Maakauppoja

Kaupunki maakaupoilla. Lisää teollisuusalueita.
Hyvä jos tulee työpaikkoja sekä uusia yrityksiä kunnan rajojen ulkopuolelta.
302248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Hienoa Ähtäri! Koko Etelä-Pohjanmaalla nyt positiivinen yritteliäisyys käynnistynyt - ja annetaan taloutta ja ihmisten hyvinvointia ymmärtämättömien ammattinarisijoiden urvahtaa omaan rauhaansa.

Äänestä
  • Ei ole rahaa,nyt valtuusto herätys.
    Tyhjiä teollisuus tontteja on pitäjä täynnä ja halvempia kuin tupiksen. Metsähallituksin,saisi korottaa nyt reilusti hintaansa.Kaupunkiin maksakoot,niin kuin myös tupikselle.

    Äänestä

  • Joo, minäkin kadehdin kaikkia, niinkuin sinäkin.

    Äänestä

Ai tarkoitatko tuota kauheaa esitys listaa.Tulevasta kaupungin hallituksen kokouksesta.
JOSSA YLIHINNOITETTU NS.MATTILAN TONTTI. VAPAAEHTOISELLA KAUPALLA..Tarkoittanee sumplittu jo.
MYYJÄ Oliko Ähtärin öljytupa oy.Elikkä Pekka Tupamäki
Kaupunki ostaa 18.300e hehtaari hinnalla. Eli hintaa huomattavasti yli hintaa verrattuna vastaaviin.Outoa, siis lahjoitetaanko 71.500e minkä saan laskemalla ylimääräisenä lahjana valtuutetulle. Onko 71,500e valtuutetulle, lahja Pekkalle. Kysyn kun luin nettiin tulleen esityslistan.
Onko MOT ohjelma ainut joka puuttuu Mattilan tontin kohtaloon.
Tämä se on se asia mikä Ähtärissä luo huonoa ilmapiiriä.Ikuinen oman edun tavoittelu ja ähtärin kaupunkia käytetään sosiaalitoimistona,oman edun lähteenä.
Onko vaalit taas tulossa,pitää saada rahaa mainoksiin ja kuntako maksaa...valutetaan,valutetaan...
Kyllä 18,300e hehtaarilta on törkeää...lukekaa,katsokaa,hämmästykää,näin sen ymmärtää kun laskee

Äänestä

Hyvä tieto kuin suoraan Hölölästä. Luin kaup.hall tuoreen esityslistan,olis muuten menneetkin ohi. KIITOS
Oli muutakin outoa.
Taitaa olla vuoan tyhjiä kiinteistöjä se on se eräiden sossu tämä verovaroilla eläminen.
Oikea ahterin kehitäjä...heh hehee..

Äänestä
  • Mitä väliä? Holtiton taloudenpito on merkki Ähtärin tulevasta liittämisestä naapurikuntaan. Sitä ennen kaupungin kassassa käy tuulahdus ...

    Äänestä

  • Tuntuu ihan siltä, että täällä hilluu vain noin 1,5 kirjoittajaa, jotka käyttävät aina eri nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Mummos täällä hilluu.
    Minäkin asun anopin ja appiukon kanssa Tuurissa, Alavudella, Keuruulla ja Virroilla. Kirjoilla olen Vaasassa.

    Äänestä

  • Joo kannatan sukupuolineutraalia asennetta. Pyrin Vaasasta eduskuntaan

    Äänestä

  • Lisukki kirjoitti:

    Tuntuu ihan siltä, että täällä hilluu vain noin 1,5 kirjoittajaa, jotka käyttävät aina eri nimimerkkiä.

    Luojan kiitos ei ole sukulaisia ahterissa.Naapurikuntien päättäjät luemme tätä palstaa,muuten emme ymmärrä kohdella Teitä oikein.Suvaitsevaisuutta.....

    Äänestä

  • Lisukki kirjoitti:

    Tuntuu ihan siltä, että täällä hilluu vain noin 1,5 kirjoittajaa, jotka käyttävät aina eri nimimerkkiä.

    Mitähän jos osallistuisit? Taso nousisi heti. Tervetuloa!

    Äänestä

EIkös tupis ostanut taannoin Metsähallitukselta po tontin muutamalla tonnilla.
Oliko sisäpiiristä esim teknisen tlk paikalla yhteys tiedon saantiin ennen muita.
Nyt myy kaupungille törkeällä hinnalla.
Kun sisäpiiristä tihkuu tieto tulee se VT 18 ja näin tuosta tontista jää osa tien alle.
Näinkö ähtärin kaupunki ostaa tienpohjaa törkeällä hinnalla.
Vaikka ostiko se Niittylän Maijalta ratapenkkaakin halvalla. Nyt sitte tien pohjan vuoro ja Tupisko taas edunsaaja.
Voi Luoja,nuo serkut kyllä osaa häikäilemättä kääriä omaa etuaanko...

Äänestä

Mestarintiellä ja inhantielläkin on vaikka kuinka teollisuustonttia ja tyhjillään jo vuosikausia. Uusi kaukolämpölaitoskin sinne tehtiin, tyhjiä tontteja lämmittämään...

Äänestä

Ähtärin öljytupa oy myy itse metsähallitukselta taannoin halvalla ostamansa tontin kaupungille.
Mutta naapurin tontti metsähallituksen omistama. Saa vain 4.000 e hehtaari.
Kyllä kaupungin pitää maksaa sama hehtaari hinta Valtion Metsähallitukselle kuin Ähtärin Öljytupasellekin. Elikkä 18.300e hehtaari.
Lukekaa uudet esityslistan kiemurat Mattilan tontista. Muuhun hölmöläisten touhuun.
Ja hallitus istuu,kuin ymmärtämättömät.

Äänestä
  • Kauppa se on joka kannattaa, sanoi Letku

    Äänestä

kuinka voidaan katsoa tuollasta kähmintää sormien läpi!!! täytyis sahimäen puuttua jälleen asiaan kun ei muut uskalla pandamaafia taas vauhdis..

Äänestä
  • Sahinmäen kannattaa visusti varoa liikkumista kylyllä hämärän aikoina. meinaa voi olla, että nenä kääntyy niskan puolelle...

    Äänestä

  • Olet elukka!

    Äänestä

Joo työllistää toimittajia juurikin ähtärin ulkopuolella

Äänestä

Nyt on pöhinää!

Äänestä
  • Taisit pistää liikaa hivaa kiljuusi....

    Äänestä

Miksei kaupunki ole ostanut maata silloin kun olisi halvalla saanut. Kaupungin suunnitelmat perustunut edelleen jatkuvaan kasvuun vaikka todellinen suunta on paremminkin supistuva. Voitaisiinko teollisuualueita rakentaa tiiviimmin? Voitaisiinko jotain vanhaa purkaa pois? Jos Ähtärissä jotain on, niin tilaa ja tiloja, esim. Vääräkoskella, Tuomarniemellä.

Äänestä
  • Realistista on ajatella kaupungin supistuvan - olisi sopeutettava tiloja ja toimintoja, ajettava vähän kerrassaan hallitusti alas itsenäistä kuntaa koska toivoa ei ole, väki vähenee väistämättä ja Ähtäri on Alavuden kaupungin tuleva sivukylä.

    Äänestä

  • Suu säkkiä myöten sanoo sananlasku. Minusta on aika turhanpäiväistä puhua kunnan itsenäisyydestä kun valtiokaan ei voi olla kovin itsenäinen nykyään. Se on säälittävää, että joka puolella tehdään investointeja samoihin asioihin, omakotitontteihin, teollisuusalueisiin. Ähtärissä Halkoniemi oli liian suuri paukku, kerralla 100 tonttia. Toivottavasti olen väärässä. Erityisen kannattamattomia ovat matkailuinvestoinnit. Maaseutu voi hyvin tulevaisuudessakin kun liikaväestö, anteeksi ruma sana, on muuttanut kaupunkien slummeihin

    Äänestä

  • Kaikki tarpeellinen tosiaan kannattaa ostaa silloin kun halvalla saa. Hyvissä ajoin. Suunnitelmallisesti. Ennustaen tulevaa 30 vuotta eteenpäin - ja kannattaa ennustaa oikein. Näin tekevät kaikki, aina ja jokaisessa asiassa. Ei tule yllätyksiä kenellekkään😆

    Äänestä

  • Muuttaja123321 kirjoitti:

    Suu säkkiä myöten sanoo sananlasku. Minusta on aika turhanpäiväistä puhua kunnan itsenäisyydestä kun valtiokaan ei voi olla kovin itsenäinen nykyään. Se on säälittävää, että joka puolella tehdään investointeja samoihin asioihin, omakotitontteihin, teollisuusalueisiin. Ähtärissä Halkoniemi oli liian suuri paukku, kerralla 100 tonttia. Toivottavasti olen väärässä. Erityisen kannattamattomia ovat matkailuinvestoinnit. Maaseutu voi hyvin tulevaisuudessakin kun liikaväestö, anteeksi ruma sana, on muuttanut kaupunkien slummeihin

    Halkoniemen tontteja taitaa olla vain 67 kpl. Voivathan ne mennäkin kaupaksi jollakin aikataululla ja hinnalla. Tosiasiassa rannat eivät ole ollenkaan hyviä asuinpaikkoja, tuulisia ja kylmiä suurimman osan vuotta. Järvinäköalakaan ei ole mitään muutaman kuukauden kuluttua kun siihen on tottunut, mutta silti se on haluttu ja kateuden aihe. Nimim. kokemusta on.

    Äänestä

Oliko sekin pannukakku se halkokaari Kokoomuksen aivopieru.Eerolta haiseeon niin typerää

Äänestä
  • Miten sinä tommosia? Olithan itsekin Kokoomukselainen silloin....

    Äänestä

  • Olen vielläkin,mut olen kuin eero en maksa jäsenmaksua

    Äänestä

Paljonkos kaupunki maksoi Kantalan alueen viimeisessä kaupassa, jossa jo uhattiin omistajia pakkolunastuksellakin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hitsaajari kirjoitti:

Kaupunki maakaupoilla. Lisää teollisuusalueita.
Hyvä jos tulee työpaikkoja sekä uusia yrityksiä kunnan rajojen ulkopuolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu