Kyllä taas naurattaa niin vietävän makoisasti. Jälleen taas kerran tapahtui se mitä toivottiin, kauppakeskus jää torsoksi! Olisitte jo uskoneet hyvällä silloin kun ideapark kauppakeskus torpedoitiin, ette te tarvitse kauppakeskuksia!
Jättäkää vain suosiolla nämä yksityisrahoitteiset investoinnit meille Varkauteen. Pieksämäeltä on lyhyt ajomatka tänne Varkauteen, ei tuota kennellekään ongelmaa noin 40 km siirtymä. Olen tehnyt hyvällä menestyksellä yhteistyötä Pieksämäen vihreiden kanssa jo teidän Ideapark hullutuksestanne lähtien, suuri kiitos heille ja heitä te kaikki saatte kiittää siitä ettei Topi Sukarin kaltaiset luontovihaajat tärvele arvokasta luontoa yksityisautoiluineen.
Pieksämäen vihreillä on selvä ja kestävä visio seutukuntamme kehityksestä, Varkauteen liikekeskukset ja urheilutoiminta sekä yksityisrahoitusinvestoinnit, teille Pieksämäelle kunnan verovaroin tehdyt investoinnit sekä kulttuuritoiminta. Kulttuurista Pieksämäki tunnetaan! Älkää menettäkö sitä!
Olen kuulolla ja aina valmis seutukuntamme kehittämiseen. Terveisin kauppias ja entinen kokoomuslainen, Varkaus.
Pieksämäen kauppakeskus jää minimyymäläksi :)
111
5104
Vastaukset
- nauranminäkin
Sinua tuntuu naurattavat milloin mikäkin. Minua nauratti muutaman työpaikan loppu.
- lirdekol
Joo mualiman pienin prisma saataneen pieksuun . Toki osuuskauppa väki varmaan miettii sijoituksen kannattavuutta kun tuo abc myymäläkin ( sale ) kutistuu entisestään vai onko peräti uudistamassa toimintojaan. Ei tule kannattamaan pieksässä muu kuin rise toiminta ( rikosseuraamusvirasto) , onhan sen mainos jo nuorten suosiman jäähallin kaukalossakin. Aika merkillinen juttu!!
- pieksämä
Ei veturitallien alue mitään muuta tarvitsekaan kuin sen Prisman, jos realistisesti ajatellaan eikä lähdetä odottamaan, että tänne tulisi muita isoja kauppoja.
Pienemmille kaupoille taas on yllin kyllin vapaita liiketiloja jo nyt olemassa.- OlenYliopistonKäynyt57v
Ei pidä paikkaansa. Jos ei tule kauppaa viisaammalle kansanosalle (ts. mensan porukalle), ei tänne kannata laittaa yhtään muutakaan kauppaa!
- mössö-paska
kunnon leipomo ja myymälä tänne tarvitaan mistä saa juuri leivottua pullaa ja juuri leivottua leipää ei mitään pakasteen kautta kierrätettyä paska mössöä.
- Pienimunaisetdemarit
Päättämään pitäisi päästää nämä kylän kuulut isokölit Salo ja Kekäläinen. Siinä pikkutirpit vikisee kun isolla viedään. Menevat kuulemma hiljaiseksi. Mistä isokölit tiedetään, tietysti sairaanhoidon naisten pikkujoulu juttujen jälkimaininneistä. Näistä turuista, ojista,karvista ja huupoista ei puhu ykskään nainen yhtään mitään.
- Pieksämäki100vuotta
Alkaa uusi luokkataistelu. Valkoisen puolen muodostaa Kokoomus, Pieksämäen oikeat ja vanhat sosiaalidekraatit ja vihreät. Punaisen puolen muodostaa Pieksämäen demarit, vasemmistoliitto, kd ja persut. Keskustan puheenjohtaja kirjoitteli lehteen kokoomuksen ja sodiaalidemokraattien kaverien kannustama ennen vaaleja Hiekkis asiaoista. Nyt nämä vanhat toverit ja kokkarit järjesti källin kepulle. Housut kintussa pigviinikävelyä vauhti hidastuu neuvottelussa.
Kun panokset kovenee kepu väistelee välissä punaisten ja valkoisten ettei saa kökköjä päälleen. - yläristi
S-mafia on hallinnut pitkään maakuntia. Pressut ja kd ovat oikeistoa. Pieksämäellä kauppakeskusasia on muuttunut arvovaltataistelusta sotkujen peittelemiseksi ja kuuluu samaan sarjaan kuin hiekkis.
- Äss-Market
Eipä se kovin kummoinen "kauppakeskus" ole jos vain Prisma tulee ja sitten muutama vaateliike torin laidalta siirtyvät siihen. Mitään uutta ei ole luvassa. Ei edes nykyisin joka kylässä sijaitsevaa Dressmann liikettäkään.
Jos edes muutama tulisi tästä listasta.
http://www.isoomena.fi/stores- TätäTuskinTehty
Siinäpä se ongelma onkin. Pitäisi tehdä kattava analyysi kaupoista joita löytyy ja ei löydy Pieksämäestä noin 150km etäisyydellä.
Eli listattaisiin Jyväskylän, Kuopion, Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden kaupat ja katsottaisiin mitä niistä puuttuu eri kaupungeissa ja kuinka kaukana ne ovat toisistaan.
Eli kannattaako Varkautelaisen lähteä ostoksille Kuopioon jos sama liike saataisiin Pieksämäen kauppakeskukseen ja kannattaako Mikkelistä lähteä Jyväskylään jos samat palvelut saisi Pieksämäeltä.
Näin saataisiin jonkinlaista käsitystä siitä mistä päin asiakasvirrat Pieksämäen mahdolliseen kauppakeskukseen tulisi. - Thai-palvelut-puuttu
Kaikissa lähikaupungeissa ilmoitellaan palveluista.
- Kunhan_ajattelin
Thai-palvelut-puuttu kirjoitti:
Kaikissa lähikaupungeissa ilmoitellaan palveluista.
No mene nyt ihmeessä sitten käymään siellä niin ei tarvitse joka päivä täällä puutteistasi kirjoitella.
- Täälläonhaipalvelut
Pidä silmät auki torilla ja konttarissa Tapionkadun alku ja loppupäässä.
- rubatuuri
Thai-palvelut-puuttu kirjoitti:
Kaikissa lähikaupungeissa ilmoitellaan palveluista.
Johan Yrittäjä etsii kohdet.
- kaupunki-tuuliajolla
TätäTuskinTehty kirjoitti:
Siinäpä se ongelma onkin. Pitäisi tehdä kattava analyysi kaupoista joita löytyy ja ei löydy Pieksämäestä noin 150km etäisyydellä.
Eli listattaisiin Jyväskylän, Kuopion, Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden kaupat ja katsottaisiin mitä niistä puuttuu eri kaupungeissa ja kuinka kaukana ne ovat toisistaan.
Eli kannattaako Varkautelaisen lähteä ostoksille Kuopioon jos sama liike saataisiin Pieksämäen kauppakeskukseen ja kannattaako Mikkelistä lähteä Jyväskylään jos samat palvelut saisi Pieksämäeltä.
Näin saataisiin jonkinlaista käsitystä siitä mistä päin asiakasvirrat Pieksämäen mahdolliseen kauppakeskukseen tulisi.Luuletko että pieksämäen elinkeinotoimistossa on kiinnostusta ja ammattitaitoa tehdä tuollaista oikeaa markkina analyysiä?
Se on totta että sellainen pitäisi tehdä. Mutta kun tämä on P-mäki... - KolmiulotteisetPuupäät
kaupunki-tuuliajolla kirjoitti:
Luuletko että pieksämäen elinkeinotoimistossa on kiinnostusta ja ammattitaitoa tehdä tuollaista oikeaa markkina analyysiä?
Se on totta että sellainen pitäisi tehdä. Mutta kun tämä on P-mäki...Tätä kaupunkia johtaa joukko äärimmäisen EPÄPÄTEVIÄ virkamiehiä!
Kyllähän se hymyilyttää kuvissa kun iso palkka ajelehtii tilille vaikka mitään tulosta ei saatu aikaan.
http://www.lansi-savo.fi/sites/default/files/images/news_item/markus_vesterinen_net.jpg
http://www.lansi-savo.fi/sites/default/files/images/news_item/kunnonkeskus.jpg
http://cdn.ksml.fi/incoming/73ep0s-5615305.jpg/ALTERNATES/LANDSCAPE_1140/5615305.jpg - että-sillai
TätäTuskinTehty kirjoitti:
Siinäpä se ongelma onkin. Pitäisi tehdä kattava analyysi kaupoista joita löytyy ja ei löydy Pieksämäestä noin 150km etäisyydellä.
Eli listattaisiin Jyväskylän, Kuopion, Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden kaupat ja katsottaisiin mitä niistä puuttuu eri kaupungeissa ja kuinka kaukana ne ovat toisistaan.
Eli kannattaako Varkautelaisen lähteä ostoksille Kuopioon jos sama liike saataisiin Pieksämäen kauppakeskukseen ja kannattaako Mikkelistä lähteä Jyväskylään jos samat palvelut saisi Pieksämäeltä.
Näin saataisiin jonkinlaista käsitystä siitä mistä päin asiakasvirrat Pieksämäen mahdolliseen kauppakeskukseen tulisi.No tuo on nyt vähintä mitä yleensä tehdään kun kauppakeskuksia suunnitellaan. Eli tarjotaan sellaista palvelua ja tuotteita joita ei ole naapurikaupungeissa.
Mutta tosiaankin, nyt ollaan Pieksämäellä. - Genre
Kauppakeskukset ovat mennen talven lumia!
Edes isoimissa kaupungeissa ei menesty suurikaan kauppakeskus. Esimerkkinä Helsingin uusi Redi joka on ollut auki vasta pari kuukautta. Helsingissä asuu maan suuripalkkaisimmat ja ostokykyisimmät ihmiset ja silti ei menesty.
HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005904104.html - Tätä_mieltä
Genre kirjoitti:
Kauppakeskukset ovat mennen talven lumia!
Edes isoimissa kaupungeissa ei menesty suurikaan kauppakeskus. Esimerkkinä Helsingin uusi Redi joka on ollut auki vasta pari kuukautta. Helsingissä asuu maan suuripalkkaisimmat ja ostokykyisimmät ihmiset ja silti ei menesty.
HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005904104.htmlKuopion Matkus ei kauppiaiden mielestä ole myöskään lunastanut täysin lupaustaan kävijämääristä.
Johtunee siitä että viereinen Ikea vetää asiakkaat ensin ostoksille ja puolipäivää Ikeassa pyörineet asiakkaat eivät enää jaksa kierrellä sen jälkeen kymmeniä pikkukauppoja. - Alamäkialkaa
Tätä_mieltä kirjoitti:
Kuopion Matkus ei kauppiaiden mielestä ole myöskään lunastanut täysin lupaustaan kävijämääristä.
Johtunee siitä että viereinen Ikea vetää asiakkaat ensin ostoksille ja puolipäivää Ikeassa pyörineet asiakkaat eivät enää jaksa kierrellä sen jälkeen kymmeniä pikkukauppoja.Pieksämäen häviävät pikkukaupat on keskustassa. Rumaa jälkeä kaupungin hallituksilta.
- MenkeeKunEhditte
Tätä_mieltä kirjoitti:
Kuopion Matkus ei kauppiaiden mielestä ole myöskään lunastanut täysin lupaustaan kävijämääristä.
Johtunee siitä että viereinen Ikea vetää asiakkaat ensin ostoksille ja puolipäivää Ikeassa pyörineet asiakkaat eivät enää jaksa kierrellä sen jälkeen kymmeniä pikkukauppoja.No nyt se Prisma on vihdoin avattu!
- HeissuliveiPrisma
MenkeeKunEhditte kirjoitti:
No nyt se Prisma on vihdoin avattu!
Ja pian se prisma on myös suljettu. Kunhan Varkauden uusi Vetovoimakeskus avataan mega-Prismoineen ja kymmenine erikoiskauppoineen.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_674,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9902996.jpg - jäipjäpjäp
HeissuliveiPrisma kirjoitti:
Ja pian se prisma on myös suljettu. Kunhan Varkauden uusi Vetovoimakeskus avataan mega-Prismoineen ja kymmenine erikoiskauppoineen.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_674,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9902996.jpgMaitopurkin saa ostettua paikallisesta prismasta. Kuka sitä joutavaa krääsää jatkuvasti viitti ostaa siitä megasuperhypermyymälästä?
- Nytonneliötkohallaan
Turusen toive 80000 neliön kauppekeskuksestä oli hypermaaninen. Hylätty 50000 neliötä joka YIT olisi rakentanut olikin Turusen mielestä pieni maaninen. Lipsasten saamattomuus oli maanisuutta liian suuriin saappaisiin. Kaikkea tätä Turusen suuruudenhulluutta tuki vanhat demarit. Tämä nykyinen Prisma on sopiva. Tuolla avajaisissa Turunen sipsutteli Reino aamutossouissa onnellisen näköisenä rouvansa kanssa.
- Turusenmaanisuuskukkii
"Veturitorin kauppakeskus toisi Pieksämäelle 500 uutta työpaikkaa
Veturitorin kauppakeskushankkeen toteutuminen on Pieksämäen kaupungin tulevaisuuden kannalta lähes elämän ja kuoleman kysymys.
— Tällä hetkellä kaupan kysyntä kohdistuu ympäristökuntiin. Toteutuessaan se toisi Pieksämäelle noin 500 työpaikkaa,totesi kaupunginjohtaja Tapio Turunen Pieksämäen tulevaisuus foorumin avajaispuheenvuorossaan.
Kauppakeskuksen rakentaminen ei käynnisty tämän hetken tietojen mukaan tämän vuoden puolella. Siitä huolimatta Turunen vakuuttaa, että hanke on etenemässä aikataulun mukaisesti.
Turunen korostaa, että Pieksämäellä kaikki paukut tulisi keskittää uusien investointien ja sitä kautta uusien työpaikkojen luomiseen.
— Potentiaalisten investoijien löytäminen on melko helppoa. Vaikeutena on perustella investointien kannattavuus juuri Pieksämäellä, toteaa Turunen."
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/veturitorin-kauppakeskus-toisi-pieksamaelle-500-uutta-tyopaikkaa-352702 - Fakta-Juttu
Nytonneliötkohallaan kirjoitti:
Turusen toive 80000 neliön kauppekeskuksestä oli hypermaaninen. Hylätty 50000 neliötä joka YIT olisi rakentanut olikin Turusen mielestä pieni maaninen. Lipsasten saamattomuus oli maanisuutta liian suuriin saappaisiin. Kaikkea tätä Turusen suuruudenhulluutta tuki vanhat demarit. Tämä nykyinen Prisma on sopiva. Tuolla avajaisissa Turunen sipsutteli Reino aamutossouissa onnellisen näköisenä rouvansa kanssa.
Tuo 50 000 neliötä jonka YIT olisi rakentanut, olisi kannattanut hyväksyä.
YIT isona rakennusfirmana olisi saanut houkuteltua useita ketjukauppoja tähän kauppakeskukseen. Toisin kuin maan mittakaavassa melko pieni rakennusliike Lipsanen jolla oli suuria vaikeuksia myydä kauppaketjuille suunittelemansa kauppakeskuksen tiloja.
YIT ei vetänyt tuota 50 000 neliön suunnitelmaansa hatusta, vaan heillä oli pitkällä kokemuksella kauppakeskusrakentamisesta, varmuus siitä että sen kokoinen kauppakeskus olisi tällaisella paikkakunnalla kannattava.
Jostakin syystä tuo ei kelvannut kaupungille ja nyt saimme vain yhden Prisman ilman erikoistavarakauppoja. - Kaupallinen-yhteistyö
Oltiin liian ahne kun yritettiin 80 000 neliötä!
Nyt saattaisi olla se Clas Ohlson, H&M ja Dressmann jos YIT olisi rakentanut kauppakeskuksen.
YIT katsoi kokemuksellaan että he saisivat neuvoteltua riittävän määrän kauppoja tuohon 50 000 neliön kauppakeskukseen, mutta ei yhtään isompaan. Kaupungille tämä ei kelvannut, vaan tähdättiin edelleenkin isompaan. No nyt saatiin pelkkä 10 000 neliön Prisma. - hetahirmuinen
Kaupallinen-yhteistyö kirjoitti:
Oltiin liian ahne kun yritettiin 80 000 neliötä!
Nyt saattaisi olla se Clas Ohlson, H&M ja Dressmann jos YIT olisi rakentanut kauppakeskuksen.
YIT katsoi kokemuksellaan että he saisivat neuvoteltua riittävän määrän kauppoja tuohon 50 000 neliön kauppakeskukseen, mutta ei yhtään isompaan. Kaupungille tämä ei kelvannut, vaan tähdättiin edelleenkin isompaan. No nyt saatiin pelkkä 10 000 neliön Prisma.Nykyisinhän noista taajaman ulkopuolelle rakennettavista hehtaarihalleista on jo luovuttu, tai ollaan luopumassa. Se on mennyttä aikaa se. Kyllä uusi Prisma on ihan passelin kokoinen näin passelille kaupungille.
- Pieni_Korjaus
hetahirmuinen kirjoitti:
Nykyisinhän noista taajaman ulkopuolelle rakennettavista hehtaarihalleista on jo luovuttu, tai ollaan luopumassa. Se on mennyttä aikaa se. Kyllä uusi Prisma on ihan passelin kokoinen näin passelille kaupungille.
YIT:n kauppakeskus olisi tullut Veturitallin alueelle.
Kyseessä ei ollut mikään taajaman ulkopuolinen peltomarket. - Shit_Happens
YIT ehdotti 50 000 neliön kauppakeskusta veturitallien alueelle. Keskukseen olisi tullut kaksi hypermarkettia ja useampi kymmenen pienempää erikoiskauppaa, kuten vaateliikkeitä ja sisustus ja elektroniikkaliikkeitä. Nyt suunnitelmasta on toteutunut vasta yhden hypermarketin verran liiketiloja.
https://tiny.cc/9vg70y - SDPvoittaaaina
Shit_Happens kirjoitti:
YIT ehdotti 50 000 neliön kauppakeskusta veturitallien alueelle. Keskukseen olisi tullut kaksi hypermarkettia ja useampi kymmenen pienempää erikoiskauppaa, kuten vaateliikkeitä ja sisustus ja elektroniikkaliikkeitä. Nyt suunnitelmasta on toteutunut vasta yhden hypermarketin verran liiketiloja.
https://tiny.cc/9vg70yMiten pesula, veturitori, arkkitehti lunden Koistisen h poika löytö hävittivät, 25 miljoonaa euro kaupungin rahoja. CARE proxioniin
- Njet_YIT
Kauppakeskusta ei suunnitellut YIT vaan Skanska Oy ja sen koko oli noin 60 000 neliötä. Kaupunki halusi tuolloin 80 000 neliötä ja ei siksi hyväksynyt 60 000 neliön Skanskan suunnitelmaa.
Joten Lipsasen putiikki apuun ja sopimus uitettiin omalle paikkakunnalle firman pätevyydestä riippumatta. Ja lopputulos nähdään nyt!
"26.5.2017 Lipsanen vetäytyy Pieksämäen tulevasta kauppakeskuksesta – vuokrasopimus puretaan: ”Toteutuminen ei mahdollista”
Tämä on sitä perinteistä Pieksämäkeläistä suhmurointia! - Pientälisääpliis
Veturitorilta tulevaan käytävään voisi tehdä viihtyisän kahvion maksaville asiakkaille kuten muissakin Prismoissa.. Kassojen vastapäätä voisi laittaa pitkän penkkirivin väelle joka ei käy kassojen takana ellei siellä on ilmainen ämpäri, kahvi tai makkaratarjoilu. Kun ei tule lehtiä pitää huipputarjoukset seura kassoilla.
Tällä viikolla on ollut kiirettä kaupanvahvistajilla kun useita ilmaisia tarjoiluja. - gtopl
Pientälisääpliis kirjoitti:
Veturitorilta tulevaan käytävään voisi tehdä viihtyisän kahvion maksaville asiakkaille kuten muissakin Prismoissa.. Kassojen vastapäätä voisi laittaa pitkän penkkirivin väelle joka ei käy kassojen takana ellei siellä on ilmainen ämpäri, kahvi tai makkaratarjoilu. Kun ei tule lehtiä pitää huipputarjoukset seura kassoilla.
Tällä viikolla on ollut kiirettä kaupanvahvistajilla kun useita ilmaisia tarjoiluja.Käytävälle ilmeisesti tulee lisää penkkejä, mutta toista kahviota sinne ei tule koska S-rymän Ukko bistro Veturiareenalla hoitaa saman asian.
- ihan-vaan-ajatus
Pientälisääpliis kirjoitti:
Veturitorilta tulevaan käytävään voisi tehdä viihtyisän kahvion maksaville asiakkaille kuten muissakin Prismoissa.. Kassojen vastapäätä voisi laittaa pitkän penkkirivin väelle joka ei käy kassojen takana ellei siellä on ilmainen ämpäri, kahvi tai makkaratarjoilu. Kun ei tule lehtiä pitää huipputarjoukset seura kassoilla.
Tällä viikolla on ollut kiirettä kaupanvahvistajilla kun useita ilmaisia tarjoiluja.Ukko bistro voisi mainostaa itseään jonkinlaisella valokyltillä siinä Prisman eteisessä. Tiiliseinän puolelle jonkinlainen mainosteksti ja mahdollisesti myös uusi sisäänkäynti. Nyt prismasta ulos tulevat eivät tiedä bistrosta mitään jos eivät eksy Veturiareenan puolelle. Ja veturiareenan ollessa yksityiskäytössä, jää ainoaksi sisäänkäynniksi ulkopuolella oleva ovi. Pakkasella ja sateella ei välttämättä houkuttele mennä sisään ulkokautta.
- Full_Retard_Mode
ihan-vaan-ajatus kirjoitti:
Ukko bistro voisi mainostaa itseään jonkinlaisella valokyltillä siinä Prisman eteisessä. Tiiliseinän puolelle jonkinlainen mainosteksti ja mahdollisesti myös uusi sisäänkäynti. Nyt prismasta ulos tulevat eivät tiedä bistrosta mitään jos eivät eksy Veturiareenan puolelle. Ja veturiareenan ollessa yksityiskäytössä, jää ainoaksi sisäänkäynniksi ulkopuolella oleva ovi. Pakkasella ja sateella ei välttämättä houkuttele mennä sisään ulkokautta.
