Lammin Helluntaiseurakunta

Kävelin Lammin osaston ovesta sisään huomaten siellä olevan lapsille tarkoitettu "tapahtuma".
Lapset katselivat minua hämmästellen ja heitä oli paljon n. 7-15 vuotiaita.
Kysyin yhdeltä heistä - Missä lienee pappi?- Jonka jälkeen lapsi saattoi minut nuoren miehen luokse joka esittäytyi papiksi vieden minut huoneeseensa josta sängyn nosti penkin edeltä pois sulkien oven.
Eikä aikaakaan kun nuori mies avasi suunsa minulle näyttäen kaksihaaraisen kielensä puhuen törkeyksiä minulle ikäänkuin olisin hänen juttuihinsa halunnut yhtyä.
Lähdin huoneesta pois kysyen ulkopuolella -Onko täällä oikeita pappeja?- Jolloin kaksihaarainen otti minua kurkusta kiinni pitäen siten mölyä että minä olisinkin se joka riitaa aiheutti mutta ketään(lapsia) hänen mölynsä ei kiinnostanut.
Nostin hänet ovea vasten varmalla otteella pitäen ja kaksihaarainen menetti voimansa.

Sitten heräsin.

Mikä tilanne siis Lammin Helluntaiseurakunnassa on koska vähintäänkin huolestuttava tämä uni oli.

Herätellen teitä siellä.

Jeesus Kristus on Herra, Pelastaja ja Vapahtaja! Rauhaa teille toivoo armosta opetuslapseksi päässyt synnissä ryvettynyt kiitollinen.
21280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei siellä mitään ihmeellistä Lammilla ole. Minäkin näen joskus aivan kummallisia unia, varsinkin jos nukkuu käden päällä ja puutuu.

Äänestä
  • Tarkkailkaa jokainen hetki , sanotaan. Sinulle olankohautus kuten muutkin asiat , minulle näky.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JohannesJM kirjoitti:

Kävelin Lammin osaston ovesta sisään huomaten siellä olevan lapsille tarkoitettu "tapahtuma".
Lapset katselivat minua hämmästellen ja heitä oli paljon n. 7-15 vuotiaita.
Kysyin yhdeltä heistä - Missä lienee pappi?- Jonka jälkeen lapsi saattoi minut nuoren miehen luokse joka esittäytyi papiksi vieden minut huoneeseensa josta sängyn nosti penkin edeltä pois sulkien oven.
Eikä aikaakaan kun nuori mies avasi suunsa minulle näyttäen kaksihaaraisen kielensä puhuen törkeyksiä minulle ikäänkuin olisin hänen juttuihinsa halunnut yhtyä.
Lähdin huoneesta pois kysyen ulkopuolella -Onko täällä oikeita pappeja?- Jolloin kaksihaarainen otti minua kurkusta kiinni pitäen siten mölyä että minä olisinkin se joka riitaa aiheutti mutta ketään(lapsia) hänen mölynsä ei kiinnostanut.
Nostin hänet ovea vasten varmalla otteella pitäen ja kaksihaarainen menetti voimansa.

Sitten heräsin.

Mikä tilanne siis Lammin Helluntaiseurakunnassa on koska vähintäänkin huolestuttava tämä uni oli.

Herätellen teitä siellä.

Jeesus Kristus on Herra, Pelastaja ja Vapahtaja! Rauhaa teille toivoo armosta opetuslapseksi päässyt synnissä ryvettynyt kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu