Työlupaa hakemassa

17272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Miltä mieltä olette siitä että jos kaikille tänne saapuneille irakilaisille ja somaleille myönnetään automaattisesti oleskelulupa täällä jos he esittävät että ovat täällä töissä vaikka tuttavansa lapsenpiikana, palkkatodistuksessa lukee että palkka on 2000 euroa kuukaudessa. Luvan saatuaan he voivat irtisanoutua työstään ja seuraava saa tämän lapsenpiian paikan, sitten hänkin alkaa sillä perusteella vaatimaan itselleen oleskelulupaa maahamme. Tällä systeemillä väkimäärämme ja sosiaaliturvakulumme kasvavat muutamassa vuodessa valtavasti.

Äänestä
  • Perseestä on. Kyllä pian täytyy tehdä jotakin, muuten nämä Suomikekkerit ovat viimeiset meille alkuasukkaille.

    Jos työttömiin panostettaisiin samanlaisella intensiteetillä kuin näinhin sossushoppareihin, täällä ei oli montakaan työtöntä. Vuolisimme kultaa. Mitään ei olisi meiltä pois.

    Äänestä

Muistaakseni mamut roudasi vanhempiaan aikoinaan Suomeen kun Suomi maksaa näitä kotihoidontukia jostain kumman syystä. Mummo hoiti lapsia ja kotihoidontuki maksettiin mummolle. Sitten alkoi mediassa jumalaton ulina kun mummo laitettiin takaisin kotimaahansa.

Äänestä
  • Eikä ollut pelkästään mediassa. Jopa korkeimman oikeden tuomari huusi puskasta ja se Demlan punapääpunikki, joka nytkin alkoi laittomia maassa olijoita puolustamaan.

    Häädettävät mummoparat olivat tuolloin ristitulessa. Toinen kuoli täällä ja toinen pääsi kotimaan hoitolaitoksen kautta oman maansa multiin. Rauha heidän sielulleen.

    Kyllä verokassa on täysin tyhjä, toista sataa miljardia miinuksella. Siksi meiltä otetaan koko ajan lisää pois!

    Tuo punapää on kyllä oman maansa kansanryhmää vastaan taistelija...

    Äänestä

Suorastaan v....aa joka päivä lukea noita proganda juttuja.Miks ne ees otetaan julkastavaksi.Siinä kerrottaan kuinka ahkera ja kunnollinen ahmetti on.Aivan väärä sympatia kanava saada turvapaikka.Onhan nuita kovia työmiehiä hautuumaat täynnä,mutta kyse on turvapaikasta.Tulee mieleen ku silmäili ton perus tarinan että töitäkö se hakee?Kaikilla on se sama tarina kuoleman vaarasta ynm.löydäppä sitte sieltä ne oikeat turvapaikan tarvitsijat.Itse olen huomannut et ne hiljasimmat ja itsestään ääntä pitämättömimmät ovat olleet kovimpien paikkojen edessä.Vuosia siitten oli pinnalla tämä lelujen viejä muhitti.Ihan oikeesti antakaa migrin tehdä työnsä rauhassa

Äänestä
  • No nehän tulee maista, josta ovat peräisin tunnetut Tuhannen ja yhdenyön tarinat. Sieltä löytyy jokaiselle oma tarina, jo tuhansia vuosia sitten keksitty. Ei edes tarvitse käyttää mielikuvitusta.

    Olisi mielenkiintoista kuunella niitä juttuja, joita syöttävät mamuvirastolle. Meidän pitänee vaatia päästä niitä kuuntelemaan nauhalta. Satavarmaa, että 90 prossaa on perättömiä.

    Äänestä

On ihan normaalikäytäntö, että työlupa haetaan ennen maahan tuloa.

Äänestä

Ilman muuta saa ja pitääkin hakea työlupaa suomesta! Nyt vain lentolippu takas Bagdadiin ja sinne innolla odottelemaan päätöstä! Olen varma, että työlupa heltiää, jos suomesta ei löydy yhtään maassa jo olevaa työluvan haltijaa tai suomen kansalaista, joka ei osaisi kerätä tyhjiä tuoppeja kalliolaisessa ravintolassa!

Äänestä

Saksassa ne jo pakkohaltuunottaa vapaana olevia asuntoja kun matujen kodittomuutta estetään.

Hampurissa lainsäädäntö oikeuttaa tuohon. Ja vihervassarit peustaneet ilmiantopuhelimen johon voi 4kk tyhjänä olleet kämpät ilmoittaa.

Asunnon omistajan on maksettava remonttikulut että asunto matulle kelpaa.

Kaikki viedään, varmaan tuhkatkin pesästä.

Äänestä
  • Mitäh??

    Äänestä

  • Kohta pakotetaan ottamaan vierashuoneeseen asumaan, tai lastenhuoneeseen - alaikäisiä kun ovat. Ja voihan yksiönkin jakaa sermeillä. Jos on tuloja, elätät, koska Kela katsoo avoliitoksi.

    Äänestä


Järkytys. Kai sitä kohta makkarissa asuu tuntematon ja minä olkkarin sohvalla, sillä tiellähän tuossa jo vähän ollaan.

Voi helvetti, kohta minullakin on oma poika, kuten RHC:n kanalaumalla.

Äääk!

Ehkä tässä vielä pari vuotta selviää, kun ei asu vihervassareita naapurissa.

Ei pääkaunkiseudun tyhjillä asunnoilla pitkälle pötkitä ja maallehan nuo evakkolapset eivät suostu muuttamaan.

Äänestä
  • Tätä menoa kun mennään, sulla on kohta monta poikaa :).

    Äänestä

  • Olmpölki kirjoitti:

    Tätä menoa kun mennään, sulla on kohta monta poikaa :).

    Joo, RHC:n naisilla taitaa parhaimmillaan olla viisi tai kuusi.

    Ja koko ajan tulee lisää, joten eiköhän minullekin niitä riitä... voi helvetti sentään!

    Pitää ottaa asunto täyteen koiria. Onneksi yksi on jo.

    Äänestä

Suomenruotsalaisten tyhjiin asuntoihin mamut asumaan, hienoja tyhjiä kämppiä löytyy Helsingin rikkaimmilta alueita!

Siinä saavat molemmat, mitä halusivat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mitäajatuksia kirjoitti:

Mitä mieltä tästä?

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705142200134344_u0.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu