Suomessa on yksipuoluejärjestelmä

Sami Parkkoselta:
Ne ovat toteuttaneet aina kaikissa hallituksissa aivan samanlaista politiikkaa viimeiset 24 vuotta, noin suunnilleen. Ne puhuvat juuri ennen vaaleja hiukan eritavoin, koska ne kosiskelevat tämän Puolueen sisältä kannattajia, mutta kyse on siis saman Puolueen sisäisestä valtakamppailusta, ei mistään linjaeroista tai poliittisistä mielipiteistä, tai erillisistä puolueista. Ne vain yrittävät näyttää siltä vaalien alla.

Ja mikä on ollut seuraus! Valtionvelka on kasvanut nollasta 100 mrd euroon. Työttömyys pysytellyt 300.000 - 500.000. Valtion tuottavat yhtiöt on hävitetty. Eläkkeiden ja työttömyysturvan suhteellinen taso laskenut. Valtio on vähentänyt terveyskeskusten toimintavaroja ja kansalla huudatettu pitkiä jonoja mutta samaan aikaan yksityinen terveysbisnes on edennyt.
SOS hallituksen sote asettaa pisteen iin päälle. Koska julkinen terveyspuoli on jalkapuoli (tarkoituksella rapautettu), suunnataan loputkin varat yksityisen bisneksen tukemiseksi.

Mistä löytyy 10 mrd asehankintavarat muutaman vuoden kuluttua, kustannukset jotka yleensä lopullisesti kolminkertaistuvat.
Sosiaaliturvaa on leikattu aikoja tulevien aseostojen vuoksi. Samaan aikaan kansaa on peloteltu venäjäpelolla, jotta aseostot hyväksyttäisiin.
Suomalainen porvari on ovela. Pakko myöntää. Mummot mökeissään nyyhkii ryssänpelkoa ja hyväksyy eläkkeensä leikkaukset.
Vasemmistoliitossa on tiettyä ryhdistäytymistä ja yksittäisten edustajien kokonaisnäkemystä. Mutta puheet sielläkin valinnanvapauden erinomaisuudesta ovat hälyttäviä.

Nukkuvain puolue on maamme suurin: http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236869-eduskuntapuolueiden-yhteenlaskettu-kannatus-vain-577-vahan-yli-puolet

Mikäli mediassa kerrottaisi avoimesti todellisesta oppositiosta, eli eduskunnan ulkopuolisista puolueista ja tuotaisi niiden sanoma tasapuolisesti esiin (mitä ei koskaan ole tehty), olisi äänestysaktiivisuus ihan toista luokkaa. Kommunistitkin pidetään tietoisesti tilanteessa, jossa emme pääse koskaan medioissa haastamaan kapitalistipuolueita tai niiden sanomaa.

Niin kai se komuloinen maailman näkee, on me ja muut. Eihän kommunistimaissa ole muuta kuin kommunistinen puolue ja pakkotyöleirit jos puolue ei kelpaa.

Siinä sitä on valinnan vapautta komutyyliin.

Katselin tuota linkin takana olevaa sepustusta ja täytyy sanoa kommunistisen ajattelun menneen täydestä johonkin tolloon. Puoluejako kun tehdään sosialismin kannatus vers muut niin noinhan siinä käy. Se ei kuitenkaan ole niin sillä maailmahan ei ole mustavalkoinen. On paljon eroa sillä miten vaikka Kokoomus, Keskusta ja PerusS jonkin asian hoitaisivat jos yksin pääsisivät päättämään.

Demokratiassa kuitenkin tarvitaan sitä enemmistöä ja niinpä jokaisen tulee olla valmis kompromisseihin jos haluaa olla päättämässä sillä meillä ei minun aikanani (yli 70v) ole kertaakaan yhdelläkään puolueella ollut enemmistöä maan eduskunnassa.

Kejo ja Lintunen eivät oikein näe ympärilleen miten maailma seisoo. Kommunismi olkoon sitten minkä hyvänsä puolueen ohjelman perusta on katoavaa luonnon varaa ja on menossa sinne missä dinot heitä odottavat.

Pohjoismaisen tyylinen kapitalismi on ollut ehkä paras talous ja hallintojärjestelmä mitä maa on päällään kantanut viimeisen tuhannen vuoden aikana.

Onneksi meillä on varaa valita puolueista, ei tarvitse tyytyä mihinkään komuloisseuraan vaan pääsee ihan fiksujen ihmisten kanssa päättämään asioista.

Mielenkiintoisinta tutkia ajatus monipuoluejärjestelmästä siten, mikä niissä on yhdistävää. Erothan ovat usein lillukanvarsieroja. Jako ei luonnollisesti ole aivan yksioikoinen. Pohjoismaissa monipuoluesysteemi on luonut inhimillisempää, sosiaalisempaa kapitalismia. Sekin on muuttunut. Demareista lähtien puolueet ovat ajamassa alas sosiaalista suuntausta ja palauttavat tilannetta kohti aikaa, jolloin työväenliike alkoi vasta vaatia perusturvaa ja perusoikeuksia.
Erot Sipilänhallituksen hallituspuolueiden välillä ovat olemattomat. Teatteriin kuuluu draama, jossa kansalle esitellään mitättömiä skismoja suurena kamppailuna. Usein näitä järjestetään sovitusti. Yhdistävä tekijä on tukea sosiaalisen kapitalismin alasajoa. Kansalle järjestetään sirkushuvia persujen ns. vastalauseissa ja jotka kuuluvat teatteriesityksen kohtauksiin.

Tämän linjan vastapaino on kehitys- ja kehittyvissä maissa tapahtuva myönteinen virtaus rakentaa yhteisöllisyyttä. Tällaisiin valtioihin kohdistetaan propagandaa "vapautta rajoitetaan, diktatuuria rakennetaan" ja pommejakin tiputetaan niiden niskaan.
Kehittynyt länsi ei hyväksy niiden poliittisesta suuntauksesta toisenlaista politiikkaa. Nato ja EU sitovat jäsenvaltionsa yhteiseen rintamaan kovan markkinakapitalismin taakse.

Jakolinja maailmanpolitiikassa kulkenee suunnilleen oligarkkikapitalismin puolesta tai sitä vastaan.

Espanjalainen tutkiva journalisti Daniel Estulin on kirjoittanut kirjan "The True Story of the Bilderberg Group".
Siinä sanotaan mm.: "Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
poliisivaltiossa.

Analyysi on hyvin paljastava ja todenmukainen. Oligarkkikapitalismi kehittyy monipuoluejärjestelmän puitteissa. Puolueet saavat mahdollisesti ollakin ja kiistellä senteistä kunhan eivät puutu oligarkkien miljardeihin.
Tässä suhteessa fasismin paluun pelko on aiheellinen. Suomenkin porvaristo hurahti fasismin helmaan 1930 luvulla niin ettei valtaosa väestöä sitä huomannut.

Tässä on esimerkki monipuoluejärjestelmän yksipuoluelaisuudesta. Persujen sisällä 4 kansanedustajaa voivat olla tosissaan sitä mieltä, että rikkaiden veronkiertoa on tuettu tarpeeksi.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705122200133671_pi.shtml
Puolue purkaa kuitenkin yhtenäisenä sosiaaliturvaa, yksityistää soten julkista sektoria. Menossa on valtiokaappaukseen verrattava hanke. Persutkin propagoivat julkisen soten rapautumisesta mainitsematta sitä, että prosessi tapahtuu Sipilänkin hallituksen toimesta ja että varojen siirtäminen yksityiselle sektorille ei paranna tilannetta. Suomessa on edelleen EU:n halvin sote-järjestelmä. Todellista kriisiä ei ole.

Hallitus luultavasti ajaa läpi veronkiertoa edistävän hallintarekisterilain. Persut jatkavat kuten ennenkin. Ehkä vastaan äänestävien (?) niskavilloja kiristetään mutta oligarkkikapitalismi etenee.
Monta puoluetta, muodollisia kiistoja, oligarkit vahvistavat poliittista valtaansa. Parlamenteista tulee teatterinäyttämöitä ellei vastavoimia synny.
Oligarkkikapitalismin eräs puoli joka näkyy mutta jota ei huomata. Se uhkailee tämän tästä aseellisilla konflikteilla ja järjestääkin niitä. Nekin edistävät oligarkkien valtaannousun mahdollisuutta. Elleivät he ole jo määräävä ryhmä maailman politiikassa.

Monipuolueinen yksipuoluejärjestelmä etenee Suomessakin pitkin harppauksin. Jokaisen talouskriisin jälkeen oligarkit nousevat jaloilleen entistä vahvempina. Ei vain taloudellisesti vaan myös poliittisesti.
Sodan jälkeen talouskriisi ratkesi valtion yhtiöiden toimesta. Mittavat investoinnit loivat Suomen teollisuuden perustan. Valtionyhtiöiden myynnin (lahjoittamisen) jälkeen valtionvelka alkoi kasvaa ja se puolestaan oli rahvaan itkettäjä ja sai sen hyväksymään sotun leikkaukset ja joka toimi puolestaan vahvisti oligarkkikapitalismia.
Jokaisen valtionyhtiön yksityistämisen jälkeen niiden pörssiarvo kohosi vähintään tuplaten, joten hallituksen syyllistyivät taloudelliseen valtiopetokseen.

Kaiken kaikkiaan kysymys kiteytyy aina omistamiseen. Kapitalismi kuolee ellei omistus harvainvaltaistu ja oligarkit rikastu. Mikäli oligarkit rikastuvat kapitalismi kuoleutuu sitäkin kautta. Omistajapelissä työtätekevät pienyrittäjät näyttelevät statistin roolia. Ne toimivat ison pääoman ehdoilla ja omistaja saa tuskin keskimääräistä ammattipätevän palkkatyöläisen tuloa. Yksinyrittäjät seuraavat alan työehtosopimusta ja ovat faktisesti palkkatyöläisiä. Rahaporvari usuttaa niitä polkemaan työehtosopimuksia eli yksinyrittäjiä itseään vastaan.

Poliittiset puolueet pelaavat pienyrittäjillä. Porvariuolueet käyttävät näitä pelinappuloina työväenluokkaa vastaan vaikka se olisi pienyrittäjien varmin liittolainen.

Edellä esitetty trendi on maailmanlaajuinen mutta ei kaikenkattava. Rahaporvarin, oligarkkien sotainto jää tässä pois. Oligarkismin kehitystrendin mukana kapitalismin sotaisuus näyttää kasvavan luonnonlakien mukaisesti.
Elämme maailmanhistoriallista murrosvaihetta. Kumpi voittaa; vallankumous vaiko taantumus.

Omistava luokka on aina kieltänyt luokkien olemassaolon. Olisi vain hallitsijat ja uskolliset alamaiset ja tämä muodostaisi kansan. Kansa saisi ajatella ihan mitä tahansa kunhan ei ajatteleisi omistusuhdetta.
Kansa muodostuisi yksilöistä. Kansa olisi yksilöiden summa ja jokainen erikseen oman onnensa seppä. Kansan jäsenet saisivat olla puolueiden jäseniä ja tukijoita kunhan olisivat hiljaa omistussuhteesta. Näin ollen monipuoleisuus olisi todellisuudessa yksipuoluelaisuutta.
Kansasta ne, jotka tekisivät työtä, ne eivät saa järjestää sellaisia järjestöjä jotka millään tavalla häiritsevät omistajien yöunia. Kun niitä on järjestetty, omistajien trollit trollaavat järjestäytymisen purkamisen puolesta. Omistajien järjestäytymisoikeus olisi luonnon laki. Heidän tärkein järjestö on aseistettu järjestö.

Voiko työtätekevät yksilöinä pärjätä omistajien valtapiirissä. Voivat mutta heidän asemansa olisi paljon heikompi. Toisaalta omistajien alapuolelle syntyy niiden tahdon vastaisesti kaikenlaisia yhteenliittymiä, jotka tavalla tai toisella kumoavat omistajien diktatuurista valtaa. Joukot saavat tiettyjä etuja ja toisena ajankohtana menettävät niitä. Omistajien, en puhu pien- ja yksinyrittäjistä vaan todellista rahaporvareista, ja omistamattomien välillä säilyy kaiken aikaa jännite mikä purkautuu aika ajoin lakkoiluna, mielenosoituksina ja kapinoina.
Afrikassa alkuperäisasukkaista vanhimmat olivat valkoisten omistajien tahdottomia ja oikeudettomia alamaisia noin 500 vuotta. 1950 luvulta lähtien he totesivat, että he voivat vapautua vain omistajien hallintakeinolla, väkivallalla. Kansat hankkivat aseita ja alkoivat väkivallan omistajia kohtaan. Viimeiset siirtomaat itsenäistyivät vasta 1980 luvulla. Moraalisesti korkean tason alkuperäisasukkaat ottivat käyttöönsä omistajien moraalin - aseen ja ruoskan.
Omistajien mielestä siirtomaiden itsenäistymissodat olivat ruma rikos jopa hankimaailmassa olevaa kaikkivaltiasta vastaan. Orjan asemassa oleva alkuperäisväestö hylkäsi oman moraalinsa ja otti valkoisten omistajien moraalin ja se auttoi heitä itsenäistymään. Joukkojen yhteenliittymä otti aseet, jotka oli tarkoitettu vain alistamisen välineiksi.
Ovatko entiset siirtomaat todella itsenäisiä ja vapaita vieläkään. Se kysymys jääköön toiseen tarinaan. Ottivatko siellä vallan uudet omistajat...

Alkuperäisasukkaat pyysivät ennen sotaa maitaan takaisin itselleen. He esiintyivät rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Kun omistajat eivät suostuneet, kapinat alkoivat. Tapahtumat eivät ole kauempaa kuin 30 - 60 vuotta sitten.