näin on

elämme viimeisissä päivissä.kaikki nänä maailman tapahtumat on ennustettu Raamatussa.lukekaa,niin olette vähän viisaampia.esim.2.tim.3:1-5.matt.24:5-14.lukekaa ja miettikää Raamatun sanomaa.
5126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

matteus 24:6 sanotaan " näin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsissä.

Äänestä

Niinkauan kuin on ollut Juutalaisia, ja heidän uskostaan polveutuvia Kristittyjä (kyllä vain, Juutalaiset kirjoittivat Raamatun), ovat varsinkin kyseiset ryhmät oikein hekumoineet maailmanlopulla ja tempauksilla.

Eivät toki yksinään, onhan kyseisiä lahkoja Idän uskontojen alaosastoissakin, mutta että näin yhtenä "miehenä" seisotaan lopullisen tuhon takana, se pistää miettimään.

Miksi Jumala loi maailman? Vain piruuttaan tuhotakseen sitten sen kun hänellä sattuu kalenterissa olemaan vapaata aikaa?

Skitsofrenisia mielipiteitä Jumalan olemuksesta esiintyy muutenkin. Väitetään että on rakastava Jumala. Toisaalta saman Jumalan "inspiroimana" on kirjoitettu vihaa tihkuva eepos nimeltään Raamattu, jossa tapetaan ja kehotetaan tappamaan.

Se etteivät nykykristityt ehkä välitä Jumalansa ns. vanhentuneista ohjeista on myös outoa.

Kuka päättää mitkä Jumalan käskyt ovat voimassa?

Äänestä
  • >Kuka päättää mitkä Jumalan käskyt ovat voimassa?

    Asia selviää lukemalla Raamattua oikein, ts. asiayhteys huomioonottaen. Se mikä kulloinkin on oikea asiayhteys puolestaan selviää lukemalla Raamattua oikein, ts. asiayhteys huomioonottaen.

    Äänestä

  • Munchausen kirjoitti:

    >Kuka päättää mitkä Jumalan käskyt ovat voimassa?

    Asia selviää lukemalla Raamattua oikein, ts. asiayhteys huomioonottaen. Se mikä kulloinkin on oikea asiayhteys puolestaan selviää lukemalla Raamattua oikein, ts. asiayhteys huomioonottaen.

    Loputon kehä.

    Jos lainaamasi Raamatunlause sattuu sopimaan tilanteeseen, se ilmeisesti voidaan tulkita Jumalan tahdoksi.

    Taas jos kaikki menee päin honkia, ja ihmisiä kuolee ym. mukavaa, niin se olikin ihmisen väärä valinta, ei Jumalan.

    Teki miten teki, ihan sama, Jumalaa ja hänen inspiroimaansa Raamattua ei voi asettaa vastuuseen.

    Äänestä

  • Eiteisti kirjoitti:

    Noinhan se menee, thanks! Kiteytit vaan sopivasti. Olen kristitty ev.lut, seurakuntaan kuuluva ja koen myös olevani uskova. Tiedän, että kaikki eivät kelpuuttaisi uskovaisen nimikkeen alle, mutta eipä se minua haittaa.

    Raamatulla voidaan lyödä - ja kuinka sillä huidotaankaan! On paljon asioita, toistensa vastakohtia (kärjistetysti sanottuna, sillä asiat eivät ole mustavalkoisia), joita kumpikin osapuoli pystyy yhtä vakuuttavasti perustelemaan Raamatulla. Siispä... kehäpäätelmäsi on mielestäni sattuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

erkki ahonen kirjoitti:

elämme viimeisissä päivissä.kaikki nänä maailman tapahtumat on ennustettu Raamatussa.lukekaa,niin olette vähän viisaampia.esim.2.tim.3:1-5.matt.24:5-14.lukekaa ja miettikää Raamatun sanomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu