Protun FB-sivulla kerrotaan, että leiriläisiä on ilmoittautunut 879 tähän mennessä. Lisäähän tulee vielä, osa ilmoittautuu loppukesän leireille kun alkukesän leirit pyörivät, mutta oletan ettei määrä enää kovin paljon kasva.
Mitähän noita oli viime vuonna? Hämärän muistikuvani mukaan samaa luokkaa.
Mitähän noita oli viime vuonna? Hämärän muistikuvani mukaan samaa luokkaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ilmoittautua voi sivulla http://protu.fi
(Linkki aloitusviestissä johti automaattipoistoon, arghs.)
Leirit ovat melkein kaikki jo täynnä, mutta ylimääräisiä otetaan jostain hyvästä, perustellusta syystä.
Vuosi sitten ilmoittautuneita oli runsaat sata vähemmän näihin aikoihin. Ennätyksiä taidetaan hätyytellä tänä vuonna.
Oho! Runsaat sata lisää laittaisi määrän lähelle tuhatta.
Onhan sitä joskus ennenkin lähellä oltu, mutta ei koskaan aivan saavutettu.
Hintaan voi halea alennusta taloudellisista syistä.
Lisäksi va-yhdistyksistä ainakin osa myöntää tukea jäsentensä lasten leireihin. Tampereen VA kuuluu tähän joukkoon.
Joillakin toteutuvilla leireillä on tilaa muutama paikka (vihreällä merkityt): https://www.protu.fi/prometheus-leirit/leirit-aika
Tiistaina oli Tampereen va:n hallituksen kokous. Siellä kuultiin selostus Protun kokouksesta, jossa oli todettu että nyt ylitetään 900 leiriläisen raja.
Oliko tämä nyt vain vaatimattomuutta, vai olivatko ilmoittautumiset niin hyvissä ajoin, ettei tuo 879 nouse kovin paljon?
Varovaista realismia varmaan. Ilmoittautumiset alkoivat sellaisella rysäyksellä, että sitä voisi verrata loppukiriin lähtöviivalta. Puhti ei vain riitä loppuun asti, eikä paikkojakaan enää montaa ole jäljellä. Vajaatäyttöinen leiri tulee kalliiksi ja jos näyttää siltä, että leiri jäisi vajaaksi, se peruutetaan ja jo ilmoittautuneet sijoitetaan muille leireille. Telttaleirikin jäi toteuttamatta laimean kiinnostuksen vuoksi. Poikkeuksina vajaata täyttöä siedetään, jos leirillä on alueellista merkitystä eli se on jonkin maakunnan ainoa leiri. Ehkä seuraavana leirikesänä ilmoittautumisia tuleekin enemmän puskaradion ansiosta.
Helpompihan se toiminnan kannalta on, mitä aikaisemmin ilmoittaudutaan.
Kai peruutuksiakin täytyy tulla, kun on näin isosta joukosta kysymys. Silti, ylöspäinhän leiriläismäärä ihan selvästi kipuaa. Ehkä tuhat ei mene tänä vuonna rikki, mutta on niitä vuosia edessäkin.