Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomioita

Suomessa on tuomittu vuosina 2009 – 2014 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 27 henkilöä, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Tuomiot rikosnimikkeestä eivät ole kovia.

– Asteikko on sakosta kahteen vuotta vankeutta, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen..

Eniten tuomioita on annettu vuonna 2012, jolloin käräjäoikeudessa tuomittiin 12 henkilöä.
12191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joo, silloin kun kiihoittajat ovat poliittisesti väärinajattelevia, silloin on 50 poliisia suurennuslasilla kurkkimassa joka pisteen ja pilkun paikkaa.

Mutta jos kiihoittajat ovat poliittisesti ja uskonnollisesti vaikutusvaltaisia, heillä on oikeuslaitoksessa vaikutusvaltaiset takaajansa, silloin poliisi tyynesti jättää tutkimatta pienen, kiusatun ihmisen asian, vuosia jatkuneen laumarikoksen. On rikollisten puolta.

Tehän tämän, ammattimaisina rikosten harjoittajina tunnette.

Äänestä
  • Kerro se virkavallalle. Olet väärällä palstalla vihasi kanssa. Suurin osa kirjoituksistasi on kaiken lisäksi vihakirjoituksia uskoville.

    Äänestä

  • Mutta kun ymmärystä vailla.

    Äänestä

  • Justiinsa niin.

    Äänestä

  • ok---

    Äänestä

  • ok--

    Äänestä

Xiina on kiihottaja ateistina.

Äänestä
  • Kiihottaja on.

    Äänestä

  • ok--

    Äänestä

ok..

Äänestä
  • poistettua.

    Äänestä

Toivokaamme siis, että palstalla häiriköivä ja uskovaisten nimissä melskaava Räyhis putkaan napataan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mtvuutisetrikos kirjoitti:

Suomessa on tuomittu vuosina 2009 – 2014 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 27 henkilöä, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Tuomiot rikosnimikkeestä eivät ole kovia.

– Asteikko on sakosta kahteen vuotta vankeutta, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen..

Eniten tuomioita on annettu vuonna 2012, jolloin käräjäoikeudessa tuomittiin 12 henkilöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu