Miten perustelisit väitteen, että ateistit ovat tyhmiä?
Itse perustelisin sen siten, että heidän ajattelunsa on yksiulotteisempaa kuin ei-ateisteilla. Se viittaa siihen, että työmuistin kapasiteetti ei heillä riitä eikä kokonaisuuksia hahmoteta. Ajattelu on monilta osin jäänyt 1800-luvulle.
Ateistit eivät tiedosta postmodernia eivätkä edes modernia ajattelukulttuuria ympärillään vaan suhtautuvat siihen ns. autistisella välinpitämättömyydellä. Ateistit eivät ymmärrä Bergsonin, Hegelin, Durkheimin ja Einsteinin erinomaisen tietäjänomaista, suhteellisuuteen ja matematiikkaan nojautuvaa ajattelua ja erityisesti sen tietoteoreettisia virtauksia.
Ateisti ei ymmärrä modernia ajattelua eikä modernia ihmistä. Ateisti ei siis ymmärrä ihmistä laisinkaan, normaalia ihmistä. Modernissa maailmassa nimittäin moderni ihminen on normaali ja muut ihmistyypit epänormaaleita, mukaanlukien taantumukselliset ateistit joiden kehitys on kääntynyt kohti menneisyyttä.
Näin perustelisin ateistin tyhmyyttä jos ateisti olisi tyhmä. En kuitenkaan pidä ateisteja tyhminä vaan heistä monet ovat hyvin fiksuja muutenkin kivoja tyyppejä.
Itse perustelisin sen siten, että heidän ajattelunsa on yksiulotteisempaa kuin ei-ateisteilla. Se viittaa siihen, että työmuistin kapasiteetti ei heillä riitä eikä kokonaisuuksia hahmoteta. Ajattelu on monilta osin jäänyt 1800-luvulle.
Ateistit eivät tiedosta postmodernia eivätkä edes modernia ajattelukulttuuria ympärillään vaan suhtautuvat siihen ns. autistisella välinpitämättömyydellä. Ateistit eivät ymmärrä Bergsonin, Hegelin, Durkheimin ja Einsteinin erinomaisen tietäjänomaista, suhteellisuuteen ja matematiikkaan nojautuvaa ajattelua ja erityisesti sen tietoteoreettisia virtauksia.
Ateisti ei ymmärrä modernia ajattelua eikä modernia ihmistä. Ateisti ei siis ymmärrä ihmistä laisinkaan, normaalia ihmistä. Modernissa maailmassa nimittäin moderni ihminen on normaali ja muut ihmistyypit epänormaaleita, mukaanlukien taantumukselliset ateistit joiden kehitys on kääntynyt kohti menneisyyttä.
Näin perustelisin ateistin tyhmyyttä jos ateisti olisi tyhmä. En kuitenkaan pidä ateisteja tyhminä vaan heistä monet ovat hyvin fiksuja muutenkin kivoja tyyppejä.
Vastaukset 45
Vanhimmat
"Miten perustelisit väitteen, että ateistit ovat tyhmiä?"
Perustelen sen niin, että kristittyyn tapaan yrität huijata. Juuri huijaamiseenhan kristitinusko perustuu. Siksi teikäläisille jää ainoaksi mahdollisuudeksi antaa väärä todistus lähimmäisestä. Se on hyvin tyhmää ja raukkamaista käytöstä.
Aloittajan kyökkifilosofian ja tyhjän liirumlaarumin sijaan perustelisin ateistien tyhmyyden kokonaan eri tavalla:
Ateisti on tyhmä, koska ihmiset ovat tyhmiä.
Ateisteja löytyy varmasti Gaussin käyrän kaikista osista, jos väestö gaussitetaan älykkyyden mukaan. Useat suuret ajattelijat ovat olleet ja ovat ateisteja aloittajan mainitsemasta Einsteinista lähtien. Jo tämä saattaa aloittajan väitteet outoon valoon.
Älykkyys on suhteellista. Pitää tietää mihin älykyyttää verrataan. ÄO vertaa sitä väestön keskiarvoon. Useiden tutkimusten mukaan sekulaarit ihmiset ovat keskimäärin vähän uskonnollisia ihmisiä älykkämpiä. Sillä perusteella voidaan sanoa, että ateisti on uskovaan verrattuna keskimääräisesti älykkäämpi ja todennäköisesti myös koko väestöön nähden.
Jos löytyy ulkoavaruuden rotu, jonka keskimääräinen ÄO on meidän testeillämme 250 tai yli, niin voimme todeta, että ateistit ovat pääsääntöisesti niihin verraten tyhmiä.
Sitä "kontaktia" odotellessa.
”Useat suuret ajattelijat ovat olleet ja ovat ateisteja aloittajan mainitsemasta Einsteinista lähtien.”
Vastoin sinun uskoasi Einstein ei ollut ateisti. Hän nimenomaan kielsi olevansa ateisti. Hän oli panteisti.
https://en.wikipedia.org/wiki/Religious_and_philosophical_views_of_Albert_Einstein
”Jos löytyy ulkoavaruuden rotu, jonka keskimääräinen ÄO on meidän testeillämme 250 tai yli, niin voimme todeta, että ateistit ovat pääsääntöisesti niihin verraten tyhmiä.”
Keskimääräinen älykkyys on juutalaisilla ja anglikaanikirkkolaisilla suurempi kuin ateisteilla, joten maan ulkopuolelle ei tarvitse mennä etsimään ateisteja älykkäämpiä.
https://www.theguardian.com/commentisfree/andrewbrown/2008/dec/19/religion-iq-atheism
"Vastoin sinun uskoasi Einstein ei ollut ateisti. Hän nimenomaan kielsi olevansa ateisti. Hän oli panteisti. "
Ymmärrätkös Bebe sen verta enklantia, että osaisit kääntää mitä seuraava lause linkkaamastasi wiki-artikkelista tarkoittaa?
"He (Einstein) did not believe in a personal God who concerns himself with fates and actions of human beings, a view which he described as naïve."
Tuo lause tekee ateistin nykyisen yleismääritelmän mukaan Einsteinista ateistin, nimitti hän itseään sellaiseksi tai ei; siinä ohessa hän voi ihan hyvin olla agnostikko, panteisti, uskonnoton etc, koska kyseiset maailmankatsomukset eivät ole ateismin kanssa ristiriidassa..
Oli Einstein sitäpaitsi ateisti eli ei, niin mitä erotusta sinulle on sillä millä termeillä hän omaa maaimankatsomustaan kuvaili, kun hän ei kuitenkaan sinun jumalaasi, tai mihinkään variaatioon judaistisesta jumal-hahmosta tuon perusteella ainakaan uskonut...?
"Keskimääräinen älykkyys on juutalaisilla ja anglikaanikirkkolaisilla suurempi kuin ateisteilla, joten maan ulkopuolelle ei tarvitse mennä etsimään ateisteja älykkäämpiä."
Monelleko juutalaisella tai anglikaanilla on testeillä mitattu 250 ÄO..?
Mikäli et osaa nimetä yhtäkään, kommentoit (taas kerran) kokonaan lainaamasi lauseen vierestä..
Oletko sinä itse juutalainen, tai anglikaani..?
Mikäli et, ei kyseisten ihmisryhmien keskimääräinen älykkyys auta validoimaan esittämiäsi väitteitä millään tavalla (eikä se auttaisi vaikka jompaankumpaan ihmisryhmään kuuluisitkin, mutta mikäli et kuulu, ei kyseiseen seikkaan vetoamisella ole senkään vertaa merkitystä tai painoarvoa)..
Ymmärrätkö mikä ero on uskontokuntaan kuuluvan ihmisen ja uskovaisen ihmisen välillä..?
Mikäli ymmärrät, sinun tulisi myös tajuta, että hyvin suuri osa nykyisistä länsimaalaisista ihmisistä, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan, ovat henkilökohtaiselta vakaumukseltaan sekulaareja tapauskovia, tai käytännössä uskonnottomia, jotka eivät allekirjoita edustamansa uskontokunnan virallista dogmaa ja jos ja kun he muodostavat keskimäärin älykkäämmän populan uskontokuntaan kuuluvien sisäpiirin keskuudessa, niin sinun väitteelläsi ei ole käytännössä pohjaa....
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4930689/einstein-kielsi-olevansa-ateisti
Minä en oikein jaksa tuota ateistien jatkuvaa logiikan puutetta ja valehtelemista. Einstein tunsi ihan saman Jumalaa kuin me muutkin. Einsteinilla oli kosketus Jumalaan. Einstein ei ollut ateisti, vaan kielsi olevansa ateisti.
Ateistit täällä jaksavat jankuttaa valheitaan, jotka on helposti todennettavissa valheiksi, ja silti he eivät välitä siitä että he suoltavat valheitaan. Eikö teitä lainkaan hävetä?
Ja joka asiaan pitää olla vastaan väittämässä. Ateisti on aina sotatilassa teistejä vastaan. Ihan sama vaikka puhuisi säästä, aina väitetään vastaan. Mistä vaan voi nälviä ja naljailla niin siihen ateisti iskee, ja jos ei ole niin keksii omasta päästään jotain.
En missään väittänyt että ateisteja korkeammat äo:t keskimäärin saaneet juutalaiset ja anglikaanit olisivat äo:ltaan 250. Eivät ateistitkaan ole sitä suhteessa muihin verrattuihin ryhmiin. Ja ryhmien keskiarvoista ei voida johtaa ainuttakaan yksittäistapausta tutkimusryhmän ulkopuolelta, toisin kuin ateistit uskovat.
"Minä en oikein jaksa tuota ateistien jatkuvaa logiikan puutetta ja valehtelemista. Einstein tunsi ihan saman Jumalaa kuin me muutkin. Einsteinilla oli kosketus Jumalaan. Einstein ei ollut ateisti, vaan kielsi olevansa ateisti."
Voin vakuuttaa että kärsivällisyyden loppu ja kettuuntuminen toisen osapuolen jatkuvaan tekopyhään ja epäloogiseen valehteluun ovat näissä yrityksissä keskustella kanssasi kokonaan minun puolellani, Bebe hyvä.... Taas kerran sinä syytät valehtelusta ja heti sen perään alat esittää tyhjiä väittämiä Einsteinin suhteesta jumalaan, vaikka jos toimisit loogisesti ja rehellisesti (ja jokainen yli viisi viestiäsi tällä palstalla lukenut voi lähes varmasti todeta, että tähän astinen toimintasi palstalla on ollut kaikkea muuta kuin loogisesti kestävää ja rehellistä) myöntäisit ettet oikeasti voi tietää varmuudella mikä hänen kantansa asiaan oli.. Minä totesin että Einsteinin omien sanojen mukaan häntä voisi pitää ateistina, joskin negatiivisena sellaisena, koska hän oli samanaikaisesti agnostikko ja hän halusi omakohtaisesti määritellä ideologiansa mieluummin jälkimmäisen yksityiskohdan pohjalta. Minä en kuitenkaan tehnyt mitään tarkempia väittämiä siitä, mihin ja miten Einstein uskoi; miehen omat kirjoitukset ja muut todennetut lainaukset asiasta puhukoot puolestaan, nyt kun hän ei enää voi omakohtaisesti asiaan kommentoida. Tarkempaa tietämystä toisen uskomuksista vastoin näiden omakohtaista todistusta teeskentelevä syyllistyy avoimeen valehteluun, mistä SINÄ jälleen monnenkohan kerran palstalla olosi aikana tarjosit oppikirjaesimerkin, esittäessäsi poskettomia väitteitä, joissa teeskentelet tietäväsi Einsteinin "tuntevan saman jumalan kuin me muutkin" ja omanneen "kosketuksen jumalaan", perustelujen näille väitteille loistaen tyylillesi uskollisesti täydellisellä poissaolollaan....
"Ateistit täällä jaksavat jankuttaa valheitaan, jotka on helposti todennettavissa valheiksi, ja silti he eivät välitä siitä että he suoltavat valheitaan."
Jos syytät syytät keskustelun toista osapuolta valehtelusta, olet velvollinen osoittamaan missä ja miten tämä valehteluun syyllistyy, jollet halua itse sortua syytökselläsi juuri sen laatuiseen epärehelliseen panetteluun, mistä koetat toista osapuolta sillä aktiivisesti leimata..
Eikö teitä lainkaan hävetä?
Näitä viestejäsi lukiessani, myönnän että sinun puolestasi välillä kyllä paljonkin....
"Ja joka asiaan pitää olla vastaan väittämässä. Ateisti on aina sotatilassa teistejä vastaan."
Se etten kritisoimatta niele sinun jatkuvaa yleistävää ja valheellista panetteluasi, perusteettomien väittämien multipostailuasi, tai yleistä asiattomuuttasi muita keskustelijoita kohtaan, jota olet toistuvasti tällä palstalla demonstroinut, ei tarkoita että minulla olisi mitään yleistä antipatiaa ketään sellaista teistiä kohtaan, joka ei syyllisty vastaavaan moukkamaiseen käytökseen..
"Ihan sama vaikka puhuisi säästä, aina väitetään vastaan. Mistä vaan voi nälviä ja naljailla niin siihen ateisti iskee, ja jos ei ole niin keksii omasta päästään jotain."
Tässä vaiheessa tuollainen marttyyriksi tekeytyminen ja oman mielivaltaisen tyhjien väitteiden suoltamisesi projektoiminen vastapuoleen on täysin turha yritys peitellä omaa todellista karvaasi.. Jokainen toimintaasi tällä palstalla vähänkään pidempään seurannut tietää kyllä jo tässä vaiheessa, miten lyhyet sinun jälkesi ovat....
Jos oikeasti mielisit osoittaa tähän astisten viestiesi maalaaman kuvan sinusta umpikierona valehtelijana ja tekopyhänä hurskastelijana virheelliseksi, tulisi sinun kasvattaa sen verran selkärankaa, että oikeasti seisoisit väitteidesi takana ja osoittaisit ne perustellen totuudenmukaisiksi jättäen niihin rehellisyyden nimissä erehdyksen varan, sen sijaan että julistat niitä suu vaahdossa absoluuttisina totuuksina, koska erehtyväisten ihmisten keskuudessa vain valehtelija väittää sellaisia omaavansa....
"Ja ryhmien keskiarvoista ei voida johtaa ainuttakaan yksittäistapausta tutkimusryhmän ulkopuolelta, toisin kuin ateistit uskovat."
Kuka tässä ketjussa, tai sen puoleen missään on väittänyt tuollaista uskovansa..? Minä en ainakaan allekirjoita tuota esittämääsi uskomusta (ergo, ateistit eivät kollektiivisesti ihmisryhmänä siihen usko), joten Herkeä Bebe jo oikeasti tuo yleistävä valehtelusi, panettelusi ja paskanjauhantasi....
Eri ryhmien väliset erot keskimääräisessä ÄOssa ovat yhdentekeviä tällaisissa keskusteluissa, koska itse kunkin edustama maailmankatsomus ja vakaumus eivät kuitenkaan tee heistä yksilönä ÄOltaan saman tasoista, kuin tässä suhteessa edustamansa ihmisryhmä ja ÄO on älykkyyden mittarina yleisesti ottaenkin suhteellinen, koska älykkyydelle ei ole olemassa yksiselitteistä eksaktia määritelmää, eikä sitä voida siis millään yksittäisellä testillä aukottomasti myöskään mitata.
Agnoskepo, ei ihmiset ole tyhmiä.
Kuten agno aivan oikein esitti, se riippuu ihan siitä, mihin vertaa. Ihminen on varmasti Telluksen ylivoimisesti älykkäin laji, mutta ei tarvitse välttämättä olla hyvä ollakseen paras.
Eivät olekaan mutta uskovaiset eivät käytä älykkyyttään vaan tyytyvät tyrkytettyihin valmiisiin ratkaisuihin oman ajattelun sijaan. Kun heiltä vielä tuhotaan saarnoilla ja raamatun selityksillä kyky luetun ymmärtämiseen niin ei ole ihme että lopputuloksena aloituksen kaltaisia aivopieruja jossa tyyppi jonka ajattelu on jumiutunut muutaman tuhannen vuoden takaisiin asioihin yrittää naama vakavana arvioida millä tasolla häntä sivistyneempien ihmisten ajattelu hänen mielestään muka on.
"Ihminen on varmasti Telluksen ylivoimisesti älykkäin laji, mutta ei tarvitse välttämättä olla hyvä ollakseen paras."
En allekirjoita tuota, koska kyseistä väittämää ei ole mahdollista millään muotoa aukottomasti todistaa (kykymme kommunikoida muiden lajien kanssa on todella rajallinen ja kaikki älykkyyttä mittaavat testit ovat ihmisen laatimia, jolloin useimmat niistä pohjaavat ihmismäiseen tapaan ajatella, eivätkä olisi suoraan sovellettavissa muille lajeille) ja jotkut seikat puhuvat tuota väittämää vastaan (esim. fyysisen todistusaineiston valossa valaat ja delfiinit saattavat hyvinkin olla ihmistä älykkäämpiä)..
Nimim. näinsevaanmenee, mä ajattelussani oon ollut lähentymässä Bergsonilais-Einsteinilaista linjaa. Ne eli ja vaikutti myöhemmässä ajattelunvaiheessa kuin mihin Kantin ajattelun ateistinen satokausi asettuu. Voin siis sillä perusteella pitää mun omaa ajattelumetodiikkaa edistyksellisenä ja voin siksi luonnollisesti asettua opettamaan ateisteja.
Einstein oli fyysikko, ateisti ja rationalisti. Bergson oli filosofi, joka vieraantui rationalismista. Mikä heitä muka yhdistää? Ei ole olemassa mitään Bergsonilais-Einsteinilaista linjaa.
Kyökkifilosofiaa sinun juttusi ovat.
Ajattetelusi pyrkii ylös uskonnon aiheuttamasta nollapisteestä. Erittäin huonolla menestyksellä.
Tuollaista se on jälki, kun lukaisee pari nettitekstiä, joissa mainitaan muutama filosofi ja kuvitellaan että nyt tiedetäänkin jotain.
Aloitus kai oli vitsi, mutta...
Huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen kohtaan: "Ateistien ajattelu on yksiulotteista" ja "ateistit eivät ymmärrä modernia ajattelua".
Jos aletaan vertailla, uskisten ajattelu se vasta yksiulotteista on, mielessä on vain Jumala, Jumala ja Jumala. Eikä nähdä maailmaa todellisena kun kaikkea katsotaan vain ristin läpi. Pelkästään luonnontieteellinen maailman katsominen paljastaa, miten uskomattoman rikas maailmankaikkeus on ympärillämme. Mutta uskista tieto ja tiede pelottaa...
Ja uskisten ajatteluhan se vasta "modernia" on, kun tarraudutaan ikivanhoihin satuihin ja tarinoihin ja otetaan ne vielä vakavasti. Vai onko aloittajasta ehkä modernia ajattelua se, että pitäisi ottaa todesta kaikki mahdollinen kuviteltu huuhaa ilman minkäänlaista kritiikkiä, kunhan tuntuu kivalta ja jännältä mutulta...
Oikeampi kysymys sinulle voisi olla: "Miten perustelisit väitteen, että ateistit ovat tyhmiä näyttämättä itse täysin tyhmältä?"
Aloituksesi oli yksi toimimaton vastaus tähän kysymykseen. Googlailemalla ei tulla viisaaksi.
UnninpankonAjattelija, Bergson ja Einstein molemmat asettuu kantilaista filosofiaa vastaan. Niiden yhteys liittyy siis empirismiin. Vaikka Bergsonin suhde rationalismiin oli eri kuin Einsteinin, niin heidän suhteensa empirismiin olikin jo yhtenevä. Kumpikin asettuivat sitä vastaan omalla tavallaan. Samalla he näin myös asettuivat teoreettista ateismia vastaan.
Miten Einstein asettui empirismiä vastaan. Hän on itse kirjeenvaihdossaan todennut olevansa ateisti, niin miten hitossa Einstein olisi ollut teoreettista ateismia vastaan? Ja mitä tarkoitat käsitteellä "teoreettinen ateismi". Tyhjä kyökkifilosofia haiskahtaa voimakkaasti ylähengitysteihini.
Vastoin ateistien yleisesti levittämää uskomusta Einstein nimenomaan ei ollut ateisti.
https://en.wikipedia.org/wiki/Religious_and_philosophical_views_of_Albert_Einstein
Jos ei Einstein ollut ateisti, niin en ole sitten minäkään!
Sillä Einstein on kaikkien asioiden yli auktoriteetti.
Jos Einstein ei syönyt banaaneja, niin en syö minäkään.
Olenko teisti, jos jaan Einsteinin käsityksen, jonka mukaan väite Jumalan olemassaolosta on inhimillisen heikkouden tuote ja Raamattu on varsin lapsellinen kertomuskokoelma?
Asiat pitää nähdä yhteyksissään. On uskovaisia, jotka todellakin ovat lapsellisia uskossaan, sokeita ja harhaisia. Voimme tietenkin kritisoida heitä Einsteinin tavoin, mutta itse Todellisuuden suhteen kysymys on irrelevantti. Mikä on perimmäinen todellisuus, se joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Voimme nimittää Jumalaksi mitä tahansa pökkelöä, mutta se ei tee siitä Jumalaa. Jotta ymmärtäisi mistä on puhe, kun on puhe Jumalasta, tulisi hyväksyä edes perustavat asiat.
Naiivia todellakin on luulla, että Jumala olisi jokin rankaiseva vanha ukko, ja on aivan yhdentekevää ovatko tähän uskovat ateisteja vai teistejä, he ovat yksinkertaisesti väärässä ja harhassa. He siis eivät millään tavoin ole Jumalauskoisia, vaikka mitä luulisivat. Jumala on Totuus ja Jumala on perimmäinen todellisuus, ja nämä asiat kiinnostivat esimerkiksi Einsteinia. Kun Einstein itse ilmoittaa suhteensa sekä ateismiin ("I am not an Atheist.") että Jumalaan ("I believe in Spinoza's God, who reveals himself in the harmony of all that exists, not in a God who concerns himself with the fate and the doings of mankind."), on varsin epäkunnioittavaa se, että ateistit vielä nykyäänkin väittävät Einsteinin olleen ateisti.
Vaikka onhan se taas yksi todellinen osoitus siitä, että ateistit uskovat valheisiin.
"Voimme nimittää Jumalaksi mitä tahansa pökkelöä, mutta se ei tee siitä Jumalaa"
Vain pöpipöpin nimittämää pökkelöä voidaan kutsua virallisesti jumalaksi.
"on varsin epäkunnioittavaa se, että ateistit vielä nykyäänkin väittävät Einsteinin olleen ateisti"
Vielä epäkunnioittavampaa on tehdä epätarkkoja väittämiä Einsteinin elämästä. Hänen suhteensa uskontoon muuttui radikaalisti hänen eläessään ja mikä tahansa väite siitä ilman että sitä ajoitetaan suhteessa hänen elämäänsä ja elämätilanteeseensa on tyhjää sanahelinää.
IkkunakinMettäänPäi, Einstein asettui tarkemmin sanottuna vallinnutta empirismin ylivaltaa vastaan . Jo hänen yleinen suhteellisuusteoriansa manifestoi itsestään empirismin saavutusten vajavuutta ja sen heikkoutta suhteessa 3 muuhun lähtökohtaan: intuitioon, deduktioon, suhteellisuusajatteluun, joka kiistää lähtökohtaisesti absoluuttiset totuudet.
Aikalaisille Einsteinin tietoteoreettinen sijoittuminen ei ollut mikään salaisuus.
" suhteellisuusajatteluun, joka kiistää lähtökohtaisesti absoluuttiset totuudet."
Einsteinin suhteellisuusteorioilla ei ollut mitään tekemistä "absoluuttisten totuuksien" kanssa, eikä se näin ollen voi niitä myöskään kiistää. Itse asiassa Eisntein ei olisi halunnut edes kutsua teorioitaan suhteellisuusteorioiksi, vaan invarianssiteorioiksi, mutta suhteellisuusteoria vakiintui käyttöön. "Kaikki on suhteellista" on suhtiksen ajatuksen käsitteen raiskaamista.
Einstein ei valitettavasti voi päättää mikä on hänen teorioittensa tietoteoreettinen vaikutus. Einstein nimeomaan esitti teoriassaan, että mikään koordinaatisto ei ole absoluuttinen.
Avaruus/aika on absoluuttinen neliulotteinen koordinaatisto, jonka rajoissa maailmanviiva pysyy. Taidat olla vähän kujalla sekä suhtiksesta että filosofiasta.
Ja mitä tekemistä ei- absoluuttisilla koordinaatistoilla on väitteesi kanssa, että suhtis kiistää lähtökohtaisesti absoluuttiset totuudet. Täyttä kuraa taas kerran. Etkä sinä raukka parka edes opi, vaikka nytkin googlasit enemmän kuin kolme päivää.
Jos haluat oikeasti tutustua asiaan, niin yritä etsiä jostain Eino Kailan "'Einstein-Minkowskin invarianssiteoria" vuodelta 1958. Siinä todellinen filosofian ammattilainen, joka oli syvälliseti perehtynyt myös suhteellisuusteoriaan. Jäisi hömpötykset vähemmälle, kun lukisit asiaa.
Nimim. ÄläTaasJaksa, Se ei ole mun päätettävissä millaista ajattelua Einsteinin tutkimustyö toteuttaa ja miten aikalaiset sen tulkitsivat ja miten se on vaikuttanut myöhempien aikojen ajatteluun. Modernin ajattelun kehitys liittyy paljolti Einsteinin käyttämiin metodeihin ja sillä ajattelulla ei ole selkeää yhteyttä Einsteinin omaan tutkimusalaan.
"Modernin ajattelun kehitys liittyy paljolti Einsteinin käyttämiin metodeihin ja sillä ajattelulla ei ole selkeää yhteyttä Einsteinin omaan tutkimusalaan. "
Höpö höpö. Taas samaa liirumlaarumia. Einsteinin metodit tai ajattelu eivät mitenkään oleellisesti poikenneet muusta tieteellisestä ajattelusta.
1800-luvku oli kantilaisen filosofian ja empirismin aikaa joissa kerätyt faktat muodostivat tutkimuksen lähtökohdan. Einstein teki deduktiivisella ajattelullaan jalansijaan uudenlaiselle ajattelulle, jossa kantilaisuus ei enää ollut johtotähtenä. Einsteinhan oli nimenomaan suhteellisusteoriallaan kumonnut Kantin linjaukset aika-avaruudesta. Aikalaiset kokivat Einsteinin ajattelussa erityisen ajattelun vallankumouksen vaikka todellisuudessa se merkitsi enemmänkin paluuta 1600-lukua edeltäneeseen aikaa ja aina antiikin filosofiaan.
"But the creative principle resides in mathematics. In a certain sense, therefore, I hold true that pure thought can grasp reality, as the ancients dreamed." -Einstein
Tällainen ajattelu oli 1800-luvulle vierasta mutta Einstein toi sen vahvasti pinnalle.
Eli siis että ajattelulla voidaan saavuttaa tietoa. Ajatus on oikeastaan tänäkin päivänä hieman erikoinen koska faktojen keräily ja kokemuksenvaraisuus edelleen ovat vahvasti esillä. Einstein kuitenkin edusti sellaista ajattelua ja siinä mielessä hänen voidaan nähdä asettuneen myös ainakin 1700-luvulta vallinnutta valistuksen ja John Locen tabula rasa-ajatusta vastaan. Ihmisellä siis on järjessään tavallaan myötäsyntyistä tietoa; ihmisen järki ikäänkuin on todellisuuden kanssa erityisellä tavalla yhteensopiva.
"Eli siis että ajattelulla voidaan saavuttaa tietoa."
Tuota, tuota. Mielestäni jo Aristoteleen "tiede" perustui puhtaasti ajatteluun. Skolastikot jatkoivat perinnettä keskiajalla ja esimerkiksi Rene Descartes edusti puhdasta deduktivisnia. Empirismi oli 1600 luvulta lähtien se uusi työkalu tieteeseeen, ei deduktiivinen ajattelu.
Tuntuu, että sinulla on tieteenfilosofian ja tieteenhistorian perusteet vähän hukassa? Eikä niitä opi sirpaletietoa googlaamalla. Einstein korkeintaan palautti deduktiivisen päättelyn arvon loogisen empirismin oltua jokin aikaa vahvasti hallitseva suuntaus. Eikä se empirismikään mihinkään ole hävinnyt. Tieteessä on Einsteinin jälkeenkin menty vuorotellen teoria- ja vuorotellen käytännön havainnot edellä.
En vaan ymmärrä, mitä tekemistä tällä on ateismin ja ateistien älykkyyden kanssa. Luonnontieteiden tutkijoista valtaosa on ateisteja ja vetoaminen tieteeseen vain syö perusteita aloituksesi alta.
Kuvitelmasi ateisteista on jäänyt 1800-luvulle. Et taida pystyä parempaan.
Ateistit on pikkaisen tyhmiä,koska eivät usko henkiin.Henkiä on olemassa nimenomaan Jumalat.Todistan nyt tässä sen että henkiä on olemassa.Esim.Jääkiekossakin se käy selville hyvin, toiset ovat henkisesti vahvempia.Toiset ihmiset kestävät henkisesti enempi, kuin toiset.Joukkue henki, siellä ei tarvitse olla kuin henkisesti toisenlainen, se pilkkoo koko joukkuetta.
Teollinen vallankumous konkretisoi empiristisen tieteen saavutukset ja sen satoa alettiin keräämään laajemmin 1800-luvulla ja siksi se on kulttuurihistoriallisesti empirismin vuosisata vaikka kyllähän jo aikaisemmin jopa jo ennen 1600-lukua oltiin tehty havaintoja esim kaukoputkella. Ja toisaalta kuten myös toit esiin deduktivismi oli jo antiikin ilmiö, mitä seikkaa Einsteininkin kirjoittelu toi esiin.
Ateistit on ihan ok. On vaan hassua vedota sen tietoteoreettiseen ylivoimaan kun sen tietoteoriaa ei voi enää pitää kovin ajanmukaisena. Toki ateisti voi olla einsteinilainenkin mutta kovin monesti kuitenkin esitetään argumentti että Jumalaa ei ole koska sitä ei näy.
Maailma on maailma,eihän maailmaa olisi ,jos Jumala olisi näkyvissä koko ajan.Ottakaa huomioon se, että maailma ei tule koskaan olemaan paratiisi, eikä lopullista.Raamatussa on sanottu, että kaikki tullaan luomaan uudestaan.Uudessa paikassa tulee olemaan pelkkä rakkaus ja sinne ei paholainen pääse.Maailmassa karsitaan sitä varten jyvät akanoista.
Tietoteorian ajanmukaisuus ei ole vähentynyt yhtään hömelöiden haaveista huolimatta.
Kukaan täysipäinen ei esitä näkymättömyyttää todisteena jumalan olemattomuudesta. Jumalan olemassaolosta ei kuitenkaan ole minkäänlaisia todisteita. Mikään havaittava asia luonnossa ei vaadi selityksekseen salaperäisiä henkiolentoja tai voimavaikutuksia, joita jumaliksi kutsutaan. Jumalat kuolevat tarpeettomuuteensa.
Teidän pitää sit omasta mielipiteestä kiinni ,eikä sanoa että Jumalaa ei ole olemassa, koska ette tekään pysty uskovaisille sitä todistamaan. Onko ateisti todellakin noin tyhmä vai teeskentelettekö te?Ihminen on hyvä esimerkki siintä henkisyydestä.Ateisti varmaan luulee ,että kaikki ihmiset kestää samanverran kipua.Henkisesti vahva ihminen kestää enempi kipua kuin heikko henkisesti.Ai niin mut kun ateisti on niin tyhmä, et se ei tiedä mikä on henkisesti.Miksi ihmiset haluavat sit armokuolemaa eli autanasiaa,koska heikot ihmiset joko pelkäävät kuolemaa tai kipuja.
Sekoitat psyyken eli henkisyyden ja hengellisyyden. Ihmisen psyykkisellä ts. henkisellä vahvuudella ei ole mitääntekemistä uskovien mainostaman hengellisyyden kanssa. Jopa raamattu erottaa sielun (psyyken) hengestä ja sielullisen hengellisestä.
Edellinen kommentti siis vastauksena nimimerkille KäärmettäPiippuun
Sinä ressukka et ymmärrä namedroppauksen 1. sääntöä: sitä kannattaa tehdä vain yleisölle, joka ei mistään mitään tiedä eikä käsitä. Teistit ovat fiksuja, koska he ovat naimisissa "postmodernismin", Bergsonin jne. kanssa? Typeryyden korkeimmalla asteella et edes tiedä olevasi typerä.
Minä voin olla jonkun mielestä tyhmä ja varmasti olenkin tyhmempi kuin moni muu, mutta en olekaan auktoriteettiuskovainen, jota avaajan teksti ilmentää puhtaimmillaan. Jopa niin, että näkee omaa uskontoaan sielläkin missä sitä todellakaan ei ole. Vaikka Einstein olisi ollut mitä, ei sillä minun ateismilleni merkitystä ole. En minä muutu lahkouskovaiseksi vain siksi että joku randomnimimerkki netissä ratsastaa jollakulla historiasta tunnetulla tiedenimellä, varsinkin kun tuota tiedenimilottoa kun ruvetaan pelaamaan kunnolla, siinä voi käydä niin että uskova jää toiseksi. Sitä paitsi eihän moinen namedroppailusta uskovaiseksi muuttuminen olisi omien dogmiennekaan mukaan edes mahdollista, eikös teillekin tuo usko ole "annettu ylhäältä"? Mitä tekemistä Einsteinillä sen kanssa on? Einsteinkö sen antoi?
Tietenkään ei tarvitse olla viisas tai älykäs ollakseen ateisti, ei edes ymmärtääkseen, että hömppäfilosofit ovat hömppäfilosofeja ja tyhjänjauhajia, kuten varsinkin Hegel.