surullista

251316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kuvasta päätellen Rautatiekadun ja Siltakadun risteyksessä neljän ruuhka-aikaan. Siinä on suojatie aivan risteyksessä ja jalankulkuliikennekin vilkasta.

Äänestä
  • Jaa mistä kuvasta päätellen??

    Äänestä

  • Tiedot_tosi_vähäisiä kirjoitti:

    Jaa mistä kuvasta päätellen??

    Aamupostin sähköinen versio. Vain otsikko ja kuva, mutta enempää ei aukea, paitsi rahalla.

    Äänestä

  • Tiedot.vähäisiä kirjoitti:

    Aamupostin sähköinen versio. Vain otsikko ja kuva, mutta enempää ei aukea, paitsi rahalla.

    Nyt aukeaa enemmän, mutta silti niukasti tietoa.

    Äänestä

Hyvin vaarallinen paikka, varsinkin ruuhka-aikaan. Bussit ja autot sukkuloi ahtaassa paikassa ja vilkas mäcci vieressä. Nuoret usein juoksentelee siinä miten sattuu. Itse ajoin ohi juuri tapahtuman jälkeen, järkyttävää. Voimia omaisille ja bussikuskille. Toivottavasti vihdoin kaupunki tekee jotain!!!

Äänestä
  • Kiertoliittymää odotellessa suojatien siirto risteyksestä noin 10 metriä radan suuntaan. Silloin jää mm. bussikuskeille aikaa reagoida yllättäviinkin tilanteisiin. Poistettavan suojatien kohdalle metallikaiteet, jotta kulku siirtyisi uuteen paikkaan.

    Äänestä

Rautatienkatu ja Siltakatu eivät risteä. Mtv, Iltas, Iltal ja HS uutisoivat kaikki väärästä kadusta, samoin Aamuposti. Kyse on Hyvinkäänkatu 1:n eli musiikkiopiston edustasta. Siellä ne skidit juoksenteli tunneilta katsomassa...

Äänestä
  • onko sillä osotteella mitään merkitystä tässä tapauksessa?

    Äänestä

  • Huono näkyvyys joka tapauksessa. Kaksi suojatietä voisi yhdistää yhdeksi, niin olisivat näkyvimmin esillä.

    Äänestä

Kumpi käytti älypuhelinta.Kuski vai jalankulkia.

Äänestä
  • Tuskin kuskit käyttelee ajaessaan minkäänlaista puhelinta, paitsi hätäkeskukseen soittaessaan. Tuossa kohdassa ei ehtisikään.

    1Äänestä

  • Kyllä ne valitettavasti käyttävät. Ja vielä enemmän kaduilla kulkevat pyöräilijät ja kävelijät. Kukaan ei seuraa liikennettä, joten automaattinen seuraus on, että onnettomuudet lisääntyvät.

    Äänestä

Jos Aamupostin kuvan perusteella syntyvä arvelu onnettomuuden asetelmasta on oikea, niin itsekin olisin kerran päässyt Postin pienkuorma-auton alle samassa paikassa vastaavassa tilanteessa. Väistin pois suojatieltä.

Tapauksessani kääntyvän kuorma-auton kuljettaja antoi sillalta tulevalle jalankulkijalle tilaa, mutta ei huomannut, että myös keskustan suunnasta oli tulossa suojatien käyttäjä.

Äänestä
  • Tuollainen ahdas risteys on bussikuskille hankala paikka ja usein niitä on siinä monta saman aikaisesti.

    1Äänestä

Osanottoni uhrin omaisille. Jaksamista kuljettajalle, ei ole helppoa hänelläkään.

Äänestä

Nyt boikottiin Hyvinkään Liikenne. Törkeää liiskata vanha ihminen hengiltä suojatiellä. Johdon otettava nollatoleranssi kuljettajien kännykän käyttöön ajaessa.

Äänestä
  • Käyttikö kuski tilanteessa kännykkää? Onko sulla faktaa asiasta, vai puhutko omiasi?

    1Äänestä

  • Taas.näitä kirjoitti:

    Käyttikö kuski tilanteessa kännykkää? Onko sulla faktaa asiasta, vai puhutko omiasi?

    Ei. vastausta eli viesti oli valhe.

    Äänestä

Ajan ammatikseni yli 100000km vuodessa ja olen seurannu useamman vuoden autoilijoiden kännykän käyttöä ja se on todella yleistä ajon aikana.Kaupungissa "jäädytään"valoihin kun näplätään sitä niin rakasta pientä puhelinta.Maantie nopeuksissa auton vauhti "humpaa" ja ajolinjat ovat välistä aika mielenkiintoisia.Tämä on TODELLA iso ongelma nykyään.Joka muuta väittää on väärässä.

Äänestä
  • Kyllä yleisesti ottaen noin onkin, mutta nyt puhutaankin tästä yksittäisestä turmasta. Täytyisi teoriasakin olla melkoinen taituri jos Uudenmaankadulta Siltakatua alas monen väännön aikana ehtisi kännykkää räplätä. Aamupostin kuvaa katsoessa näyttää erikoiselta kuinka jo keula Hyvinkäänkadun keskiviivalle kävelyvauhtia ajanut auto on ohittanut jalankukijan ennen kääntymisvaihetta ja törmää kyljellään hänet nurin. Valvontakameran kuvasta kaikki selviäisi, mutta ne näytetään vasta käräjillä. Kännykän käyttö saadaan selville operaattorin kautta poliisin valtuuksilla, joten sekin selviää silloin.

    Äänestä

  • Pohdiskelijat kirjoitti:

    Kyllä yleisesti ottaen noin onkin, mutta nyt puhutaankin tästä yksittäisestä turmasta. Täytyisi teoriasakin olla melkoinen taituri jos Uudenmaankadulta Siltakatua alas monen väännön aikana ehtisi kännykkää räplätä. Aamupostin kuvaa katsoessa näyttää erikoiselta kuinka jo keula Hyvinkäänkadun keskiviivalle kävelyvauhtia ajanut auto on ohittanut jalankukijan ennen kääntymisvaihetta ja törmää kyljellään hänet nurin. Valvontakameran kuvasta kaikki selviäisi, mutta ne näytetään vasta käräjillä. Kännykän käyttö saadaan selville operaattorin kautta poliisin valtuuksilla, joten sekin selviää silloin.

    jos on näpytellyt viestiä tai lukenut vaikka iltsikkaa, niin ei voida tietää onko kuski käyttänyt kännykkää ko. hetkellä.
    Sinänsä ihmettelen mistä tämä kännykänkäyttö kohkaaminen on alkanut. Ei ole mitään todistetta edes epäilystä että kuski olisi käyttänyt kännykkää.

    Äänestä

  • Se on alkanut siitä, että näinä aikoina niiin luvattoman moni käyttää sitä älytöntä puhelintaan väärissä paikoissa. "TMU100" on sataprosenttisen oikeassa. Itse olen väistänyt kerran, kauan sitten, rekka-autoa jonka kuljettajalla oli joko lehti tai kartta levällään ratin päällä. Sitä se tutki, ei tietä, ja olisin ollut alla jos en olisi koukannut pientareen kautta.

    Äänestä

  • Todisteitaonliikaa kirjoitti:

    Se on alkanut siitä, että näinä aikoina niiin luvattoman moni käyttää sitä älytöntä puhelintaan väärissä paikoissa. "TMU100" on sataprosenttisen oikeassa. Itse olen väistänyt kerran, kauan sitten, rekka-autoa jonka kuljettajalla oli joko lehti tai kartta levällään ratin päällä. Sitä se tutki, ei tietä, ja olisin ollut alla jos en olisi koukannut pientareen kautta.

    Yleisti kylläkin, mutta ketjussa puhutaan tästä tapauksesta. Aiemmin on jo mainittu että viranomaiset saavat teletiedot käsiinsä ja vasta sitten tiedetään mikä on totta sataprosenttisesti.

    Äänestä

  • Niin kauan kuin ei tiedetä "tästä tapauksesta", puhutaan "yleisesti".

    Äänestä

  • Kutenaina kirjoitti:

    Niin kauan kuin ei tiedetä "tästä tapauksesta", puhutaan "yleisesti".

    Niinpä. Ketään ei saa syyttää jollei ole todisteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jsdifko kirjoitti:

kamalan surullinen asia on tapahtunut:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nainen-kuoli-bussin-alle-hyvinkaan-asemalla/6421744

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu