Yksi ketju sai miettimään että mikä tekee ihmisestä niin välinpitämättömän että häntä ei kiinnosta huolehtia laskuistaan ensisijassa?
Tunnen tarinoita ihmisistä joille huumeet, alkoholi ja materia on ollut niin paljon tärkeämpää, että kaiken tulonsa käyttänyt niihin, sekin osuuden jolla olisi pitänyt maksaa laskut.
Mikä saa ihmisestä näin välinpitämättömän ? Itselläni on aina ollut järjestys se että asunnon kaikki maksut (vuorat, vesi, sähkö, kotivakuutus) on ihan ensisijaisia. En laiminlyö niitä. En edes pahimmassakaan masennuksessa ole koskaa jättänyt laskuja täysin hunningolle. Olen saattanut eräpäivään venyttää tai joskus päivän pari yli, jos tosi paskana olen ollut, mutta ikinä en ole saanut yhtäkään muistutusta tai karhukirjettä. Ekaan laskuun jäänyt aina.
Mikä saa ihmisen niin raiteiltaan ettei hän enää välitä vaikka sähköt katkaistaisiin ja asunto lopulta lähtisi alta ja sillan alle asumaan ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
välinpitmättömyys juurikin, toisaalta jos ajattelee globaalisti asiaa iin joku voi miettiä ettei ole ansainnut sähköä eikä vettä kun joka 4 minuutti kuolee lapsi ripuliin. minkäikäinen ihminen noin käyttäytyy? joko nuori joka ei osaa vai joku eronnut keskiikäinen mies jolla mennyt työ ja perhe ja ei jaksa kun kukaan ei välitä hänestä?
vaihtelevasti 25-38 v.
41-42v on vielä kehittyv aikuinen vähän pelottaa tulevaisuus, miksi rahaa voi tuhlata mutta ei rakkautta? itselle rahan tuhlaamisesta ainut muisto jäi että se ei missään määrin kannattanut.
Miksi sitä ei siinä mieti tuhlaillessa laskujen kustannuksella, että siitä voi seurata niin pahoja taloudellisia ongelmia että asuntokin lähtee alta?
Eikö se kiinnosta silloin vai onko se liian kaukana tulevaisuudessa semmoinen kohtalo vielä?
Mielenterveyshäiriöt, depressio, erilaiset addiktiot johtavat tuolle tielle.
Kun elämänhallinta katoaa niin samalla katoaa kyky järjestää asioita oikeaan järjestykseen, etsitään helppoa lohdutusta eri asioista.
Kiellettyjä tosiasioita Suomesta on se kuinka moni tekee hidasta itsemurhaa juomalla itseään kuoliaaksi.
Samoin ylensyönti, mässyttäminen eli epäterveelliset ruokailutavat joita käytetään lohtuna ovat vähän puhuttuja asioita.
Puhutaan läskistä eikä elämäntavoista.
Valitettavasti nyt jo puhutaan kuinka ylipaino on normaalia ja että se tulee vain hyväksyä että ihmisille tulisi hyvä olo.
Samaan aikaan ihmiset tuomitsevat itsensä kierteeseen jossa eivät kykene lopulta elämään.
Kauheinta varmaan olisi jos elintarvike tarjonta jakaantuisi tasaisesti kaikkialle ja nälänhätä puolittuisi. Jos läskit katoaisivat katukuvasta ja samoin SPR:n nälkäpäiväkeräyksen lähetit.