Lumipalloja, keppejä ja pieniä kiviä

Joku kirjoitti hetki sitten Facebookin kirpputori - ryhmässä polkupyörillä liikkuvista pojista, joiden tekemisistä on ollut syksystä saakka harmia. Kirjoituksessa oli kyse lumipallojen heittämisestä ikkunoihin hautausmaan kohdalla. Tämän kyseisen poikajoukon tekemisiä on seurattu jo pitempään useammassa paikassa. Välillä Kasurila - Vanha Pappila - kylä. Osa pojista on saatu kiinni " itseteosta" , tunnistettu ja puhutettu. Nähtävästi vaan asiat eivät ole kulkeutuneet vanhempien korviin asti... Kyseessä ei ole enää mikään leikkiminen ja pelaaminen, vaan tahallinen ilkivalta toisen omaisuutta kohtaan. Lumen loppuessa on siirrytty heittelemään kivillä autojen kylkiä ja keppejä ajoradalle. Eikö näillä pojilla ole läksyjä / harrastuksia / yhteistä tekemistä perheen kanssa ylimääräisen energian purkamiseen johonkin tekemiseen ja eikö vanhempia kiinnosta missä se " Ville" oikein luuraa iltaisin ?
11453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos ei sana kuulu niin sitten pitää tehdä rikosilmoitus ja vaatia korvauksia vahingoista.

Äänestä

Luultavasti ovat niitä samoja huutelijapoikia, jotka olivat viime syksynä siellä suomiensin mekkala-aitauksen sisällä pyörineen ja vanhempineen?

Äänestä

Mikähän tätä nuorisoa oikein nykyään vaivaa? Onko jotain turhautumia, tai jotain energian väääriin kohdistamisen vaikeuksia, johon purkaa omia pakoutumia?

Vanhempiankin antamialla neuvoilla ja ohjeistuksilla voisi olla jotain parannusta ja muutosta asiaan.

Äänestä
  • Yleensä on kyse vain 1 - 2 jepestä, joilla on tarve harrastaa tätä "miehuuskoetta" ilkeillen. Harmi muuta kaveriporukkaa kohtaan, jotka eivät asiaan osallistu, mutta joutuvat kärsimään sivussa. Toivottavasti pistäisivät porukalla ilkeilijät kuriin... Onko kotona kaikki kunnossa, sitä pitää ihmetellä.

    Äänestä

Kopteritero se vain oli paineita purkamassa. Ei kannata hätääntyä.

Äänestä
  • Vetikö taas minuutin session eli lapa pyörähti 25krt

    Äänestä

Näkyi epäsuorat sarven nupukat kirjoituksestasi.

Äänestä

Vieläkö Kopterska lentelee?

Äänestä
  • Ku läppäkuarteesta kuuluu flop flop flop...

    Äänestä

Ei oo lunta, ei voi tehhä lumipalloja.

Äänestä

Teilläpä pidetään jo kaikin käsin ja varpainkin bystanderista kiinni, onhan paikka lähellä kuopioa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Smurffipoika12v kirjoitti:

Joku kirjoitti hetki sitten Facebookin kirpputori - ryhmässä polkupyörillä liikkuvista pojista, joiden tekemisistä on ollut syksystä saakka harmia. Kirjoituksessa oli kyse lumipallojen heittämisestä ikkunoihin hautausmaan kohdalla. Tämän kyseisen poikajoukon tekemisiä on seurattu jo pitempään useammassa paikassa. Välillä Kasurila - Vanha Pappila - kylä. Osa pojista on saatu kiinni " itseteosta" , tunnistettu ja puhutettu. Nähtävästi vaan asiat eivät ole kulkeutuneet vanhempien korviin asti... Kyseessä ei ole enää mikään leikkiminen ja pelaaminen, vaan tahallinen ilkivalta toisen omaisuutta kohtaan. Lumen loppuessa on siirrytty heittelemään kivillä autojen kylkiä ja keppejä ajoradalle. Eikö näillä pojilla ole läksyjä / harrastuksia / yhteistä tekemistä perheen kanssa ylimääräisen energian purkamiseen johonkin tekemiseen ja eikö vanhempia kiinnosta missä se " Ville" oikein luuraa iltaisin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu