Ruusu Peacen kaveriksi mitä istuttaisi

Tykkään ruusuista kovasti. Nyt minulla on ensimmäinen oma piha.

Haluiaisin istuttaa Peace nimisiä ruusuja ison penkillisen. Mitä muita ruusuja ja muita kasveja siihen sopisi väreiltään ja kasvutavaltaa kaveriksi.

Täällä on vaivavan kotilot. Jättävätköhän ne ruusut rauhaan?
31799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tekeepä mieleni vastata kysymykseesi, vaikka en mikään puutarhuri olekaan, sillä…... senverran olen niistä televisiosta tulleista englantilaisista puutarhaohjelmista ottanut onkeen, että ei kannata sijoittaa kaikkia munia yhteen koriin. - Heillä on tapana istuttaa pilvinpimein vaikka mitä yrtti- ym. vihertävää kasvia ja kukkaa mitä pienimmällekin takapihalle toinen toistensa lomaan. Ja ne hehtaaripuutarhatkin ovat puistokäytävineen ja vesielementteineen usein ympätty ympäriinsä.
Usein heillä se viehätys löytyy väriloistosta sekä myös siitä, että aina vuorollaan kukat kukkivat heidän puutarhoissaan koko kesäajan.
Kokki Jamie Olivier sanoi juuri jossain sapuskaohjelmassaan, että etanoita syövät sammakot, joten kehui pieniä sammakonpoikia kämmenellään, jotka laittoi sitten vilistelemään yrttitarhaansa.
-
Peace ruusut lienevät melko jalostettuja, sillä itse en ole saanut niistä kuin lyhyen ajan nautintoja. Ovat menehtyneet aina talvisin ja istutettavaa riittää uudelleen. - Parhaiten menestynyt puutarhassani ikiaikaiset juhannusruusu ja muut ruusupensaat, joita jo isoäidin isoäiti on joskus muinoin istuttanut. Kunhan muistaa keväällä leikata niitä riittävästi, niin pysyvät röyheinä.

Äänestä

Haluatko aluskasvillisuutta ruusuillesi? Viestistä on aikaa yli vuosi eli olet ehkä keksinyt jo jotain mutta ehdottaisin karpaattienkelloa. Se on hyvä kaverikasvi ruusuille. Myös laventeli on hyvä jos olet sellaisella vyöhykkeellä että laventeli talvehtii. Yhdellä tutullani on suikeroalpi aluskasvina mutta minusta se on hiukan liian agressiivinen. Joku mätästävä neilikka? Niitä löytyy eri väreissäkin. Edellinen kirjoittaja valitti että ruusut kuolee. Ehkä olisi syytä tehdä jotakin kasvupaikalle. Minkälainen maa siinä on? Seisooko vesi syksyllä ja tuuli tuivertaa? Parantamalla mikroilmastoa ja kasvualustaa voi tehdä ihmeitä. Ja istuttamalla ne oikeaan syvyyteen- jalostuskohta 10 cm pinnan alle. Kotilot eivät tunnu olevan mikään vaiva ruusuille mutta saattavat kyllä viihtyä aluskasvillisuudessa. Kannattaa kerätä pois silloin tällöin tai vaan murskata siihen missä ovat. Niistä tulee samalla ravintoa kasveille.

Äänestä

Mikähän olisi kestävä, omavartinen matala ruusu perennapenkkiin? Nukkeruusua on, mutta se on niin mitättömän näköinen. Saako Suomesta jostakin kestäviä miniatyyriruusuja? Ns. äitienpäiväruusut olisivat sopivan kokoisia, mutta talveahan ne eivät kestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruusulle_kaveri kirjoitti:

Tykkään ruusuista kovasti. Nyt minulla on ensimmäinen oma piha.

Haluiaisin istuttaa Peace nimisiä ruusuja ison penkillisen. Mitä muita ruusuja ja muita kasveja siihen sopisi väreiltään ja kasvutavaltaa kaveriksi.

Täällä on vaivavan kotilot. Jättävätköhän ne ruusut rauhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu