Ei auttanut laboratorionoutaja Lindströmin hommien vähentäminen. Tulos on silkkaa soopaa edelleen.
Uusin suunnitelma kyykyttää työttömiä määrämällä heidät tekemään tietty määrä hakemuksia tietyssä ajassa. Tästä ei hyödy kukaan.
Ensinnäkin työttömyys ei johdu siitä, että työttömät eivät hae työpaikkoja. Avoimia työpaikkoja on noin 65.000 ja työttömiä laskutavasta riippuen 300.000-400.000. Suurin osa avoimista työpaikoista on avoimia koska työntekijän valinta on kesken. Kuukauden kuluttua avoimien työpaikkojen määrä on about sama, mutta avoimet paikat ovat pääasiassa eri paikkoja.
Uusliberalistisen taloususkon omaksunut Lindström kuvittelee, että työttömyys johtuu siitä, että työttömät eivät ole tarpeeksi epätoivoisia. Oikeasti työttömyys johtuu siitä että ei ole tarpeeksi työpaikkoja. Mikään tutkimus tai tilasto ei tue uusliberalistien uskomusta siitä, että työvoiman tarjonta maagisesti lisäsi työpaikkoja.
Toiseksi Lindströmin suunnitelma vaikeuttaa työhaluisten työhönpääsyä. Kun työhakuihin pakotetaan, työttömät suoltavat hakemuksia minne sattuu kunhan määrä täyttyy ja työnantajat joutuvat lukemaan ne kaikki. Tämä johtaa siihen, että avoimia paikkoja ei haluta enää laittaa auki työvoimatoimiston sivuille, vaan yhä suurempi osa työpaikoista tullaan täyttämään kysymällä kaverilta ja kaverin kaverilta. Nuorien työhaluisten työttömien, joilla ei ole verkostoja, mahdollisuudet työllistyä heikkenee, kuun he eivät edes pääse hakemaan suurta osaa työpaikoista.
Kolmanneksi työvoimatoimistojen työaika menee työttömien kyttäämiseen. Lakiehdotuksen mukaan heidän tulee lukea 17.000.000 työttömien tekemää viikkoraporttia vuodessa. Eli aito työllistymisen auttaminen loppuu, kun siihen ei ole aikaa. Työvoimatoimistoista tukee kyykytys- ja kyttäystoimistoja.
Ongelma ei ole työvoiman tarjonnassa vaan työvoiman kysyntä. Miten tyhmä täytyy olla, että tätä ei ymmärrä? Pitää olla persu.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Vuosien, vosikymmenien kokemus on osoittanut sen, että osa ns. työttömistä on työhön sopeutumattomia ja sille on luonut pohjan meidän sosiaaliturvan väärinkäyttö.
Työpaikkojen luominen tässä tilanteessa on vaikea.
Jo 1980-luvulla oli vaikeaa, osin mahdottomuus löytää suomalaista työntekijää esim. aamuyöllä tapahtuvaan siivostoimintaan tai muuten 7-00-16.00 ulkopuolella tapahtuvaan työhön.
On aloja, että sesonkityöntekijän löytyminen on vaikeeaa.
Tässä kiitän siitä, että meillä on maahanmuuttajia, heille kelpaa työ ja se ei ole palkasta kiinni.
Suomalainen jätkä / akka on paskaajauhava, laiska turvansoittaja, että voi katsoa itseensä peilistä.
On oikeita, itsestään riippumattomia työttömiä, mutta niitä, jotka on
" olevinaan" työnhakijoita on vähän.
Mitä sitten?
Meillä on jopa 400.000 työtöntä ja vaikka heistä 100.000 olisi jo toivosta luopuneita, jota eivät enää haluakaan töihin, niin siitä huolimatta ongelma ei ole työttömien työhalut vaan se on työpaikkojen puute. Sadoille tuhansille työhaluisille ei löydy työpaikkaa.
Jos ei ole ihan empatiakyvytön natsi (kuten useat persujen kannattajat näyttävät olevan), niin käsittää, että jos vaikkapa pari vuotta hakee töitä ja lähettää tuona aikana pitkälle yli 200 hakemusta, joista suurimpaan osaan ei vastata mitenkään, ihminen saattaa turhautua ja omanarvontuntoa suojellakseen todeta, että ei oikeastaan haluakaan töihin. Pitkäaikaistyöttömyys tekee työttömistä työhaluttomia ja joskus kyvyttömiäkin.
Työttömät eivät tarvitse kyykytystä vaan työpaikkoja. Tämä on vain laboratorionoutaja Lindströmmille mahdoton ymmärtää. Hän on huonoin työministeri ikinä - ainoa joka pääsee lähelle samaa monilahjattomuuden tasoa oli muinainen Urpo Leppänen - ja yllättäin hänkin peräsin samasta "kykypuolueesta".
Tulee uusia työpaikkoja haastattelioille (virkamiehille/ruotsinkielisille kun sekin on pakko järjestää ruotsiksi), pitää kiinni pakkopakosta.
17 ensimmäistä elinvuotta asuin susirajalla, pienessä perslävessä, jossa työttömyysprosentti 1960 luvulla oli suuri.
Meitä läksi paljon työnperään eripuolille Suomea, Ruotsiin ja aina Austraaliaa myöten.
Osa meistä onnistui ja jäi työmarkkinoille ja osa palasi kotipuoleen juomaan itsensä hengiltä.
Me jotka jäimme työelämään, osa teki päivätyön teollisuuslaitoksissa tai muissa töissä ja meitä, jotka olemme leipämme hankkineen ns. " keikkamiehinä" eripuolilla Suomen ja rajojen ulkopuolella on paljon ja vaikka nuo eläkepäivät on, töitä tarjotaan vieläkin.
Minä en ole ikinä uskonut siihen, että työvoimatoimisto tuo lapun ovella ja pyytää työhön, en ole uskonut, että anomuksien lähettäminen tuo työtä, en.
Nuorempana kävelin sinne missä töitä oli ja sitten kun " nimeä" tuli, pyysivät töihin.
Vuodesta 1967 on saanut pakertaa ja loppu tulee sitten kun " outaja" käy.
Suomi on liin pieni maa ja sitoutuminen Eu;n ja länteen on väärin, Venäjä on meitä työllistänyt ennenkin.
Asia on vaan näin: Globalisaatio ja robotisaatio on vienyt suuren osan työpaikoista. Digitalisaatio tulee nyt perästä viimeistelemään homman.
Ei auta vaikka, uhkaisitte vankilalla työttömiä. Mahdoton on mahdoton.
Tulonjakoon on keksittävä uusi systeemi. Se ei tulevaisuudessa voi perustua työhön, jota ei ole.
Ainua ja oikea ratkaisu on sosialistinen yhteiskunta.
Kapitalismi pelaa tuoton varassa ja ihminen on toisarvoinen.
Vaikka Neuvostoliitossa ei ollut elintaso ihmisillä " kerskakulutukseen" perustuva, oli neuvostokansa onnellisempi kuin nykyään, mutta kapitalismille oli eduksi tuhota tuo järjestelmä.
Demokraattinen järjestelmä olisi tuonut esiin kapitalismin mädännäisyyden.
Seuratkaahan mihin kurjuuteen ollaan ajamassa, vähävaraisempaa ihmisväestöä rosvovaltio Amerikassa ja suomi seuraa perässä.
Rikkaat vie pääoman maitten rajojen ulkopuolelle ja ihmisestä, vähävaraisesta, tulee kerjäläinen ja tähän suuntaa Suomi on menossa.
Anua rataisu ongelmiin tällä hetkellä on sota ja sen jälkeen yhteiskuntajärjestelmän muutos.
oon kanssasi sammoo mieltä
Pitäisi Olla nlitä työpaikkoja!
Naulan kantaan! Persut toimii kuin työttömyys olisi työttömien syy. Kun ei ole omatuntoa, niin lyötyä on helppo lyödä lisää.
Lindströmillä ei ole mitään tekemistä uusliberalismin kanssa.
Uusliberalismissa on kyse siitä, että valtio pysyy pois ihmisten tieltä. Lindströmiläisessä ajattelussa valtio on gestapolainen hirviö, vaikka väittää ajavansa yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista.
