Itse asensin turvakamerat tontilleni ja ostin kolme ns:riistakameraa jotka kuvaa koko ajan tiedämme tuleeko sieltä sitten odini vai jotenkin muuten vajaa tassutellen tontillemme.
Ei olisi mitenkään tuollaisia laitteita ollut kymmenen vuotta sitten,tosin ei ollut rasistiongelmaammekaan.
Mihin vittuun se kansallisuutemme turvallisuus on kadonnut, nyt jopa työttömät rajakit roskaa pääkaupunkin keskustaa ja uhkailee ohikulkijoita ja arvatkaa niiden kansallisuus?
Kuka aukaisi portit?
Ei olisi mitenkään tuollaisia laitteita ollut kymmenen vuotta sitten,tosin ei ollut rasistiongelmaammekaan.
Mihin vittuun se kansallisuutemme turvallisuus on kadonnut, nyt jopa työttömät rajakit roskaa pääkaupunkin keskustaa ja uhkailee ohikulkijoita ja arvatkaa niiden kansallisuus?
Kuka aukaisi portit?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näinhän se valitettavasti on. Maahanmuuttokriittiset "rajat kii vajakithan" saavat tulevaisuudessakin nauttia Suomen kansalaisuuden suojaa vaikka mauttomalla toiminnallaan ilmaisevatkin olevansa hyväksymättä valtion virallista linjaa. Heitähän ei käy karkoittaminen.
Ainahan näitä silloin tällöin jonkin kiven alta esiin nousee. Lienevät siellä olleet kovassa puristuksessa, kun vapaaksi päädytään niin kovasti pullistuvat...
Pitää oikein laittaa urbaanisanakirja.com-sivuilta lainaamani lainaus (heh, heh) vielä tähän selventämään ihmistyyppiä:
<<"Rajat kii perkule! Annetaan turpaan kaikille, jotka on erinäköisiä kuin me. Ne vie meiän naiset ja työt hitsimpimpula. Tai siis ei mun naista eikä mun työtä mut vois viiä jos olis nainen tai työ taijotain...">>
Kaikkea pitää suvaita sanoi suuri ajattelija, mutta ei kai sentään kärjistettyä suvaitsemattomuutta. Vai pitääkö?
Edelleenkin oikoluku tuottaa vaikeuksia, kirjoitin:
"Ainahan näitä silloin tällöin jonkin kiven alta esiin nousee. Lienevät siellä olleet kovassa puristuksessa, kun vapaaksi päädytään niin kovasti pullistuvat..."
Piti tietenkin olla:
Ainahan näitä silloin tällöin jonkin kiven alta esiin nousee. Lienevät siellä olleet kovassa puristuksessa, kun vapaaksi päästyään niin kovasti pullistuvat...
Että tämmöistähän kiireestä seuraa. Toisaalta molempien lauseiden merkitykset tukevat mielipidettäni...
Joo, luin ja saman jutun - kerranki se ämmä puhui asiaa ja sen viesti oli myös Papeille - älkää nousko lakia vastaan.
"Uloshakuun vaan, uloshakuun kaikki maahanmuuttajatkin, ei täällää maalla ole varaa elättää hunvotteja, varsinkaan etelän hunsvotteja" - sanoi aikoinaan jo Niskavuoren vanhaemäntä elokuvassa "Niskavuoren Vanhaemäntä".
Ei ole voinut sanoa, koska tuon nimistä Niskavuori-elokuvaa ei ole olemassa ja missään niissä ei puhuta maahanmuuttajista.
Viime aikoina uloshaussa ovat lähinnä olleet työttömät rajakit.