Suuruudenhullut rakennushankkeet eivät ole tamperelaisten yksinoikeus. Pirkkalassa ollaan lähdössä mukaan tähän ylimitoitettujen rakennusten pystytystalkoisiin.
Että ihan PIRKKALA cityä pukkaa.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/70-miljoonan-euron-hanke-pirkkala-city-saa-16-kerroksisen-asuntotornin-ja-kaupunkimaisen-ilmeen-24460434/
Tampereen tauti tarttui Pirkkalaan
8
1038
Vastaukset
- Sikojoen.Sepeteus
Eihän tuo mikään uusi juttu ole, kaavaa on pyöritelty jo vuodesta 2015. Tämän lisäksi uusia taloja alkaa pukkaamaan Soljan alueelle ja Turrin perälle, sekä pariin kortteliin ihan kuntakeskukseen. Myös Loukonlahteen tulee uusia kerrostaloja. Varmaan vielä muuallekin.
Pirkkala aikoo viedä asukkaat Tampereelta, kun siellä on kovin kalliit kämpät ja liikennekin takkuaa. Täältä pääsee ruuhka-aikoina linja-autolla kaupunkiin, niin että jos toisesta myöhästyy, niin toisen linjakyltti jo alkaa näkyä. Ja ratikkakin alkaa kulkea ennen pitkää.- Näin_se_on
Aivan niin. Täällä Pirkkalassahan asuu maailman onnellisin kansa!
- perushämäläinen
Joo kannattaa yrittää rikkoa tamperelainen ennätys, joka lienee nykyisin KAHDEKSAN n. kahdeksankerroksista tornitaloa noin reilun hehtaarin ( 150m x 150m ) alueelle.
Näin viihtyisässä!? Härmälänrannassa, sen korttelissa Nuolialantien varrella. Ja taitaa se onnistuakin, kun Kyöstin uuteen Väinönkujan kortteliin pitäisi rakentaa samankokoiselle alueelle nuo 8-9 kerrostaloa!
Lukekaapa rakennuslakia, jossa puhutaan jotain rakennetun asuinympäristön viihtyisyydestä ja rakennusten kauneusarvoista. Sitä tulee ajateltua MYÖS katsoessani uuden Ratinan kauppakeskuksen `esteettistä!`( = siis mitä sen kuuluisi olla ) ulkokuorta. Kauhistuttaa ja tulee mieleeni, ettei vastaavan ulkomuodon omaavaa rakennusta olisi saanut esim. Helsingin tai Turun keskustoihin rakentaakaan. - voiharminpaikka
Eikös Pirkkalan kaavajohtaja ole Tampereelta tullut? Haluaa muuttaa Pirkkalan viihtyisän kuntakeskuksen kaupunkimaiseksi.
- brian03
Kaavajohtaja ja se muu lauma on todellisia aivokääpiötä. Pirkkalan maankäyttö on fasismia.
- gbhjuikjn
Hienoahan se on, kun tulee korkeampia taloja sinne tänne. Ne ovat hienoja maamerkkejä ja upeata, kun esim. jokin rakennus näkyy jo parin kilometrin tai kauempaakin etäisyydeltä. En tajua sitä, miksi joiidenkin ihmisten mielestä rakennusten on oltava matalia ja ne eivät saa näkyä kauas. Eikö sellaisilla ihmisillä ole mitään tajua estetiikasta, sillä esteettisesti kauneimpia muotoja ovat "hoikat" muodot. Eli esim. taloissa se, että niissä on korkeus huomattavasti leveyttä suurempi. Sama se on ihmisten kanssa; lyhyt ja leveä ihminen on epä-esteettisempi, kuin pitkä.
Entä mitä se aiheuttaa ihmisten mielialalle, kun rakennetaan yksi tai kaksikerroksisia taloja keskustoihin? Ainakin se antaa kuvan vaatimattomuudesta, eikä suinkaan minkäänlaisesta terveestä ylväydestä. Arkkitehtuuri vaikuttaa ihmismieleen.- outomurre
Aina ihmiset ovat paremmin viihtyneet ja toivoneet rivitalo ja muita pientaloasuntoja. Kopioiko Pirkkala vielä ainakin Saton talojen ja omistusasuntotalojen omatoimiset asuntotarkastukset. Osasta kerrotaan esim. ilmastoinnin säädön huollolla, joka vuosi pitäää ainakin kierran hioltaa ilmastointia. Osa on omatoimisia, etten sanoisi vainoharhaisia ja uteliaita tarkastuksia toisten asunnoissa. Varsinkaan, jos et aktiivisesti ole taloyhtiön kokouksissa ja jutuissa mukana. Yksityisasuntojen vuokralaiset on aika heikoilla joissakin taloyhtiöissä. Muut asunnon omistavat henkilöt pitää B-luokan kansalaisena ja oikeutettuna kyttöäämään mitä vuokralaiset tekee. Osa pitää kriminaaaliporukkana vuokralaisia, vaikka itse harjoittavat kriminaaalitoimintaa. Aika monissa yhtiöissä kyttäily menee jo vainoamisen puolelle. Suoraan ei puhuta mitään kierrellää ja kartellaan tai uteliaana ollaan jatkuvasti utsimassa ja kyselemässä henkilökohtaisia asioita. Tietysti joillakin kateus nousee pintaan joillakin asunnon omistajaa kohtaan, kun saa vuokratuloja, joista todellisuudessa ei paljo mitään jää käteen yhtiövastikeiden ja verojen jälkeen. Tästä kateudesta saa vuokralainenkin oman osansa. Tuskin Pirkkala yhtään fiksumpi ole asioiden suhteen. Jos olisi niin ne rakentaisi pientaloalueita ja jättäisi rannat yleiseen virkistyskäyttöön ja huolehtisi näistä alueista. Joissakin yhtiöissä on tarpeettomia huoltoja. Hissiä huolletaan, vaikka mitään vikaa ei ole. Siivous on alkeellista monissa yhtiöissä, tosin noiden yhtiöiden siivoussopimuksistahan ei yleisesti puhuta, mitä niissä on sovittu tehtäväksi ja miten usein. Sama lumien auraus, jotku hoitaa auraukset aika heikosti. Joissakin on topakoita yhtiön edustajia, jotka valvoo aktiivisesti, että lumet on aurattu ennen töihin menoa autotallien ja ovien edestä. Pirkkalaa on pidetty eliittikuntana, joten voisi olettaa, että siellä tehdään fiksuja päätöksiä ja päättäjinä olisi alanammattilaisia eikä lääkäreitä, joilla ei ole kokonaisvaltaista käsitystä ja sivistystä yhteiskunnallisista asioista, puhumattakaan maailmantaloudesta. Muun maailman toiminta vaikuttaa tänne Pohjolaankin ja pieniin kuntiin yllättävän paljon. Ei nuo Pirkkalankaan kämpät ole mitään halpoja. Yllättävän isoja vuokria ja hinta pyyntöjä omistusasunnoista. Jos ilkivaltaa ja muita meluamisia ei olisi niin alueeena vaikuttaa viihtyisältä. Tosin ei sielläkään ymmärretä esteetisyyden päälle yhtään enempää kuin Tampereella. Harvat pihat on hoidettuja ja laitettuja. Taloja vaan rakenettu tiiviisti yhtään pihoja tai ympäristöä ajattelematta. Lisäksi monissa taloissa äänieristykset on aika olemattomat, joka taitaa taas olla tämän ajan vitsaus. Samaa voi sanoa asuttavuudsta muutenkinsaunat on pieniä mitättömiä kopperoita, keittiössä on monissa pakolliset jutut, pesuallas, jääkaappi, hella, roskakaappi huonot säilytystilat vaaatteille keittiötavaroille ja muille tavaroille. Parhaiten asunnot sopii niille, jotka käy vaan nukkumassa kotona ja keittää vaan aamukahvit ja syö viikonloppuna mikroruokaa. Ei noilla käytännöllisyys ja asuttavuus tule mieleen suunnitteluvaiheessa. Vielä 80-luvulla oli jotain ajatusta kodista ja asuttavuudesta, mutta nyt on pakko mennä matotkin pesemään ulkopuoliseen pesulaan tai viedä pesetettäväksi. Tätäkö on nykyinen kehitys. Oman järjen käyttö on sallittua, tosin lääkärit kirjoittaa psyykelääkkeitä ettei pysty sitä vähääkään itse ajattelemaan, jos tulee proplematiikkaa. Muuta tukee ei ole saatavana, paitsi sairasloma
- mattimuttinen
Vaatimattomuus kaunistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243198Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162665Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172519Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432437- 132314
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717