Kysymys moderaattoreille

Mikä John Lennonin kappaleesta Imagine tekee sääntöjen vastaisen?
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaikuttaakohan kappaleiden sääntöjen vastaisuuteen esittäjän etnisyys? Musa-palstalla on meikäläiseltä lähtenyt jo useampi viesti liitämään sääntöjen vastaisena, vaikka viesteissäni oli vain ehdotuksia pyydetyn kaltaiseen musiikkiin, ja pumputkin ovat olleet tunnettuja, eikä lyriikoissakaan ole käsitelty yhtikäs mitään sellaista, joka vaatisi sensurointia. Tämä foorumi on mennyt aivan vituilleen, kun ei koskaan tiedä, milloin joku hartaasti kirjoitettu pitkä teksti lähtee jonkun oikun takia pois. Pitäisi aina tallentaa kyseinen viesti ja jaksaa mahdollisen poiston jälkeen postata uudestaan. Turhaa vaivaa.

Äänestä

huono piisi tekoälyn mielestä

Äänestä

Karvakourat ei halua sallia lauluja joissa haaveillaan rauhasta ja vapaudesta. Koska menossa on tyrannian rakentaminen ja muita haaveita ei voi sallia. Suomessa on pelkkä nukkehallitus, se ei tee yhtään itsenäistä päätöstä suomalaisten eduksi, vaan pelkästään haitaksi. Näin kirjoittaa kalergi jo vuonna 1925. Hän sanoo, että ”kansainvälisten sopimusten nojalla” tulee KOULUJEN ja LEHDISTÖN avulla taistella vieraita kansallisuuksia vastaan kohdistuvaa kiihotusta vastaan, ts. isäntäkansa jätetään suojattomaksi ja vähemmistöjä ja vieraita suositaan.

Äänestä

Kyseisen kappaleen sävelmä ja sanoitus ovat tekijänoikeuden alaisia kunnes Lennonin murhasta on kulunut 70 vuotta eli 31.12.2050 saakka. Siihen asti tekstin julkaiseminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikkomus lukuun ottamatta lyhyttä lainausta, jollaisen laitan tähän lopuksi.
"Imagine no possession."

Äänestä

John Lennon oli nykymittapuulla kivenkova sadisti, fasisti ja rasisti, koska sattui olemaan valkoinen heteromies.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hoplaax kirjoitti:

Mikä John Lennonin kappaleesta Imagine tekee sääntöjen vastaisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu