IL:
Suomi lainasi Kreikalle suoraan miljardin - näin siinä on toistaiseksi käynyt
Maanantai 8.5.2017 klo 21.13
Riskikatsaus: Suomelle aiheutunut eurokriisistä kokonaisvastuut 9,5 miljardia euroa.
Osana Kreikan ensimmäistä apupakettia Suomi maksoi Kreikan valtiolle 2010-2011 kahdenvälistä lainaa 1005 miljoonaa euroa.
Kreikka maksaa lainasta vuosittain korkoa.
Todellisuudessa Suomi on kärsinyt suuria rahallisia menetyksiä, sillä lainan korkoa on alennettu ja maksuaikaa pidennetty kolmeen otteeseen vuosina 2011-2012.
Osana Kreikan ensimmäistä apupakettia Suomi maksoi Kreikan valtiolle 2010-2011 kahdenvälistä lainaa 1005 miljoonaa euroa. Laina on luonteeltaan valtioiden välinen lainasopimus. Sen lyhennykset ajoittuvat vuosille 2020-2041. Korko on 3 kuukauden euribor ja marginaali 0,5 prosenttiyksikköä.
Kreikka maksaa lainasta vuosittain korkoa. Valtiovarainministeriön tänään julkistaman riskikatsauksen mukaan saadun koron ja palkkioiden määrä oli viime vuoden lopussa 71,7 miljoonaa euroa.

Koron alentamisen seurauksena Suomelta jää vuosittain saamatta korkotuottoa noin kymmeniä miljoonia euroja suhteessa tilanteeseen, jossa vanhaan korkomarginaaliin ei olisi tehty muutoksia.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Missä ovat nyt ne jotka ovat täällä möykänneet Urpilaisen vakuuksista, missä ne Kiviniemen vakuutet ovat? Keskusta on syytänyt surutta rahaa Kreikkaan enemmän kuin kukaan muu.
Urpilainen oli mukana jakamassa tätä rahaa! Suomi joutuu maksamaan tässä tilanteessa lisää Takkuita, joilla katetaan Kreikalle aiheutetut vahingot.
Miten Urpilainen oli mukana jakamassa Kreikalle rahaa, kun sen paremmin Urpilainen kuin SDP ei edes ollut Kiviniemen hallituksessa?
Todellisuudessa Suomi on kärsinyt suuria rahallisia menetyksiä, sillä lainan korkoa on alennettu ja maksuaikaa pidennetty kolmeen otteeseen vuosina 2011-2012.
ottaa lisää velkaa ja nostaa veroja...
Kiviniemi pitää viedä valtakunnanoikeuteen.
Muistan hyvin tuon ajan Kreikkalainat. Ensimmäisen lainan korko oli aluksi korkeampi mutta seuraavien lainaerien (Urpialisen ollessa valtiovarainministeri) aikaan korkoa oli jo laskettu.
Keskusta kaiken pahan alku, ei kai niitä voi puolustaa.........
Kiviniemen aikaisia lainoja ei enää ole. Urpilainen neuvotteli niiden ehdot Suomelle huonoimmiksi. Joten nekin lainat ovat nyt Löysän Tytön lainoja.
Lisäksi Jutta/Suomi maksoi kalliit takkuut, joista Suomi ei hyödy senttikään vaan Suomen maksamat rahat ovat hävinneet bittiavaruuteen.
Puuteroitu ladonovi Mari Kiviniemi pitää pidättää ja tuoda kahleista valtakunnanoikeuteen!