Miksi Stalin ei osallistunut voitonparaatiin 1945?

En usko niinhin teorioihin että Stalin olisi ajatellut että NL ei oikeasti voittanut sotaa. NL voitti sodan. En myöskään usko että Stalin koki että raskaat tappiot olisivat olleet syynä siihen että ei ollut mitään syytä juhlia voittoa. Tosiasiaksi jää että Stalin ei juuri halunnut keväästä 1945 lähtien muistella koko sotaa vaan keskittyi tulevaisuuteen. Stalin melkoisen julmasti jätti sodassa kärsineet kansalaisensa selviämään itse sodasta. Hän ei viitsinyt edes osallistua toukokuun 1945 voitonjuhlaan Moskovassa vaan jätti Zhukovin tähän rooliin. Tämä lienee ollut kauhun paikka Zhukoville sillä tästedes hän sai olla varuillaan milloin hänet tullaan pidättämään. Pian Zhukov siirrettiin provinssiin täysin toisarvoisiin tehtäviin. Edelleen voidaan ihmetellä sitä miksei Nikita Hrustsov aloittanut kulttipalvontaan sodasta vaan sen tehtävän otti välittömästi Hrustsovin syrjäyttämisen jälkeen Breznev. Vasta 1965 vietettiin ensi kerran nykymuodossa (vapaapäivä kansalle) sodan päättymistä voitonjuhlana. Ilmeisesti 20 vuotta ja tarpeeksi moni sodassa haavoittunut oli menehtynyt vaikeissa oloissa avasi mahdollisuuden kultin synnyttämiseen. Uusi nuori sukupolvi jolla ei juuri ollut omakohtaisia muistoja sodasta, uusi nuoriso alettiin kasvattaa kultin palvomiseen. Ja sitä rataa on jatkettu seuraavat yli 50 vuotta.
8125
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Avaaja tarkoittanee Moskovan voitonparaatia 24.6. 1945. Paraatia komensi marsalkka Rokossovski mustan ratsun selässä ja marsalkka Zukov tarkasti joukot valkoisella oriilla ratsastaen.
Stalin seurasi tapahtumia Leninin mausoleumin parvekkeella. Hän otit vastaan 200 saksalaista sotalippua. Neljä päivää myöhemmin Korkein Neuvosto myönsi Stalinille generalissimuksen arvon.

Avaus on muutenkin silkkaa pötyä. Zukov toimi tuolloin NL:n sotilashallinnon johtajana Saksassa.

Helmikuussa 1946 Z. valittiin NL:n korkeimpaan neuvostoon. Maaliskuussa hänet nimitettiin maavoimien komentajaksi, mutta erotettiin jo kesäkuussa ja siirrettiin Odessaan.

Vaikka ryhtyy valehtelemaan, niin tulisi edes siteeksi pysyä totuudessa.

Äänestä

Tiettävästi Stalin mieli itse osallistua paraatiin hevosen selässä, mutta tottumattomana pelkäsi putoavansa ja lykkäsi homman Zukoville, jolla oli ratsuväen taustaa!

Äänestä
  • Stalinin ei tiedetä harrastaneen ratsastusta.

    Äänestä

  • Se-on-tarina kirjoitti:

    Stalinin ei tiedetä harrastaneen ratsastusta.

    Jostain syystä tarjolla oli vain hyvin hankala kaakki. Zukoville tuli vaikeuksia jälkeenpäin kaikesta kukkoilusta, niinpä hän olikin sitten innolla pidättämässä Berijaa myöhemmin.

    Äänestä

  • Se-on-tarina kirjoitti:

    Stalinin ei tiedetä harrastaneen ratsastusta.

    "Stalinin ei tiedetä harrastaneen ratsastusta."

    Toki ratsastaa voi vaikkei ole harrastanutkaan! Putoamisriski vain on suurempi!

    Äänestä

  • Se-on-tarina kirjoitti:

    Stalinin ei tiedetä harrastaneen ratsastusta.

    ei ratsastanut muuta kuin pikkupojilla.

    Äänestä

..Stalin katsoi, että suurta kansansuosiota nauttivat kenraalit oli syytä "likvitoida". Venäjä jatkoi jakomielitautisen mielipuoli-despootin hallinnossa...ja NYT siellä, yhä, TÄNÄÄN, juhlitaan tuota irvokasta sakkia...olisihan se kauheata ,jos Saksassa juhlittaisiin samalla tavalla Hitlerin voittoja....

Äänestä

korkealle ja pudotettiin sitten. Hänet valittiin kuitenkin uudelleen Korkeimpaan Neuvostoon 1950 ja keskuskomiteaan 1952. Varapuolustusministeri hänestä tuli 1953 ja puolustusministeri 1955.

Sodan ajan kenraalit ja marsalkat nauttivat suurta arvostusta. Valtataistelua käytiin kyllä koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stankovic kirjoitti:

En usko niinhin teorioihin että Stalin olisi ajatellut että NL ei oikeasti voittanut sotaa. NL voitti sodan. En myöskään usko että Stalin koki että raskaat tappiot olisivat olleet syynä siihen että ei ollut mitään syytä juhlia voittoa. Tosiasiaksi jää että Stalin ei juuri halunnut keväästä 1945 lähtien muistella koko sotaa vaan keskittyi tulevaisuuteen. Stalin melkoisen julmasti jätti sodassa kärsineet kansalaisensa selviämään itse sodasta. Hän ei viitsinyt edes osallistua toukokuun 1945 voitonjuhlaan Moskovassa vaan jätti Zhukovin tähän rooliin. Tämä lienee ollut kauhun paikka Zhukoville sillä tästedes hän sai olla varuillaan milloin hänet tullaan pidättämään. Pian Zhukov siirrettiin provinssiin täysin toisarvoisiin tehtäviin. Edelleen voidaan ihmetellä sitä miksei Nikita Hrustsov aloittanut kulttipalvontaan sodasta vaan sen tehtävän otti välittömästi Hrustsovin syrjäyttämisen jälkeen Breznev. Vasta 1965 vietettiin ensi kerran nykymuodossa (vapaapäivä kansalle) sodan päättymistä voitonjuhlana. Ilmeisesti 20 vuotta ja tarpeeksi moni sodassa haavoittunut oli menehtynyt vaikeissa oloissa avasi mahdollisuuden kultin synnyttämiseen. Uusi nuori sukupolvi jolla ei juuri ollut omakohtaisia muistoja sodasta, uusi nuoriso alettiin kasvattaa kultin palvomiseen. Ja sitä rataa on jatkettu seuraavat yli 50 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu