Jos muslimit olisivat natseja, niin kyllä silloin pistettäisiin moskeijat kiinni ja taisteltaisiin ideologiselta kannalta islamia vastaan. Suljettaisiin rajoja ja rajoitettaisiin liikkumista. Mutta islam on monin tavoin natsismia pahempi. Natsismi oi aate, ei uskonto. He eivät uskoneet joutuvansa helvettiin jos eivät ole natseja. Tai pääsevänsä taivaaseen juutalaisia murhaamalla. Natsit eivät tehneet itsemurhaiskuja. Eivätkä alistaneet naisia siinä määrin kuin muslimit. Eivätkä tehneet yhtä tiukkoja sääntöjä henkilökohtaiselle elämälle kuin vaikka Isis, eivätkä kohdistaneet omaan saksalaiseen siviiliväestöön yhtä hulluja tuomioita kuten sharian kannattajat; ruoskimista, käsien katkomista, kuolemantuomioita aviorikoksista. Toki hekin varmaan tappoivat ihmisiä mielivaltaisin perustein. Siis saksalaisia myös.
Oliko myös maltillisia natseja? Ja radikaalit kansallissosialistit vain pilasivat näiden maineen. Natsismia vastustettiin liittoutuneiden taholta yhdessä: Venäjä, Usa, Eurooppa, kaikki yhdessä. Tämänkaltaista yhteistyötä tarvittaisiin nykyäänkin. Jos koko maailma yhdessä liittoutuisia islamia vastaan, jos me vain uskaltaisimme katsoa tosiasioita silmiin ja tunnustaa millainen pahuus ja moninverroin kamalampi kuin natsismi aikoinaan on islam, me voisimme hyvinkin voittaa tämän taistelun hyvyyden ja pahojen voimien välillä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suurin osa musumaista oli natsien liittolaisia, ihan niinkuin suomikin oli.
Suomen piti saada aseita, vain Saksalta sai. Suomen ja Saksan välillä ei ollut aatteellista liittoa.
Tämän pitäisi olla kaikille muille paitsi suvakeille päivänselvää.
Samoin ajatteleva. Ihmisiä vaivaa kummallinen sokeus ja ymmärtämättömyys, mutta niinhän oli
natsiliikkeenkin syntymän aikoihin.
avaus osuu naulan kantaan