Kiitos Pirkko Saisiolle

Kiitokset Pirkko Saisiolle kunnollisen keskustelun toivomisesta kuplasta huutelun sijaan. Kiitos myös Hesarille, joka julkaisi tapojensa vastaisesti tämänsisältöisen jutun.

Muutin kaupunginosasta toiseen ja tämä riitti avaamaan oven ulos entisestä punavihreästä kuplastani. Nyt katson asioita tarkkaan omin silmin ja todella, olen peloissani. Maahamuuttajista suuri osa on tullut noutopöytäämme ja poimii sieltä mitä tahtoo. Tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja kriittistä uskontojen arviointia he eivät lautaselleen ota. Lapset ovat perjantaisin poissa koulusta, kun moskeijan opetus on tärkeämpää kun kouluopetus. Poikalapset tekevät kurkunleikkauseleitä ja tyttöjen ympärileikkaus on arkipäivää, samoin keskenkasvuisten avioliitot. Ja kaikki tämä toisen, jopa kolmannen polven maahanmuuttajien kesken.
19679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Totta Mooses. Pakolaisten ihmisoikeuksista puhuminen on älyllisesti epärehellistä niin kauan kuin olemme islaminuskoisilla toisen luokan kansalaisia, hädin tuskin ihmisenä pidettäviä pakolaisten elintason rahoitusautomaatteja.

Ei näytä lupaavalta tuo monikulttuurinen yhteiselo.

Äänestä

Voi olla, että kulttuuriset erot ovat suuret. Kuitenkin, jos vuonna 2017 maailmassa saa vallan välinpitämättömyys apua tarvitsevia kohtaan, ihmiskunnalla ei ole toivoa. Meidän ei tule heittää pois ihmisoikeuksia ja muuta sivistystä, joka velvoittaa esim. auttamaan hädässä olevia. Tällaiset arvot ovat ihmiskunnan suurin saavutus, se erottaa meidät raa`asta ja itsekkäästä eläimellisestä toiminnasta, tai antaa ainakin työkaluja siitä erottautumiseen. Kaikilla kansoilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittää sellaista ajattelua ja siksi epätasa-arvo ja suvaitsemattomuus saattavat näkyä. Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pitää kiinni tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta, että ne säilyisivät maailmassa.

Tämä ei ole mitään idealismia. Pidän tällaista ajattelua ihmiskunnan turvana. Se kumpuaa yksinkertaisesti itsesuojeluvaistosta. Meillä ei ole varaa tuhota orastavaa sivistystä ja vajota takaisin täyteen barbarismiin. Vain tämän sivistyksen ansiota on, että saan sanoa nämä sanat ja muut tällä palstalla saavat sanoa omansa.

Suvaitsevaisuus ei tarkoita, että kaikkien pitää antaa tulla osingoille epärehellisin keinoin. Vain niiden, jotka tarvitsevat apua. Tähän pitää kehittää työkalut rajojen kiinni laittamisen sijasta.

Äänestä
  • VAIN valkoisten hallitsemat länsimaat ovat noita maailman parantajia. Muut sivilisaatiot sen sijaan yksikulttuuristuvat. Joten lopputuloksena on valkoisen sivilisaation tuho ja muiden sivilisaatioiden vahvistuminen!

    On helppo suoltaa sanahelinää ja ummistaa silmänsä todellisesta kehityksestä ja sen seurauksista. Vain viimeinen kappaleesi on asiallinen.

    Äänestä

  • sanahelinän_vaarat kirjoitti:

    VAIN valkoisten hallitsemat länsimaat ovat noita maailman parantajia. Muut sivilisaatiot sen sijaan yksikulttuuristuvat. Joten lopputuloksena on valkoisen sivilisaation tuho ja muiden sivilisaatioiden vahvistuminen!

    On helppo suoltaa sanahelinää ja ummistaa silmänsä todellisesta kehityksestä ja sen seurauksista. Vain viimeinen kappaleesi on asiallinen.

    Maailmassa on hyvin paljon monikulttuurisia maita länsimaiden ulkopuolella.

    Äänestä

  • sanahelinän_vaarat kirjoitti:

    VAIN valkoisten hallitsemat länsimaat ovat noita maailman parantajia. Muut sivilisaatiot sen sijaan yksikulttuuristuvat. Joten lopputuloksena on valkoisen sivilisaation tuho ja muiden sivilisaatioiden vahvistuminen!

    On helppo suoltaa sanahelinää ja ummistaa silmänsä todellisesta kehityksestä ja sen seurauksista. Vain viimeinen kappaleesi on asiallinen.

    "Valkoisen sivilisaation tuho". Uskokoon ken haluaa. Muutama hassu veneellinen pakolaisia. Suomeenkin tuli muutama, eikä tuhosta ole tietoakaan, maan talous päinvastoin nousussa. Ihan turhaa pelottelua tällainen, kun todellista pakolaiskriisiä, jollainen voi tulla ilmastonmuutoksen (ei "maailmanparannuksen")seurauksena, ei ole vielä nähty.

    "Yksikulttuuristaminen" on sitäpaitsi aina historiassa tarkoittanut vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden vainoa, räikeimmillään natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa, nykyään sitä tapahtuu esim. nyky-Venäjällä, Turkissa ym. Kyllä tässä joku muu tie on löydettävä.

    "Valkoinen sivilisaatio". Jotain tuttua tässä on...

    Äänestä

Saisio ei tainnut kuitenkaan tarkoittaa, että lakkautetaan punavihreä kupla ja annetaan sille toiselle, rasistiselle kuplalle täydet valtuudet purkaa inhonsa muukalaisia kohtaan ilman vastaväitteitä. Keskustelua, hän sanoi. Vaikeaahan se on, se keskustelu.

Äänestä
  • Wau! Osasit siis ihan itse heilutella tuota iänikuista ja jo naurettavaa rasismi-korttia? ;-)

    Oman maan, kansan ja kulttuurin puolustaminen ei ole rasismia ketään kohtaan. Sen vastustaminen on rasismia omaa kansaansa kohtaan!

    Äänestä

  • kiihkosuvakki_taas kirjoitti:

    Wau! Osasit siis ihan itse heilutella tuota iänikuista ja jo naurettavaa rasismi-korttia? ;-)

    Oman maan, kansan ja kulttuurin puolustaminen ei ole rasismia ketään kohtaan. Sen vastustaminen on rasismia omaa kansaansa kohtaan!

    Kyllä monet niistä, jotka väittävät vain puolustavansa omaa maata ja kulttuuria, ovat selvästi rasistisia asenteiltaan. Terhi Kiemunki ja muut, jotka höläyttelevät asiattomia kommenttejaan julkisuudessa. Se on paljastunut aikoja sitten ja nyt yritetään kääntää asia näyttämään joltain muulta. Se kaikki on populistien propagandaa. Niiden, jotka poseeraavat samoissa kuvissa uusnatsien kanssa. Kyllähän se jo jotain kertoo. Maahanmuuttopolitiikan kritiikki voi olla paikallaan, mutta ei näiden populistien keinoilla, ei missään tapauksessa. Tuskinpa noita kukaan enää tulevaisuudessa äänestääkään.

    Äänestä

Empatialla+ja+ihmiskohtaloiden+pelastamisella+vainolta+ja+sodan+keskeltä+on+suurta+arvoa.+Tästä+huolimatta+koen+olevani+pakotettu+maahanmuuttokriittiseksi+-+syynä+on+itsetuhoinen+pakolaispolitiikkamme.+Nopea+muutos+pakolaistilanteessa+ja+elintasokuilun+synnyttämissä+ihmisvirroissa+on+luonteeltaan+pysyvä.+Nopeasta+muutoksesta+johtuen+maahanmuuttostrategiamme+on+irti+muuttuneesta+todellisuudesta.+Se+mm.+kuvaa+maahanmuuttokielteisten+asenteiden+vähentymistä,+keskittyy+kapeakatseisesti+huoltosuhteen+korjaustarpeeseen,+nimeää+päällimmäiseksi+maahanmuuttoon+liittyväksi+riskiksi+viharikokset+ja+ottaa+viitekehykseksi+pelkät+kansainväliset+sopimukset,+ilman+omia+turvallisuusreunaehtoja.+Vanhentuneilla+ja+väärillä+oletuksilla+ei+voi+syntyä+toimivaa+strategiaa+tai+vaadittuja+toimenpiteitä.Strategian+puutteet+tekevät+empatiasta+ja+pakolaisten+vastaanottamisesta+itsetuhoisaa.+Kuinka+estetään+ettei+20%+kansasta+kohta+koe+turvattomuutta+(kuten+Ruotsissa)?+Kuinka+varmistetaan,+ettei+kasvavassa+muslimivähemmistössä+35%+18-29+vuotiaista+nuorista+pidä+itsemurhaiskuja+hyväksyttävänä+(kuten+UKssa,+lähde:+Pew)?+Miten+vältämme+sen,+että+perusarvomme+-+kuten+tasa-arvo+tai+seksuaalivähemmistöjen+kohtelu+-+vesittyvät?+Miten+hallitsemme+riskin,+että+yhteiskunnan+yhtenäisyyden+murtumisen+myötä+verot+ja+hyvinvointiyhteiskunnan+tulonsiirrot+menettävät+yleisen+hyväksyttävyytensä?+Tärkeisiin+kysymyksiin+tarvitaan+uskottavia+vastauksia.Jos+kokisin+että+maahanmuuttostrategiamme+tarjoaisi+näihin+kysymyksiin+vastauksia,+kääntyisi+oma+kantani+merkittävästi+myönteisemmäksi+pakolaisten+vastaanottamiselle.+Jo+muutamalla+periaatteella+päästäisiin+pitkälle+-+alla+yksi+ehdotus:1.+Maahanmuuttopolitiikan+perustaksi+tulee+hyväksyä+periaate,+ettei+maahanmuuton+koskaan+tule+tapahtua+kansalaisten+turvallisuuden+tai+yhteiskunnan+perusarvojen+kustannuksella.+2.+Kulttuurierojen+ja+valtakulttuuriin+sulautumistodennäköisyyden+tulee+vaikuttaa+arvioon+siitä,+kuinka+paljon+eri+taustan+maahanmuuttajia+voidaan+vastaanottaa3.+Kärsimystä+alueilla,+joista+turvapaikkamenettely+ei+yhteiskuntamme+kannalta+ole+kestävää,+tulee+liennyttää+kansainvälisillä+ponnisteluilla+lähellä+kriisialueita+ja+pyrkimällä+vaikuttamaan+kriisien+ratkeamiseen.+Oletukseni+on,+että+itseni+lisäksi+moni+muukin+kokee+halua+auttaa+hädässä+olevia+edellyttäen,+että+tämä+on+hallittua+ja+että+oman+yhteiskuntamme+turvallisuus+tai+perusarvot+eivät+ole+uhattuna.

Äänestä

Jotkut ihmisryhmät harrastavat täysin avoimesti ideologiaa, jonka mukaan esimerkiksi lesbojen ja homojen heittely kerrostalon katolta kadulle on paitsi oikein, myös jokaisen oikeamielisen suoranainen velvollisuus. Sen vuoksi pitäisi olla aika luonnollista, etteivät lesbot halua sellaisia ihmisryhmiä tai toimintapoja Suomeen. Ei halua tietenkään kukaan muukaan suomalainen, mutta ilmeisesti vain lesbo voi sen sanoa joutumatta sensuurin uhriksi.

Äänestä
  • Pääasiallinen syy näihin pelkoihin täytyy olla se, ettei itse tunne henkilökohtaisesti ketään maahanmuuttajaa, vaan tuntuma on vain mielikuvatasolla, joka välittyy median kautta ja yhdistelee monenlaisia ilmiöitä, joita voi havaita eri (ääri)ryhmissä. Kuitenkin valtaosa maahanmuuttajista on ihan tavallisia ihmisiä, toki erilaisesta kulttuurista kotoisin, mutta silti samalla tavalla koettavat pärjätä elämässä kuten mekin, eivätkä halua mitään pahaa kenellekään. Meidän ei tarvitse hyväksyä täällä sellaisia tapoja, jotka eivät tänne kuulu, mutta mielettömiin uhkakuviin en näe mitään syytä.

    Äänestä

  • Ja lisään vielä tuohon edelliseen kommenttiini, että joukossa voi olla mukana jokunen ääriajatteluunkin hurahtanut yksilö ja sellaiset ovat totta kai vaarallisia, eikä sellaisten pidä antaa jäädä Suomeen. Mutta on väärin leimata tavalliset ihmiset marginaalisen ääriaineksen mukaan.

    Äänestä

  • rewq4 kirjoitti:

    Ja lisään vielä tuohon edelliseen kommenttiini, että joukossa voi olla mukana jokunen ääriajatteluunkin hurahtanut yksilö ja sellaiset ovat totta kai vaarallisia, eikä sellaisten pidä antaa jäädä Suomeen. Mutta on väärin leimata tavalliset ihmiset marginaalisen ääriaineksen mukaan.

    Mistä sä näet, että on tavallinen eikä marginaalinen ääriaines?

    Äänestä

  • Ehkä jonkinlainen ovela testi voitaisiin kehittää, jonka kaikki tulijat kävisivät läpi. Voihan olla, että jotain tämän kaltaista jo onkin. Luulisin, että ääriajattelua harjoittava ihminen ei ota vastaan mitään, mikä on omaa totuutta vastaan. Tuskinpa olisi mahdotonta tunnistaa sellaista.

    Äänestä

Nimimerkki rewq3 kirjoittaa:
"Pääasiallinen syy näihin pelkoihin täytyy olla se, ettei itse tunne henkilökohtaisesti ketään maahanmuuttajaa, vaan tuntuma on vain mielikuvatasolla, joka välittyy median kautta ja yhdistelee monenlaisia ilmiöitä, joita voi havaita eri (ääri)ryhmissä."

KOMMENTTI:
1. Maahanmuuttajista ei voi puhua yhtenä kokonaisuutena. On vähintään kaksi ryhmää: työperäiset ja sossukassalla pyörivät, joista suuri osa on humanittääärisiä ja maahantunkeutujia, sossushoplareita.

2. Humanitäärisistä voin kertoa omakohtaista faktaa: kuta paremmin opin tuntemaan tavat ja kulttuurin, sitä kauhistuneempi ja pelokkaampi olen. Myös uneton. Joitakin helmiäkin olen tavannut.

Nimimerkki jatkaa: "Kuitenkin valtaosa maahanmuuttajista on ihan tavallisia ihmisiä"...

KOMMENTTI: Njaa... Näin ison populaation tavallisuuten en pystyis ottaa kantaa kuin tilastojen valossa.

Valitettavasti esim. työllisyys- ja rikostilastot eivät tue väitettä eikä ns. sormituntuma. Työperäisissä enin osa kuulunee tavallisiin tallaajiin.

Äänestä
  • Lentomatkustajien turvatarkastuksista on luovuttava, koska valtaosa matkustajista on ihan kunnollisia. Myös autoilijoiden puhalluttamisista on luovuttava, koska valtaosa ajaa selvin päin. Meillä on vielä paljon työsarkaa, jotta saamme tällaiset kokonaisia kansanryhmiä leimaavat toiminta- ja ajattelutavat kitkettyä juurineen pois suvaitsevaisesta Suomesta.

    Äänestä

  • Poliisiakaan ei tarvita, koska hyvin suuri osa suomalaisista ei ole rikollisia.

    Äänestä

Pirkon silmät ja sydämen avasi varmaan lapsenlapset. Näin on käynyt monelle. Jos on tyttöjä, monella saattaa käydä mielessä, onko lapsella turvallista kodin ulkopuolella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lukijaidästä kirjoitti:

Kiitokset Pirkko Saisiolle kunnollisen keskustelun toivomisesta kuplasta huutelun sijaan. Kiitos myös Hesarille, joka julkaisi tapojensa vastaisesti tämänsisältöisen jutun.

Muutin kaupunginosasta toiseen ja tämä riitti avaamaan oven ulos entisestä punavihreästä kuplastani. Nyt katson asioita tarkkaan omin silmin ja todella, olen peloissani. Maahamuuttajista suuri osa on tullut noutopöytäämme ja poimii sieltä mitä tahtoo. Tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja kriittistä uskontojen arviointia he eivät lautaselleen ota. Lapset ovat perjantaisin poissa koulusta, kun moskeijan opetus on tärkeämpää kun kouluopetus. Poikalapset tekevät kurkunleikkauseleitä ja tyttöjen ympärileikkaus on arkipäivää, samoin keskenkasvuisten avioliitot. Ja kaikki tämä toisen, jopa kolmannen polven maahanmuuttajien kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu