä tarvitse voidaksensa paremmin antaa meille armon, vaan meidän oma sydämemme niitä tarvitsee, jotta tahtoisimme omistaa Jumalan armon. Ja kun syntinen halajaa tulla Kristuksen luo, kun hänen ainoa lohdutuksensa on saada olla Kristuksen luona, niin siinä on katumusta, parannusta ja uskoa tarpeeksi hänelle omistaakseen armon Kristuksessa. Mutta huomaa, hänellä on silloin suuri hätä päästä ja suuri tarve tulla Kristuksen luo ja Kristus on hänen ainoa lohdutuksensa - älköön siis pettäkö itseänsä!
Tästä selviää meille, että niin kauan kuin me Kristuksessa so. niin kauan kuin Kristus ja hänen sovituksensa, hänen ansionsa, armonsa ja ystävyytensä ovat sydämemme ainoa halu ja lohdutus, olemme joka hetki saman muuttumattoman armon ja vanhurskauden omistajat Jumalan edessä. Joka hetki, niin voiman kuin heikkouden hetkenä, silloin kun saamme armon tehdä jotain hyvää, sekä myös silloin kun lankeamme johonkin heikkouteen ja syntiin.
Sillä jollei asian laita niin olisi, vaan me saisimme suuremman vanhurskauden ja armon Jumalan edessä, silloin kun itse olemme hurskaammat ja siveämmät, mutta jäisimme vähemmälle armolle ja vanhurskaudelle, silloin kun itse olemme vähemmän hurskaat, niin silloinhan tulisi vanhurskaus töistä, tahi ainakin osaksi töistä ja vain osaksi Kristuksesta.
Mutta olisihan tämä hänen pilkkaamistaan, hänen, joka on lunastanut meidät Jumalalle omalla verellään, ja olisihan se hänen sanansa pilkkaamista. Teroittaahan Raamattu lakkaamatta sanoja: armosta, Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen verensä kautta, uskon kautta, ei itse teistänne, ei töistä, ilman lakia jne. Jos siis tulemme vanhurskautetuiksi ainoastaan Kristuksen kautta, ilman lakia, ilman töiden ansiota, niin seuraa siitä luonnollisesti, että olemme samalla vanhurskautetut joka hetki, niin kauan kuin olemme uskon kautta Kristuksessa.
Sillä me itse ja meidän sekä sisäiset että ulkonaiset työmme muuttuvat, milloin paremmiksi, milloin huonommiksi. Kristuksen vanhurskaus ei muutu. Jos Kristuksen vanhurskaus on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä, niin eihän silloin meidän vanhurskautemme Jumalan edessä voi muuttua.
Mutta meidän töihimme ei luonnollisestikaan kuulu ainoastaan käden ja kielen teot, vaan koko ihminen sieluineen, ruumiineen. Ja etupäässä kaikki se teko, joka johtuu suhtautumisestamme Jumalan lain ensimmäiseen käskyyn, nim. sielun, sydämen, ajatusten, taipumusten teot, joka ilmenee rakkautena, penseytenä, katumuksena, kovuutena, rukouksena, hyvinä ajatuksina, pahoina ajatuksina jne. - kaikki tämä on meidän töitämme.
Mutta jos meidän vanhurskautemme saisi alkunsa näistä, niin silloin vanhurskautemme ei olisikaan Kristuksen vanhurskaudessa. Ja jos se on Kristuksen vanhurskaudessa, niin silloinhan ei se ole näissä. Apostoli Paavali huomauttaakin: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei enää se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Mutta tämän keskeyttää hän jyrkästi näin: »En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain. kautta, silloinhan Kristus on suotta kuollut.»
C.O.ROSENIUS
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.