Vaiheessa sairastavat ihmisrauniot paniikissa

Tuleva ohjelma nostattaa etukäteistuskaa ja ennen kaikkea pelkoa - vaiheeseen jääneille entisille aivopestyille lestadiolaisille ja kahdelle helluntaihörähtäneelle Niilolle. Yhdessä aina rinnakkain.

Pistän vähän bensaa liekkeihin. Lestadiolaisuus on ainoa oikea - joskin aivopesty, usko, jossa rikollisuutta ilmenee - mukaan lukien pedofilia - on 17 kertaa vähemmän kuin muualla ja toisaalta tutkimuksen mukaan 80% vähemmän kuin helluntaihörähtäneisyydessä ja tutkimattomasti arvuutellen myös vaiheeseen jääneissä entisissä aivopestyissä lestadiolaisissa. Heidän osalla toki kysymys on "vain" mielenvikaisuudessa, ei rikollisuudessa.
---------------------------------------

Tässä yksi viite avaukseen, joka avauksena on mainioimpia mitä tällä foorumilla ylipäänsä voi olla:


Näinkin saattaa käydä: Rukous ja sovitus "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä"

1.

Kempelainen (Kesitas) 18.2.2008 13:48 ... jos kokeilette yhdessä polvirukouksessa jättää kaiken välillänne Jeesukselle, Hän on luvannut kantaa kaiken ja on jo kärsinyt vaikeutenne Golgatalla, joten kunhan vain poimit, kuten kypsän marjan. Jätä se Herralle."

2.

"raiskattu ex-hellari 1.1.2014 18:08 ... Minua vuosia raiskannut helluntaimies vaipui aina aktin jälkeen polvirukoukseen sängyn viereen ja rukoili Jeesukselta ääneen "erehdystään" anteeksi. Joka kerta hän jossain vaiheessa kertoi, että nyt Jeesus vastasi, häntä ei enää syytetä taivaassa. Minulta hän ei pyytänyt anteeksi, haukkui vain huoraksi, ettei saisi "antaa" miehille, jos ei ole naimisissa. Sen sijaan helluntaimies vannotti, että jos minä Jeesukselta polvirukoiltua ja rukousyhteydssä anteeksisaatua syntiä alan muistella kenellekään, joudun tulimereen. Uskoin kaiken, pidin suuni visusti kiinni."

3.
Toisaalta Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.

- törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista ( saarnaajien Suomen ennätys)

- oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1,5 vuoden vankeustuomion saanut helluntaikuoronjohtaja

- poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt helluntainuorisotyöntekijä, joka "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä" ja sai ylennyksen helluntaiseurakunnan pastoriksi

- lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolen vuoden vankeustuomion saanut helluntaipastori.

4. Toisaalta blogisti, ex-Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilistista ilmapiiriä seuraavasti: "Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelee (lapsia suoraan suulle)
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joku Erkki kertoi tytöstä, ei yleistänyt. Hän yleisti vasta kun sanoi "uskovansa" että niitä on enemmänkin.

Erittäin sairas tyyppi tämä vaiheeseen jäänyt "Erkki", näitähän on noin satakunta vaiheeseen jäänyt sairasta, entisiä aivopestyjä ja kyseiseen sairauteen jääneitä hihhuleita.. Samat sairaat, jo kymmenestä vuodesta toiseen. Polisikaan ei voi heille mitään. Surullista, poliisin kannalta.

Äänestä
  • Pitäiskö tuo Erkki Hurtige viedä kuulusteluihin. Hän kertoi olleensa iät ajat puhuja ja tehtäviin on varmaan kuulunut myös pyhäkoulujen pitopalvelu.? Miksi se nyt vasta on huolissaan?

    On kyllä ristiriitainen kaveri, ja kuinkas muuten, sanoo että on paljon tapauksia, eikä vieläkään ilmoita poliisille.

    EnoleKes

    Äänestä

Arvostettu seksuaalisen väkivallan tutkija yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtig kirjoittaa pedofiliasta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä:

"Yksittäistapauksista ei kuitenkaan voida puhua enää siinä vaiheessa, kun uhreja on satoja, todennäköisesti tuhansia, tapaukset sijoittuvat koko maahan, kymmenille eri paikkakunnille, toisistaan erillisiin sukuihin, ja kun kokemuksista ja ratkaisuyrityksistä voi tavoittaa useitayhteisöön ja sen edustamaan uskoon liittyviä pulmakohtia." (s. 110-111)

(Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)

https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/johanna-hurtig(542af37e-33ca-4267-851a-f4beb2ea319a).html

&&&&&&&&&&

Ti 9.5. klo 22 TV4.

Vanhoillislestadiolaista opetusta:

""Hän antaa esimerkin tiedossaan olevasta hyväksikäyttötapauksesta.

- Hyväksikäyttäjä käytti hyväkseen lasta, minkä jälkeen hän kysyi, että "jaksatko antaa sedälle tämän anteeksi?". Tytölle oli opetettu pyhäkoulussa, että jos joku pyytää anteeksi, niin anteeksi pitää antaa - taivaan isäkään ei anna anteeksi, jos et sinä anna anteeksi.

- Niin tyttö antaa sedälle Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Sitten se setä sanoo, että "nyt kun tämä on anteeksi annettu, niin tästä asiasta ei enää saa puhua, ei kenellekään." Sitten sama toistui.""

http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201705082200125124_tw.shtml

Äänestä
  • Maijan tarina kirja on pelkkää satua. Ei pieni osa satua, vaan pelkkää satua. Kirja perustuu harhoihin, kuten helluntailaisuus yleensäkin. Pelkkää helluntailaista kaato-illuusiota jossa on hyväksytty mm. limaisten vanhojen helluntaijäärien suutelu, siis suoraan lasten suulle suutelu, ennen ja jälkeen polvikyykyn ja kaiken kansan keskellä Helluntai Salemissa.

    Toisaalta Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.

    - törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista ( saarnaajien Suomen ennätys)

    Äänestä

  • Maijan tarina kirja on pelkkää satua. Ei pieni osa satua, vaan pelkkää satua. Kirja perustuu harhoihin, kuten helluntailaisuus yleensäkin. Pelkkää helluntailaista kaato-illuusiota jossa on hyväksytty mm. limaisten vanhojen helluntaijäärien suutelu, siis suoraan lasten suulle suutelu, ennen ja jälkeen polvikyykyn ja kaiken kansan keskellä Helluntai Salemissa.

    Toisaalta Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.

    - törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista ( saarnaajien Suomen ennätys)

    Äänestä

Oli ohjelma, jonka tekijä itse on kuin Rakkauden symboli. Sellainen ja vain sellainen ihminen näkee totuuden. Vain sellainen voi löytää rakkautta myös itsensä ulkopuolelta. Aivan ihanasti toteutettu ohjelma, ilman kannanottoa - muusta kuin mitä hän itse koki ja toisaalta antoi katsojille vapauden kokea itse; kiihottuneen Erkki Hurtigin vaiheeseen jääneen yksilön jakaman ristiriitaisen näpertelyn.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


brutukseni1 kirjoitti:

Tuleva ohjelma nostattaa etukäteistuskaa ja ennen kaikkea pelkoa - vaiheeseen jääneille entisille aivopestyille lestadiolaisille ja kahdelle helluntaihörähtäneelle Niilolle. Yhdessä aina rinnakkain.

Pistän vähän bensaa liekkeihin. Lestadiolaisuus on ainoa oikea - joskin aivopesty, usko, jossa rikollisuutta ilmenee - mukaan lukien pedofilia - on 17 kertaa vähemmän kuin muualla ja toisaalta tutkimuksen mukaan 80% vähemmän kuin helluntaihörähtäneisyydessä ja tutkimattomasti arvuutellen myös vaiheeseen jääneissä entisissä aivopestyissä lestadiolaisissa. Heidän osalla toki kysymys on "vain" mielenvikaisuudessa, ei rikollisuudessa.
---------------------------------------

Tässä yksi viite avaukseen, joka avauksena on mainioimpia mitä tällä foorumilla ylipäänsä voi olla:


Näinkin saattaa käydä: Rukous ja sovitus "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä"

1.

Kempelainen (Kesitas) 18.2.2008 13:48 ... jos kokeilette yhdessä polvirukouksessa jättää kaiken välillänne Jeesukselle, Hän on luvannut kantaa kaiken ja on jo kärsinyt vaikeutenne Golgatalla, joten kunhan vain poimit, kuten kypsän marjan. Jätä se Herralle."

2.

"raiskattu ex-hellari 1.1.2014 18:08 ... Minua vuosia raiskannut helluntaimies vaipui aina aktin jälkeen polvirukoukseen sängyn viereen ja rukoili Jeesukselta ääneen "erehdystään" anteeksi. Joka kerta hän jossain vaiheessa kertoi, että nyt Jeesus vastasi, häntä ei enää syytetä taivaassa. Minulta hän ei pyytänyt anteeksi, haukkui vain huoraksi, ettei saisi "antaa" miehille, jos ei ole naimisissa. Sen sijaan helluntaimies vannotti, että jos minä Jeesukselta polvirukoiltua ja rukousyhteydssä anteeksisaatua syntiä alan muistella kenellekään, joudun tulimereen. Uskoin kaiken, pidin suuni visusti kiinni."

3.
Toisaalta Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.

- törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista ( saarnaajien Suomen ennätys)

- oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1,5 vuoden vankeustuomion saanut helluntaikuoronjohtaja

- poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt helluntainuorisotyöntekijä, joka "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä" ja sai ylennyksen helluntaiseurakunnan pastoriksi

- lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolen vuoden vankeustuomion saanut helluntaipastori.

4. Toisaalta blogisti, ex-Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilistista ilmapiiriä seuraavasti: "Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelee (lapsia suoraan suulle)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu