Venäjä vie demokratiaa Syyriaan

Uusi kapinallisalue antautui armeijalle Syyriassa

Damaskoksen koillisosassa Qabounin esikaupunkia hallinneet kapinalliset ovat hyväksyneet armeijan tarjouksen vihollisuuksien lopettamisesta. Qabounissa olleet kapinalliset ja heidän perheenjäsenensä siirretään Pohjois-Syyriaan, jossa sijaitsee laaja kapinallisten hallussa oleva alue.

Kyseessä on samanlainen sopimus kuin alkuviikosta Barzehin esikaupungissa solmittu. Sen myötä Pohjois-Syyriaan siirrettiin virallisen uutistoimisto Sanan mukaan 1 246 ihmistä, joista 718 oli kapinallistaistelijoita.

Kyseiset Damaskoksen esikaupungit ovat olleet kapinallisten hallussa vuodesta 2014 lähtien. Viime kuukausiin saakka alueella vallitsi tulitauko, mutta tämän vuoden aikana armeija on saartanut ne tiukasti ja pommittanut jatkuvasti tykistöllä ja lentokoneista.

YK on tuominnut kaupunkialueiden saarrot, sillä taistelujen keskellä elävät siviilit ovat olleet erittäin vaikeassa asemassa. Asukkaiden siirtäminen voikin olla kansainvälisen lain vastainen väestön pakkosiirto. Armeija ei ole hyväksynyt muuta kuin sotilaallista ratkaisua, kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelema paikallisneuvoston jäsen.

Syyrian hallitus sanoo, että toimenpiteellä vahvistetaan rauhantilaa ja se perustuu toukokuun alussa sovittuun "taisteluiden de-eskalaatiosopimukseen", jonka mukaan maassa on neljä kapinallisten suoja-aluetta.

Qabouniin jää vielä pieni kolkka, jonka puolustajat eivät suostu lähtemään. Tätä aluetta pitävät hallussaan ääri-islamilaiset järjestöt Ahrar al-Sham, Jaysh al-Islam ja Rahman Corps, kertoo uutisankkuri Alm-Siira. Kyseiselle noin neliökilometrin laajuiselle alueelle on ahtautunut noin 1 500 taistelijaa ja heidän perheenjäsentään.

Damaskoksen itäosaan jää Qabounia laajempi kapinallisalue, Itä-Ghouta, joka on yksi kapinallisten suoja-alueista.
29234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Pilailetko?
Miten Venäjä nyt alkaisi viedä demokratiaa johonkin, kun se itsekään ei sitä toteuta omassa maassaan? Putin tuskin edes oikein ymmärtää mitä demokratia lopulta onkaan...

Äänestä
  • Venäjällä on eniten presidentin vaalissa ääniä saanut vallassa, toisin kun joissain mussa itseään demokraattisena pitämässään maassa.

    Syyrian kapinalliset saa kohta äänestää.

    Äänestä

  • Venäjällä vaalin tuloksen ratkaisevat ääntenlaskijat! Eivät suinkaan äänestäjät!

    Krimin äänestys on tästä hyvä esimerkki!

    Äänestä

  • Vaalit_tulossa kirjoitti:

    Venäjällä on eniten presidentin vaalissa ääniä saanut vallassa, toisin kun joissain mussa itseään demokraattisena pitämässään maassa.

    Syyrian kapinalliset saa kohta äänestää.

    "Venäjällä on eniten presidentin vaalissa ääniä saanut vallassa, toisin kun joissain muissa itseään demokraattisena pitämässään maassa."

    Vaalit voitetaan aina kyseisen maan VAALIJÄRJESTELMÄN PUITTEISSA!

    Ja vaalijärjestelmä voi olla erikoinen, kuten se oli esim. Suomessa aikavälillä 1917-1980, jolloin
    äänesteettiin vaaleissa valitsijamiehiä, jotka puolestaan olivat m täysin vapaita äänestämään presidentiksi ketä hyvänsä... myös sellaista, joka ei ollut edes asettautunut ehdolle!

    Esim. presidentti Relander valittiin juuri tällä tavalla!

    Ei eniten ääniä saaminen ole ainoa kriteeri asiassa!

    Äänestä

  • Tässä on faktaa viimeistä vaaleista Venäjältä: http://antonnikolenko.blogspot.fi/search?updated-min=2016-01-01T00:00:00 01:00&updated-max=2017-01-01T00:00:00 01:00&max-results=13
    Kyseiset faktat osoittavat, kuinka laajamittaista vaalivilppi Venäjällä on ja miten "suvereeni demokratia"-toimii. Eli suvereeni demokratia= kaikki ovat tasa-arvoisia, jotku ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset ( George Orwell, eläinten vallankumous )

    Äänestä

Kuka uskoo Venäjän vaalien tulokseen? Demokratiaa se ei ainakaan ole. Diktatuuria kuten Turkissakin. Ilmankos Putin ja Erdogan ovat ystäviä keskenään. Saman henkisiä ovat. Milloinka Venäjällä pidätetään tuhansia ihmisiä kuten Turkissa?

Äänestä
  • Juttusi jää uskon asiaksi, jos et laita mitään lhdelinkkiä tiedoistasi.

    Äänestä

Kysymys leivän riittävyydestä

Kysymyksen ensimmäinen vaihe kuuluu:

Miten V.V. Putin pystyy ruokkimaan kansan?

Pian vastaukselle alkaa olla kiire.

Kysymyksen toinen vaihe kuuluu: Miten uusi valtajärjestys pystyy ruokkimaan kansan?

Vastuksista riippuu, minkäluonteisena transmutaatio tulee ilmenemään. Onko muutoksen pontimena nälkä, leivän puute, vai jokin muu syy. Mutta vaikka vaihdos tapahtuisikin – vastoin yleistä historiallista kokemusta ja edellä siteerattua Gaidarin teesiä – verettömästi, mikään ei takaa että vaihdoksen vakiinnuttaminen tapahtuisi yhtä ”kuivissa merkeissä”.

*

Toinen kysymys kuuluu:

Miten voimakas valmius Moskovalla on ampua ja pidättää ihmisiä, isoin joukoin, suurena kansanpaljoutena?

Pamputtamaan ja pidättämään se on pystynyt, mutta ampuminen. Se on sentään eri asia.

Vai onko?

Viimeksi se – armeijan valmius ampua kansaa – koeteltiin lopultakin melko vaarattomassa koeponnistustilanteessa, vuoden 1991 elokuun puts´issa, joka oli sittenkin enemmän narrinpeliä kuin rautainen rynnistys. Mitä jos sen takana olisi ollut aito voima, miten sitten olisi käynyt? Ilmeisesti oli koko Euroopan onni, että vanhan järjestyksen viimeisen kourituksen teki känninen keski-ikäinen kyvytön porukka.

*

Putin tietää

Hän tietää, että jonain aamuna koittaa päivä, jona hän joutuu ratkaisemaan, antaako hän käskyn. Sen käskyn, joka merkitsee, ammutaanko Venäjän kansalaisia.

Äänestä
  • Liekö kyseessä kiiluvasilmäinen propagandisti.

    Keskustelun aihe on, miten Syyria rauhoittuu ja normalisoituu, vaikka Yhdysvallat toimittaa yhdelle alueen toimijalle lisää tehokkaampia aseita ja toinen natomaa Turkki taistelee sitä vastaan.

    Tarinat kannibali-Putinista voimme jättää omaan rauhaan, vaikka kirjoittaja näyttää olevan niitä, joka haluaisi Naton avulla viedä "demokratiaa" Venäjälle.

    Äänestä

  • Syyrian sota on alunperin 'ulkopuolisten' aiheuttama, joten se jatkuu vielä kunnes kaikki aseellinen toiminta hiljenee.
    Saa nähdä kuinka tämä viimeinen sopimus pitää, riskitekijöitä on valtavasti ja ns. 'kapinalliset' ovat ihan jotain muuta kuin aitoa Syyrialaisväestöä?

    Äänestä

  • Kapinalliset ovat aivan samoja etnisiä syyrialaisia kuin muutkin!

    Kysymys NoBoxille: olivatko vuoden 1917 bolsevikit Venäjällä ulkomaalaisia ja muualta tuotettuja?

    Äänestä

  • NoBoxinTyhmyysKukkii kirjoitti:

    Kapinalliset ovat aivan samoja etnisiä syyrialaisia kuin muutkin!

    Kysymys NoBoxille: olivatko vuoden 1917 bolsevikit Venäjällä ulkomaalaisia ja muualta tuotettuja?

    ”Juutalaistaustainen Ingolstadtin jesuiittayliopistosta valmistunut Adam Weishaupt perusti Adolph von Kniggen avulla 1. toukokuuta vuonna 1776 Order of Perfectibilists -vapaamuurarijärjestön, joka myöhemmin tunnettiin Illuminaattina. Useiden lähteiden mukaan Lenin, kuten monet muutkin johtavat bolshevikit olivat myös vapaamuurareita ja on esitetty, että Lenin otti tämän vapaamuurareille tärkeän päivämäärän työläisten päivän juhlaksi.”

    Kaiken taustalla oli ilmeisesti ajatus juhlistaa illuminaattien ja vapaamuurarien voittoa tsaarin Venäjästä.

    On tärkeää korostaa, että Lenin ja hänen kätyrinsä eivät ansainneet elantoaan tekemällä työtä, mutta silti heillä oli varaa matkustella ympäri Eurooppaa ja asua hienoimmissa hotelleissa. Leninin myöhempikin toiminta osoittaa, että hän seurasi Adam Weishauptin jesuiittalinjaa kaikessa toiminnassaan. Useat lähteet paljastavat, että Lenin vihkiytyi vapaamuurariksi ulkomailla vuonna 1908.

    Yksi näistä lähteistä on Nikolai Svitkovin perusteellinen tutkimus, joka julkaistiin Pariisissa vuonna 1932. Svitkovin mukaan tärkeimmät vapaamuurarit Venäjällä olivat Vladimir Ulyanov – Lenin, Lev Trotski (Leiba Bronsteinin) , Grigori Zinovjev (Gerson Radomyslsky), Leon Kamenev (oikeastaan ​​Leiba Rosenfeld ), Karl Radek (Tobiach Sobelsohn), Maxim Litvinov (Meyer Hennokh Wallakh), Jakov Sverdlov (Yankel – Aaron Solomon), L. Martov (Juli Zederbaum ) ja Maxim Gorki (Alexei Peshkov) muiden muassa. Myös Stalin oli vapaamuurari ja valmistunut jesuiittaseminaarista Tiblisissä. Virallinen historiankirjoitus väittää virheellisesti, että Stalinin opinahjo oli ortodoksinen eli kreikkalaiskatolinen.

    Lenin oli 31. asteen vapaamuurari Art et Travail-looshissa Sveitsissä ja Ranskassa ja kuului myös vain juutalaisille tarkoitettuun vapaamuurarijärjestöön B’nai B’rithiin Zinovjevin, Radekin ja Sverdlovin ohella.” Lähde: http://pirona.fi/?p=2259, ja Nikolai Svitkov, ”About Freemasonry in Russian Exile”, 1932.

    Juutalaiset olivat päätekijät bolshevikkien kaikkinaisessa tukemisessa, ei Venäläiset olleet avainasemassa.
    Luepa historiaa niinkuin se on ja jätä propagandan teko vähemmälle, niin opit jotakin?

    Äänestä

  • Niin marxilaisessa kuin porvarillisessa historiankirjoituksessa Venäjän vallankumous usein esitetään bolshevikkipuolueen toiminnan tuloksena ja Leninin henkilökohtaisen nerouden hedelmänä. Kuitenkin vallankumouksen alku helmikuussa 1917 tuli bolshevikeille ja muille poliittisille suuntauksille yllätyksenä. Vallankumousta eivät käynnistäneet keskuskomitean käskyt vaan työläisten spontaani toiminta, joka pakotti tsaarin vetäytymään ja loi uudestaan työläisneuvostot Leninin tarkkaillessa tilannetta Sveitsistä käsin.

    Itse asiassa työläisten ja talonpoikien vallankumous sellaisena kuin se syntyi sopi varsin huonosti Leninin ja muiden bolshevikkien piirustuksiin. Leninillä oli vähintään yhtä paljon työtä bolshevikkipuolueen virallisen kurssin kääntämisessä vallankumouksen suuntaiseksi, kuin vallankumouksen kääntämisessä bolshevikkipuolueen tielle. Bolshevikkipuolueen jäsenmäärä oli vallankumouksen alkaessa vain 23 000 ja lokakuun vallankumouksen koittaessakin vain 200 000, eli hieman enemmän kuin promille Venäjän väestöstä. Bolshevikkipuoluetta tuskin missään vaiheessa kannatti väestön enemmistö.

    Äänestä

  • lukitsen-vastaukseni kirjoitti:

    Liekö kyseessä kiiluvasilmäinen propagandisti.

    Keskustelun aihe on, miten Syyria rauhoittuu ja normalisoituu, vaikka Yhdysvallat toimittaa yhdelle alueen toimijalle lisää tehokkaampia aseita ja toinen natomaa Turkki taistelee sitä vastaan.

    Tarinat kannibali-Putinista voimme jättää omaan rauhaan, vaikka kirjoittaja näyttää olevan niitä, joka haluaisi Naton avulla viedä "demokratiaa" Venäjälle.

    Demokratiaa se Syyria nyt todella tarvii! Ei saa antaa maailmaa USA:n mielivaltaiselle imperialismille, tai NATO:n siiviilien pommituksille. Venäjä on meille oikea ja ainoa valtio, joka tuo voisi tuoda sitä demokratiaa sinne Syyriaan. NATO ei ole mikään puolustusliitto. Jos NATO olisi puolustusliitto, kuten se ei olekkaan, miksi se juuri nyt aloitti sodat Ukrainassa ja lähi-idässä?
    Maailma ei saa hyväksyä USA-NATO linjan mielivaltaisia valtioiden rauhanomaisten valtioiden aivan täysin järjettömiä valtauksia. Joko se USA aikoo hyökätä Pohjois-Koreaankin, voi voi voi.

    Äänestä

  • old_profile_100326 kirjoitti:

    Taas tuo putinin juoksupoika jakaa noita perättömiä väittämiä

    Äänestä

  • NoBoxinTyhmyysKukkii kirjoitti:

    Kapinalliset ovat aivan samoja etnisiä syyrialaisia kuin muutkin!

    Kysymys NoBoxille: olivatko vuoden 1917 bolsevikit Venäjällä ulkomaalaisia ja muualta tuotettuja?

    ”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

    Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

    Valistusta lisää palstan Nato-trollille.

    Äänestä

Syyria saa "suvereenia demokratiaa" (Putinin esikunnan lanseeraama käsite erotukseksi demokratiasta), jossa kansan ääni ei turhaan häiritse despootin päätöksentekoa.

Äänestä

Onko se sitä samaa demokratiaa, mitä veivät aikoinaan Tsekeille ja Unkariin. Suomeenhan sitä demokratiaa on kai tuotu jostain muualta, kun ei päästy aikoinaan oikein sopimukseen niistä kauppaehdoista.

Äänestä

Kapinalliset kootaan siis yhteen omille alueilleen. Siellä he voivat järjestää omat olosuhteensa ja hallintonsa mieleisekseen. Samalla asemiehet ja muut samanmieliset ovat omissa oloissaan eivätkä aiheuta ristiriitoja suuremmassa väestössä.

Tämä toiminta rauhoitti välittömästi tilannetta Syyriassa. Autopommi-iskuja kapinalliset pystyvät vielä tekemään esim. Damaskoksen alueella.

Ulkopuolisilla al Assadin kaatajilla lisääntyy paine aiheuttaa lisää provokaatioita, joten lavastetut kaasuiskut sopii tähän tilanteen eskaloimiseksi uudestaan.

Äänestä
  • Siis jonkinlaisia keskitysleirejä ?

    Äänestä

  • onko-piikkilangat kirjoitti:

    Siis jonkinlaisia keskitysleirejä ?

    Kapinallisten hallitsemia maakuntia.

    Äänestä

  • Tämän tyyppisiä uutisia, kuten näitä epäuskottavia kaasu- väitteitä, Syyriassa tulee jihadisteja läheltä olevista lähteistä mm. Valkokypärilta. Hallituksen linja on ollut humaani, mm. kapinalliset suoraan armahdetaan, jos antautuvat, hallitus hakee voiton jälkeistä sovintoa ja kansallista yhtenäisyyttä. Siksi ei oikein sovi kuvaa, että voitolla olevalla hallituksella olisi motivaatiota joukkoteloituksiin tai oman kansan siviilien myrkkykaasuttamiseen. Sensijaan häviöllä olevilla on selkeä motivaatio levittää näitä uutisia ja provokaatioita.

    Äänestä

Venäläistä demokratiaa toteutetaan Syyrialaisen vankilan krematoriossa.

Äänestä
  • Natomedian toiminta on kuin natotrollin toimintaa saitilla, vanhoja perättömiä propagandajuttuja nostetaan epätoivoisesti toistamiseen esille siinä toivossa, että joku uskoisi nyt paremmin. (IS)

    Uutisen kuvat ovat vuodelta 2015

    Satelliittikuvien perusteella todistelu jää huteran aihetodistelun varaan.

    Jenkit ei ole keksineet väittää, että Syyria keittä vangeista sariinia. Siinähän tuli todistettua kaksi kärpästä yhtä aikaa.

    Uutisonti on jo niin epätoivoista, että kohta Trumpin on tartuttava Syyrian provosoinnissaan Tomahawkiin.

    Äänestä

  • "Venäläistä demokratiaa toteutetaan Syyrialaisen vankilan krematoriossa."

    Tuo krematoriojuttu on median lanseeraama, samoin tämä, Washington Post: Trump kertoi venäläisille huippusalaisia tietoja. Valkoisen talon mukaan tieto on perätön.

    Kannattaa pitää vissi ero siitä, mikä taho on minkäkin lausunnon takana.

    Yhteys Washingtonin ja Moskovan välillä on mutkattomampi, kuin media antaa ymmärtää.

    Äänestä

Trumpin ja Putinin pitäisi aloittaa sota mediaa vastaan!

Äänestä
  • "Trumpin ja Putinin pitäisi aloittaa sota mediaa vastaan!"

    Ei, vaan median pitäisi pysyä tiedon välittäjänä, eikä politikoida.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Al-ja-Seera kirjoitti:

Uusi kapinallisalue antautui armeijalle Syyriassa

Damaskoksen koillisosassa Qabounin esikaupunkia hallinneet kapinalliset ovat hyväksyneet armeijan tarjouksen vihollisuuksien lopettamisesta. Qabounissa olleet kapinalliset ja heidän perheenjäsenensä siirretään Pohjois-Syyriaan, jossa sijaitsee laaja kapinallisten hallussa oleva alue.

Kyseessä on samanlainen sopimus kuin alkuviikosta Barzehin esikaupungissa solmittu. Sen myötä Pohjois-Syyriaan siirrettiin virallisen uutistoimisto Sanan mukaan 1 246 ihmistä, joista 718 oli kapinallistaistelijoita.

Kyseiset Damaskoksen esikaupungit ovat olleet kapinallisten hallussa vuodesta 2014 lähtien. Viime kuukausiin saakka alueella vallitsi tulitauko, mutta tämän vuoden aikana armeija on saartanut ne tiukasti ja pommittanut jatkuvasti tykistöllä ja lentokoneista.

YK on tuominnut kaupunkialueiden saarrot, sillä taistelujen keskellä elävät siviilit ovat olleet erittäin vaikeassa asemassa. Asukkaiden siirtäminen voikin olla kansainvälisen lain vastainen väestön pakkosiirto. Armeija ei ole hyväksynyt muuta kuin sotilaallista ratkaisua, kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelema paikallisneuvoston jäsen.

Syyrian hallitus sanoo, että toimenpiteellä vahvistetaan rauhantilaa ja se perustuu toukokuun alussa sovittuun "taisteluiden de-eskalaatiosopimukseen", jonka mukaan maassa on neljä kapinallisten suoja-aluetta.

Qabouniin jää vielä pieni kolkka, jonka puolustajat eivät suostu lähtemään. Tätä aluetta pitävät hallussaan ääri-islamilaiset järjestöt Ahrar al-Sham, Jaysh al-Islam ja Rahman Corps, kertoo uutisankkuri Alm-Siira. Kyseiselle noin neliökilometrin laajuiselle alueelle on ahtautunut noin 1 500 taistelijaa ja heidän perheenjäsentään.

Damaskoksen itäosaan jää Qabounia laajempi kapinallisalue, Itä-Ghouta, joka on yksi kapinallisten suoja-alueista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu