Tarina juopoista ja raitistelijasta

Olipa kerran kaveriporukka. He olivat tovereita jo kouluajoilta. Opiskeluaikoinakin he olivat tiiviisti yhdessä ja juhlivat riehakkaasti. Alkoholi oli kuvassa mukana. Tutuiksi kävivät festarit ja ravintolat, yökerhot.

Viimein he valmistuivat ammatteihinsa. Koska he asuivat isossa kaupungissa, jossa riitti töitä monien alojen ammattiryhmille, niin kukaan ei muuttanut kotikaupungistaan minnekään.

Jokin kuitenkin muuttui. Vaikka kaikkien alkoholinkäyttö oli perheiden perustamisen ja työelämän vakiintumisen vuoksi tullut kohtuukäytöksi, niin yksi ystävyksistä ryhtyi 20-vuotiaana absolutistiksi, raitistelijaksi. Ehkäpä hän oli lueskellut liikaa s24 alkoholipalstaa, kukaan ei tiennyt syytä.

Kaverukset tapasivat kuitenkin kaikki yhä toisiaan mm. salibändyn ja muun merkeissä ja nauttivat silloin tällöin muutaman pullon olutta tai illallisilla viiniäkin. Saunakaljaakin kului.

Vuodet vierivät. Kaverusten ystävyys säilyi. Raitistelija raitisteli, muut kaverit jatkoivat kohtuukäyttöään.

Viimein tapahtui se, jota jotkut olivat jo pelänneetkin. Raitistelija kuoli äkillisesti 46 vuoden iässä sydänkohtaukseen. Rasva oli tukkinut raitistelijan sepelvaltimot. Kohtuukäyttäjät surivat ystäväänsä ja menivät itsekin sydäntutkimuksiin. Ei hätää. Lääkäri oli kehunut kohtuukäyttäjien sydämien olevan 20-vuotiasta vastaavassa kunnossa.

Kohtuukäyttäjät nostivat maljan menehtyneen ikätoverinsa muistolle.
8387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

17 tölkkiä keskiolutta päivässä katsotaan kohtuukäytöksi eikä ole alkoholismia.

1Äänestä

Kohtuukäyttäjät nostakooon kätensä tai munansa pystyyn ja kertokoon että miten tästä jatketaan?
Minä olen nostanut maljaa hautausmaalla vain tovereille jotka ei ollut kohtuukäyttäjiä.

Äänestä

Minä kävin Siitoinin haudalla ja nostin oikean käden maistellessa samalla kossua pullosta.

1Äänestä

Pieraisu.

2Äänestä

Uskaltaako juojalle viedä viinaa tuliaisiksi, vai saako jälkeenpäin syyt niskoilleen, jos juoja ei pysy kohtuudessa.

Äänestä
  • Syyllinen arvotaan sitten jälkikäteen tilanteen mukaan.

