olen nähnyt mitä se voi olla kun vanhemmat paapoo keski-ikäisiä poikiaan. kun on masentunut niin kaikissa asioissa kaikki laitetaan vain masennuksen syyksi vaikka kyseessä voi olla ihan luonnevikakin tai idioottimaisuus. ihan liian usein masentuneille annetaan anteeksi moukkamainen käytös vain siksi että henkilö on masentunut.
masentuneen tilannetta pahennetaan sillä että tunnetaan häntä kohtaan liikaa myötätuntoa. maailma on kova paikka eikä täällä lässytyksellä pärjää. moni masentunut opetetaan siihen etä hän voi käyttää masennustaan tekosyynä moukkamaisuudelleen tai laiskuudelleen.
minä uskon siihen teoriaan että ensin on pelkkää laiskuutta tai luonteen heikkoutta jonka takia annetaan periksi ja kun on annettu periksi niin oikea masennus tulee hiipien ja kierre on valmis. siksi masentuneet pitäisi saada välittömästi töihin eikä antaa nappeja lainkaan. nyt tiedän että kuoro alkaa laulaa että ei masentuneet voi tehdä töitä. kyllä voi, joka muuta väittää puhuu paskaa.
masentuneen pitää oppia ottamaan vastuuta elämästään ja valinnoistaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sehän on kiva, että jollakin on korkeaa asiantuntemusta antaa ohjeita ja käskyjä, miten masentuneen ja hänen vanhempiensa kuuluu toimia.
masennusta pidetään asiana jonka avulla annetaan anteeksi kaikenlaista sekoilua ihan liikaa. ajatuskulku menee niin että ihminen ei voi olla idiootti koska hän on masentunut. meidän nyt vain tarvii sietää ihmisen idioottimaisuutta koska hän on masentunut. tällä tavalla moni ajattelee.
monet vanhemmat kantaa ruoankin masentuneen lapsensa eteen vaikka heidän pitäisi sanoa että tee itse ruokasi aikuinen ukko. lukematon joukko masentuneita elää yksin ja heidän pitää huolehtia oma taloutensa vaikka ovatkin masentuneita tai "masentuneita"
Taasko tää alkaa ??? Nouuuu!!! EIIIII !!!
Sama yhteen asiaan fakkitutunut masentuneita mollaava kalkkis taas asialla ?
Hanki elämä !
Kuka tiedemies on keksinyt teorian siitä, että masennuksen taustalla olisi laiskuutta ja luonteen heikkoutta? Epäilen, että ei kukaan. Sen sijaan tieteessä on useaan kertaan todettu, että masennus johtuu traumaattisista kokemuksista, stressistä, eritasoisesta geneettisestä alttiudesta ja vääränlaisista ajattelutavoista, joita voivat olla liiallinen itsekritiikki, pessimismi ja toivottomuus. Kyseessä on yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus siten, että geneettisesti alttiimmat sairastuu pienemmästä stressistä ja vähemmän alttiille tarvitaan voimakkaampi stressi. Lisäksi eläinkokeissa on hiirille aiheutettu masennuksen kaltainen tila sillä tavalla, että niille on annettu sähköiskuja ilman mahdollisuutta paeta. Tästä voidaan myös päätellä se, miten masennus saattaa syntyä: voimakkaat toistuvat negatiiviset ärsykkeet, joille ei pysty itse tekemään mitään. Helppohan se on huudella vaikka mitä sellaisella joka on elänyt pumpulissa, eikä ymmärrä paljoa elämästä.
Juuri näin. Erinomainen kirjoitus. Monella ei ole kokemusta oikeasta masennuksesta ja onneksi ei ole, koska tämä on ihan paskaa.