Tuskinpa veturitallien seinään saa puhkoa uusia aukkoja. Bistron valomainoksen sinne varmaankin saa asentaa. Sinänsä prisman eteisen puolelta sisäänkäynti bistroon olisi hyvä.
Pieksämäellähän tämä mainostaminen ja asiakaspalvelu on melko alkeellista. Asiakas saa vain itse etsiä liikkeet ja palvelut. - Mistälöytyypuhelinnumero
Prisman puhelinnumero. Jos käyt primassa laita lsku talteen.
- Käjet-syvällä-taskuissa
Näillä on käjet taskuissa syvällä toistensa kanssa ristiin. Siellä kolvin kärjet kuumenee ja jakorasiatrasiat kostuu.
- Kymmenentikkualaudalta
Tapio Turunen, Raimo Mähönen, Antti Lipsanen uusi seurapeli veronmaksajien rahoilla
10 tikkua laudalla
Peliin tarvitaan vähintään kolme pelaajaa, mutta heitä voi olla kuinka monta tahansa. Lisäksi tarvitaan kymmenen puutikkua sekä lauta ja kivi tai puupalikka laudan alle sen keskelle.
Yksi pelaajista arvotaan etsijäksi. Tikut kerätään laudan matalaan päähän ja astumalla nopeasti laudan toiseen päähän lennätetään ne sikin sokin maahan. Etsijän pitää kerätä kaikki 10 tikkua takaisin laudan päälle, ja tällä välin muut pelaajat menevät piiloon.
Kun etsijä on saanut kaikki tikut takaisin laudan päälle hän huutaa: ”Kymmenen tikkua laudalla!” ja alkaa etsiä piilossa olevia. Kun etsijä löytää piilossa olijan, molemmat lähtevät juoksemaan lautaa kohden. Jos etsijä ehtii ensin laudan luokse, koskee hän lautaa ja huutaa löydetyn nimen, jolloin tämä jää vangiksi odottamaan, että muutkin löydetään.
Jos piiloutuja ehtii laudan luokse ensin, potkaisee hän tikut jälleen ilmaan ja juoksee takaisin piiloon. Muut piilossa olevat voivat myös pelastaa jo löydetyt jos ehtivät ennen hakijaa potkaisemaan tikut pois laudalta. Kun kaikki on löydetty, tulee ensimmäisenä löydetystä hakija. - Sopimus-Puretaan
"Lipsanen vetäytyy Pieksämäen tulevasta kauppakeskuksesta – vuokrasopimus puretaan: ”Toteutuminen ei mahdollista”
Rakennusliike Lipsanen Oy vetäytyy Pieksämäen Veturitorin kauppakeskushankkeesta.
Kaupunginhallituksen käsiteltävänä ensi tiistaina on rakennusliikkeen tontin vuokrasopimuksen purkaminen.
Pieksämäen kaupunki vuokrasi vuonna 2015 Lipsaselle 67 468 neliön suuruisen tontin käytettäväksi toimisto- ja liikerakennuksen rakentamiseen. Kysymyksessä on Veturitallialue, jolle rakennusliikkeen oli määrä toteuttaa kauppakeskuksen rakentaminen.
— Keskon vetäydyttyä hankkeesta ei kauppakeskuksen toteutuminen ole mahdollista, toteaa toimitusjohtaja Antti Lipsanen kaupunginhallitukselle lähettämässään kirjeessä.
Lipsanen toteaa, ettei rakennusliike pysty täyttämään vuokrasopimuksen ehtoja ja esittää tontin vuokrasopimuksen purkamista heti ilman vaateita puolin ja toisin."
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/lipsanen-vetaytyy-pieksamaen-tulevasta-kauppakeskuksesta-vuokrasopimus-puretaan- HiiriSeKissalleTakkia
Suunnitelmat pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.
- korostaa_ja_vakuuttaa
"Veturitorin kauppakeskus toisi Pieksämäelle 500 uutta työpaikkaa
Veturitorin kauppakeskushankkeen toteutuminen on Pieksämäen kaupungin tulevaisuuden kannalta lähes elämän ja kuoleman kysymys.
— Tällä hetkellä kaupan kysyntä kohdistuu ympäristökuntiin. Toteutuessaan se toisi Pieksämäelle noin 500 työpaikkaa,totesi kaupunginjohtaja Tapio Turunen Pieksämäen tulevaisuus foorumin avajaispuheenvuorossaan.
Kauppakeskuksen rakentaminen ei käynnisty tämän hetken tietojen mukaan tämän vuoden puolella. Siitä huolimatta Turunen vakuuttaa, että hanke on etenemässä aikataulun mukaisesti.
Turunen korostaa, että Pieksämäellä kaikki paukut tulisi keskittää uusien investointien ja sitä kautta uusien työpaikkojen luomiseen.
— Potentiaalisten investoijien löytäminen on melko helppoa. Vaikeutena on perustella investointien kannattavuus juuri Pieksämäellä, toteaa Turunen."
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/veturitorin-kauppakeskus-toisi-pieksamaelle-500-uutta-tyopaikkaa-352702 - IhanVaanSanon
Nämä elinkeinopolitiikan epäonnistumiset ovat pääasiassa sen yhden keskenkasvuisen penkkariajelulta pudonneen nulikan syytä. Hänet on valittu tehtäväänsä pelkästään koulutodistusten perusteella, ilman mitään näyttöä alansa työstä.
Muissa kaupungeissa samaa virkaa pitävät henkilöt matkustavat yhtenään ympäri maata esitellen oman kaupungin mahdollisuuksia yritysten sijoituspaikaksi. Täällä juostaan vain kaupungissa olevien firmojen luona lähinnä juomassa kahvia ja rupattelemassa mukavia. Yritysten määrä kaupungissa ei kasva sillä että sekä fyysisesti että henkisesti eletään taajamarajojen sisäpuolella!
Missä on biokaasuvoimalaitos, biodieseljalostamo, jätteidepolttolaitos, uusi sellutehdas jne. joita on viime vuosina pystytetty ympäri Keski- ja Itä-Suomea? No ei ainakaan Pieksämäellä!
Nämä ovat menneet Kuopioon, Varkauteen, Leppävirralle, Kainuuseen ja Äänekoskelle.
Olisi kiva saada selvitys kaupungilta siitä mitä on tehty näiden jättihankkeiden saamiseen Pieksämäelle..? - Kukasitä
Nyt vapaaehtoisesti lähtee juoksentelemaan pitkin vieraita kyliä, Pieksämäellä saa juoda kahvia ja syödä pullaa ja jos joku on ilkeä mamma lohduttaa.
- 7000-neliötä
Ei tullut kauppakeskusta! Tulee vain tavallinen automarket eli Prisma.
"Suur-Savon rakentaa Prisman Pieksämäelle omana hankkeena
Osuuskauppa Suur-Savo on rakentamassa Prisma-tavaratalon Pieksämäelle omana hankkeenaan.
Rakennusliike Lipsanen Oy:n vetäytyminen Pieksämäen kauppakeskushankkeesta ei toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen mukaan vaikuta Suur-Savon suunnitelmiin.
Suur-Savo on vuokraamassa alueelta kahta tonttia, joiden pinta-ala on yhteensä reilut 23 000 neliötä.
Kaupunginhallitus käsittelee vuokrasopimusta vielä tänään kokouksessaan.
Suur-Savon hallituksen on määrä tehdä lopullinen investointipäätös 27. kesäkuuta kokouksessaan.
— Tavoitteena on, että tavaratalo avataan vuonna 2018 joulumyyntiin tai keväällä 2019 riippuen siitä, miten pääsemme hankkeessa liikkeelle.
Suunnitelmiin kuuluu rakentaa noin 7 000 neliön suuruisen myymälän lisäksi polttoaineen jakelupiste ja pesulinjasto Veturitallin alueelle."
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/suur-savon-rakentaa-prisman-pieksamaelle-omana-hankkeena-366820 - Kunhan_ajattelin_
7000-neliötä kirjoitti:
Ei tullut kauppakeskusta! Tulee vain tavallinen automarket eli Prisma.
"Suur-Savon rakentaa Prisman Pieksämäelle omana hankkeena
Osuuskauppa Suur-Savo on rakentamassa Prisma-tavaratalon Pieksämäelle omana hankkeenaan.
Rakennusliike Lipsanen Oy:n vetäytyminen Pieksämäen kauppakeskushankkeesta ei toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen mukaan vaikuta Suur-Savon suunnitelmiin.
Suur-Savo on vuokraamassa alueelta kahta tonttia, joiden pinta-ala on yhteensä reilut 23 000 neliötä.
Kaupunginhallitus käsittelee vuokrasopimusta vielä tänään kokouksessaan.
Suur-Savon hallituksen on määrä tehdä lopullinen investointipäätös 27. kesäkuuta kokouksessaan.
— Tavoitteena on, että tavaratalo avataan vuonna 2018 joulumyyntiin tai keväällä 2019 riippuen siitä, miten pääsemme hankkeessa liikkeelle.
Suunnitelmiin kuuluu rakentaa noin 7 000 neliön suuruisen myymälän lisäksi polttoaineen jakelupiste ja pesulinjasto Veturitallin alueelle."
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/suur-savon-rakentaa-prisman-pieksamaelle-omana-hankkeena-366820Toivottavasti rakentavat sen Prisman nyt sellaiseen kohtaan sille veturitallin tontille että se ei estä tulevaisuudessa mahdollisen Citymarketin rakentamista tai kauppakeskuksen laajennusta.
Tässä voi olla sellainen panttivankitilanne että S-ryhmä voi nyt sanella kaupungille mihin ja millä ehdoilla se rakentaa. Ja kaupungin on lähes pakko hyväksyä ehdot jos se haluaa edes yhden kaupan tontille.
Tällöin S-ryhmä voisi sijoitella Prismansa paikkaan jossa se pilkkoo veturivarikon ison tontin niin että sinne ei voi enää tulevaisuudessa mitään suurempaa rakentaa. - 9-14
Kunhan_ajattelin_ kirjoitti:
Toivottavasti rakentavat sen Prisman nyt sellaiseen kohtaan sille veturitallin tontille että se ei estä tulevaisuudessa mahdollisen Citymarketin rakentamista tai kauppakeskuksen laajennusta.
Tässä voi olla sellainen panttivankitilanne että S-ryhmä voi nyt sanella kaupungille mihin ja millä ehdoilla se rakentaa. Ja kaupungin on lähes pakko hyväksyä ehdot jos se haluaa edes yhden kaupan tontille.
Tällöin S-ryhmä voisi sijoitella Prismansa paikkaan jossa se pilkkoo veturivarikon ison tontin niin että sinne ei voi enää tulevaisuudessa mitään suurempaa rakentaa.Olisi syytä rakentaa Prisma sen suunnitellun kauppakeskuksen piirustuksilla.
http://www.lansi-savo.fi/sites/default/files/images/news_item/havainne1.jpg
http://www.ita-savo.fi/sites/default/files/styles/flexslider_teaser/public/images/news_item/havainne_nettiin1.jpg?itok=pQYWq6de
Eli toisin sanoen tuohon Kangaskadun puolelle niin että radan puolelle jäisi tilaa tulevaisuuden laajennuksille. - Mr_Logic
9-14 kirjoitti:
Olisi syytä rakentaa Prisma sen suunnitellun kauppakeskuksen piirustuksilla.
http://www.lansi-savo.fi/sites/default/files/images/news_item/havainne1.jpg
http://www.ita-savo.fi/sites/default/files/styles/flexslider_teaser/public/images/news_item/havainne_nettiin1.jpg?itok=pQYWq6de
Eli toisin sanoen tuohon Kangaskadun puolelle niin että radan puolelle jäisi tilaa tulevaisuuden laajennuksille.Osuuskauppa sai tahtomansa tontin Pieksämäeltä
Uuden Prisman ja kaupungin uudistamien ja rakentamien veturitallien ja Veturitorin välille on edelleen tulossa katettu yhteys.
Pieksämäen kaupunginhallitus hyväksyi tiistai-iltana kahden liiketontin vuokraamisen Osuuskauppa Suur-Savolle. Suuremman kauppakeskushankkeen kariuduttua Suur-Savo aikoo rakentaa Veturitallien alueelle noin 7000 neliömetrin Prisma-hypermarketin sekä polttoaineen jakelupisteen.
Kahden tontin yhteispinta-ala on noin 23 700 neliömetriä ja vuosivuokra yhteensä 27 500 euroa.
Ok Suur-Savon hallitus päättää vuokrasopimuksesta ja investoinnista omasta puolestaan 27. kesäkuuta. Vuokrasopimus voidaan allekirjoittaa vielä kesäkuun aikana, kun kaupunginhallituksen päätös on lainvoimainen, kaupunginjohtaja Tapio Turunen sanoo.
Turunen uskoo alueen rakentamisen jatkuvan Prisman jälkeenkin. Kaupungin haltuun jää Veturitallien alueelle vielä noin neljä hehtaaria tonttimaata ja yli 60 000 neliötä rakennusoikeutta.
– Siihen pystyy hyvin toteuttamaan kaupallista rakentamista, ja uskon että niin tapahtuukin. On osoittautunut, että kokonaisuus saman katon alla on vetovoimaisempi kuin hajallaan ympäri kaupunkia. Tähän edelleen tähdätään, vaikka se ei kertalinttuulla toteutunutkaan.
– Loppujen lopuksi neliöt voivat olla suuremmatkin kuin tässä Lipsasen mallissa.
http://www.savonsanomat.fi/savo/Osuuskauppa-sai-tahtomansa-tontin-Pieksämäeltä/994775 - Kunhan_ajattelin
Kunhan_ajattelin_ kirjoitti:
Toivottavasti rakentavat sen Prisman nyt sellaiseen kohtaan sille veturitallin tontille että se ei estä tulevaisuudessa mahdollisen Citymarketin rakentamista tai kauppakeskuksen laajennusta.
Tässä voi olla sellainen panttivankitilanne että S-ryhmä voi nyt sanella kaupungille mihin ja millä ehdoilla se rakentaa. Ja kaupungin on lähes pakko hyväksyä ehdot jos se haluaa edes yhden kaupan tontille.
Tällöin S-ryhmä voisi sijoitella Prismansa paikkaan jossa se pilkkoo veturivarikon ison tontin niin että sinne ei voi enää tulevaisuudessa mitään suurempaa rakentaa."Tällöin S-ryhmä voisi sijoitella Prismansa paikkaan jossa se pilkkoo veturivarikon ison tontin niin että sinne ei voi enää tulevaisuudessa mitään suurempaa rakentaa."
Näin olisi helppo estää tulevaisuudessa kilpailu mahdollisesti tontille tulevien muiden kauppaketjujen kanssa. - Realprojekt
IhanVaanSanon kirjoitti:
Nämä elinkeinopolitiikan epäonnistumiset ovat pääasiassa sen yhden keskenkasvuisen penkkariajelulta pudonneen nulikan syytä. Hänet on valittu tehtäväänsä pelkästään koulutodistusten perusteella, ilman mitään näyttöä alansa työstä.
Muissa kaupungeissa samaa virkaa pitävät henkilöt matkustavat yhtenään ympäri maata esitellen oman kaupungin mahdollisuuksia yritysten sijoituspaikaksi. Täällä juostaan vain kaupungissa olevien firmojen luona lähinnä juomassa kahvia ja rupattelemassa mukavia. Yritysten määrä kaupungissa ei kasva sillä että sekä fyysisesti että henkisesti eletään taajamarajojen sisäpuolella!
Missä on biokaasuvoimalaitos, biodieseljalostamo, jätteidepolttolaitos, uusi sellutehdas jne. joita on viime vuosina pystytetty ympäri Keski- ja Itä-Suomea? No ei ainakaan Pieksämäellä!
Nämä ovat menneet Kuopioon, Varkauteen, Leppävirralle, Kainuuseen ja Äänekoskelle.
Olisi kiva saada selvitys kaupungilta siitä mitä on tehty näiden jättihankkeiden saamiseen Pieksämäelle..?"Olisi kiva saada selvitys kaupungilta siitä mitä on tehty näiden jättihankkeiden saamiseen Pieksämäelle..?"
No se selvitys olisi todella lyhyt! Täällä ei ole tehty mitään noiden ja muutamien muidenkaan suurprojektien saamiseksi paikkakunnalle. Sen sijaan ollaan niin käperrytty sisäänpäin omiin maailmoihimme että ei edes uskottu ulkopuolisten asiantuntijoiden (Skanska) arvioita oman kauppakeskuksen koosta. - simple_bloke
Mr_Logic kirjoitti:
Osuuskauppa sai tahtomansa tontin Pieksämäeltä
Uuden Prisman ja kaupungin uudistamien ja rakentamien veturitallien ja Veturitorin välille on edelleen tulossa katettu yhteys.
Pieksämäen kaupunginhallitus hyväksyi tiistai-iltana kahden liiketontin vuokraamisen Osuuskauppa Suur-Savolle. Suuremman kauppakeskushankkeen kariuduttua Suur-Savo aikoo rakentaa Veturitallien alueelle noin 7000 neliömetrin Prisma-hypermarketin sekä polttoaineen jakelupisteen.
Kahden tontin yhteispinta-ala on noin 23 700 neliömetriä ja vuosivuokra yhteensä 27 500 euroa.
Ok Suur-Savon hallitus päättää vuokrasopimuksesta ja investoinnista omasta puolestaan 27. kesäkuuta. Vuokrasopimus voidaan allekirjoittaa vielä kesäkuun aikana, kun kaupunginhallituksen päätös on lainvoimainen, kaupunginjohtaja Tapio Turunen sanoo.
Turunen uskoo alueen rakentamisen jatkuvan Prisman jälkeenkin. Kaupungin haltuun jää Veturitallien alueelle vielä noin neljä hehtaaria tonttimaata ja yli 60 000 neliötä rakennusoikeutta.
– Siihen pystyy hyvin toteuttamaan kaupallista rakentamista, ja uskon että niin tapahtuukin. On osoittautunut, että kokonaisuus saman katon alla on vetovoimaisempi kuin hajallaan ympäri kaupunkia. Tähän edelleen tähdätään, vaikka se ei kertalinttuulla toteutunutkaan.
– Loppujen lopuksi neliöt voivat olla suuremmatkin kuin tässä Lipsasen mallissa.
http://www.savonsanomat.fi/savo/Osuuskauppa-sai-tahtomansa-tontin-Pieksämäeltä/9947752014- "Pieksämäen veturitalleille suunnitteilla maanalainen parkkihalli
Kauppakeskuksen tulee myös maanalainen pysäköintialuetta, jossa olisi yli 400 pysähdyspaikkaa. Sen kooksi arvioidaan 14 500 neliömetriä."
2016- "Suunnitelmiin on tullut muutos siltä osin, että rakennuksen alle ajateltu parkkihalli ei toteudu vaan autojen pysäköintialue tulee kauppakeskuksen viereen maan päälle."
Olisi kuulemma liian kallista kaivaa pari kerrosta alaspäin kun pohjavesikin on niin lähellä.
Mutta mitenkä olisi niin sanottu "kansirakentaminen" eli yksikerroksinen parkkihalli maan pinnalle ja sen päälle sitten kaupat ja muut rakennelmat.
"Tampereen kansi" on samanlainen mutta suuremmassa mittakaavassa. Siellä kannen alle sijoittuu rautatiet ja maantie.
https://flockler.com/thumbs/13203/kopio-www_kansi-areena-1602-1460_s1800x0_q80_noupscale.jpg
http://tmrw.se/wp-content/uploads/2016/12/TMRW.Libeskind.Tampere.Loadingarea.jpg
Eli tässä kuvassa vasemmalla veturiareenan vieressä oleva kauppakeskus olisikin kannen päällä.
http://www.ita-savo.fi/sites/default/files/styles/flexslider_teaser/public/images/news_item/havainne_nettiin1.jpg?itok=pQYWq6de - uploads
simple_bloke kirjoitti:
2014- "Pieksämäen veturitalleille suunnitteilla maanalainen parkkihalli
Kauppakeskuksen tulee myös maanalainen pysäköintialuetta, jossa olisi yli 400 pysähdyspaikkaa. Sen kooksi arvioidaan 14 500 neliömetriä."
2016- "Suunnitelmiin on tullut muutos siltä osin, että rakennuksen alle ajateltu parkkihalli ei toteudu vaan autojen pysäköintialue tulee kauppakeskuksen viereen maan päälle."
Olisi kuulemma liian kallista kaivaa pari kerrosta alaspäin kun pohjavesikin on niin lähellä.
Mutta mitenkä olisi niin sanottu "kansirakentaminen" eli yksikerroksinen parkkihalli maan pinnalle ja sen päälle sitten kaupat ja muut rakennelmat.
"Tampereen kansi" on samanlainen mutta suuremmassa mittakaavassa. Siellä kannen alle sijoittuu rautatiet ja maantie.
https://flockler.com/thumbs/13203/kopio-www_kansi-areena-1602-1460_s1800x0_q80_noupscale.jpg
http://tmrw.se/wp-content/uploads/2016/12/TMRW.Libeskind.Tampere.Loadingarea.jpg
Eli tässä kuvassa vasemmalla veturiareenan vieressä oleva kauppakeskus olisikin kannen päällä.
http://www.ita-savo.fi/sites/default/files/styles/flexslider_teaser/public/images/news_item/havainne_nettiin1.jpg?itok=pQYWq6deKansi olisi kyllä hyvä vaihtoehto siihenkin nähden että Veturiareenan suunnasta tuleva kävelyreitti/yhdyskäytävä tulee olemaan toisen kerroksen parvelta käsin, jolloin se tulisi juuri kannen korkeudella kauppakeskukseen kiinni.
- Puusilmät_pois_päästä
uploads kirjoitti:
Kansi olisi kyllä hyvä vaihtoehto siihenkin nähden että Veturiareenan suunnasta tuleva kävelyreitti/yhdyskäytävä tulee olemaan toisen kerroksen parvelta käsin, jolloin se tulisi juuri kannen korkeudella kauppakeskukseen kiinni.
Parkkipaikat riittävät toistaiseksi kun Citymarket ei tulekaan samalle tontille. Tällöin viereen jäävää vapaata sorakenttää voidaan pitää Prisman laajennettuna parkkipaikkana.
Ongelma tulee jos tulevaisuudessa Citymarket tai joku muu kauppa haluaa rakentaa samalle tontille. Siinä vaiheessa kansirakentaminen ei ole enää mahdollista ja käytettävissä oleva parkkitilakin on puolittunut, vaikka kauppojen määrä on samalla tuplaantunut.
Nyt kun mitään ei ole rakennettu, olisi vielä mahdollista varata kauppakeskuksen alle tilaa parkkihallille. - Fancy_Images
simple_bloke kirjoitti:
2014- "Pieksämäen veturitalleille suunnitteilla maanalainen parkkihalli
Kauppakeskuksen tulee myös maanalainen pysäköintialuetta, jossa olisi yli 400 pysähdyspaikkaa. Sen kooksi arvioidaan 14 500 neliömetriä."
2016- "Suunnitelmiin on tullut muutos siltä osin, että rakennuksen alle ajateltu parkkihalli ei toteudu vaan autojen pysäköintialue tulee kauppakeskuksen viereen maan päälle."
Olisi kuulemma liian kallista kaivaa pari kerrosta alaspäin kun pohjavesikin on niin lähellä.
Mutta mitenkä olisi niin sanottu "kansirakentaminen" eli yksikerroksinen parkkihalli maan pinnalle ja sen päälle sitten kaupat ja muut rakennelmat.
"Tampereen kansi" on samanlainen mutta suuremmassa mittakaavassa. Siellä kannen alle sijoittuu rautatiet ja maantie.
https://flockler.com/thumbs/13203/kopio-www_kansi-areena-1602-1460_s1800x0_q80_noupscale.jpg
http://tmrw.se/wp-content/uploads/2016/12/TMRW.Libeskind.Tampere.Loadingarea.jpg
Eli tässä kuvassa vasemmalla veturiareenan vieressä oleva kauppakeskus olisikin kannen päällä.
http://www.ita-savo.fi/sites/default/files/styles/flexslider_teaser/public/images/news_item/havainne_nettiin1.jpg?itok=pQYWq6deOttamatta kantaa kansirakentamiseen ja parkkitilan riittämiseen, täytyy silti ihmetellä Suomalaista kauppakeskusten rakentamistyyliä.
Ei mitään tyyliä ja tajua ulkonäöstä ja viihtyisyydestä. Vain harmaita peltihalleja kaikkialla.
Ulkomailla on jo pitkään rakennettu kauppakeskuksia jotka koostuvat useista eri rakennuksista joidenka välillä kulkee sekä katettuja että kattamattomia kävelykatuja ja pieniä torin tai tapaamispaikan tapaisia aukioita.
Malliakin saa ottaa.
https://thumbs.dreamstime.com/z/panoramic-to-london-stratford-shopping-centre-westfield-christmas-period-night-uk-december-63637779.jpg
https://www.e-architect.co.uk/images/jpgs/scotland/the_elements_view1_beattie121007.jpg
https://i.pinimg.com/originals/a2/dd/20/a2dd20b73c67be226c5c3bd04e907806.jpg
https://www.location-award.de/fileadmin/redakteure/dokumente/presse/2012/Sony_Center.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/54/Berlin-Sony_Center-1.jpg - Köyhä_ei_voi_valita
Fancy_Images kirjoitti:
Ottamatta kantaa kansirakentamiseen ja parkkitilan riittämiseen, täytyy silti ihmetellä Suomalaista kauppakeskusten rakentamistyyliä.
Ei mitään tyyliä ja tajua ulkonäöstä ja viihtyisyydestä. Vain harmaita peltihalleja kaikkialla.
Ulkomailla on jo pitkään rakennettu kauppakeskuksia jotka koostuvat useista eri rakennuksista joidenka välillä kulkee sekä katettuja että kattamattomia kävelykatuja ja pieniä torin tai tapaamispaikan tapaisia aukioita.
Malliakin saa ottaa.
https://thumbs.dreamstime.com/z/panoramic-to-london-stratford-shopping-centre-westfield-christmas-period-night-uk-december-63637779.jpg
https://www.e-architect.co.uk/images/jpgs/scotland/the_elements_view1_beattie121007.jpg
https://i.pinimg.com/originals/a2/dd/20/a2dd20b73c67be226c5c3bd04e907806.jpg
https://www.location-award.de/fileadmin/redakteure/dokumente/presse/2012/Sony_Center.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/54/Berlin-Sony_Center-1.jpgSuomalainen arkkitehti saa aina valmistujaislahjaksi viivoittimen, mutta ei yhtään väriliitua.
Sillä on helppo vedellä suoria seiniä niihin harmaisiin laatikkohalleihin, joiden värimaailmassa on käytetty vain lyijykynää.
- jiijyhbutrht
Kaikilla päättäjillä on se motivaationa , että kerätään rahaa mahdollisemman paljon taskuihin ja häivytään eläkeiän koittaessa Espanjaan , Thaimaahan lämpimään ja pois kansalaisten haukkujen ja kenties oikeutta pakoon, sillä ihmismuisti on valitettavan lyhyt kuten virkavallan kynnetkin. Ei kuulu Hallin haukku sinne , vain vieno konjakkipierun suhina....
- sonnallavoidellut
Kauppakeskus on kuin neljä kertaa liukupaska? Siinä on ukkoa ja akkaa rähmällään naamat sonnassa ja kyynärpäät savessa.
- SuomenkeskustaPieksämäki
Kukahan nörtti johtaa Pieksämäen keskustaa kun nettisivut on vieläkin edelliseltä vaalikaudelta.
- matkusIsBest
Toivottavasti tulee edes Prisma. Eipä kehtaa lähteä Pieksämäelle ostoksille lapset mukana, kun Kuopiossa hoitaa saman katon alla kaikki mahdolliset ostokset, eikä olla ainoita. Kuukausittain n. 500 e menee tästä taloudesta Kuopion kaupoille, joskus myös Varkauden Prismaan. Ruokaostokset tietysti tehdään oman kunnan kaupoissa.
Mielellään sitä Pieksämäellä kalliita ostoksia tekisi, mutta ihan pelkästään mukavuussyistä ajan mieluummin Kuopioon kuin kiertelisin Pieksämäellä monessa eri kaupassa ympäri kaupunkia väsymyksestä/nälästä ja milloin mistäkin kiukuttelevien lasten kanssa. Esim. Clas Ohlson olisi kiva saada kauppakeskukseen. Väittäisin että lapsiperheet ovat suurin kuluttajaryhmä ja kauppakeskus on suurimpia tekijöitä, joka houkuttelee perheitä kaupunkiin, varsinkin kaupungin ulkopuolella asuvia. Nimenomaan se helppous, että auto parkkiin ja vaunuilla sisätiloissa ostoksille, syömään, vaipanvaihtoon jne.- ankeepikkukauppa
pmäki ei tarvitse eikä ansaitse edes sitä uusimpien suunnitelmien mukaista mini-Prismaa. pmäen lapsiperheet ovat yh mammavalas ja puolikymmentä eri "isille" tekaistua kakaraa. Ruokaostokset hoituvat sossun tukiaisilla ja muu roina kirpputorilta. Jää "äidille" enemmän rahaa omiin menoihin -kaljaa ja tupakkaa ei edes pmäen sossu taida kystantaa. No, omasta miniprismasta olusi se etu että pmäen savolaisjuntit pysyisivät omassa junttikylässään ostoksilla omassa pikkupikku "kauppakeskuksessaan" eivätkä tuppaisi kunnon ihmisten vaivoiksi kunnon kaupunkeihin.
- 1.6.uudetluottamusmiehet
Mistä löytyy uudet lautakunnat nimilistat. Onko teknisen lautakunnan puheenjohtajan valinta vielä kesken koska sitä salaillaan julkisuudesta.
- nyt-suut-supussa-kiitos
Älä nyt hätäile ja täällä huutele siinä on vielä mahdollista valitus aikaa jäljellä kyllä sitten julkaisemme kun virallinen valitus aika on umpeutunut .
- ISO-kenkäinen
nyt-suut-supussa-kiitos kirjoitti:
Älä nyt hätäile ja täällä huutele siinä on vielä mahdollista valitus aikaa jäljellä kyllä sitten julkaisemme kun virallinen valitus aika on umpeutunut .
Ei mitään kiirettä töitä tekemään. Kaupungissa asiat hyvin!
Kirpeä konjakkipieru kaupunginjohdon fasaanijahdissa avaa päivän mukavan leppoisasti. - Ennen-vedettiin-tikkuja
Nyt vedetään varvit valinnan varmistamiseksi
- Onkotulossapuolueloikka
Saku Heinosen tyyliin
- Matkustelkaa
Suomessa ajatellaan niin pienesti ja nurkkakuntaisesti! Kuvitellaan olevansa pelastamassa maailmaa! Tai sitten olevansa eturintamassa tekemässä jotain uutta ja ennennäkemätöntä jota ihmetellään ulkomaita myöten.
Kun katsoo ulkomailla meneillään olevia rakennusprojekteja ja jo valmistuneita kauppakeskuksia, niin huomaa että nämä Suomen suunnitelmat ovat kuin pieniä kulmakauppoja jotka eivät vaikuta maailman mittakaavassa mitenkään.
Tsawwassen Mills, Vancouver, British Columbia Kanada.
http://atlas-anchor.com/newsite/wp-content/uploads/2016/10/Tsawwassen-Mills-Mall.jpg
https://i.cbc.ca/1.3763608.1473956873!/fileImage/httpImage/image.jpg_gen/derivatives/16x9_1180/tsawwassen-mills.jpg
CrossIron Mills, Calgary, Alberta Kanada. 100 outlettia ja 200 kauppaa.
https://goo.gl/waJq5w
https://media.licdn.com/mpr/mpr/AAEAAQAAAAAAAAnJAAAAJGFkODU3MDVlLWU3MTgtNGQ5ZS1iOWE4LWNjYWJhZGE5MmZhYQ.jpg- PMK-MenetettyTapaus
Pieksämäen seutu on erittäin huono mainostamaan itseään missään asiassa. Samoin oman kaupungin etua ei osata alkuunkaan puolustaa.
Annetaan aseet suoraan muille ja sanotaan että olkaapa hyvä ja tehkääpä niillä paljon rahaa itsellenne. Me saadaan tukiaisia joilla me eletään.
Myös liika vaatimattomuus tyyliin "ei myö kehata kun ihmiset kattoo ja puhuu meistä" on täällä valloillaan. Samoin kuin usein päätään nostava laiskuus. Kun ei oikein jakais tehdä mitään, vaan mielummin katsoisi kun muut tekevät ja hankkivat. Tai tulisipa joku rikas liikemies ja tekis jotain.
Ilmeisesti asukkaat ja johtajat pitäisi vaihtaa jotta jotakin positiivista tapahtuisi. Ehkä uudet asukkaat osaisivat kytkeä pois sen "henkisen käsijarrun" joka päällä täällä jatkuvasti ajetaan. - skandium_kuume
PMK-MenetettyTapaus kirjoitti:
Pieksämäen seutu on erittäin huono mainostamaan itseään missään asiassa. Samoin oman kaupungin etua ei osata alkuunkaan puolustaa.
Annetaan aseet suoraan muille ja sanotaan että olkaapa hyvä ja tehkääpä niillä paljon rahaa itsellenne. Me saadaan tukiaisia joilla me eletään.
Myös liika vaatimattomuus tyyliin "ei myö kehata kun ihmiset kattoo ja puhuu meistä" on täällä valloillaan. Samoin kuin usein päätään nostava laiskuus. Kun ei oikein jakais tehdä mitään, vaan mielummin katsoisi kun muut tekevät ja hankkivat. Tai tulisipa joku rikas liikemies ja tekis jotain.
Ilmeisesti asukkaat ja johtajat pitäisi vaihtaa jotta jotakin positiivista tapahtuisi. Ehkä uudet asukkaat osaisivat kytkeä pois sen "henkisen käsijarrun" joka päällä täällä jatkuvasti ajetaan.nou hätä. Skandiumia on maaperä pullollansa Pieksämäelläkin. Skandium tuo paikkakunnalle ennennäkemätöntä vipinää. Vaskoolit ja lapiot ja huuhdontarännit tekevät kauppansa. Junalasteittain väkeä lappaa savoon paremman elämän toivossa. Köyhyys muuttuu rikkaudeksi. Oletko valmis.
- 17-6
skandium_kuume kirjoitti:
nou hätä. Skandiumia on maaperä pullollansa Pieksämäelläkin. Skandium tuo paikkakunnalle ennennäkemätöntä vipinää. Vaskoolit ja lapiot ja huuhdontarännit tekevät kauppansa. Junalasteittain väkeä lappaa savoon paremman elämän toivossa. Köyhyys muuttuu rikkaudeksi. Oletko valmis.
Skandium ei ole niin arvokasta että sitä kannattaa yksityishenkilön huuhtoa. Tämä on ainoastaan kannattavaa suuressa kaivosmittakaavassa.
- pieksäjä
17-6 kirjoitti:
Skandium ei ole niin arvokasta että sitä kannattaa yksityishenkilön huuhtoa. Tämä on ainoastaan kannattavaa suuressa kaivosmittakaavassa.
Skandium-miljardit menivät jo uutisten mukaan Kanadaan. Onnea voittajille! Ympäristökatastrofi kyllä sitten työllistää Pieksujakin.
- SuomiOnVitsi
" Kun katsoo ulkomailla meneillään olevia rakennusprojekteja ja jo valmistuneita kauppakeskuksia, niin huomaa että nämä Suomen suunnitelmat ovat kuin pieniä kulmakauppoja jotka eivät vaikuta maailman mittakaavassa mitenkään. "
Suomessa ei tunnuta alkuunkaan ymmärtävän kuinka paljon maailmalla rakennetaan. Täällä ollaan pelastamassa maailmaa mukamas sillä kun torpataan pikkukuntien kauppahankkeita ja sitten taputellaan itseään olkapäälle hyvästä työstä.
Kuten asuntoministeri Vapaavuori sanoi Pieksämäen Ideaparkista "Nämä ympäristöasiat menevät vain muiden edelle" ja antoi samassa lauseessa luvan rakentaa Helsinkiin kaksi kertaa Ideaparkin verran kauppoja. Pelkästään Kiinan talouskasvu kasvaa kaksi kertaa Suomen talouden verran joka vuosi. Energiankulutus ja rakentaminen kasvaa kaksi Suomea joka vuosi. Miettikääpä kauppakeskuksien torppaajat tuota hetkinen.
Euroopan matalin talouskasvu ja 400 000 työtöntä on selvä esimerkki siitä kuinka Suomi verottaa, keksii kieltoja ja säätelee itsensä kuoliaaksi! - Junior_Controller
SuomiOnVitsi kirjoitti:
" Kun katsoo ulkomailla meneillään olevia rakennusprojekteja ja jo valmistuneita kauppakeskuksia, niin huomaa että nämä Suomen suunnitelmat ovat kuin pieniä kulmakauppoja jotka eivät vaikuta maailman mittakaavassa mitenkään. "
Suomessa ei tunnuta alkuunkaan ymmärtävän kuinka paljon maailmalla rakennetaan. Täällä ollaan pelastamassa maailmaa mukamas sillä kun torpataan pikkukuntien kauppahankkeita ja sitten taputellaan itseään olkapäälle hyvästä työstä.
Kuten asuntoministeri Vapaavuori sanoi Pieksämäen Ideaparkista "Nämä ympäristöasiat menevät vain muiden edelle" ja antoi samassa lauseessa luvan rakentaa Helsinkiin kaksi kertaa Ideaparkin verran kauppoja. Pelkästään Kiinan talouskasvu kasvaa kaksi kertaa Suomen talouden verran joka vuosi. Energiankulutus ja rakentaminen kasvaa kaksi Suomea joka vuosi. Miettikääpä kauppakeskuksien torppaajat tuota hetkinen.
Euroopan matalin talouskasvu ja 400 000 työtöntä on selvä esimerkki siitä kuinka Suomi verottaa, keksii kieltoja ja säätelee itsensä kuoliaaksi!Nyt kaivataan sellaista oma-aloitteista asennetta kaupungin virkamiehiltä, kuin millaista osoitettiin silloin 2008-2009 kun pyrittiin Toivo Sukarin konttorille melkeinpä saranapuolelta sisään esittelemään kaupungin mahdollisuuksia Ideaparkin sijoituspaikaksi.
En tiedä ketkä silloin olivat kaupungilla töissä näitä asioita hoitamassa, mutta sen jälkeen on henkilöt ilmeisesti vaihtuneet, koska ei ole saatu mitään vastaavaa aikaiseksi. On lähinnä keskitytty istumaan konttorissa ja nauttimaan korkeasta palkasta.
Istumalla ja odottamalla ei tämä kaupunki miksikään muutu. - kallonkutistajat
Junior_Controller kirjoitti:
Nyt kaivataan sellaista oma-aloitteista asennetta kaupungin virkamiehiltä, kuin millaista osoitettiin silloin 2008-2009 kun pyrittiin Toivo Sukarin konttorille melkeinpä saranapuolelta sisään esittelemään kaupungin mahdollisuuksia Ideaparkin sijoituspaikaksi.
En tiedä ketkä silloin olivat kaupungilla töissä näitä asioita hoitamassa, mutta sen jälkeen on henkilöt ilmeisesti vaihtuneet, koska ei ole saatu mitään vastaavaa aikaiseksi. On lähinnä keskitytty istumaan konttorissa ja nauttimaan korkeasta palkasta.
Istumalla ja odottamalla ei tämä kaupunki miksikään muutu.Samat istuu edelleen samoilla paikoilla. Kusilainehti päässä ja nyt paska on patounut nuppiin. Autaisikkohan tajunnanlaaajentajat asiaan?
- Suomen-Berberi
SuomiOnVitsi kirjoitti:
" Kun katsoo ulkomailla meneillään olevia rakennusprojekteja ja jo valmistuneita kauppakeskuksia, niin huomaa että nämä Suomen suunnitelmat ovat kuin pieniä kulmakauppoja jotka eivät vaikuta maailman mittakaavassa mitenkään. "
Suomessa ei tunnuta alkuunkaan ymmärtävän kuinka paljon maailmalla rakennetaan. Täällä ollaan pelastamassa maailmaa mukamas sillä kun torpataan pikkukuntien kauppahankkeita ja sitten taputellaan itseään olkapäälle hyvästä työstä.
Kuten asuntoministeri Vapaavuori sanoi Pieksämäen Ideaparkista "Nämä ympäristöasiat menevät vain muiden edelle" ja antoi samassa lauseessa luvan rakentaa Helsinkiin kaksi kertaa Ideaparkin verran kauppoja. Pelkästään Kiinan talouskasvu kasvaa kaksi kertaa Suomen talouden verran joka vuosi. Energiankulutus ja rakentaminen kasvaa kaksi Suomea joka vuosi. Miettikääpä kauppakeskuksien torppaajat tuota hetkinen.
Euroopan matalin talouskasvu ja 400 000 työtöntä on selvä esimerkki siitä kuinka Suomi verottaa, keksii kieltoja ja säätelee itsensä kuoliaaksi!Tuo on kyllä niin totta että suomi on euroopan periferia ja syrjäkylä jonka asukkaat kuitenkin kuvittelevat olevansa maailman napa kaikissa asioissa.
Rakentaminen tai maailmanpelastus täällä syrjäkylillä ei näy maailman mittakaavassa p..kankaan vertaa!
Mutta silti moni täällä uskoo että meidän rakentamat "liiterit" ovat jollakin tavalla iso uutinen ja se viimeinen tippa joka tuhoaa tämän maapallon ja tämän vuoksi kaikki kehitys on torpattava! - Digiaikaanonmenty
Se edistystä kun Arto Sepponen kommentoi syomi 24palstalla omalla nimellä. Sitä ennen tämä tietokone ihmemies on selvittänyt FBI ohjelmillaan ketkä muut täällä seilaa.
- OnneaLipsasille
Betoni tehtaan johto voi aloittaa toimet toisen lapsen hankkimiseksi. Kyllä suvussa pitää olla kyvykkäitä johtajia omasta takaa kolmessa rivissä rinnakkain.
- Poonuslainen
Oujee risma tulloo pääsee törsäämään ja poonuksilla rikastuu! Mitä enemmä ostaa sitä enemmä säästää.
Toivottavasti saatas myös kunnon kaljankittaus paikka veturitorille niin vois rismassa käyvessä naattia Pieksämäen korkeakulttuurista oluen ääressä! - Tapiokeskuskatu55
Ostovoima hävisi
- pieksäjä
Meillä on jo Kaasinen! Se riittää.
- vilunginpuhujat
Kaupungin tirehtöörit lupailivat joutavia. Ei tullut iglua, eikä kauppakeskusta. Joutavilla menivät tilikirjat sekaisin.
- 15-90
Tuleehan siihen prisma ja useita liikkeitä ja jatkossa on mahdollisuus laajentaa tiloja tuplasti.
- töihinsiitä
15-90 kirjoitti:
Tuleehan siihen prisma ja useita liikkeitä ja jatkossa on mahdollisuus laajentaa tiloja tuplasti.
Toivossa on hyvä elää. Toivotaan, toivotaan ja toitotetaan?
- Mums_Mums
15-90 kirjoitti:
Tuleehan siihen prisma ja useita liikkeitä ja jatkossa on mahdollisuus laajentaa tiloja tuplasti.
Kumpa tulisi Pannukakkutalo - Pancake Restaurant jollainen löytyy jo lähimpänä Mikkelistä. Porissa oli oikein jonoa Pannukakkutalon edessä kun viimeksi kävin.
http://pannukakkutalo.fi/
Ja Wayne's Coffee kahvila.
http://www.waynescoffee.fi/ - 8-8
Mums_Mums kirjoitti:
Kumpa tulisi Pannukakkutalo - Pancake Restaurant jollainen löytyy jo lähimpänä Mikkelistä. Porissa oli oikein jonoa Pannukakkutalon edessä kun viimeksi kävin.
http://pannukakkutalo.fi/
Ja Wayne's Coffee kahvila.
http://www.waynescoffee.fi/Molemmat on nuorten suosimia paikkoja. Menestyvät vain kasvupaikkakunnilla jossa on vielä teini-ikäisiä nuoria ja nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.
Rollaattorimummoista koostuvassa kaupungissa ei tule menestymään.
Samoin on aivan turha haaveilla trendikkäistä Starbucks ja Robert's Coffee kahviloista ja Burger King paikoista. Näille firmoille ei kelpaa sijaintipaikaksi edes suurin osa Suomen keskikokoisista kaupungeistakaan. - Ilmiselvä_P-Mäki
8-8 kirjoitti:
Molemmat on nuorten suosimia paikkoja. Menestyvät vain kasvupaikkakunnilla jossa on vielä teini-ikäisiä nuoria ja nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.
Rollaattorimummoista koostuvassa kaupungissa ei tule menestymään.
Samoin on aivan turha haaveilla trendikkäistä Starbucks ja Robert's Coffee kahviloista ja Burger King paikoista. Näille firmoille ei kelpaa sijaintipaikaksi edes suurin osa Suomen keskikokoisista kaupungeistakaan.Se on nyt sitten virallisesti ilmoitettu!
Paalupaikka pistää ovensa kiinni tänä kesänä. Ei kannattanut ravintola kun virkamiehet viivyttelivät päätöstensä kanssa! Virkamiehille ja poliitikoillehan tämä on vain peliä ja viihdettä tylsään työhönsä kun pääsevät päättämään kaavoista, rakennusluvista tai jopa eväämään luvat.
Mutta yrittäjille joka päivä maksaa ja tuloja pitäisi olla vähintäänkin yhtä paljon kuin menojakin, tai muuten homma ei kannata. - Lopullisesti-Lomalla
Ilmiselvä_P-Mäki kirjoitti:
Se on nyt sitten virallisesti ilmoitettu!
Paalupaikka pistää ovensa kiinni tänä kesänä. Ei kannattanut ravintola kun virkamiehet viivyttelivät päätöstensä kanssa! Virkamiehille ja poliitikoillehan tämä on vain peliä ja viihdettä tylsään työhönsä kun pääsevät päättämään kaavoista, rakennusluvista tai jopa eväämään luvat.
Mutta yrittäjille joka päivä maksaa ja tuloja pitäisi olla vähintäänkin yhtä paljon kuin menojakin, tai muuten homma ei kannata.Pieksämäkeläistä yritystoimintaa parhaimmillaan!
Pistetään ovet kiinni juuri kuukautta ennen kuin Prisman rakennustyöt alkavat. Ja Veturiareenan tanssit ovat koko kesän tauolla. Siis sinä aikana vuodesta kun ihmiset ovat lomilla ja ehtivät tulla tapahtumiin. Soviet-Finlandiassa ja DDR-Pieksämäellä ei oikein tuo markkinatalous ole mennyt vieläkään jakeluun. Halutaan olla yrittäjä ja rikastua yrittämisellä, mutta kunhan ei tarvitse vaan tehdä töitä. Odotellaan vain kun tukiaiset ajelehtivat pankkitilille ja elellään sitten sillä.
Raha tulee yritystuista, eikä suinkaan asiakkailta. Eiks juu...
Jatkakaa vain samaan malliin! - TyhmyydestäSakotetaan
Lopullisesti-Lomalla kirjoitti:
Pieksämäkeläistä yritystoimintaa parhaimmillaan!
Pistetään ovet kiinni juuri kuukautta ennen kuin Prisman rakennustyöt alkavat. Ja Veturiareenan tanssit ovat koko kesän tauolla. Siis sinä aikana vuodesta kun ihmiset ovat lomilla ja ehtivät tulla tapahtumiin. Soviet-Finlandiassa ja DDR-Pieksämäellä ei oikein tuo markkinatalous ole mennyt vieläkään jakeluun. Halutaan olla yrittäjä ja rikastua yrittämisellä, mutta kunhan ei tarvitse vaan tehdä töitä. Odotellaan vain kun tukiaiset ajelehtivat pankkitilille ja elellään sitten sillä.
Raha tulee yritystuista, eikä suinkaan asiakkailta. Eiks juu...
Jatkakaa vain samaan malliin!Kyllä tässä on yrittäjänkin omaa vikaa mukana jos on mennyt allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ennen kuin muita toimijoita on edes saatu mukaan. Etenkin jos oma liikeidea perustuu muiden yritysten tuomaan asiakasvirtaan.
- Orsay
8-8 kirjoitti:
Molemmat on nuorten suosimia paikkoja. Menestyvät vain kasvupaikkakunnilla jossa on vielä teini-ikäisiä nuoria ja nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.
Rollaattorimummoista koostuvassa kaupungissa ei tule menestymään.
Samoin on aivan turha haaveilla trendikkäistä Starbucks ja Robert's Coffee kahviloista ja Burger King paikoista. Näille firmoille ei kelpaa sijaintipaikaksi edes suurin osa Suomen keskikokoisista kaupungeistakaan.Ei tule mitään nuorten suosimia paikkoja uuteen Prismaan.
Tulee vain navettavaate osasto vanhoille mummoille jas turvonneille maalaisukoille. Edes joka pikkukylässäkin olevaa Dressmann vaatekauppaakaan ei tule, vaikka sellaisia löytyy pienemmiltäkin paikkakunnilta kuin Pieksämäki.
Kangaskatu on myös tietynlainen liikenteellinen pussinperä ilman uuttaa rataa ylittävää siltaa. Citymarket tulee varmasti olemaan monen kiireisen shoppailijan suosima paikka, koska se sijaitsee hyvin liikennettä vetävän asemasillan kupeessa ja on näkyvällä paikalla.
- centtisentrum
Varkauden ja Pieksämäen välisellä maantiellä "myymälän" kirjavista ja valkoisista pyykeistä pyykkinaruilla tiedettiin mitä tavaraa oli milloin myynnissä. Kauppakeskukset saa unohtaa, koska kuriirit tuo tavarat kotiin.
- Syrjähyppyeikestäkauan
Arto kun ei ymmärrä jääkiekosta, body spinning sitä eikä naisista mitään. Tämä kunnallinen kesäromanssi kuihtuu ennen joulua. Saku, Tapio ja Paavo ottaa omansa ohjaukseen.
- lirdekol
Paalupaikalta loppui paalu...liekö verottajan vika kun ei "KANNATA"pitää auki vai mikä lienee.??
- 15-90
Ei riitä asiakkaita. Tanhuliiteri keskellä viimeistelemätöntä sorakenttää ruman ratapihan laidalla ei ole itsekseen kovin vetovoimainen. Toiminta vaatisi ympärilleen muita asiakkaita vetäviä houkutuksia.
- image_is_everything

Tallien ympäristöä pitäisi siistiä ja tehdä siitä viihtyisämmän ja vihreämmän näköisen. Kangaskadun puolella ei ole edes kävelykatua tallien puolella tai suojatietä kadun yli. Ja sitten tietenkin ne opaskyltit ympäri keskustaa ja asemalta jotka opastavat ihmisiä talleille.
Mallia voi ottaa Rovaniemen keskustan suunnitelmasta. Tässä taiteilijan näkemys tulevasta kävelykadun ympäristöstä. Värillisiä laattoja kävelykaduilla perus harmaiden sijaan ja puisia katoksia kauppojen sisäänkäyntien päällä.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_675,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-5427435.jpg
- Kukkuuuuu
Koko veturitallihomma on ihan peestä. Vanha rötiskö ei houkuttele ketään ainakaan turisteja. Kannattaa satsata torin ympäristöön ja sinne kahviloita liikkeitä ja kävelykeskusta lasten leikkipaikkoineen ja istutuksineen.
- Hedonismi
Milläs tavalla Pieksämäkeä on viimeisen 20 vuoden aikana, yritetty järjestelmällisesti tehdä mielenkiintoiseksi/houkuttelevaksi paikkakunnaksi?
Siellähän oli aikanaan beach volley, mikä veti ihmisiä ympäri suomea. Muistan, että jossain vaiheessa oli jotain kesäkauden avajaisia Solmun rannassa, missä oli porukkaa todella hyvin. Mitä vastaavanlaisia tapahtumia on nykyisin, poislukien Big Wheels, mikä on hyvä, että on, mutta ymmärtääkseni sitäkään ei kokonaisvaltaisesti haluta hyödyntää, palveluita selkeästi lisäämällä ja niihin panostamalla. Onko tosiaan niin, että kaupunki on vaan seurannut vähä-älyisesti toljottaen vierestä, kun aika ajaa ohi, eikä oikeasti yritä kehittää mitään? Millainen elinkeinotoimi on kaupungissa? Toimiiko tehokkaasti ympäri suomea, verkostoituen niiden tahojen kanssa, joilla olisi annettavaa kaupungin kehittämiseen? Kyllä tästä maasta osaamista löytyy, mutta ne oikeat tahot pitää etsiä ja päästä niiden kanssa keskustelemaan ja pidettävä sitä keskustelua yllä koko ajan. Eihän kaikki pienet paikkakunnat kutistu koko ajan, kuten Pieksämäki. Mutta niissä kehittyvissä pienissä paikoissa, tehdään töitä sen kehittymisen eteen, eikä vain näennäisesti olla tekevinään jotain. Mitä konkreettisia suunitelmia kaupunki on esittänyt kehittämiseen esim, Seuraavalle viidelle vuodelle, sekä miten ne suunnitelmat toteutetaan? Vai onko niin, ettei mitään suunnitelmia olekaan? Jos näin on, niin olisikohan syytä miettiä, onko varmasti parhaat voimat käytössä vai pelkästään täysin turhat joo joo miehet?- Kyllämeilläosataan
Ei tuommoisia saa kirjoittaa, johtavat virkamiehet suuttuvat, kaupunginjohtaja jolla unelma ja todellisuus mennyt sekaisin aikoja sitten, kulttuuripomo jolle suurin tehtävä on toimia Poleenin kuningattarena, asiatietämys alta kaiken arvostelun jne...
- Maatalonemanta
mites sille kauppakeskuksella kävi? piti tulla liikkeitä hurmycket.
- pendelöijätäti
Öö, tuotanoin, eikös se yksityisautoilu lisi silläkin, jos ajetaan sinne Varkauteen??? Ei kovin hyvä tuo perustelusi ollut viitaten Ideaparkiin ja sen tuomaan yksityisautoiluun. :DD. Toki, tulee siellä teidän Prismassa ja Cittarissa aika-ajoin käytyä, hyvät ovat. Etenkin Prismanne on pessyt kasvonsa. Ja se kahvila siinä Prismassa on ihan paras, ja mitkä hinnat ja tuotteet! No, tulihan mainostettua teitäkin vähäsen. Mutta, se ei ollut pois minulta tai muiltakaan pieksämäkeläisiltä. :) Meillä on nääs vara kehaista vähän naapuriakin.
- Hoitsumiettii
Ei se nyt vaan ole kaupungin virkamiesten vika, että ihmiset tykkäävät Pieksämäeltäkin välillä ajella muihinkin kaupunkeihin. Kun vaikkapa lomaa tai vapaata, niin silloin vaan ON tosi kiva ajella vaikkapa Mikkeliin, käydä syömässä hyvin, katsella kaupat, tehdä rauhassa löytöjä, käydä vielä kahvilla ja tavata ehkä myös tuttuja siellä samalla. Omat pienet lomaset ovat ne, miksi täältäkin lähdetään muuallekin. Eikä sitä tulisi korjaamaan minkäänkokoinen liikekeskus. Jos niin olisi, että liikekeskukset pitäisivät ihmiset kotikylillään, ei matkailulle saattaisi lopulta kuulua oikein hyvää. Ihmiset nyt vaan liikkuu, ja hyvä niin. Sitten joutaa kohmettumaan, kun on ikää ja vaivoja tarpeeksi.
- Vastuuhenkilöitä
Kaupungin elinkeinotoiminta ja sen kehittäminen on nimen omaan elinkeinoasiamiehen ja kaupungin johdon asia!
Ja siinä on epäonnistuttu jo ainakin viimeiset 20-vuotta putkeen.
Ei näitä korkeapalkkaisia virkamiehiä ole valittu paikoilleen vain palkkaa nauttimaan, vaan myös tekemään työtä asioiden eteen.
Jonkinlainen vastuu työnsä tuloksista on oltava myös virkamiehillä. - Sesamahoitsumiettii
Vastuuhenkilöitä kirjoitti:
Kaupungin elinkeinotoiminta ja sen kehittäminen on nimen omaan elinkeinoasiamiehen ja kaupungin johdon asia!
Ja siinä on epäonnistuttu jo ainakin viimeiset 20-vuotta putkeen.
Ei näitä korkeapalkkaisia virkamiehiä ole valittu paikoilleen vain palkkaa nauttimaan, vaan myös tekemään työtä asioiden eteen.
Jonkinlainen vastuu työnsä tuloksista on oltava myös virkamiehillä.No niinpä. Mutta jos joku taho ampuu aina alas hyvät ajatukset ja suunnitelmat kaikenmaailman valituksin, niin onko siinä virkamiehetkin kuin paaluun sidottuna. Koeta siinä sitten kehittää. Minusta kun pitäisi aina ottaa laajempi näkökulma asioihin, eikä aina puusilmäisesti tuijottaa jotakin mukaniinluonnosuojelullista. Mitä nytkään kukaan hyötyy siitä maa-alueesta, joka on tyhjillään siellä tienristeyksessä, johon se Ideapark piti tulla. Eikä sen tontin tyhjillään oleminen taida maailman saastumista paljon estääkään. Kaikki ammutaan täällä alas nimenomaan ammattivalittajien toimesta. Ikään kuin Pieksämäki nyt pelastaisi maailman saastumiselta sammuttamalla sen viimeisenkin lampun. Hurskastelua sanon minä!
- Herätkää_kaupunkilaiset
Vastuuhenkilöitä kirjoitti:
Kaupungin elinkeinotoiminta ja sen kehittäminen on nimen omaan elinkeinoasiamiehen ja kaupungin johdon asia!
Ja siinä on epäonnistuttu jo ainakin viimeiset 20-vuotta putkeen.
Ei näitä korkeapalkkaisia virkamiehiä ole valittu paikoilleen vain palkkaa nauttimaan, vaan myös tekemään työtä asioiden eteen.
Jonkinlainen vastuu työnsä tuloksista on oltava myös virkamiehillä.Kyllähän tämän kaupungin virkamiehet olisi lähetetty kadulle kengän kuva persuuksissa jo vuosia sitten jos kaupunki olisi yksityinen yritys.
Vuosia ja jopa vuosikymmeniä töissä olleita virkamiehiä ja ei juuri mitään näyttää työn tuloksista! Muutamat viime vuodet ovat olleet pahimpia. Ei mitään merkittävää tulosta vaikka korkeat palkat juoksevat joka päivä ja konttorissa istutaan pikkutakissa ja kravatti kaulassa ja näytetään tärkeältä.
Kaupungin virkakoneisto osoittaa uskomatonta laiskottelua ja joutokäyntiä veronmaksajien rahoilla joka päivä. Yrityksen palkkalistoilla pitäisi tuolla palkkatasolla olla näyttöä vähintään yhdestä isosta kauppasopimuksesta tai tulosta tekevästä toimesta joka viikko. - Unfinished_Business
Herätkää_kaupunkilaiset kirjoitti:
Kyllähän tämän kaupungin virkamiehet olisi lähetetty kadulle kengän kuva persuuksissa jo vuosia sitten jos kaupunki olisi yksityinen yritys.
Vuosia ja jopa vuosikymmeniä töissä olleita virkamiehiä ja ei juuri mitään näyttää työn tuloksista! Muutamat viime vuodet ovat olleet pahimpia. Ei mitään merkittävää tulosta vaikka korkeat palkat juoksevat joka päivä ja konttorissa istutaan pikkutakissa ja kravatti kaulassa ja näytetään tärkeältä.
Kaupungin virkakoneisto osoittaa uskomatonta laiskottelua ja joutokäyntiä veronmaksajien rahoilla joka päivä. Yrityksen palkkalistoilla pitäisi tuolla palkkatasolla olla näyttöä vähintään yhdestä isosta kauppasopimuksesta tai tulosta tekevästä toimesta joka viikko.Pitäisi olla sellainen virkamiesten "kehityskeskustelu" joka vuosi. Eli laitettaisiin vuoden alussa jokin määränpää johonka tähdättäisiin vuoden loppuun mennessä. Vuoden lopussa käytäisiin tämä keskustelu kyseisen virkamiehen kanssa ja katsottaisiin ollaanko päästy tavoitteeseen ja mitä toimia on tehty siihen pääsemiseen.
Jos tulosta ei ole syntynyt suunnitelmien mukaan, alkaisi tämä näkyä virkamiehen palkassa alentavasti. Jos tulosta ei edelleenkään ala syntyä, siirrettäsiiin virkamies johtopaikalta toisiin avustaviin tehtäviin ja hankittaisiin paikalle pätevämpi. Lopulta vaihdettaisiin koko virkamies uuteen.
Saattaisi alkaa kiinnostamaan oikean työn tekeminen aivan toisella tavalla kuin nyt! Ehkä olisi myös vähemmän niitä kekkulointeja ja tyhjänpäiväisien nollasumma saavutusten kuhumisia paikallislehden sivuilla. - Anonyymi
Unfinished_Business kirjoitti:
Pitäisi olla sellainen virkamiesten "kehityskeskustelu" joka vuosi. Eli laitettaisiin vuoden alussa jokin määränpää johonka tähdättäisiin vuoden loppuun mennessä. Vuoden lopussa käytäisiin tämä keskustelu kyseisen virkamiehen kanssa ja katsottaisiin ollaanko päästy tavoitteeseen ja mitä toimia on tehty siihen pääsemiseen.
Jos tulosta ei ole syntynyt suunnitelmien mukaan, alkaisi tämä näkyä virkamiehen palkassa alentavasti. Jos tulosta ei edelleenkään ala syntyä, siirrettäsiiin virkamies johtopaikalta toisiin avustaviin tehtäviin ja hankittaisiin paikalle pätevämpi. Lopulta vaihdettaisiin koko virkamies uuteen.
Saattaisi alkaa kiinnostamaan oikean työn tekeminen aivan toisella tavalla kuin nyt! Ehkä olisi myös vähemmän niitä kekkulointeja ja tyhjänpäiväisien nollasumma saavutusten kuhumisia paikallislehden sivuilla.Ei muuta kuin kenkää kekkuleille!
Elinkeinoasiamies asuu Kuopiossa ja tekee töitä etänä vähän vasemmalla kädellä osan viikosta.
Mikä virka se sellainen on?
Missä on sitoutuminen korkeapalkkaiseen työhönsä?
- Sehoitsuyhä
Sama käytäntö myös valtakunnan politiikkaan. Ja ei mitään suhteettoman suuria sopeutumiseläkkeitä ministereille ja kansanedustajille. Sitä joutuu alipalkatut ihmisetkin toimeen tulemaan eläkkeillään. Samoilla periaatteilla vaan eläke kaikille, eikä mitään pilviä hipovia korvauksia.
- Puhtaatryynitkasseissa
Pieksämäen kaupunginhallitus käsittelee maanantaina neljän johtavan viranhaltijan toimista vaadittuja lisäselvityksiä ja rangaistuksia. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Arto Sepposen (kesk.) esityksen mukaan vastuullisten viranhaltijoiden toimia Hiekanpään yläkouluhankkeen suunnittelussa on selvitetty riittävästi eikä tarvetta lisätoimenpiteisiin ole ilmennyt.
Samalla kaupunginvaltuustolle esitetään, että se jatkaa vuoden 2015 tilinpäätöksen ja vastuuvapauden käsittelyä.
Hiekanpään yläkoulun suunnittelukulut ja päätöksenteko ovat hiertäneet jo toista vuotta. Valtuusto teetti viime vuonna eritystilintarkastuksen. Olennaista huomautettavaa ei löytynyt.
Tarkastuslautakunta vaati keväällä äänestyksen jälkeen kirjallista varoitusta neljälle johtavalle viranhaltijalle. Kuntalain mukaan henkilöstöhallinnollisten toimien esittäminen ei kuitenkaan kuulu lautakunnan toimivaltaan.
Valtuusto jätti asian pöydälle huhtikuussa. Kesäkuussa se hyväksyi äänin 20-14 tarkastuslautakunnan uuden esityksen, jossa vaadittiin vastuullisten viranhaltijoiden toimien selvittämistä ja tarpeellisten toimenpiteiden suorittamista.
Käsittelyyn tulevan esityksen mukaan kaupunginjohtaja Tapio Turusen ja kolmen muun viranhaltijan toimet on selvitetty eikä toimenpiteitä vaativia laiminlyöntejä ole havaittu.
Jos vastuuvapaus evätään, valtuuston pitäisi myös päättää vahingonkorvausvaatimuksesta tai rikossyytteen nostamisesta. Epääminen pitäisi perustella hyvin, koska tilintarkastaja ei ole tehnyt muistutusta. - Huomennanettiin
Kaupunginvaltuuston kokous suorana lähetyksenä. Jaana tarjoaa tukijoilleen kahvit tukijoilleen halliasian ratkettua myönteisesti. Puna on pallut kasvoille.
- kaupunginjohtovakuutti
Tiedätkö jotain tapauksesta? Lähetä uutisvihje
Valvira tutkii parhaillaan koko Esperi Caren toimintaa. Ongelmatapauksia on tullut tietoon kymmenistä eri yksiköistä. Esperi lupaa nyt palkata lisää väkeä.
Valtuuston kokouksessa vakuuteltiin että tulee hyvä operaattori- Kojannevattoimintaansa
Yritys on kasvanut nopeasti ja kaikkien yksiköiden toiminta ei täytä Valviran mukaa kaikkia vaatimuksia. Taustalla on lestadiolaiset tahot ja rakennuttajana rakennusliike lehto. Heidän rakennusyritykset toimintatapa perustuu tarkkaan tavaroiden määrälaskentaan. Tavarat tuodaan konteissa työmaalle ja asennusryhmät vastaa asennuksista ja tavaroista. Kukin asemmusryhmä poistuu vuorollaan ja on tilivelvollinen tavaroistaan. Sisänenen kilpailu on kovaa yhteisön sisällä. Toimitatapa on altis ongelmille.
- Rakennustelakka
Kojannevattoimintaansa kirjoitti:

Ulkolaiset työryhmät saapuu muutamaksi päiväksi työmaalle ja sinetöidyssä konteista tarkkaan määrälaskentaan perustuvat tavarat asennetaan rakennettaviin rakennuksiin. Työvaiheen päätyttyä tulee uudet tavikkeet ja eri työryhmä. Toiminta on jalostetumpi versio mittatalo rakentamisesta. Kuka valvoo viime kädessä tällaista rakennustoimintaa mm. harmaan talouden ja rakentamisen laadun suhteen?
- Anonyymi
Pieksämäellä taitaa eniten työpaikkoja hoitoalalla.
Nimimerkki 59vuotta Pieksämäellä asunut.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768