    Äänestä

Ei koskaan enää! Jos tästä selviän en juo ikinä! Sairaalavuoteen äärellä vanha äitinsä yrittää lohduttaa kuolevaa poikaansa ja entisten vaimojen ja lasten pikainen visiitti päätyy vollotukseen.
Keltaruskea sontaseppo pälyilee keltaiset valkuaiset vilkkuen mahdollisia pakoreittejä, sillä hän ei halua kuolla vaipat housuissa nuivien raittiiden nutturapäisten hoitajien väsyneiden katseiden alla. Lääkäri virkkoo, että kipua vatsassa voidaan helpottaa pienellä operaatiolla, jonka jälkeen potilas pääsee pian kaikista kivuistaan. Hoitaja kuiskaa korvaan, että kohta se helpottaa ja kaikki kivut ovat ohitse ja sujauttaa raamatun peiton alle.
Sontaseppo joutuu paniikkiin ja rääkäisee äiti vie minut kotiin kaljalle en halua kuolla täällä, mutta pallomainen vatsa ja lepositeet estävät paon. Pian hoitsu työntää tesolidampullin peräsuoleen ja sontaseppo viedään Hilpeän Suntion viiltävän terän alle, joka leikkaa vatsanpeitteet, antaa sisuskalujen turvota ulos vatsasta harson alla helpottaen painekipua.
Sontaseppo herää yöllä vieroitusoireisiin ja kurkistaa avonaista vatsaansa sisäelimien pullottaessa irvokkaasti valtaisien ammoniakkipierujen täyttäessä ilman. Liinavaatevarastossa hän ruikuttaa yksin seuraavat pari viikkoa ennenkuin hänet tuhkataan. Joskus liinavaatevarastossa saattaa vierailla joku läheinen, mutta irvokas näky järkyttää häntä kovin.
Ensiavussa juovuspäissään rehenteleviä sontaseppoja rauhoitellaan lanssin tuodessa viikonloppuisin heitä aina vaan enemmän , samaan aikaan osastonkansliassa Hilpeän Suntion lukiessa laboratoriotuloksista kuka sontasepoista on seuraavana vuorossa lähtemään stesolidampulli peräsuolessa, sisuskalut paljaana parin viikon kärsimyslomalle , joka huipentuu tuhkaukseen....budjettileikkausten kohdistuessa yhä täsmällisemmin köyhiin väestönosiin, sairaalassa tehdään pitkää päivää, kun jo kaikkensa ryypänneet vielä dokaavat ainoan henkensä.
Hilpeä Suntio pystyy näkemään laboratoriotuloksista kuinka kauan aikaa on jäljellä...irvokasta on, että Alkon hinnan lasku, koventuvat otteet työttömiin ja tulonsiirtojen leikkaukset kasvattavat aluksi kuolleisuutta rajusti , kunnes menot kääntyvät jyrkkään laskuun sontaseppo populaation harvetessa ja harvat jäljellejääneet sontasepot ovat suojeltuja kuin harva susikanta.....

Äänestä

Pieraisin pottaan.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SellaistaSeOn kirjoitti:

Olipa kerran kaveriporukka. He olivat tovereita jo kouluajoilta. Opiskeluaikoinakin he olivat tiiviisti yhdessä ja juhlivat riehakkaasti. Alkoholi oli kuvassa mukana. Tutuiksi kävivät festarit ja ravintolat, yökerhot.

Viimein he valmistuivat ammatteihinsa. Koska he asuivat isossa kaupungissa, jossa riitti töitä monien alojen ammattiryhmille, niin kukaan ei muuttanut kotikaupungistaan minnekään.

Jokin kuitenkin muuttui. Vaikka kaikkien alkoholinkäyttö oli perheiden perustamisen ja työelämän vakiintumisen vuoksi tullut kohtuukäytöksi, niin yksi ystävyksistä ryhtyi 20-vuotiaana absolutistiksi, raitistelijaksi. Ehkäpä hän oli lueskellut liikaa s24 alkoholipalstaa, kukaan ei tiennyt syytä.

Kaverukset tapasivat kuitenkin kaikki yhä toisiaan mm. salibändyn ja muun merkeissä ja nauttivat silloin tällöin muutaman pullon olutta tai illallisilla viiniäkin. Saunakaljaakin kului.

Vuodet vierivät. Kaverusten ystävyys säilyi. Raitistelija raitisteli, muut kaverit jatkoivat kohtuukäyttöään.

Viimein tapahtui se, jota jotkut olivat jo pelänneetkin. Raitistelija kuoli äkillisesti 46 vuoden iässä sydänkohtaukseen. Rasva oli tukkinut raitistelijan sepelvaltimot. Kohtuukäyttäjät surivat ystäväänsä ja menivät itsekin sydäntutkimuksiin. Ei hätää. Lääkäri oli kehunut kohtuukäyttäjien sydämien olevan 20-vuotiasta vastaavassa kunnossa.

Kohtuukäyttäjät nostivat maljan menehtyneen ikätoverinsa muistolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu