Kuntayhtymä kaksineuvoisen tietosuojarikkomukset!

tietosuojarikkomukset

Tiedossa on, että kuntayhtymä kaksineuvoisessa on paljastunut useita hoitajien tekemiä tetosuojarikkomuksia vuosien 2015-2016 aikana.

Muunmuassa ainakin kahden eri poliklinikan hoitajat ovat luovuttaneet omat henkilökohtaiset käyttäjätunnuksensa organisaation ulkopuoliselle henkilölle käyttöön, poistuen itse paikalta jopa ½ tunnin ajaksi.

Paikalle jäänyt toisen organisaation henkilö on sitten käyttänyt näitä toisen antamia käyttäjätunnuksia hoitaessaan potilaita. Potilasasiakirjoihin on näin jäänyt poissaolevan hoitajan "puumerkki" eli niin kuin hän olisi potilasta hoitanut, vaikka tosiasiassa hän ei ole edes ollut paikalla.

Miten sitten, jos olisi tapahtunut esimerkiksi hoitovirhe? Kumpi joutuisi vastuuseen; paikalla ollut toisen organisaation työntekijä vai se työntekijä, jonka käyttäjätunnukset potilaspapereissa näkyvät?

Asian tulessa julki siitä on ilmoitettu heti teitosuojavastaavalle. Kuntayhtymän johtajana toimi tuolloin Anna-Kaisa Pusa. Hän lienee tehnyt näistä kaikista näin vakavista asioista tutkintapyynnön poliisille?

Miksi näitä asioita ei tuoda julkisuuteen vai onko tutkinta vielä kesken?
Johtajat Terhi Haapala ja Piia Kujala ovat vastuussa osaltaan näistä.

Tiedossa on, että Kauhavan poliklinikalla asioinut potilas oli tilannut kaksineuvoisessa käynneistään lokiteidot. Hän oli hyvin ihmeissään siitä, kun huomasi, että Kauhavan poliklinikan sairaanhoitaja oli lukenut poliklinikkakäynnin yhteidessä hänen erikoisalalehteään (lastenpsykiatria), vaikka poliklinikkakäynti ei mitenkään ollut sen tyyppinen, että sellaista erikoisalan tietoa olisi tarvittu. Ja potilas oli aikuinen ihminen. Hän ei uskaltanut tehdä asiata selvityspyyntöä, koska pelkäsi kyseistä hoitajaa, koska joutui sairautensa vuoksi asioimaan usein kyseisellä poliklinikalla.

Laadukasta johtamista?

12

706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohgubaana

      Ky:n johtaja ei välttämättä tiedä näistä yhtään mitään. Mutta työntekijän moraali, missä se on?

      • mlklmno

        Kyllä tuo asia on johtajien tiedossa ollut jo paljon aikaisemmin.


      • mlknml

        Mistähän mahtanee johtua ettei Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidosta saa tuoda julkisuuteen totuudenmukaista tietoa?
        On täysin oikein, että tässä tilanteessa kyseenalaistetaan tulevan laajan päivystyksen keskussairaalan ensihoidon tietosuojaosaaminen!
        Miksi kokenut ensihoitaja kuukaisien kuluessa käyttää toisten työntekijöiden käyttäjätunnuksia toistuvasti, on kyllä kysymyksen arvoinen?
        Missä taasen on sairaanhoitajien vastuu, kun luovuttavat henkilökohtaiset käyttäjätunnuksensa?


    • Uuninpankkohinuri

      Toisten asioita ei vatvo muut ko vassarit ja ässteepeeläiset......son nähty monet kerrat !

      • moraalitonkepuvaikuttaja

        Eikö keskustalaisen kunnalispolitiikon työmoraalia saa kyseenalaistaa?


    • Jerkugu

      Älkää viitsikö aina tuota politiikkaa. Ei jaksais.

      • mklndst

        Oliko niin ettei kyseessä ollut pelkästään hoitajan omien käyttäjätunnusten luovuttaminen toiselle henkilölle vaan myös valtakunnalliseen Kanta-arkistoon tarvittava henkilökohtainen toimikortin luovutus toisen henkilön käyttöön?

        Tähän Kanta potilastiedon arkistoon pääsevät vain terveydenhuollossa työskentelevät henkilöt, joilla on terveydenhuollon varmentajan myöntämä toimikortti ja työtehtävän mukaiset käyttöoikeudet potilastietoarkiston tietoihin.

        Seuraava Kanta.fi/Kansalaiset sivustolta:
        "Tietojen luovutus terveydenhuollon toimintayksiköiden välillä edellyttää hoitosuhdetta ja potilaan suostumusta.Resepti- ja potilastiedot ovat arkaluonteisia terveystietoja.
        Kanta-palveluiden avulla tietoja käsitellään luotettavasti ja turvallisesti. Kaikki tiedonsiirto terveydenhuollon, apteekkien, Potilastiedon arkiston ja Reseptikeskuksen välillä tapahtuu salattuna tunnistettujen osapuolten kesken. Jokaisen Reseptikeskuksen ja Potilastiedon arkiston käyttäjän henkilöllisyys varmistetaan vahvaa sähköistä tunnistusta käyttäen.
        Terveydenhuollossa Reseptikeskukseen pääsevät lääkärit, hammaslääkärit ja näiden alojen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet tarvittavat opinnot sekä sairaanhoitajat. Apteekeissa Reseptikeskuksessa olevia tietoja saavat katsoa proviisorit, farmaseutit ja farmasia-alan opiskelijat. Reseptikeskuksen tietojen käsittely edellyttää terveydenhuollon ammattikorttia ja työtehtävän mukaisia käyttöoikeuksia Reseptikeskukseen. Lisäksi tietojen katselu edellyttää hoito- tai asiakassuhdetta ja potilaan suostumusta."


      • ihmettelyjä

        Eikös niitä sairaanhoitajia ollut lähes kymmenkunta eli 25% koko porukasta.


    • Mitä tällainen keskustelu tekee tällaisella palstalla? Jos väitetty tietovuoto on tapahtunut, niin asian hoitamiseen on ihan toiset kanavat.
      Todella hävytöntä heittää tänne juoruja ja nimetä muka vastuullisia koko nimellään.

      Nyt mennään jo siinä rajoilla, että Fobba ei oikeasti puutu asiaan. 😤

      • tosiasiat

        Nythän ei mistään juoruista ole kysymys vaan tapahtuneista tosiasioista!
        Kyllä Etelä-Pohjanmaalla pitää uskaltaa tuoda esille metrkittäviä terveydenhuollon osaamisen puutteita, kun ollaan siirtymässä maakunta soteen ja mietinnässä on, mihin terveyskeskuksen sijoitetaan.
        Kuntayhtymän tietosuojarikkomuksia vain pyritään salaamaan kaikin keinoin. Jos tähän kirjoittaisi kaikki tiedossa olevat rikkomukset niin ihan varmasti se olisi poliisiasia!
        Fobba voi puuttua ihan vapaasti asiaan!


      • tosiasiat kirjoitti:

        Nythän ei mistään juoruista ole kysymys vaan tapahtuneista tosiasioista!
        Kyllä Etelä-Pohjanmaalla pitää uskaltaa tuoda esille metrkittäviä terveydenhuollon osaamisen puutteita, kun ollaan siirtymässä maakunta soteen ja mietinnässä on, mihin terveyskeskuksen sijoitetaan.
        Kuntayhtymän tietosuojarikkomuksia vain pyritään salaamaan kaikin keinoin. Jos tähän kirjoittaisi kaikki tiedossa olevat rikkomukset niin ihan varmasti se olisi poliisiasia!
        Fobba voi puuttua ihan vapaasti asiaan!

        Jos kerran kyse on varmasti tosiasioista, niin niistä voidaan tietyissä rajoissa keskustella, joten anna palaa, kun kerran olet varma asiastasi.


      • kaksinaismoralismia

        Fobba taitaa saada potkut!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      363
      8123
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2462
    3. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      843
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      71
      836
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      806
    6. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      802
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      793
    8. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      766
    9. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      11
      746
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      693
    Aihe