Mutta yöministerillä oli voimia pyrkiä vielä kunnanvaltustoon, oi miten fantas...............
Tän pitää sitten koskea myös lomautettuja, saa kikkare kokkare pienpersuli nyrkkipaja yrittäjät maistaa omaa lääkettään. Nythän ne käyttää tätä "lomautus" järjestelmää häikäilemättä hyväkseen! Samoin tekevät kunnat
Tiutau tilhi ja vihellys.
Suomessa on pitkään ollut vaikea löytää hyviä, työtään kunnioittavia työntekijöitä, joita varten kannattaisi luoda työpaikkoja.
Suomalaisella työläisellä on liikaa oikeuksia, mutta ei minkäänlaista velvollisuuden tunnetta.
Tuossa pyöritimme 10-20 työntekijän yritystä ja aina oli joku jostakin syystä työstä poissa, kuka sairas siitä ja siitä. Työhön ei päästy, mutta kaljalle kyllä.
Jotenkin vaan tuntuu, että velttous kasvaa suomalaisissa ja työvoima pitää tuoda rajojen ulkopuolelta.
Suomessa on hyviä työntekijöitä ja firmat pitää heistä kiinni,.
Muille suosittelen Stalinin aikaisia " kuntoutuskeskuksia " ja sosiaalituen heikentämistä.
Tuki pois jos ei tee vaikka palikkatyötä.
Onko aamu lääkeet jääny ottamatta, nyt kiireesti lääkeet naamaan ja soittamaan lääkärille aikaa missä tarkennetaan lääkitystä.
SUOSITTELEN
Kyllä lindströmin on nyt syyytä hävetä ja raskaasti!
On sillä otsaa ajaa näitä kusetuksia työttyömille!
Meillä löytyy työntekijä joka ainoaan työpaikkaan jos niissä maksetaan oikea palkka ja työaika on jotakin muuta kuin nollatuntia. Niin kauan kun meillä sallitaan keinottelu palkalla ja työajalla, niin noita ns. työpaikkoja on joihin kukaan ei mene töihin.
Ei ole väliä kuka istuu hallituksessa ja eduskunnassa?Jätetään äänestämättä .
Viljasen valinta olisi taannut, että oikeuskansleriksi olisi kerrankin valittu ihminen, joka todella ymmärtää perus- ja ihmisoikeusjuridiikkaa. Kanslerin yksi tärkeimpiä tehtäviä on perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen ja sen valvonta, että viranomaiset ottavat huomioon perus- ja ihmisoikeudet.
Nyt sinne valitaan Niinistön oma suosikki, ns hallintopuolen luotettu virkamies, joka ei takuulla tule asettumaan valtioneuvoston tahtoa vastaan yhtään missään asiassa. Viljasen valinta torpattiin, koska Viljanen olisi ollut voimakastahtoinen ihminen, eikä mikään politikkojen kumartelija.
Luihu-Lindström vetäytyy vastuustaan lainvalmistelijana ja ministeriönsä johtajana. Työhönsä vakavasti suhtautuva ja ennen kaikkea asiantunteva ministeri huolehtisi siitä, ettei lakiesityksinä lähetellä mitään kieli poskessa heiteltyjä työttömien kurituslistoja niin kuin Lindström nyt tekee. Vetoaminen virheiden korjaamiseen lausuntokierroksen jälkeen ei takaa mitään ja on ennen kaikkea kaikkien resurssien tuhlausta.
Lindströmin pokka ei riitä tunnustamaan, että sitä työtä nyt ei vaan ole tarjolla kaikille. Sen sijaan hän haluaa raukkamaisesti leimata kaikki työttömät huijareiksi ja työhaluttomiksi. Persujen kannatussyöksylle ei kyllä tule loppua niin kauan kuin persuministereiksi kelpaavat tällaiset voimanostajat.
Lindström pitää työttömiä työtä välttelevinä, koska itse ei halua tehdä töitään ministerinä. EK valmistelee, Sipilä ohjeistaa ja Lindström toistelee papukaijana sen minkä muistaa.