Eilen ulkona oli viisi punaiseen tuulipukuun pukeutunutta köyhää, heillä oli jaloissaan lenkkarit joissa pohjat puhki ja päässä villapipo.
Tunnisti heti että heillä ei ole rahaa. kaksi heistä keskustelivat jotain, vaikka kuin yritin kuunnella, en saanut selvää. Yksi lähti kohti grilliä, varmasti odotti sinappipaperia löytävänsä.
Tuo vaan osui silmään että kaikillä köyhillä on yleensä punaista päällä. On se jännä! Meinasin antaa kympin heille, mutta ajattelin että se menee viinaan ja tupakkaan, niin päätin pitää kymppini itse. Ajattelin että teen palveluksen heille etten anna viinarahaa. Luulisi köyhien miettivän mitä ostelee kun saa rahaa, et miksi pitää sitä viinaa kahmia laatikkokaupalla, kun saa rahaa.
Lähdin kotiin katsomaan televisiota ja paistamaan pannukakkuja.
Miksi köyhät pukeutuu aina punaiseen ?
5
179
Vastaukset
- rikkaidenkaveri
Mistä tiedät, että he varmasti olivat köyhiä? Etteivät vain olleet todellisuudessa miljonaarejä, jotka eivät halunneet herättää mitään huomiota.
Tiedän monia rikkaita, jotka pitävät hyvin matalaa profiilia ja kulkevat hyvin vaatimattoman näköisissä vaatteissa. Ajavat vanhalla polkupyörällä ja keräävät pantilliset pullot ja tölkit, tileillä silti miljoonia, omaisuutta kivitaloista osakkeisiin. Eräskin suomalainen miljonääri sai säälistä ruokaa Kanadassa, kun ajeli vanhalla risalla polkupyörällään (hänen tarinansa julkaisiin muutama vuosi sitten Seura-lehdessä)! Miks pitää kahmia rahaa,kun voi nautiskella sillon kun vielä on voimissaan.
- napsnapsmakarooniakas
Kylhä siinä kahvit ehtii nauttia
- tyytyväinenköyhä
Niin miksi tosiaan juosta "yhteiskunnan oravapyörässä", kun voi elää helpomminkin. Moni muuttaa maaseudulle vaatimattomaan asuntoon ja nauttii elämästään vähillä tuloilla. Voi kalastella ja olla perheen kanssa, lapset pääsee yleensä pieneen kyläkouluun. Palvelut pelaa kuitenkin pienilläkin paikkakunnilla, töitäkin löytyy sopivasti, että elämänrytmi pysyy.
Omassa elämässämme teimme juuri näin jo vuosia sitten. Halvalla ostettu vanha rintamamiestalo on ollut kotinamme monta vuotta, lapsilla on ollut omat huoneet ja meille aikuisillekin on työtilaa. Iso tontti on mukava ja naapurit sopivan kaukana. Posti tulee 60 metrin päähän laatikkoon ja lapset pääsevät samaisesta risteyksestä kouluun koulukuljetuksella. Rahaa meille ei tule mitenkään mahdottomasti, tulojen puoleen ollaan köyhiksi luokiteltuja, mutta näillä tuloilla pärjätään hyvin. Pidetään kohtuu käytettyä autoa, minulla on vanha moottoripyörä harrasteena, polkupyörillä ajetaan kesäisin, talvella liikutaan potkukelkoilla, jotka on hankittu kierrätyksestä. Talvella voidaan matkustella omatoimimatkoilla Aasiassa, kun mennään halpislennoilla ja asutaan jossain halpispaikassa. Kesällä tehdään retkiä perheen kanssa, uimassa käydään lähes joka ilta ilmojen niin salliessa.
- entinenköyhäilys
Mun mielestä köyhät pukeutuu vihreeseen. Se kuvastaa uutta nousua alkaa vihertää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549