Päihde- ja mielenterveysongelmien taustoja

http://turpaduunari.fi/narsismi-vakivallan-monet-kasvot/

Vuonna 2006 minulla ei ollut minkäänlaista tietoa persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä. Nyt vuonna 2015 tunnen läpikäyneeni korkeakouluopinnot narsismista. En kuitenkaan opiston penkkiä kuluttaen vaan kovimman kautta, oman elämäni tarjoamana.

Väkivalta jaetaan neljään eri ryhmään; psyykkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen. Nämä kaikki tulevat tutuksi narsistisen henkilön uhrille. Jos ei ole yhteisiä lapsia henkisesti sairaan ihmisen kanssa, niin todennäköisesti eron jälkeen narsisti jättää ex-puolisonsa rauhaan löydettyään uuden kumppanin – seuraavan uhrin.

Suurin eroavaisuus erotessa lienee se, että henkisesti normaalista ihmisestä erottaessa pariskunta riitelee keskimäärin vuoden ajan, osituksista ja lasten huoltajuudesta. Kun ero on valmis, pystyy entinen pari normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen keskenään. Lasten asioista sovitaan ja uudet kumppanit hyväksytään osana elämää, istutaan yhdessä juhlapöytään, juhlimaan lasten rippijuhlia, syntymäpäiviä.

Narsistista erotessa minkäänlainen eron jälkeinen normaali kanssakäyminen ei ole mahdollista. Väite, että riitaan tarvitaan aina kaksi, ei pidä paikkaansa. Narsistinen ihminen ei tunne empatiaa eikä hänen käyttäytymisessään ole mitään korjattavaa millään elämän osa-alueella. Omasta mielestään narsisti on täydellinen ja kaikki vika on hänen uhrinsa persoonassa ja teoissa.

Narsistilla on uskomaton taito kääntää omat negatiiviset tekonsa uhrinsa tekemiksi. Kun on yhteisiä lapsia, joutuvat lapset narsistin työvälineiksi hänen henkilökohtaisella kostomatkallaan uhrilleen. Väkivallan toteuttamiseen narsisti käyttää häikäilemättömästi hyväksi viranhaltijoita. Niin sosiaalityöntekijät, poliisit, tuomarit kuin lääkäritkin sokeutuvat täydellisesti narsistin selittelyille uskoen hänelle tukensa antaessaan olevansa oikealla puolella.

Narsisti naamioi kostonsa karanneelle uhrilleen huoltajuuskiistaksi. Lapsiinsa kohdistamansa fyysisen väkivallan uhrinsa tekemäksi, uhriinsa kohdistuneen fyysisen pahoinpitelyn itseensä kohdistuneeksi. Sosiaalinen väkivalta, eristäminen elämästä käntyy sekin uhrin teoksi.

Tässä kirjoituksessani tarkastelen narsismin vaikutusta elämässäni, uhrina. Kaiken minulle tärkeän menettäneenä.

Seurustellessa narsisti antaa itsestään kuvan unelmapuolisona. Minäkin tunsin olevani ”prinsessa” ja aikaisemmasta liitosta oleva lapsenikin sai osansa huomiosta.

Yhteenmuuton ja positiivisen raskaustestin jälkeen tajusin ahdistuvani puhelimeni soimisesta, koska sitä seurasi aina riita. Sosiaalinen väkivallan muoto alkoi tuntumaan arjessa aina vain vahvemmin. Hitaasti, mutta varmasti kontrollointi ylti kaikkeen mitä tein. Kantaen myös esikoiseni tekemisiin, harrastuksiin ja ystäviin. Ystäväni olivat kelvottomia eikä heillä ollut mitään asiaa meille. Sukulaiseni, miksi he meille tulisivat?

Jos pääsin yksin shoppailemaan kännykkäni toimi vahtikoirana. Lasten kanssa ulkoilusta kehittyi riitakapula, samoin kalastusharrastuksestani.

Kaikessa, missä narsistini ei ollut mukana oli jotain äärettömän pahaa hänen mielestään. Esikoiseni harrastukset eivät olleet sopivia, hänen ystävillään ei ollut mitään asiaa meille eikä lapseni olisi lopulta saanut poistua kotiovesta. Miten hän saikaan minut uskomaan, että minä olin se joka teki väärin. Minä aiheutin hänelle pahaa oloa, koska menin lapseni kanssa uimaan.

Yhteisen ajanvieton hänelle korvasi nettipokerit ja olutlaatikko ei näyttänyt riittävän kuin hampaiden pesuun. Hellittelynimeni vaihtuivat haukkuihin. Yhteisen lapsen syntymän jälkeen puolisoni ei osoittanut minkäälaista kiinnostusta vauvamme hoitamista kohtaan.

Fyysinen väkivalta tuntui ensimmäisen kerran poskissani puristusotteella kotiuduttuani synnytyslaitokselta. Istuin sohvalla imettämässä vauvaamme, kun painajaiseksi muuttuva unelmamieheni kävi ilmaisemassa kipeästi tuntuvalla tavalla, miten iloinen on vauvamme ja minun kotiutumisesta.

Ensimmäisen kynnyksen ylityttyä fyysisesti kiinnikäyminen paheni kerta toisensa jälkeen. Hiuksista kiskominen ja poskista puristaminen olivat pysyviä toimintatapoja puolisolleni. Kun ne eivät riittäneet, jäi olkapäähäni sormenjäljet, kääntyi käsivarteni kuin tiskirättiä kuivaksi kiertäen.

Psyykkinen väkivalta oli jo päivittäistä, mitätöivää, itsetunnon syövää ja huorittelu jatkui. Uskaltaessani arvostella hänen käyttäytymistään tai pyytäessäni muuttamaan pois kodistamme olinkin hullu, jonka hän sulkisi hullujen huoneelle. Äitiyteni mitätöitiin täydellisesti. Minä olin se joka hoiti lapsemme, mutta kuulin lähes päivittäin: ”Sä et kelpaa äidiksi, vien sulta lapset.”

Henkisesti olin lannistettu, en jaksanut enää kuin vastata lasten perustarpeista, ruuasta, vaatteista ja ulkoiluista. Mihinkään muuhun energiani ei riittänyt. Tiedostin tuskan ja epätoivon esikoiseni silmissä, mutta minusta ei ollut auttamaan vanhempaa lastani.

Narsistin käsitys elämästä on hyvin kielteinen. Hän löytää asiasta, kuin asiasta huonon puolen, valittaa ja arvostelee sekä on itse aina vakuuttunut siitä, että suoriutuisi mistä tahansa tehtävästä paremmin. Milloin nopeammin, upeammin, siistimmin, asiantuntevammin, kustannustehokkaammin…Kritisointi kohdistuu kaikkeen ja lähes kaiken aikaa; milloin maailmaan, työpaikkaan, perheeseen, ystäviin ja sukulaisiin. Usein narsisti ei kuitenkaan kykene tarjoamaan mitään konkreettista tapaa asioiden parantamiseksi, mutta julistaa oikeuden olla aina oikeassa.

Narsisti syyttää toisia sekä itsensä ja perheensä ulkopuolisia seikkoja siitä, että muut tekevät arjesta kaoottista ja epäloogista. Hän ei ymmärrä vasta-argumentteja perheeltään vaan vaatii oman näkemyksensä vaalimista. Kaikesta pahasta olostaan hän syyllistää läheisiänsä. Toisen huomioonottamista, kiinnostusta, hellyyttä ja läheisyyttä tai vapautunutta ilmapiiriä ei ole juuri ollenkaan tai ollenkaan.

Narsistin mielestä hänen omat ongelmansa ovat suurempia kuin kenenkään muun. Hänen työnsä on arvokkaampaa, vastuullisempaa, haastavampaa ja siten rasittavampaa kuin muiden, häntä ei ymmärretä tai hän kohtaa muuten vain kohtuuttomia vastoinkäymisiä ja siten hän on oikeutettu olemaan jatkuvasti pahantuulinen. Tällaisten tuntemuksien ja väitteiden ei tarvitse olla kuitenkaan todellisia: narsisti saattaa yksinkertaisesti kokea, että myös kaikki hänen negatiiviset kokemuksensa ovat suurempia kuin toisten. Narsisti vaipuu yleensä muihin maailmoihin silloin, kun toiset haluavat kertoa hänelle ongelmistaan. Hän kuuntelee uhriaan mielenkiinnolla ainoastaan silloin, kun hän kokee hyötyvänsä tästä jotenkin. Muiden kokeman onnistumisen tunteet hän vähättelee, aliarvioi ja mitätöi sitä raivoisammin mitä enemmän ne tuntuvat satuttavan hänen omaa heikkoa itsetuntoaan.

Narsistilla on aina heikko itsetunto siitä huolimatta, että hänen käytöksensä perusteella voisi luulla juuri päinvastaista. Narsistilta puuttuu sekä hyvä itsetunto että kyky asettua toisen asemaan. Narsistin käsitys omasta itsestään ja vuorovaikutustaidoistaan on vääristynyt. Narsistilla on tapana loukata jatkuvasti läheisiään vähättelemällä, piikittelemällä ja arvostelemalla. Narsistilla on aina sanottava viimeinen sana. Narsisti voi toimia myös hienovaraisemmalla tavalla. Hän toivoo, että vastapuoli tuntisi olonsa arvottomaksi, vaikka tällainen tunne on hänellä itsellään sisimmissään.

Alun perin vitsiksikin tarkoitetut kommentit ovat julmia, mutta mitään itseensä kohdistuvaa leikkipuhetta hän ei kykene ymmärtämään tai sietämään. Hän voi loukkaantua verisesti jopa sellaisestakin arvostelusta, joka ei häntä koske, jos hän itse uskoo että sillä on täytynyt viitata häneen.

Itsetunnon puute aiheuttaa narsistille jatkuvaa tyytymättömyyttä itseinhosta itsevihaan. Hän on yliherkkä loukkaantumaan ja pyrkii jatkuvasti manipuloimaan ja hallitsemaan muita välttääkseen kaikin keinoin itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi hyökätä aggressiivisesti toista kohtaan, koska kuvittelee toisen tekevän pian samoin. Elämä on narsistille peliä, oli kysymys sitten ihmissuhteista tai työelämästä.

Narsistin ihanneminä ja todellinen minä ovat kaukana toisistaan. Ihanneminä tarkoittaa sellaista mielikuvaa itsestä, jollainen haluaisi olla. Ihmisellä on hyvä itsetunto silloin, kun nämä mielikuvat ovat lähellä toisiaan. Narsistin itsearvostus ei ole kehittynyt normaalisti, sillä hän ei ole lapsuudessaan voinut kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi hän ei aikuisenakaan koe olevansa riittävä ja kelpaavansa muille, teki tai toimi hän sitten miten tahansa. Hänellä on jatkuva tarve peittää alemmuuden ja huonommuuden tunnetta; tähän hän haaskaa valtavan määrän energiaa pohtimalla muiden mielipiteitä, tuntemalla häpeää ja pelkäämällä yksin jäämistä. Hän pyrkii korjaamaan minänsä julkista puolta muuttamalla mielipiteitään, puheitaan, toimintamallejaan ja arvojaan. Narsisti ei siis tunne itseään eikä muita, hän kokee itsensä hylätyksi, yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.

Narsisti jaottelee ihmiset hyviin ja pahoihin sekä elämänsä hyviin ja huonoihin hetkiin. Huono itsetunto tekee mahdottomaksi käsitellä ahdistusta rakentavasti. Hän on ristiriitainen ja lyhytjännitteinen, masentuu helposti eikä kykene hillitsemään aggressiivisia tunteitaan. Käyttäytyminen voi olla kaksijakoista, tai sitten hän siirtää erittäin vakuuttavasti omat huonot ominaisuutensa ja sanomisensa toisten ominaisuuksiksi ja teoiksi syyllistämällä uhreja omista heikkouksistaan. Narsisti osoittaa oman vastuuntunnottomuutensa juuri negatiivisten asioiden siirtämisellä toisille ihmisille. Vastuuntuntoisella ihmisellä on tapana myöntää ongelmansa ja alkaa selvittämään niitä.

Suomessa elää kymmeniä tuhansia ihmisiä luonnevikaisen narsistin armoilla. Kiusaaja voi olla työpaikalla, koulussa, parisuhteessa tai omassa lähiperheessä. Hanna Kaikulan mukaan kuka tahansa voi päätyä narsistin uhriksi, mutta tiettyjä alttiuksia kuitenkin on, kuten kiltteys ja läheisriippuvuus.

- Esimerkiksi lapsi, joka on saanut kasvaa todella turvallisessa ja lämpöisessä ilmapiirissä. Häntä on ehkä ylisuojeltu elämän pahuudelta, niin hän ei osaa uskoa siihen, että joku voisi olla niin paha. Sellainen herkistää uhriutumiselle.

Rummutustaidon puute aiheuttaa narsistille jatkuvaa tyytymättömyyttä itseinhosta itsevihaan. Hän on yliherkkä loukkaantumaan ja pyrkii jatkuvasti manipuloimaan ja hallitsemaan muita välttääkseen kaikin keinoin soittoonsa kohdistuvaa arvostelua. Hän voi hyökätä aggressiivisesti toista kohtaan, koska kuvittelee toisen arvostelevan pian soittoaan. Elämä on narsistille peliä, oli kysymys sitten rummutuksesta tai itsensäkehumisesta.

Narsistin ihanneminä ja todellinen minä ovat kaukana toisistaan. Ihanneminä tarkoittaa sellaista mielikuvaa itsestä hyvänä rumpalina, jollainen haluaisi olla. Ihmisellä on hyvä itsetunto silloin, kun nämä mielikuvat ovat lähellä toisiaan. Narsistin soittotaito ei ole kehittynyt normaalisti, sillä hän ei ole lapsuudessaan voinut kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi hän ei aikuisenakaan koe olevansa riittävä ja kelpaavansa muille, teki tai toimi hän sitten miten tahansa. Hänellä on jatkuva tarve peittää alemmuuden ja huonon rummutuksensa tunnetta; tähän hän haaskaa valtavan määrän energiaa pohtimalla muiden mielipiteitä, tuntemalla häpeää ja pelkäämällä yksin jäämistä. Hän pyrkii korjaamaan minänsä julkista puolta muuttamalla mielipiteitään, puheitaan, toimintamallejaan ja arvojaan. Narsisti ei siis tunne itseään eikä muita, hän kokee itsensä hylätyksi, yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.

Milloinkahan se Antti ne lupaamansa sarvenkuvat?

Olisi toivottua että palstalla puhuttaisiin huumeista ja ehkä nuo sarvijutut sitten liittyy asiaan jos muka kannabiksella aikaansaatu, mutta nuo ovat varmastikin tärkeitä kommentteja, joita palstan rumpu/sarvikiihkoilijan tulisi ymmärtää. Ehkä hän voisi myös ymmärtää, että jos esittää itsestään väitteitä, niin ne pitäisi myös pystyä todistamaan!