Miltä näyttää se työhistoria tällä uudella

vasemmistovaltuutetulla, eli mitä on tehnyt töikseen? Vai onko tilanne se, että hän perheineen on koko tämän n.10-vuoden ajan Suomessa, elänyt veronmaksajien rahoilla?

Riittääkö kielitaito hoitaa asioita valtuustossa, entä sitten kirjoitustaito, sitäkin tarvitaan. Vai tuleeko todellisuus olemaan sitä että tämä somali herra, istuu valtuustossa vain maskottina joille kaikki muut hymyilevät ja nyökkäilevät ymmärtävästi kun hän jotain sanoo.

Asia on kuitenkin niin että kun kerran valtuustoon on päästy, niin siellä pitäisi oikeasti hoitaa niitä asioita joita pöydälle tulee.

Siksi on täysin oikeutettua kysellä tästä somalialaisesta valtuutetusta, on väärin jos häntä hyssytellään. Itse olen työpaikoilla niin Ruotsissa kuin Suomessa usein nähnyt kuinka näitä tummapintaisia työntekijöitä on hyssytelty, on katsottu töppäyksiä läpi sormien jne. Siihenhän on tietyt syyt.
23302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Minu ei olla cv. Ollako se vesapapperi? Minu halu pita huoli oma pere ja sata pere suomi.

Äänestä

Pölinät pois.Suomen kansa on äänestänyt!

2Äänestä
  • Pirun suuri osa kansaa ei äänestänyt.

    Äänestä

  • Oeskoon niihen oma häppee?

    Äänestä

mina tulla ensi vaali myos valtusto. tulla vaika vakisi jos ei saata aani tarpeksi ja mina ota neljat vaimo muka valtusto. lopuu vituilut

Äänestä

Yleensä silloin kun valitaan ketä äänestetään selvitetään aloittajan kaipaamat asiat. Aloita nyt ihmeessä vielä lukuisia uusia ketjuja aiheesta, kun tämä taitaa olla vasta kolmas. Tee se nyt pikaisesti, koska kun uusi valtuustokausi alkaa ja uudet valtuutetut pääsevät kaikki opettelemaan työskentelytapoja, voit joutua pettymään vaikeuksien odottelussasi.

1Äänestä
  • Hyvin he pärjäsivät: Vasemmiston kannatus oli 5,1 prosenttia, missä nousua edellisistä vaaleista oli 1,1 prosenttiyksikköä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleista äänipotti kasvoi yli sadalla: nyt 284, silloin 182. Vain 12 ääntä jäi puuttumaan toisesta paikasta.

    Äänestä

  • "Haluan oppia paremmin suomea ja perehtyä valtuuston työhön, jotta voin olla minua tukeneiden luottamuksen arvoinen. Tarvitsen myös itse opastusta ja tukea, sanoo Abdillahi Mahamed."
    "Nykänen ja kumppanit lupaavat antaa kaiken tukensa uudelle valtuutetulle."

    Aloittaja voi siis rauhoittua. Valtuutetulla on ihan kaikki edellytykset ja juuri oikea asenne valtuustotyöhön. Suomea meistä itse kukin voi aina hioa, se ei ole huono asia.

    1Äänestä

  • Kerro mitä muita ketjuja aloittaja on aloittanut, ja todista se?

    Äänestä

  • huoleta kirjoitti:

    "Haluan oppia paremmin suomea ja perehtyä valtuuston työhön, jotta voin olla minua tukeneiden luottamuksen arvoinen. Tarvitsen myös itse opastusta ja tukea, sanoo Abdillahi Mahamed."
    "Nykänen ja kumppanit lupaavat antaa kaiken tukensa uudelle valtuutetulle."

    Aloittaja voi siis rauhoittua. Valtuutetulla on ihan kaikki edellytykset ja juuri oikea asenne valtuustotyöhön. Suomea meistä itse kukin voi aina hioa, se ei ole huono asia.

    Ethän sinä pelle voi sitä tietää, että sillä valmiudet vai ei.

    Äänestä

No onneks olkoon vaan Lieksan vasemmiston tyhmyydelle, ja naiiviudelle. Täällä PK-seudulla kyllä on kokemuksia somalialaisista kunnanvaltuutetuista, ja ihan yhtä tyhjän kanssa ovat olleet. Sompulle kun tärkeintä on se että hän voi istua valtuustossa, sillä kun saa tiettyä statusta omien parissa. Sillä että siellä valtuustossa pitäisi jotain tehdäkkin, on aivan toissijainen asia.

Alan tosiaan uskomaan siihen että Lieksassa tyhmyys tiivistyy, ainakin kun on vasureista kyse.

Äänestä
  • Vasurien tyhmyys tiivistää kaikkialla.

    Äänestä

  • Eipä tuo somali vassareitten porukoista erotu kuin värinsä puolesta. Aivan on yhtä tyhmän kanssa kuten muutkin siinä porukassa.

    Äänestä

Miten tämä uusi vasemmistoliittolainen valtuutettu on elättänyt itsensä suomessa? Kuka vastaisi tähän. Näin itsekkin vasemmistolaisena ja koko ikäni työtä tehneenä haluaisin tietää, mitä toinen toveri on tehnyt. Onko hänen vaimonsa tehnyt töitä tai hän itse. Jollain tavallahan hänen on täytynyt itsensä elättää.

Äänestä

Puhe, kun tulee uuden somalivaltuutetun työhistoriasta, niin kaikki vaikenee. Uuninpankko ei edes kommentoi mitään. Kesäkuussa tulee laki, jotta kunnallisvaltuutetut joutuvat ilmoittamaan sidoksensa. Uusi somalivaltuutettu ilmoittaa sidoksensa kelaan ja sossuun. Muut ilmoittavat osakesijoituksensa ja hallituspaikkansa.

Äänestä
  • Mene veikkonen Metka-taloon kysymään, siellä kun monet tuntevat hänet varmasti henkilökohtaisesti.
    Yhdenkään Lieksan valtuustoon pyrkivän en nähnyt osakesijoituksiaan ja hallituspaikkojaan esittelevän. Taisi lähtee moposi keulimaan. Ei sillä moottoritielle:))

    Valtuustoon valittu Mahamed sanoi Itä-Suomen uutisten haastattelussa haluavansa edistää yhteistoimintaa vapaa-ajan, koulujen ja työpaikkojen puitteissa.
    Tärkeänä tavoitteenaan hän pitää toiminnan ja työpaikkojen saamista maahanmuuttajille.
    Tuo tietenkin oli kamala tavoite! Kyllä siitä vielä kannattaa solvata ja haukkua louskutella vähintään puoli vuotta!

    2Äänestä

Kyllä tälle somalivaltuutetulle jokin suojatyöpaikka lieksan kaupungilta järjestetään. Sitten repostellaan esimerkkinä kotiutuneesta somalista. Ahkerasta työntekijästä. Olisi kiva kuulla, miten hän näitä töitä maahanmuuttajille valtuutettuna järjestää. LOL. Kerro nyt uuninpankko, miten hän ja perhe on elättänyt tähän mennessä itsensä. Miksi et kommentuinut rekatulla nimelläsi. Olet, kuin teinityttö unelminesi ja suljettuine mielinesi.

Äänestä
  • Tämmöinen kuin projektipäällikkö on aika iisi ja moneen paikkaan sopiva titteli. Koneins. jotenkin kokenut inflaation. Pakolaiskoordinaattori voisi kalskahtaa myös komiasti.

    Äänestä

Työhistoria. LOL. Sossun ja kela cold cardin omistaa. Ikinään tehnyt päivääkään työtä, eikä tule tekemään

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Äänestä

Entäs pirttiviljelijä?

Äänestä

Jokohan rasistin leima lyödään otsaani seuraavan mielipiteeni takia?

Kuka normaali työnantaja kielitaidottomia erikulttuurisia uskaltaa työllistää, kun työllistäminen saattaa johtaa normaalia työnjohto- eli direktio-oikeutta käytettäessä pahimmillaan työsyrjinnästä syyttämiseen ja rasistiksi haukkuminen alkaa siten kaiken tuutin täydeltä. Lisäksi, miksi pitäisi työllistää maahanmuuttajia, kun jonossa on ammattitaitoisempaakin väkeä, suomen kieltä hyvin puhuvia. Monella työnantajalla on tarve vähentää työvoimaa näinä aikoina. Väkisin pyritään aina tekemään hyvää, vaikka se johtaa päinvastaiseen lopputulokseen, riitoihin ja muuhun vaikeasti ratkaistaviin ongelmiin. Ikään kuin yrittäjillä ja työnantajilla ei olisi jo muutenkin pohdiskeltavaa näinä aikoina.

Sitten voitaneen vielä kysyä, että miten kuntalain vaalikelpoisuus, virkavastuu, poliittinen vastuu, eettinen vastuu ym. kuntalain pykälät kunkin valtuutetun kohdalla toteutuvat?
Kaikkea hyvää ja onnea kuitenkin toivotan uusille valtuutetuille tasapuolisesti, sitäkin huolimatta, että eräitten lähtökohdat ja eväät eivät ole luottamustehtävänsä hoitoon parhaat mahdolliset.

Äänestä
  • Ihan hyvä kommentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemusta_omaava kirjoitti:

vasemmistovaltuutetulla, eli mitä on tehnyt töikseen? Vai onko tilanne se, että hän perheineen on koko tämän n.10-vuoden ajan Suomessa, elänyt veronmaksajien rahoilla?

Riittääkö kielitaito hoitaa asioita valtuustossa, entä sitten kirjoitustaito, sitäkin tarvitaan. Vai tuleeko todellisuus olemaan sitä että tämä somali herra, istuu valtuustossa vain maskottina joille kaikki muut hymyilevät ja nyökkäilevät ymmärtävästi kun hän jotain sanoo.

Asia on kuitenkin niin että kun kerran valtuustoon on päästy, niin siellä pitäisi oikeasti hoitaa niitä asioita joita pöydälle tulee.

Siksi on täysin oikeutettua kysellä tästä somalialaisesta valtuutetusta, on väärin jos häntä hyssytellään. Itse olen työpaikoilla niin Ruotsissa kuin Suomessa usein nähnyt kuinka näitä tummapintaisia työntekijöitä on hyssytelty, on katsottu töppäyksiä läpi sormien jne. Siihenhän on tietyt syyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu