kristitty vesillä

Katselin järvelle ja siellä souti Bergson-Einstein. Miehellä oli päässään hattu ja silmät. Hän souti erityisesti vettä pitkin vaikka veneessä olikin airot.
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ollenkaan hassumpi havainto, jopa tieteelliseksikin havainnoksi uskottava. Uskonnolliseksi totuudeksi hieman naiivi ja epäuskottava paitsi jos sanan airot tilalla olisi ollut sana aivot. Siis kahdet: isot ja pienet.

Äänestä
  • Tjaa-a, näin se voisi olla, jos olisi noin. Mielestäni otsikosta puuttuu sana selvillä. Kristitty nimittäin ei lähde kumarassa soutamaan, ettei joudu muuttamaan Notre Dameen kellonpieksäjäksi. Kristitty ei myöskään koskaan nouse veneessä seisomaan ureatakseen veteen, samalla huutaen: "nytpä kastetaan kaloja, aaaahahhahhahhahaa".

    Herramme Jeesus Kristus antoi kristityille esimerkin siitä, kuinka veneessä tulee käyttäytyä ja Martti Luther sittemmin tarkensi ohjeita yhdessä Liikenteen turvallisuusviraston ja THL:n kanssa. He lukivat niin onnettomuustutkintalautakunnan raportteja kuin Raamattukin, kumpiakin ääneen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannattaakokeilla kirjoitti:

Katselin järvelle ja siellä souti Bergson-Einstein. Miehellä oli päässään hattu ja silmät. Hän souti erityisesti vettä pitkin vaikka veneessä olikin airot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu