Hei, auttakaa. Maksoin epähuomiossa oikeaa tilinumeroa käyttäen henkilölle, jonka nimen muistin väärin. Etunimi meni oikein mutta sukunimen loppuosa män väärin.Pitääkö huolestua ja lähteä pankkiin oikasemaan asia heti aamulla.
Maksoin oikealle tilille väärälle nimelle!?!?
Hajamielinenkin
6655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei pankkiin tarvitse lähteä. Riittää, että soitat sinne.
Jos tilinumero on täysin oikein niin ei sillä nimellä ole mitään väliä. Saa lukea vaikka Aku Ankka ja maksu menee silti perille. Eikä tietenkään tarvitse soitella mihinkään. Kunhan trollaa tuo toinen vastaaja.
Kiitos, näin ajattelin, että tilinumero on tärkein. Täytyy kuitenkin olla tarkempi nimien kanssa. Sellaiset nimet kuin Kiviranta, Kivimäki, Kivisaari menevät helposti sekaisin. Kun ne menee myös ihmisten puheissa sekaisin. Siis luontoon liittyvät sukunimet.
Täytyy tarkistaa asianomaiselta. Mikä on noloa sekin.
joo, tarkista, että maksu on menny perille, niin asia on ok.
Kuten jo mainittiin, niin raha liikkuu tilinumeron mukaan ja tuo nimitieto on lähinnä siksi, että tunnistat tilisi tapahtumalistalta, kenelle rahaa on mennyt. Tämä tilien nimitieto on sekavaa pankkikortilla maksettaessa, kun maksun suorittaa johonkin pieneen kioskiin ja tiliotteella maksun saaja onkin joku ihmeellinen toiminimi. Jos maksat usein ko henkilölle, niin tee hänelle maksupohja tilisi yhteyteen, niin elämä on helpompaa;)
Aivan, yhtä painajaista...Järvilehto, Järvisalo, Järvirinne, Järvipolku, Järvitalo, Järvinen, Järvi, Haapajärvi, Pirttijärvi etc menee sekaisin. Onneksi on tilinumero!