Paras olisi, jos Suomella olisi uskottava puolustus, mitä se tällä hetkellä ole. Maanpuolustustahto on myöskin heikoissa kantimissa ja suurin osa väestöstä on kurjaa, heikkoa ja masentunutta, ei heillä ole haluja eikä voimia puolustaa tätä maata. Parasta myös olisi, jos Suomessa olisi jotakin puolustettavaa, mitä ei myöskään tällä hetkellä ole. Kansa on jakautunut ja hajautunut ja eliitti kyykyttää köyhiä.
Nato taas lietsoisi aggressioita Venäjää vastaan ja tekisi meistä turhaan Venäjän vihollisen. Sotamoraalin kannalta kohottavaa taas on se, että vastapuolella on hirveä ideologia ja huonot olot, missä suhteissa Suomen ja Venäjän välillä ei ole suurtakaan ero nyt toisi kuin Talvisodan aikana. Silloin Suomi piti huolen omistaan ja olimme jonkinlainen sivistysvaltio ja NL oli diktatuuri, jossa tukahdutettiin ja tapettiin ihmisiä. Nyt välillämme ei ole suuriakaan eroja ja motivaatiota sodalla on vaikea saada, muuten kuin keinotekoisesti viholliskuvia lietsomalla ja möröllä pelottelemalla. Sikäli on 'maanpetos' nykyisen valtion virallisen vihadoktriinin aikana näyttää Venäjästä positiivisia puolia tai venäläiset ihmisinä, koska se pilaa hyvän vastapuolen demonisoinnin. Ihan kiusallanikin teen juuri sitä. Koska mielestäni positiiviset tunteet ja rakkaus ovat parempi asia kuin viha ja keinotekoisesti synnytetty negatiivisuus. Venäläiset ovat veljeskansaamme, miksi kummankaan osapuolen tulisi kuolla turhaan turhissa sodissa Usan tai muiden halujen tai vihan tähden?
Tuosta samanlaisuudesta: Venäjää voi ehkä luonnehtia diktatuuriksi, mutta niin on Suomikin vanhojen konsensuspuolueiden ja mediavallan hallitsema totalitarismi. Sananvapaus on Venäjällä kielletty homoilta ja vastaavilta; Suomessa taas maahanmuuttokriittisiltä, joita myöskin vainotaan mielivaltaisesti. Venäjällä tapetaan toisinajattelijoita: Suomessa tapetaan koko kansa: köyhät, työttömät ja vanhukset. Venäjällä on tiukempi suhtautuminen terrorismiin ja mamutukseen; Suomessa taas löperömpi. Venäjällä on korruptiota, Suomessa hyvä veli -järjestelmä. Noh luonnonsuojeluasiat ovat siellä huonommalla tolalla. Mutta suuriakaan eroja ei löydy: eli mistä tappelisimme?
Nato taas lietsoisi aggressioita Venäjää vastaan ja tekisi meistä turhaan Venäjän vihollisen. Sotamoraalin kannalta kohottavaa taas on se, että vastapuolella on hirveä ideologia ja huonot olot, missä suhteissa Suomen ja Venäjän välillä ei ole suurtakaan ero nyt toisi kuin Talvisodan aikana. Silloin Suomi piti huolen omistaan ja olimme jonkinlainen sivistysvaltio ja NL oli diktatuuri, jossa tukahdutettiin ja tapettiin ihmisiä. Nyt välillämme ei ole suuriakaan eroja ja motivaatiota sodalla on vaikea saada, muuten kuin keinotekoisesti viholliskuvia lietsomalla ja möröllä pelottelemalla. Sikäli on 'maanpetos' nykyisen valtion virallisen vihadoktriinin aikana näyttää Venäjästä positiivisia puolia tai venäläiset ihmisinä, koska se pilaa hyvän vastapuolen demonisoinnin. Ihan kiusallanikin teen juuri sitä. Koska mielestäni positiiviset tunteet ja rakkaus ovat parempi asia kuin viha ja keinotekoisesti synnytetty negatiivisuus. Venäläiset ovat veljeskansaamme, miksi kummankaan osapuolen tulisi kuolla turhaan turhissa sodissa Usan tai muiden halujen tai vihan tähden?
Tuosta samanlaisuudesta: Venäjää voi ehkä luonnehtia diktatuuriksi, mutta niin on Suomikin vanhojen konsensuspuolueiden ja mediavallan hallitsema totalitarismi. Sananvapaus on Venäjällä kielletty homoilta ja vastaavilta; Suomessa taas maahanmuuttokriittisiltä, joita myöskin vainotaan mielivaltaisesti. Venäjällä tapetaan toisinajattelijoita: Suomessa tapetaan koko kansa: köyhät, työttömät ja vanhukset. Venäjällä on tiukempi suhtautuminen terrorismiin ja mamutukseen; Suomessa taas löperömpi. Venäjällä on korruptiota, Suomessa hyvä veli -järjestelmä. Noh luonnonsuojeluasiat ovat siellä huonommalla tolalla. Mutta suuriakaan eroja ei löydy: eli mistä tappelisimme?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jutussasi on paljon asiallista asiaa, en viitsi eritellä mutta hyvä aloitus.
Nykymenon yksi esimerkki olkoon kokoomuksen Lepola, joka ei millään näe positiivisena ilmiönä Venäjän ja jenkkien liennytystä, koska sellainen diili kuulemma poikisi Naton vetäytymisen Baltiasta??
Mielestäni juuri Naton laajeneminen on jännitystä ollut nostamassa, jonka purkamisesta mm. Lepola on huolissaan.
Osuva nykytilanteen kuvaus sinänsä, hyvä että nato trolliksikin nimetty Lepola tuo asian suoraan julkiseksi.
Liennytystä ei siis HALUTA, halutaan nähtävästi sotaa ja toisaalta Suomelle on entistä parempi syy pysyä erossa näistä 'pahojen ihmisten liitosta', Trumpia lainatakseni?
Aloitus on täyttä soopaa !
Äläpä kirjoita soopaa.
Liennytystä tuskin kukaan Suomessa vastustaa, jos siihen ei liitty Suomen asemaan vaikuttavia ehtoja.
Jos tai todennäköisesti kun Venäjän ehtona liennytykselle on esim, että Suomi jatkossa kuuluisi Venäjän etupiiriin ja samalla estettäisiin Suomen mahdollinen Natojäsenyys, niin jo historiallisista syistä tämä kauhistuttaa Suomea. Se toisi väistämättä mieleen Stalinin ja Hitlerin sopimuksen, joka johti lopulta Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen, talvisotaan, ja toiseen maailmansotaan. Tuollainen 'liennytys' olisi vaarallista.
Venäjän pyrkimyshän ilman muuta on palata tuohon etupiiriajatteluun ja Trumpin ailahteleva ja kokemattomuuteen perustuva, ja ties mihin muuhunkin, Venäjäpolitiikka ei oikein herätä luottamusta Suomessakaan, kuten ei muuallakaan Euroopassa.
Kumma juttu kun Venäjän 'etupiiri' ja 'vaikutusvalta' päivä päivältä supistuu 😀
Venäläisten kannattaisi varmaan katsoa peiliin ja tehdä rehellisesti tiliä historiastaan ja tekemisistään Saksan tapaan.
No eihän venäläisistä tähän ole. Ovat niin kehittymättömiä, epärehellisiä ja primitiivisiä. Venäjä on takuuvarma häviäjä nykymaailmassa. Hyvä juttu tässä on se, että kenellekään ei tule Venäjää ikävä 😀
Selvä!
Itsenäinen ja uskottava puolustus Venäjää vastaan tarkoittaa seuraavaa:
- On rakennettava oma ydinasepelote ja valmistettava toimivia lämpöydinkärkiä jotka kyetään asentamaan ballististen ohjusten kärkiin.
- On rakennettava ballistiaia ohjuksia ydinkärkien kuljettamiseen.
-On rakennettava ydinsukellusveneitä ko. ohjusten ja lämpöydinkärkien kuljettamiseksi.
- On rakennettava tiedustelusatelliitteja varoittamaan venäjän ydinaseiskuista.
- On rakennettava ohjuspuolustuskilpi torjumaan Venäjän mahdollinen hyökkäys.
Paljonko aloittajalla on fyrkkaa?!?!
TÄMÄ KAIKKI ja paljon muuta tulee NATO-jäsenyyden myötä.
Tällaiset 'itsenäinen puolustus' hölisijät eivät edes ymmärrä mistä puhuvat ja mitä uskottava itsenäinen puolustus oikeasti tarkoittaa.
NATOn kanssa ei tule kuin tuulenhuuhtoma perä. Kun eniten apua kaivataan, otetaan pöytälaatikosta vuonna nakki ja sämpylä väännetty herrasmies sopimus esiin ja kas Etelä-Suomi on osa venäjää. Trump sanoi jo aiemmin ettei NATO välttämättä takaa Balttian maiden turvallisuutta.
NATOssa Suomi ei saisi ohjuksia maaperälleen. Tilanne olisi sama kuin Kuuban ohjuskriisi!
Lisäksi NATOn ja Venäjän välit on kylmenneen niin että meillä tuskin on enää edes nato-ovi auki. Se oli auki 90-luvun, kun NL hajosi. Nyt Venäjä on vahvistunut ja tilanne muuttunut.
Höpön löpön!
Venäjä on rikollisvaltio joka miehittää osia Ukrainasta vasten kansainvälisiä sopimuksia sekä on vastuussa malesialaisen matkustajakoneen alasampumisesta Itä-Ukrainassa.
Tämä on FAKTA ja mitään ymmärrystä Venäjä ei saa kunnes mm. nämä asiat ovat kunnossa.
"Venäläiset ovat veljeskansaamme"
Venäjä ei ole Suomen veljeskansa. Maiden välillä on pysyvät kulttuuriset ja moraaliset erot. Meillä on kyky ja halu kehittää itse maatamme, siihen emme tarvitse vieraita apuja emmekä pomoja. Vähiten idästä.
Pyritään pysymään väleissä alituisesta Venäjän prässäämisestä ja sovinistisesta isottelusta huolimatta. Mutta pahimman varalle meidän on syytä liittyä läntiseen puolustusliitto Natoon.
Venäjä on AINOA historiallinen viholliskansamme.
Muita vihollisia Suomella ei ole koskaan ollut eikä ole!
Venäjään ei pidä luottaa lainkaan.
Erään uskonnollispoliittisen ryhmän edustajat ottavat vielä vallan meilläkin jos se annetaan tapahtua. Näin on käymässä jo useissa Euroopan maissa.
Joo, Venäjällä on käymässä niin. Moskeijaa pukkaa Moskovaankin.
VELJESKANSOJAMME ovat mm. virolaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset, islantilaiset, latvialaiset, liettualaiset, puolalaiset, saksalaiset, hollantilaiset, englantilaiset, skotit, walesilaiset, irlantilaiset, belgialaiset, luxenburgilaiset, tsekit, slovakit, unkarilaiset, itävaltalaiset, sveitsiläiset... amerikkalaiset, kanadalaiset, etelä-amerikkalaiset, australialaiset, kiwit...
Venäläiset EIVÄT sen sijaan ole veljeskansaamme emmekä ikinä heitä semmoiseksi hyväksy!
Älä puhu monikossa, sinun valtuutesi ei siihen riitä.
Tuossa edellä nähdään Nato kiimakon oivallukset aitoina, eli trollin osa on toistaa asiattomuuksia ja ainakin puhua asian vierestä.
Aloitus sisältää asiaa, jota ei koskaan näe Nato trollin tuotoksina, valehtelu on avainsana.
Naurettavaa väittää Suomen olevan totalitaristinen valtio. Sellaisen väitteen voi esittää vain syrjäytynyt ja omiin harhoihinsa sotkeutunut ihminen. Vähänkin matkustellut tajuaa, ettei asia ole sillä lailla. Joutavaa Suomen syöjän horinaa koko aloitus.
Varsinkaan sinun ei kannattaisi kovin suurella äänellä väittää muita valehtelijoiksi. Ei todellakaan...
Suomessa syrjitään todellakin kantasuomalaisia esimerkiksi sananvapauden tiimoilla. Koskaan en ole kuullut että joku muu olisi saanut syytteen kiihottamisesta kansanryhmää, eli esimerkiksi suomalaisia vastaan. Mutta suomalaisten ei tarvitse paljoa väärin sanoja sanoa, kun jo syytä napsahtaa. Erään uskonnollispoliittisen ryhmän henkilöt saavat puhua vihapuhetta meitä kohtaan, ei mitään, ei koskaan mitään.
Aloitus on asiaa. Toinen puoli kansaa on jo niin typerretetty tämän eu:n alla että se ei valoa juuri nää missään. Kun aina potkitaan päähän, vähemmästäkin lähtee elämisen halut ja positiivisuus. Tilalle tulee kyynisyys. Ei haluta puolustaa sellaista jolle ei valaa ole vannottu. Se on vannottu itsenäisen (siihen ei kuulu Venäjä millään lailla) Suomen puolesta. Minä en ole vannonut valaa jonkun typerän eu:n, tai peräti tulevan liittovaltion puolesta. Länsimaisten arvojen puolesta kyllä, mutta nekin ollaan tuhoamassa tietoisesti eliitin toimesta kun ottavat miljoonittain tänne Eurooppaan muiden kulttuurien edustajia jotka eivät edes halua omaksua länsimaisia arvoja. Tällaisten asioiden takia ei ole halua uhrata henkeään.
Populisti!
Hyvin uppoaa reikäläisiin moiset virret 😀
Jos on laiska ja osaamaton niin huonosti menee missä tahansa 😊
Turha siitä on esimerkiksi EU:ta syyttää kun vika löytyy peiliin vilkaisemalla.
Esimerkiksi tuohon että maamme on viety eu:hun, siihen ei laiskuus vaikuta millään lailla. Ehkä äänestyskäyttäytymisenä se vaikutti. Jos kansa on laiskaa nousemaan barrikadeille eliitin vääryyttä vastaan, siihenkin laiskuus tosin vaikuttaa.
Nyt toinen puoli kansaa on jo niin alistettu ja alistunut, että juuri mikään ei saane sitä nousemaan vastustamaan maamme tuhoa. Tämä näkyy kansallismielisten vähäisenä määränä miekkareissa. Hyväosaiset ja keskiluokka ei lähde mihinkään ellei heidän etujaan rankasti heikennetä.
Toisaalta pelätään työpaikan tai aseman puolesta jos lähdetään avoimesti kansallismielisten, kuten Suomi Ensin-väen mielenosoituksiin mukaan. Sitä ihmettelen että miksi ei äänestyskopissa uskalleta tai tohdita antaa oikeille isänmaallisille ihmisille ääntä, vaan aina annetaan se Suomen pettäjille tai kalvajille. Ei luulisi olevan vaikea asia tuo.
Suomellahan olisi varaa laittaa erittäin vahva puolustus jos nämä meidän herrat eivät olisi niin yhteiskuntavastuutonta porukkaa kun lahjoittavat rahallisesti Norjan öljyyn verrattavan artikkelin eli pohjaveden ulkomaisille ryöstäjälle (Nestle esimerkiksi). Ei tarvitsisi natoja haikailla.
Sinänsä ydinkärkien valmistus ei ole edes erityisen vaikeaa. Työlästä on asekelpoisen Uraanin tai Plutoniumin rikastaminen ja taistelukärjen integroiminen ohjukseen.
On sanottu että tulevaisuudessa veden arvo on jopa merkittävämpi kuin öljyn. Tämä on helppo uskoa. Minkähän takia Liikanen kielsi puhumasta näistä pohjaveden myyntiasioista? Olisiko niin että kähminnät vaatii työrauhan että kähminnät saadaan vietyä päätökseen ja saavat vetemme lahjoitettua pois?
...ja NATOon sekä Suomi että Ruotsi mennä heilahtavat kun EU syventää yhteistyötään NATOn kanssa.
Tässäkään ei ole mitään epäselvää!
Natottajat luulevat olevansa koko kansan ääni. Luulenpa että suurin osa suomalaisista haluaisi sotilasliittoon Venäjän kanssa.
Luulepa vaan. Minä TIEDÄN, ettei suomalaisista kukaan halua minkäänlaiseen sotilasyhteistyöhön Venäjän kanssa. Ei sitten kertakaikkiaan minkäälaiseen nekään, jotka syystä tai toisesta eivät halua Natoyhteistyötäkäön.
Jaa, no ehkä pari kolme kuuluisan kiilusilmädosentin opetuslapsi dosenttinsa oppien mukaisesti.
Kokemukset YYA:stakin olivat niin karmeat, puhumattakaan niistä kokemuksista, joihin Balttian maat ja muut itäisen Euroopan valtiot. Nythän nämä kaikki ovat Naton jäsenmaita. Ai, niin ne pari poikkeusta eli Ukraina ja Valko-Venäjä.
Nykyiset maanpuolustajat eivät tee enää heimosotia Venäjälle.