Huippuvierailu Lieksassa

Eero Nevalainen pitää taas kerran jäähyväiskonsertin, tällä kerralla Lieksan Kauppakartanolla. Huhu ei kerro kuinka paljon taitelija Aven on maksanut päästäkseen Lieksaan esiintymään. Tuskin Ahti on kovin paljon paikkakuntalaiselta Nevalaiselta pyytänyt.

50 vuotta sitten Aven esiintyi usein Lieksassa kun hän oli vuokrannut vaiko peräti ostanut Kevätniemen Kehän lavan. Hittikappaleita olivat vyöruusu ja poltta poltta eli polttava rakkaus.
263181
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitkähän lie sinun meriitit?Pitkäaikais työtön ja selkään puukotus?

2Äänestä

On muuten hyvä jätkä laulamaan parempi kuin moni arvostelija.

3Äänestä
  • Laulutaidosta en osaa sanoa mitään kun sävelkorva paleltui talvisodassa, mutta ollessaan Lieksankosken tukkilaiskisoissa humoristina, Eeron vitsit olivat niin kuivia, että palokuntalaiset vahtivat esiintymiskopin vieressä jos vaikka kuloheinä syttyisi palamaan kuivista tarinoista.

    1Äänestä

  • Teille Lieksalaislle ei mikään ole hyvää ,hyvä esimerkki edellinen kirjoitus. Aven on laulanut muuallakin kuin Lieksassa, on kasvattanut lapsensa kietämällä Suomea ,etnkin Pohjois-Suomea hyvällä mesestyksellä ,minun tietojeni mukaan ei ole nauttinut sosiaalisia etuja , Aina hän nuorempana etsi työpaikan ,teki mitä tuli eteen. Toista taitaa olla tänä päivänä vaikka olis työtäkin ,teitä ei saa liikkeelle kun ei sattunut mieleinen paikka ,kun tarjotussa työssä kädet likaantuvat. Olen tuntenut kaverin yli 60 vuotta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa hänestä . Kiitä luojaa kun Aven viitsii tulla teitä viidyttämään.

    3Äänestä

Jokuvuosi sitten taisi laulaa tuolissa istuen,,joko nyt laulaa makuulta?

Äänestä
  • Eero Aven ei ole laulajana kiinnostanut en menisi edes ilmaiseksi katsomaan ällöttävä vanha ukko vaikka minäkin olen yli 60 vuotias ämmä. ei karaoke kiinnosta ei ole lauluääntäkään miksi olla mörisemässä olen syrjäytynyt pitkäaikaistyötön

    Äänestä

Miksei voida hyödyntää omaa karaoketähteämme, vaan tuodaan ns. vierasta lauluvoimaa muualtapäin suomea? Samaan valitukseen musiikinsaralla yltää paikkakunnan kuuma karaoketähtemmekin! Vai liekkö keikkakalenteri buukattu miten pitkälle täyteen? Joutaako ennen vuotta 2020 lieksaan laulamaan!

Äänestä

Hei minä tunsin samannimisen Lieksasta mutta ei ollut laulaja viimeksi näin kun oli lomalla armeijasta joskus kuuskyt luvun taisi olla loppupuolta. Jäi mieleen punaiset laatat ja kannukset saappaissa ja kaksi natsaa kauluksessa. Oli jossain kauempana armeijassa. En ole myöhemmin nähnyt kuka tietää hänestä jotain?????????? Oli tosi komea mies!

Äänestä
  • Taitaa olla jo vanhainkodissa jos silloin on ollut armeijassa.

    Äänestä

Taisi olla vielä seitkytluvun alussa täällä ajoi jonkun liikkeen kuormuria oli melkoinen järkäle

Äänestä
  • Oliko sellainen hyvin tumma kaveri jolla oli Mersun kuormuri ja aina oli apumies. Kauppayhtiön autoa ajoi sellainen hyvin lihaksikas mies.

    Äänestä

  • kumma.hytinä kirjoitti:

    Oliko sellainen hyvin tumma kaveri jolla oli Mersun kuormuri ja aina oli apumies. Kauppayhtiön autoa ajoi sellainen hyvin lihaksikas mies.

    Veini Hautaviita oli suurikokoinen lihaksikas mies Kauppayhtiöltä 50- ja 60-luvuilla. Veini isä oli maankuulu voimamies. Veinin tyttären nimi oli Maine.

    2Äänestä

  • wanha_lieksalainen kirjoitti:

    Veini Hautaviita oli suurikokoinen lihaksikas mies Kauppayhtiöltä 50- ja 60-luvuilla. Veini isä oli maankuulu voimamies. Veinin tyttären nimi oli Maine.

    taisi kamuttaja löytyä lopultakin

    Äänestä

  • on.etsitty.kauan kirjoitti:

    taisi kamuttaja löytyä lopultakin

    Veini Hautaviita on siirtynyt Manan majoille jo kauan sitten kuten myös hänen vaimonsa, joka oli myös Kauppayhtiön palveluksessa. Perheen koira Anki käyskenteli irrallaan ikäänkuin maskottina Kauppayhtiön suuressa pihapiirissä. Tunsin perheen 1960-luvun alkupuolelta lähtien.

    1Äänestä

  • wanha_lieksalainen kirjoitti:

    Veini Hautaviita oli suurikokoinen lihaksikas mies Kauppayhtiöltä 50- ja 60-luvuilla. Veini isä oli maankuulu voimamies. Veinin tyttären nimi oli Maine.

    Oli sitten toinenkin tytär, oltiin oppikoulussa samalla luokalla.

    Äänestä

  • Näinhän minä tuossa ylempänä kirjoitin. Anki se oli.
    Perheen koira Anki käyskenteli irrallaan ikäänkuin maskottina Kauppayhtiön suuressa pihapiirissä.

    1Äänestä

Ja se automies oli Riikkisen Ville hänkin kuollut jo aikaa sitten.

Äänestä
  • Joo Heikin isä

    Äänestä

Kuis Kamuttjan jahtaaminen sujuu? Onko uusia nimiä kun ei entiset taas vetäneet?

Äänestä

Tässä ketjussa oli Eero Nevalaisesta kyse.

2Äänestä
  • Eipääs ollu vaan Eero Avenista etkö tajunnu

    Äänestä

  • avenia.kysyttiin kirjoitti:

    Eipääs ollu vaan Eero Avenista etkö tajunnu

    Etkö tiennyt, että Lamminkylässä Pielisjärvellä syntynyt Eero Nevalainen käyttää sukunimen taiteilijanimeä Aven, joka muodostuu sukunimen neljästä ensimmäisestä kirjaimesta NEVA -> AVEN. Asusteli lapsuutensa Pielisentien varrella.

    2Äänestä

  • tuttu.mies kirjoitti:

    Etkö tiennyt, että Lamminkylässä Pielisjärvellä syntynyt Eero Nevalainen käyttää sukunimen taiteilijanimeä Aven, joka muodostuu sukunimen neljästä ensimmäisestä kirjaimesta NEVA -> AVEN. Asusteli lapsuutensa Pielisentien varrella.

    Olenkin ihmetellyt mistä hän tuon Avenin kehitti, mutta tuohan oli suorastan nerokasta.

    Äänestä

Avaaja on tyypillinen itseensä kyllästynyt vähäpoika, joka tuo katkeruuden esiin.
Minun ei tarvitse olla musiikkisuuntauksessa Avenin kanssa samoilla linjoilla, mutta jos mies Lieksa nimisen persläven ympäristössä on syntynyt ja laulamalla 50vuotta elänyt, nostan hattua.
Ja Lapissa Avenilla on suuri kannattajakunta.
Avaaja;
Mitä muuta sinäolet tehnyt, kuin kirjoittanut työtön, työtön lappua?

Äänestä
  • Uskon, että kyseinen laulaja on tehnyt oikeitakin töitä itsensä elättämiseen. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee!

    1Äänestä

  • Helpompi kirjoitella lappuja kuin mennä yleisön eteen häpäisemään itsensä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


voi.kauheaa kirjoitti:

Eero Nevalainen pitää taas kerran jäähyväiskonsertin, tällä kerralla Lieksan Kauppakartanolla. Huhu ei kerro kuinka paljon taitelija Aven on maksanut päästäkseen Lieksaan esiintymään. Tuskin Ahti on kovin paljon paikkakuntalaiselta Nevalaiselta pyytänyt.

50 vuotta sitten Aven esiintyi usein Lieksassa kun hän oli vuokrannut vaiko peräti ostanut Kevätniemen Kehän lavan. Hittikappaleita olivat vyöruusu ja poltta poltta eli polttava rakkaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu